lauantai 30. toukokuuta 2009

100. Syyttäjä KKO:n jäseneksi

Pekka Koponen oikeussalissa syyttäjänä

1. Tasavallan presidentti nimitti eilen KKO:n jäsenen virkaan valtionsyyttäjä, oikeustieteen tohtori Pekka Koposen, 53 v., elokuun alusta lukien. Koponen on toiminut valtionsyyttäjänä vuodesta 1997 lähtien ja sitä ennen vuodesta 1990 erilaisissa muissa syyttäjänviroissa. Hän on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi vuonna 2004 artikkeliväitöskirjallaan "Talousrikokset rikos- ja prosessioikeuden yhtymäkohdassa." Tuomioistuimissa Koponen ei ole työskennellyt lukuun ottamatta parin vuoden mittaista esittelijän pestiä Kouvolan hovioikeudessa -80 luvun alussa. Syyttäjälle tuomioistuimen työ on kuitenkin tuttua.

2. Yllä olevassa MTV3:n verkkosivuilla julkaistussa kuvassa Pekka Koponen on syyttäjänä Helsingin käräjäoikeudessa 7.5.-09 alkaneessa talousrikosjutussa, jossa syytettynä on mm. tunnettu asianajaja, OTT Zacharias Sundström. Julkisuudessa yleensä vakavailmeisenä esiintyvällä Koposella on kuvassa jo varaa hieman hymyillä, sillä KKO oli edellisenä päivänä esittänyt hänen nimittämistään KKO:n jäsenen virkaan.

3. Pekka Koponen on ensimmäinen syyttäjän virasta KKO:n jäseneksi eli oikeusnevokseksi nimitetty juristi. Jo oli aikakin, voidaan sanoa, sillä esimerkiksi asianajajia on KKO:ssa nykyisin kolme ja ensimmäinen asianajaja, Eero Takala, nimitettiin KKO:n jäseneksi jo vuonna 1978. Koponen on myös ensimmäinen erityisesti talousrikosjuttuihin perehtynyt KKO:n jäsen. Nyt oli myös tarve saada KKO:n jäsenistöön prosessioikeuden asiantuntija, sillä oikeusneuvos Lauri Lehtimaja, yksi harvoista prosessioikeuteen perehtyneistä KKO:n jäsenistä, jää virastaan eläkkeelle 1.8.

4. Nyt täytettyyn virkaan oli tälläkin kerralla runsaasti ilmoittautuneita, peräti 27 juristia ilmoitti olevansa kiinnostunut virasta. He jakautuivat eri "kiintiöihin;" - olen käyttänyt tätä termiä selostaessani aiemmin kahta edellistä KKO:n jäsenen virantäyttöprosessia (blogit 1.2. ja 20.3.2009). Käräjäoikeuden tuomareista virkaan ilmoittautui seitsemän lakimiestä: Jussi Heiskanen, Mika Huovila (OTT, toimii tällä hetkellä ma. esittelijäneuvoksena KKO:ssa), Jukka Jaakkola, Jyrki Kiviniemi, Elina Lampi-Fagerholm, Tuula Lehto ja Kimmo Vanne. Hovioikeuden tuomareista virkaan ilmoittautuivat seuraavat viisi: Juha Halijoki, Marja-Leena Honkanen, Risto Jalanko, Pentti Mäkinen ja Tapani Vasama. Markkinaoikeudesta virkaan ilmoittautui Anne Ekblom-Wörlund. Asianajajia edustivat Markku Fredman ja Kari Lautjärvi ja syyttäjiä Pekka Koponen. Oikeusministeriöstä oli neljä ilmoittautunutta: Katariina Jahkola, Jarmo Littunen, Pekka Pärnänen ja Asko Välimaa. Yliopistojen professori- tai lehtorikunnasta ilmoittautuivat seuraavat neljä: Matti Niemi, Matti Rudanko, Matti Sillanpää ja Klaus Viitanen. Lisäksi virkaan ilmoittautuivat eduskunnan apulaisoikeusasiamies, OTT Jukka Lindstedt, KKO:n esittelijäneuvos Matti Sepponen ja kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja, OTT Pauli Ståhlberg.

5. KKO esitti 6.5. virkaan yksimielisesti Pekka Koposta. Minulla ei ole tällä kerralla huomauttamista lopputuloksen suhteen, sillä Pekka Koponen on kuulunut jo kahdella edellisellä nimityskierroksella minun Top 5:een. Mutta virantäyttömenettelyn osalta täytyy taas tehdä samat huomautukset kuin aiemmin. Olen ehdottanut, että KKO siirtyisi ns. täsmähakuun, joka tarkoittaa sitä, että KKO ilmoittaisi jo viranhakukuulutuksessaan, mistä kiintiöstä, esimerkiksi hovioikeustuomareista tai asianajajista, uusi ehdokas virkaan on tarkoitus rekrytoida. Vaihtoehtoisesti KKO voisi ilmoittaa julkaisemassaan kuulutuksessa, millaista erityisasiantuntemusta, osaamista tai kokemusta virkaan ilmoittautuneilta kulloinkin edellytetään.

6. Täsmähakuun siirtyminen saattaisi edellyttää lain muuttamista. Mutta jos ilmoittautumista koskevassa kuulutuksessa sanottaisiin, että tällä kerralla haetaan "lähinnä" tietyn alan tai "kiintiön" edustajaa, ei lainmuutosta luultavasti tarvittaisi, koska virkaan voisivat tuolloin ilmoittautua, kuten nytkin, kaikki halukkaat. Jos virkaan ilmoittautuisi tuolloin joku "huippunimi" kuulutuksessa ilmoitetun osaamisalueen ulkopuolelta, olisi KKO:lla vapaat kädet esittää häntä virkaan. Käytännössä virkaan kutenkin ilmoittautuisivat luultavasti vain kuulutuksessa nimenomaan mainitun kokemuksen tai erityisosaamisen omaavat juristit.

7. Itse asiassa KKO noudattaa jo nykyisin tietynlaista täsmähakua. Kuten aikaisemminkin, myös tällä kierroksella KKO luetteli virkaesityksessään ensin "kohteliaasti," tosin hyvin lyhyesti, kaikkien virkaan ilmoittautuneiden lakimiesten aiemmat tehtävät ja ansiot. Mutta tämän jälkeen KKO ilmoitti nopeasti, mihin "kiintiöön" virkaesitys nyt kohdistuu ja millä perusteella. Tällä kertaa virkaesitys päätettiin, oli ilmeisesti päätetty jo hyvissä ajoin ennen virkaesityksen tekemistä, kohdentaa syyttäjistöön. Kun virkaan ilmoittautujien joukossa oli vain yksi syyttäjä, oli valinta hyvin helppo. Tietenkin KKO:n täytyi tsekata ja luetella esityksessään Koposen ansiot ja "kehua" häntä taitavaksi ja päteväksi syyttäjäksi juristiksi.

8. Miten "KKO:n malli" eroaa "minun täsmämallistani"? Väitän, että oman mallini ansiot ovat selkeät KKO:n malliin verrattuna. Minun mallini on yleiseltä kannalta läpinäkyvä, virkaan ilmoittautujien kannalta reilu ja tuottaa virkaan ilmoittautujien joukkoon useita tietyn erityisosaamisen tai kokemuksen omaavia juristeja. Jos jo viranhakuilmoituksessa mainitaan selvästi, millaisen kokemuksen tai erityisosaamisen omaava juristi on kulloinkin tarkoitus rekrytoida KKO:n jäseneksi, tietää jokainen, mistä on kyse. Täsmähaun johdosta avoinna olevaan virkaan ilmoittautuu useita asianomaisen alan tai kokemuksen omaavia päteviä juristeja, joiden joukosta rekrytointi tapahtuu. KKO:n omaksuma malli sen sijaan on
minusta hämärä ja saattaa johtaa siihen, että rekrytointi tosiasiassa kohdistuu hyvin pieneen joukkoon, kenties vain kahteen tai jopa yhteen ainoaan ilmoittautujaan.

9. Näin kävi myös tällä nimityskierroksella. Virkaan ilmoittautujien joukossa oli vain yksi syyttäjä eli juuri Pekka Koponen. Vaikka KKO:n julkaisemassa kuulutuksessa olisi reilusti ilmoitettu, että tällä kerralla on tarkoitus rekrytoida KKO:n jäseneksi "lähinnä" syyttäjä tai syyttäjän virassa aikaisemmin toiminut juristi, olisi virkaan todennäköisesti ilmoittautunut muutama muukin syyttäjä. Onhan esimerkiksi VKSV:ssa Koposen lisäksi kaksi muutakin oikeustieteen tohtorin tutkinnon suorittanutta valtionsyyttäjää (Ritva Sahavirta ja Mika Illman); myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisellä, oikeustieteen tohtori hänkin, on vakinainen valtionsyyttäjän virka. Todennäköisesti lopputulos olisi sama kuin nytkin, jos virkaan olisi ilmoittautunut useampi syyttäjä, mutta tärkeää ja minusta tärkeintä on se, että virantäyttöprosessi on avoin ja reilu. Vaikka virkaan ilmoittautui nyt 27 juristia, heistä muut paitsi Pekka Koponen ilmoittautuivat itse asiassa turhaan, koska rekrytoinnissa todellisuudessa ohitettiin kokonaan heidän kokemuspiirinsä ja erityisosaamisensa.

10. No niin, miltä lukijoista näyttää, kumpaa mallia kannattaisi jatkossa puoltaa, KKO:n nykymallia vai minun ehdottamaani täsmähakumallia?

11. KKO:n jäsenen nimitys ei ylittänyt tälläkään kertaa uutiskynnystä. KKO:n jäsenet ovat suurelle yleisölle tuntemattomia, vain presidentti Pauliine Koskelon nimi luultavasti osattaisiin mainita, jos kadun mieheltä kysyttäisiin, minkä nimisiä jäseniä KKO:n kokoonpanoon kuuluu. Lauri Lehtimaja voidaan muistaa eduskunnan asiamiehenä, ei KKO:n jäsenenä, ja Mikko Tulokas ja Gustaf Möller saatetaan tietää hirveän suurista välimiespalkkioistaan. Luultavasti edes suurin osa lakimiehistä ei tiedä KKO:n kokoonpanoa, ja sama koskee myös KHO:n jäsenistöä; KHO:sta tiedetään vain presidentti Pekka Hallberg. Aiemmin virassa olleista KKO:n jäsenistä muistetaan presidentti Olavi Heinonen ja oikeusneuvos Eeva Vuori, lähinnä vuoden 1997 - tuon oikeuslaitoksen "hullun vuoden" - tapahtumista.

12. KKO:n ja KHO:n jäsenet tulevat tärkeään virkaansa yleensä yleisölle täysin tuntemattomina ja yhtä tuntemattomina he myös aikanaan poistuvat "rivistä." Media ei ole kiinnostunut KKO:n tai KHO:n jäsenten nimityksistä, ei liioin heidän toiminnastaan tai ratkaisuistaan. KKO ja KOHO saavat "hoitaa" virkaesitykset julkisuudelta täysin rauhassa ja piilossa, mikä ei tietenkään ole hyvä asia. Salaperäinen ja "sisäsiittoinen" rekrytointiprosessi voi johtaa erilaisiin epäkohtiin.

13. Jenkeissä eli Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa tilanne on ylimmän tuomioistuimen jäsenten tunnettavuuden samoin kuin sen harjoittaman lainkäytön seurattavuuden suhteen ainakin median ja lakimieskunnan osalta toisenlainen kuin Suomessa. Tämä nähtiin jälleen viime viikolla, kun presidentti Barack Obama nimesi ehdokkaakseen USA:n korkeimman oikeuden eli Supreme Courtin uudeksi jäseneksi latinosyntyisen vetoomustuomioistuimen tuomarin Sonia Satomayorin. Nimitys vaatii vielä senaatin hyväksynnän. Tuomarin nimeämistä seurasi valtaisa julkisuus mediassa, ja esimerkiksi englanninkielisessä Wikipediassa Sotomayorin elämänvaiheista ja aikaisemmasta urasta on kirjoitettu jo 12 sivua ja melkein saman verran on kertynyt tekstiä nimitysmenettelystä.


torstai 28. toukokuuta 2009

99. JIPPII - pörssirikoksista jälleen linnatuomioita

Helsingin hovioikeus ärähti käräjäoikeudelle...




1. Teleoperaattori Jippiin, nykyisin Saunalahti, entistä johtajistoa vastaan nostettua rikosjuttua puitiin esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa pitkään ja hartaasti. Ison talousrikosjutun pohjana olivat Jippiin keväällä 2001 antamat pörssitiedotteet, joissa yhtiö syyttäjän mukaan antoi liian valoisia arvioita tulevaisuudestaan. Tiedottamisen avulla yhtiön kurssia vedätettiin ylöspäin samalla kun yhtiönhallituksen jäsenet myivät innolla osakkeita ja optio-ohjelmiaan. Lisäksi syyttäjä piti rikollisena Jippiin Saksan-tytäryhtiössä Jippii GmbH:ssa tehtyjä liiketoimia ja näiden yhtiöiden kirjanpitoja vuosina 2000-2001. Syytäjän mukaan yhtiö jättikirjaamatta Saksa-yhtiönsä kuluja ja merkitsi kirjanpitoon harhaanjohtavia tietoja.

2. Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa ehdotonta vankeusrangaistusta seitsemälle Jippiin johtoon kuuluneelle henkilölle, minkä lisäksi yhdelletoista vaadittiin ehdollista vankeustuomiota. Johtoa syytettiin mm. törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä, kirjanpitorikoksesta, törkeästä kurssin vääristämisestä ja tiedottamisrikoksesta. Syyttäjän kovin vaatimus oli kolme vuoden vankeusrangaistus, jota hän vaati yhtiön entiselle toimitusjohtajalle ja Elisan tuolloiselle toimitusjohtajalle.

3. Helsingin käräjäoikeus istui juttua talvella ja keväällä 2007 kuukausitolkulla. Satuin näkemään yhden pätkän istunnosta, kun olin yliopiston opiskelijoiden kanssa käymässä Helsingissä projektimatkalla, jolloin tutustuimme mm. tuomioistuimiin ja syyttäjäviranomaisiin. Seurasimme oikeuden istuntoa istuntosalin parvelta. Istuntosalin tunnelma näytti aika vaisulta ja käsittelyn eteneminen tuntui verkkaiselta. Käräjäoikeuden jäsenet - käräjäoikeus käsitteli juttua laajimmassa mahdollisessa kokoonpanossaan eli kahden ammattituomarin ja neljän lautamiehen voimin - olivat sulloutuneet ahtaan oloisesti tuomaripöydän taakse. Syyttäjiä oli kaksi ja joillakin syytetyillä näytti olevan kaksi avustajaa.

4. Huomiota kiinnitti myös se, että useilla avustajilla oli mukanaan asianajotoimiston toimiston sihteeri, joka kirjoitti käsittelyn kuluessa ylös, mitä todistajat ja asianosaiset kertoivat. Tämä hämmästytti siksi, että lain mukaan oikeus nauhoittaa todistajien ja asiantuntijoiden samoin kuin asianosaisten todistelutarkoituksessa antamat kertomukset, jotka voidaan sitten istunnon jälkeen tarvittaessa purkaa. Miksi asianajotoimistot kirjoittivat niitä puhtaaksi jo käsittelyn kuluessa? Tämä tietenkin lisää kustannuksia, jotka valtio sitten joutuu korvaamaan syytetyille ja asianajajille, jos syyte hylätään.

5. Varsinaisesta dialogista, jollaista kunnon oikeudenkäynnin tulisi olla, ei käräjäoikeuden istunnossa tuntunut olevan kyse, vaan syyttäjät ja avustajat esittivät jokseenkin pitkäpiimäisiltä tuntuvia lausumiaan, joihin oikeuden puheenjohtaja ei puuttunut eivätkä oikeuden jäsenet esittäneet myöskään kysymyksiä kuulusteltaville tai asianosaisten avustajille. Materiaalinen prosessinjohto ei vaikuttanut kovinkaan aktiiviselta. Lyhyen, vain paria tuntia kestäneen seuraamisen perusteella ei toisaalta voida tehdä kovin pitkälle meneviä arvioita prosessista.

6. Laaja juttu saatiin käräjäoikeudessa pääkäsittelyn osalta päätökseen kesän alussa 2007, mutta tuomiota saatiin odottaa aina lokakuun lopulle asti; noin pitkässä ajassahan voi jo moni relevantti yksityiskohta ehtiä unohtua päätöksentekijöiden mielestä. Tuomio oli syyttäjien kannalta tyly: käräjäoikeus hylkäsi kaikki jutussa ajetut syytteet. Tämä merkitsi samalla sitä, että valtio velvoitettiin korvaamaan syytettyjen kohtuullisiksi katsotut oikeudenkäyntikulut, jotka koostuivat suurimmaksi osaksi asianajajien palkkioista. Yhteensä korvattavat asianajopalkkiot nousivat noin kahteen miljoonan euroon, minkä lisäksi valtio joutui korvaamaan syytetyille työstä ja oikeudenkäynnin aiheuttamista menetyksistä kymmeniä tuhansia euroja. Korvattaviksi tuomitut summat olivat kuitenkin vain noin puolet siitä, mitä Jippiin johtajia puolustaneet asianajajat esittivät. Kun julkisuudessa tuomion jälkeen ihmeteltiin asianajopalkkioiden suuruutta, kuittasivat advokaatit arvostelun toteamalla, että "oikeudella on hintansa."

7. Sikäli käräjäoikeuden täydellisen vapauttava tuomio Jippii-jutussa ei ollut yllätys, että sama käräjäoikeus oli aiemmin, tosin eri kokoonpanossa, hylännyt lähes kaikki syytteet myös T.J.Groupin entistä johtoa vastaavanlaisista rikoksista ajetut syytteet; ainoastaan tiedottamisrikkomuksista tuomittiin pieniä sakkorangaistuksia. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toimi tuossa jutussa välimiehenäkin tunnettu käräjäoikeuden laamanni Kauko Huttunen. Syyttäjäpuoli arvosteli T.J.Groupin jutun tuomiota ja valitti siitä hovioikeuteen. Helsingin hovioikeus tuomitsikin jutun päätekijät ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jotka KKO muutti viime talvena antamassaan ennakkopäätöksessä kahden päätekijän osalta ehdottomiksi (ks. blogiani ).

8. Jippii-jutun pääsyyttäjänä toiminut kihlakunnansyyttäjä Riitta Partia arvosteli käräjäoikeuden ratkaisua tavalla, jota vain harvoin on totuttu kuulemaan syyttäjän suusta. Partian mukaan käräjäoikeuden vapauttavan tuomion perustelut olivat aivan ylimalkaiset. Käräjäoikeus ei ollut perustellut päätöstään syyttäjän näyttö vastaan puolustuksen näyttö -periaatteella ja sen perusteella tehtävillä johtopäätöksillä. Syyttäjäpuoli oli esittänyt Partian mukaan jutussa lähes 400 kirjallista todistetta syytteiden tueksi, mutta käräjäoikeus oli tuomiossaan ottanut niistä vain muutaman huomioon. Myös Valtakunnansyyttäjänvirasto arvosteli käräjäoikeuden Jippi-tuomiota aina Matti Kuusimäkeä myöten. Valtionsyyttäjä Pekka Koponen totesi, että jollei käräjäoikeus pysty omatoimisesti analysoimaan oikeudessa esitettyä kirjallista aineistoa, henkilötodistelun painoarvo muodostuu liian suureksi. Esimerkiksi kirjanpidosta on Koposen mukaan aina mahdollista esittää eriäviä asiantuntijoiden lausuntoihin perustuvia näkemyksiä. Tuomioistuin ei saisi kritiikittömästi luottaa asiantuntijoihin, koska silloin on vaarana, että tuomiovalta siirtyy tosiasiallisesti asiantuntijoille, totesi Koponen.

9. Koposen kyseiseen arvioon voidaan yhtyä. Sitä vastoin en kannata Koposen ehdotusta, jonka mukaan laajat talousrikosjutut voitaisiin käsitellä "osittain" kirjallisessa menettelyssä. Talousrikosten laaja aineisto asettaa kyllä tuomarien muistikapasiteetin ja käsityskyvyn koetukselle, mutta juuri sitä vartenhan suullinen käsittely on olemassa, että siinä oikeuden puheenjohtaja ja muutkin jäsenet saavat tilaisuuden esittää syyttäjälle ja puolustukselle asian selvittämistä varten tarvittavia kysymyksiä. Tämä näkökohdan Koponen tuntuu sivuuttaneen kokonaan. Tuomareilta edellytetään siis aktiivista materiaalista prosessinjohtoa, ja mitä vaikeammasta ja laajemmasta jutusta on kyse, sitä aktiivisemmin tuomarin pitää olla pääkäsittelyssä äänessä ja osallistua epäselvien ja riitaisten kysymysten selvittämiseen. Pääkäsittely ei saa olla tilaisuus, jossa tuomarit vain tuppisuina seuraavat verkkaisesti etenevää syyttäjän ja puolustuksen välistä rupattelua ja miettivät pitkissä istunnoissa omia asioitaan ja odottelevat, että koskahan nuo nyt oikein malttavat lopettaa jankutuksensa! Tällaista se prosessi laajoissa talousrikosjutuissa tuppaa kuitenkin valitettavasti usein käytännössä olemaan. Ei siis mikään ihme, jos tuomareiden on massiivisen istunnon päätyttyä vaikea muistaa kaikkia yksityiskohtia, jolleivät he ole pysyneet jutun pitkissä istunnoissa kunnolla hereillä ja osallistuneet aktiivisesti kysymyksillään asian selvittämiseen. Samanlaista ja yhtä tehokasta selvittämisen mahdollisuutta tuomareilla ei ole Koposen suosittelemassa kirjallisessa käsittelyssä, jossa tuomareilla ei ole suoraa ja välitöntä kontaktia asianosaisiin ja heidän avustajiinsa. Laajoissa jutuissa tuomioistuin voi pitää valmistelevan istunnon ja valmistella pääkäsittelyä myös kirjallisessa menettelyssä, jossa kartoitetaan sitä oikeudenkäyntiaineistoa, jota pääkäsittelyssä on tarkoitus esittää.

10. Syyttäjä valitti käräjäoikeuden Jipppii-tuomiosta hovioikeuteen, pääkäsittely hovioikeudessa pidettiin viime syksynä. Tänään sitten saatiin Helsingin hovioikeuden tuomio, jolla käräjäoikeuden tuomio kumottiin ja pääosa syyteistä hyväksyttiin. Tuomiot tulivat erilaisista pörssi- ja kirjanpitorikoksista. Yhdeksän Jippiin entistä johtajaa tuomittiin vankeusrangaistukseen, kahden tuomitun eli yhtiön hallituksen entisen puheenjohtajan Ilpo Kuokkasen ja entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin rangaistukset ovat ehdottomia, Kuokkanen sai kaksi vuotta ja Johannesdahl vuoden ja kahdeksan kuukautta vankeutta. Elisan johtoryhmän nykyinen jäsen Jukka Peltola tuomittiin vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kuusi muuta yhtiössä vastuunalaisessa suhteessa olevaa syytettyä sai hovioikeudelta sakkorangaistuksen ja kahden syytetyn syytteet hylättiin myös hovioikeudessa. Hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä asianosaisilla on mahdollisuus pyytää KKO:lta valituslupaa 60 päivän kuluessa.

11. Elisa, jonka tytäryhtiönä Saunalahti nykyisin toimii, joutuu hovioikeuden tuomion mukaan maksamaan Saunalehdelle tuomitun 200 000 euron suuruisen yhtiösakon sekä rikosten tuottamana taloudellisena hyötynä valtiolle noin 85 000 euroa; syyttäjä oli vaatinut peräti 800 000 euron suuruista yhteisösakkoa ja yli 200 000 euron menettämisseuraamuksia. Kuokkanen ja Johannesdahl tuomittiin myös liiketoimintakieltoon.

12. Hovioikeuden tuomion esikuvana on ollut KKO:n aiemmin samantyyppisessä T.J.Groupin jutussa antama ennakkopäätös. KKO:han tuomitsi viime tammikuussa T.J.Groupin kaksi entistä johtajaa, Tuomo Tillmanin ja Jyrki Salmisen, kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen sisäpiirikaupoista. KKO:n tehtävänä on antaa ennakkopäätöksiä, joilla pyritään ohjaaman alempien tuomioistuinten lainkäyttöä ja rangaistuskäytäntöä vastaavantyyppisissä tapauksissa. Näyttö- ja syyllisyyskysymyksen jokainen tuomioistuin joutuu kuitenkin tutkimaan jokaisessa jutussa erikseen. Pörssialan asiantuntijat ovat nyt annetun tuomin jälkeen jo ehtineet todeta, että pörssiyhtiöiden on "pakostakin" oltava jatkossa tiedottamisen suhteen "entistä tarkempia."

13. Helsingin hovioikeus antoi Jippii-tuomiossaan poikkeuksellisesti satikutia myös Helsingin käräjäoikeudelle. Hovioikeus kritisoi ankaraan sävyyn käräjäoikeuden tuomion perusteluja ja sanoen, että "käräjäoikeuden tuomiosta ei pysty päättelemän, millä perusteella käräjäoikeus on lopputulokseensa päätynyt." Käräjäoikeuden tuomion perustelut olivat siis aivan liian ylimalkaiset. Tässä suhteessa hovioikeus on yhtynyt jutun syyttäjän ja VKSV:n heti käräjäoikeuden tuomion jälkeen julkisuudessa esittämään kritiikkiin. Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion puutteellisina perusteluja jopa oikeudenkäyntivirheenä, jonka vuoksi koko juttu olisi oikeastaan pitänyt palauttaa takaisin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Koska tästä olisi aiheutunut laajassa jutussa entisestään viivästystä ja huomattavia lisäkuluja, hovioikeus päätti kuitenkin ottaa viivytyksen välttämiseksi asian välittömästi tutkittavakseen eikä siis palauttanut sitä käräjäoikeuteen.

14. Kun olen usein kritisoinut tuomioistuinten, myös Helsingin hovioikeuden, menettelytapoja ja ratkaisuja, on nyt kerrankin paikallaan antaa tunnustusta hovioikeuden tuomion perustelemista käsittelevistä kannanotoista. Tällaista "terhakoitumista" olen odottanut hovioikeuksilta jo pitkään. Olen "saarnannut" tuomion perustelujen merkityksestä jo yli 20 vuoden ajan ja kirjoittanut tuomion perustelemisen sisältöä koskevia artikkeleja ja julkaissut vuonna 2003 yhdessä OTL Petri Martikaisen kanssa kirjan tuomion perustelemisen keskeisistä kysymyksistä (Pro et contra, Talentum 2003). Olin jo 1970-luvulla - KKO:n esittelijänä - sillä kannalla, että hovioikeus tai KKO:n voi ja sen myös pitäisi palauttaa juttu takaisin alempaan oikeuteen, jos tuomion perustelut ovat selvästi puutteelliset, epäselvät tai ristiriitaiset, sillä tällöin on kysymyksessä oikeudenkäyntivirhe, jonka perusteella tuomio voidaan kanteluteitse poistaa. KKO hyväksyi tämän kannan 1980 -luvulla, ensimmäisen kerran ennakkopäätöksessä KKO 1984 II 114. Tuossa jutussa KKO palautti rikosjutun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi, kun hovioikeus oli tuominnut syytetyn rangaistukseen perustelematta näyttö- ja syyllisyyskysymystä. Tämän jälkeen KKO on antanut toistakymmentä vastaavanlaista ennakkopäätöksiä, viimeksi viime vuonna tapauksessa, jossa vakuutusoikeus oli laiminlyönyt perustelemisvelvollisuuden (KKO 2008:104). Vaikka tuomion perustelemisesta, samoin kuin prosessinjohdostakin, on tuomarikunnalle pidetty vuosien mittaan lukuisia seminaareja ja koulutustilaisuuksia, niin aina näköjään löytyy niin "kovakalloisia" tuomareita, etteivät opit vain tunnu menevän millään perille.

15. Helsingin hovioikeuspiirin tuomioistuinten tuomareiden koulutuksen yhteydessä on julkaistu vuonna 2005 laaja, lähes 500 sivua käsittävä teos "Rikostuomion perusteleminen," jonka kirjoittajakunnasta suurin osa on sanotun hovioikeuspiirin tuomareita. Tämä teos ja sitä edeltänyt koulutus voidaan lukea ensi elokuun alussa hovioikeuden presidentin virasta eläkkeelle jäävän Lauri Melanderin ansioksi. Siksi ihmetyttää, että hovioikeuspiirin ja samalla koko valtakunnan suurimmasta tuomioistuimesta tulee ulos tällaisia Jippii-jutun kaltaisia tuomioita, joiden perustelut eivät täytä edes laissa tuomion perustelemiselle asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Mistä tämä oikein johtuu? Tuomion puutteelliset, epäselvät ja ristiriitaiset perustelut selittyvät usein tuomarin passiivisesta tai suorastaan olemattomasta prosessinjohdosta ja asian selvittämisestä oikeudenkäynnin aikana. Jos tuomari ei ole kiinnostunut riitakysymysten selvittämisestä tai hänellä ei ole siihen tarvittavaa taitoa, hän ei kykene hallitsemaan aineistoa ja kaikkia siihen liittyviä kysymyksiä riittävän hyvin, mikä ilmenee sitten ongelmina juuri tuomion tekemis- ja kirjoittamisvaiheessa ja johtaa niukkoihin ja epäselviin perusteluihin.

16. Jippii-jutun syyttäjä puuttui tv-haastattelussaan tänään myös tuomareiden puutteelliseen ammattitaitoon juuri talousrikosjutussa. Kihlakunnansyyttäjä Riitta Partia totesi, että talousrikosten esitutkintaviranomaiset ja syyttäjät samoin kuin hovioikeudessa sanottuja juttuja käsittelevät tuomarit ovat saneet koulutuksen ja erikoistuneet talousrikosjuttujen tutkintaan. Ymmärsin Partian lausunnosta, että käräjäoikeuden tuomarikunnan osalta tilanne olisi toisenlainen, eli kaikkia talousrikosjuttuja eivät välttämättä istu näihin juttuihin erikoistuneet tuomarit. Jos näin on, niin se on yllättävää ja antanee laamanni Eero Takkuselle jälleen uutta mietittävää. Tuomarikunnalle on kyllä annettu - ainakin tarjottu - kohta jo parinkymmenen vuoden ajan jatko- ja täydennyskoulutusta talousrikoksista. Helsingin hovioikeuspiirissä on tämänkin koulutuksen osalta aktiivisia, ja hovioikeuden toimesta julkaistiin vuonna 2007 yli 300 sivua käsittävä kirja "Kirjoituksia talousrikosoikeudesta."

17. Tuomareilla ei ole kuitenkaan velvollisuutta osallistua täydennys- tai jatkokoulutukseen. Tämän vuosi ilmeisesti kaikki tuomarit eivät ole osallistuneet esimerkiksi tuomion perustelemista tai prosessinjohtoa taikka talousrikoksia koskevaan koulutukseen. Pelkkä mukanaolo koulutuksessa ei riitä, vaan paljon on kiinni siitä, millä mielellä tuomarit ovat mukana ja haluavat todella oppia ja omaksua uusi asioita. Tämän panin merkille silloin, kun itse vielä itse osallistuin kouluttajana tuomarikoulutukseen. Seminaareissa kävivät lähinnä ne tuomarit, joskus jopa useampaan kertaan, jotka ilmeisesti jo hallitsivat asiat, mutta sinne ei yleensä saatu niitä tuomareita, jotka olisivat olleet todella koulutuksen tarpeessa. Lisäksi osa porukasta saattoi suhtautua koulutukseen tai siinä esitettyihin uusiin asioihin ja menettelytapoihin vastahakoisesti tai suorastaan kielteisesti.

98. Saloniuksen kohulento ei johtanut syytteisiin

Kotka on laskeutunut...
lopullisesti ja eläkkeelle

1. Julkaisin 26.2.2009 blogijutun otsikolla "Lennä Saloniuksen, Jussi lennä - tule bisnesluokassa myös takaisin!" Kirjoitukseen tuli 50 kommenttia.

2. Finnairin ja liikennelentäjien liiton (SLL) välisen työriidan sovittelun alettua tammikuussa 2009 kuultiin 24.2. uutispommi, jonka mukaan SLL ilmoitti epäilevänsä sovintoneuvotteluja vetäneen valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen riippumattomuutta. SLL jätti rikosilmoituksen siitä, oliko työnantajapuoli pyrkinyt vaikuttamaan Saloniuksen puolueettomuuteen. Ennen kuin SLL edes ehti kertoa julkisuuteen syynsä epäilyyn, Salonius ilmoitti samana päivänä, että "tämmöisten epäilyjen jälkeen" hän ei voi enää jatkaa kyseistä sovittelua. Salonius kiisti epäilyt puolueettomuutensa tai riippumattomuutensa vaarantumisesta.

3. SLL kertoi tarkemmin, mistä epäilyissä oli kyse. Saloniuksen ja hänen puolisonsa hieman aiemmin Finnairin koneilla tehdyillä Thaimaan lennoilta turistiluokasta paikkansa varanneen Saloniuksen pariskunnan paikat oli vaihdettu vastikkeettomasti bisnesluokkaan. Kerrottiin, että paikanvaihdoksista oli pyytänyt huolehtimaan Finnairin lentotoimintaryhmän johtaja Veikko Sievänen. Matkustusluokan korottamisella epäiltiin yritetyn vaikuttaa Saloniuksen toimintaan työriidan osapuolten välisissä neuvotteluissa ja sovittelussa. Sievänen kiisti kaikki epäilyt lahjontayrityksestä. Joka tapauksessa esitutkinnan aloittamiskynnys asiassa ylittyi ja poliisi suoritti esitutkinnan, jossa Sievästä epäiltiin lahjuksen antamisesta ja Saloniusta puolestaan lahjusrikkomuksesta. Esitutkinnan jälkeen poliisi toimitti aineiston VKSV:lle syyteharkintaa varten. Valtakunnansyyttäjä päätti siis käyttää devoluutio-oikeuttaan ja ottaa syyteharkinnan, joka normaalisti olisi kuulut paikallissyyttäjälle, suoraan virastonsa tutkittavakseen. Voidaan hieman leikkisästi todeta, että asiassa kohtasi "kaksi valtakuntaa", valtakunnansyyttäjä ratkaisi valtakunnansovittelijaan kohdistunen rikosepäilyn.

4. Tänään saatiin apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen päätös asiassa, jonka on esitellyt ja tutkinut VKSV:ssa valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Kalske päätti olla nostamatta syytteen Saloniusta ja Sievistä vastaan.

5. Tiedotteen mukaan Saloniuksen ei katsottu syyllistyneen rikokseen, koska turistiluokan ylivaraamisesta johtuva turistiluokan matkustajien sijoittaminen bisnesluokkaan on lentoliikenteessä tavanomaista. Saloniuksella ei Kalskeen mukaan ollut syytä epäillä kysymyksen olevan hänen asemansa vuoksi annetuista eduista eikä tapahtumaan myöskään liittynyt seikkoja, joiden perusteella hän olisi ollut velvollinen ottamaan selvää matkustusluokan korottamisen syystä.

6. Sieväsen ei tiedotteen mukaan katsottu syyllistyneen rikoksen, koska ei ollut syytä epäillä hänen pyrkineen vaikuttamaan Saloniuksen toimitaan valtakunnansovittelijana, eikä lentomatkustajille ylivaraustilanteissa tavanomaisesti annettava etu ollut sen laatuinen, että se olisi vaikuttanut tai ollut omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa.

7. No niin, asia on nyt loppuun käsitelty ja Salonius ja Sievänen ovat saaneet ylimmältä syyttäjäviranomaiselta puhtaat paperit. He ovat syyttömiä. Jonkin verran tiedotteessa esitetyt perustelut voivat kuitenkin aiheuttaa kysymyksiä. Voitaisiin esimerkiksi kysyä, onko aivan tavanmukaista, että Finnairin lentotoimintaryhmän päällikkö henkilökohtaisesti huolehtii tietyn matkustajan matkustusluokan korottamisesta ja tekee sen vieläpä omasta aloitteestaan ilman, että matkustaja itse olisi edes vihjannut lentokentällä toiveestaan päästä turistiluokasta bisnesluokkaan. Miksi Sievänen a) juuri tässä tapauksessa huolehti asiasta henkilökohtaisesti ja b) omasta aloitteestaan? Nämä kysymykset eivät VKSV:n tiedotteesta selviä, vaikka juuri tämä puoli asiasta kiinnostaisi ihmisiä ehkä kaikkein eniten. Lisäksi tiedotteessa sekä Saloniuksen että Sieväsen osalta käytetyn sanonnan "ei ole syytä epäillä" oalta jäävät avoimeksi ne syyt ja seikat, joiden perusteella mainittua epäilyä ei ole syyttäjälle syntynyt.

8. Vaikka mistään rikoksista ei siis ollut kyse, voidaan Finnairin menettelyä kummastella, koska kyseessä oli joka tapauksessa yhtiön puolelta erikoislaatuinen episodi, jonka ilmitulo asetti myös Saloniuksen puolueettomuuden epäilyttävään valoon. Saloniuksella ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä sovittelijan tehtävästään. Tästä ei pidä syyttää SLL:a, sillä se teki tilanteessa sen, mikä oli tehtävä, jotta epäilyttävä asia saataisiin selvitetyksi. Jos tapauksesta lankeaa jonkinlainen varjo sovittelijan työssä hyvin onnistuneen Saloniuksen suuntaan, saadaan tämä kyllä panna matkustusluokan korottamisasiassa aktiivisesti toimineen Finnairin johdon piikkiin.

tiistai 26. toukokuuta 2009

97. Tappaminen laillisilla aseilla ja välineillä jatkuu toreilla, kaduilla ja hoitolaitoksissa

Tuoksuissa tuomien...


Karjaa on näemmä jo laskettu
kevätlaitumelle...

1. Mielenterveyshäiriöistä jo vuosikausia kärsinyt humalainen mies surmasi viime perjantaina keskellä Kuopion toria hänelle tuntemattoman, yli 80-vuotiaan naisen, joka oli moittinut miestä, kun tämä oli ampunut ensin haulikolla ilmaan useita laukauksia, jolloin yksi laukaus oli särkenyt torivalaisimen. Mies kaivoi povestaan pistoolin ja ampui sillä mainitun vanhuksen kuoliaaksi useilla päähän ja vartaloon osuneilla laukauksilla. Tämän jälkeen mies jatkoi ampumistaan ja haavoitti kahta miestä, joista toinen oli vanhan naisen avomies ja toinen venäläinen turisti. Ammunnan kohteeksi joutuneet miehetkin olivat tappajalle täysin tuntemattomia. Torilla oli ampumishetkellä runsaasti ihmisiä.

2. Ampuja on 52-vuotias, aivan tavalliseksi ja mukavaksi kuvailtu perheellinen mies, jolla ei ole rikollista taustaa. Hän on poliisikuulustelussa tunnustanut tekonsa, jota hän itsekään lainkaan käsitä. Jälleen kerran siis aivan käsittämätön ja järkyttävä henkirikos! Ja jälleen laillisilla aseilla tehty, sillä surmaajalla oli asianmukainen lupa surma-aseisiin ja hänellä oli kotonaan vielä kaksi muuta käsiasetta. Ampuja oli ottanut torille mukaansa suren määrän pistoolin ja haulikon panoksia.

3. Ihmisten tappaminen aseilla ja nimenomaan laillisilla käsiaseilla tuntuu vain kiihtyvän. Kun aiemmin henkirikoksia tehtiin myös aseilla lähinnä kotona ja perhepiirissä, ovat surmateot siirtyneet nyt entistä useammin yleisille paikoille kaduille, kouluihin ja ravintoloihin. Traagisimmat ampumiset ovat sattuneet kouluissa ja ne ovat vaatineet eniten uhreja. Jokelan kouluampuja surmasi marraskuussa 2007 kahdeksan koululaista ja itsensä ja Kauhajoen koulusurmaaja pani syyskuussa 2008 vielä paremmaksi ampuen kymmenen ihmistä ja lopuksi itsenä. Noin kuukausi sitten viemäriojaa kaivanut mies ammuttiin kuoliaaksi Tammelassa. Kouvolan keskustassa ammuttiin viime lokakuussa mies ravintolan sulkemisen aikoihin, jolloin liikkeellä oli paljon muitakin ihmisiä, jotka olivat hengenvaarassa. Toukokuussa 2008 ex-rauhanturvaaja surmasi Rovaniemen kadulla käsiaseella hänelle tuntemattoman miehen ja sen jälkeen itsensä, jne.

4. Käsiaseiden saannin rajoittamisesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, mutta sisäministeriö ja ministeri Holmlund heräsivät ruususen unestaan vasta viime syksynä tapahtuneen toisen koulusurman jälkeen. Jokelan yhdeksän kuolonuhria vaatinutta koulusurmaa ministeriö ja sen poliisiosaston virkamiehet vähättelivät yksittäisenä tapahtumana, joille ei olisi voitu tehdä ennakolta mitään. Myös Kauhajoen koulusurmista sisäministeri ja hänen virkamiehensä pesivät kätensä putipuhtaaksi, vaikka on hyvin todennäköistä, että jos käsiaseiden luvan myöntämisestä annettuja ohjeita olisi selvennetty ja tiukennettu heti Jokelan koulusurmien jälkeen, ei Kauhajoen surmaaja olisi koskaan saanut hankituksi laillista asetta. Mutta mitään ei tehty ennen Kauhajokea ja niin toinen koulusurma pääsi tapahtumaan. Vaikka ministeri ja virkamiehet kuinka yrittäisivät pestä käsiään ja hokea julkisuudessa, että "ase ei tapa", eivät Kauhajoen verijäljet lähde käsistä kulumallakaan.

5. Vasta Kauhajoen koulusurmien jälkeen ministeri Anne Holmlund - Annie Mestariselittäjä - käynnisti ampuma-aselainsäädännön uudistamistyön ja asetti työryhmän valmistelemaan lain uudistamista ja käsiaseiden saannin rajoittamista. Vasta Kauhajoen koulusurmien jälkeen ministeriön poliisiosasto hoksasi antaa ampuma-aseiden hallussapitoa ja peruuttamista koskevat uudet ja entiseen verrattuna huomattavasti tiukennetut määräykset. Jos ne olisivat voimassa ja käytössä kohta Jokelan surmien jälkeen, ei Kauhajoen koulusurmia varsin todennäköisesti olisi päässyt tapahtumaan. Uusien määräysten mukaan käsiaseiden lupamenettelyä ja hallussapidon edellytyksiä tiukennettiin todella tuntuvasti.

6. Poliisi ei anna enää lupa käsiaseeseen ensimmäisenä aseena ilman todisteellista selvitystä hakijan vähintään vuoden kestäneestä aktiivisesta ampumaharrastuksesta. Käsiaseiden luvanhakijat joutuvat nyt hankkimaan itsestään lääkärinlausunnon, josta ilmenee, onko hakijalla mahdollisesti sellaisia mielenterveysongelmia, joihin liittyy vaara vahingoittaa itseään tai toista ihmistä. Kaikki ensimmäisen kerran ampuma-aselupaa hakijat on aina haastateltava erikseen kahden poliisilaitoksen työntekijän toimesta jne. Muun muassa nämä kaikki kohdat puuttuivat määräyksistä ennen Kauhajoen tapausta, ja niin Kauhajoen samoin kuin Jokelan koulusurmaaja saivat itselleen laillisen aseen murhavälineekseen. Ministeri Holmlund olisi voinut määrätä poliisiosaston antamaan nämä tiukennetut määräykset, mutta sitä hän ei välittänyt tehdä edes Jokelan koulusurmien jälkeen.

7. Käsiaseiden lupakäytäntö on siis ohjeiden myötä selvästi tiukentunut ja käsiaseiden saantia on huomattavasti rajoitettu. Meillä myönnetään nykyisin käsiaseen hallussapitolupia ainoastaan puolet vai oliko se peräti vain kolmannes siitä, mitä niitä myönnettiin lepsun lupakäytännön aikana. Selvää on, että Suomessa on myönnetty lepsun lupakäytännön aikana monien vuosien ajan ja vielä Jokelan surmien jälkeenkin käsiaselupia täysin sinisilmäisesti ja avokätisesti Jokelan ja Kauhajoen ampujien tapaisille hörhöille. Sisäministeriön poliisiosasto lupasikin heti Kauhajoen jälkeen eli tarkemmin sanottuna 29.9.-08, että "viime vuosina" myönnetyt käsiaseluvat ja niiden perusteet selvitetään aserekisteristä. Siitä, miten tämä työ tehdään, tultaisiin ministeriön tiedotteen mukaan antamaan ohjeet myöhemmin.

8. Minulla ei ole tietoa, miten tämä myönnettyjen aselupien tarkistustyö on edennyt ja miten paljon aselupia on peruutettu. Työssä, jos sitä on ylipäätään tehty, ei ilmeisesti ole edetty kovinkaan kauaksi taaksepäin. Miten muuten voi olla mahdollista, että Kuopion tappajalla oli laillinen lupa neljään aseeseen, vaikka hän oli todistettavasti kärsinyt mielenterveyden ongelmista jo vuosikausia? Eikö yhteistyö mielenterveystyön viranomaisten ja poliisin välillä vieläkään pelaa? Onko sisäministeriön poliisiosasto antanut ohjeet ja määräykset viime vuosina myönnettyjen lupien tarkistamisesta ja miten tuo tarkistus on edennyt ja mitä tuloksia siitä on saatu?

9. Tämän tärkeän kysymyksen otti eilen esille aselupa-asioista juuri Kuopion poliisilaitoksella vastaava apulaispoliisipäällikkö Heikki Kössi (Iltalehti 25.5. s. 2). Kössi kertoo kirjoittaneensa jo huhtikuussa "viikkoja ennen torin draamaa" sisäministeriölle aselain muutoshankkeista ja vaatineensa "lisää kontrollia myös olemassa oleviin aselupiin." Suunnitellussa lakimuutoksessa kun ei puututa millään tavalla nyt jo olemassa oleviin aseenkantolupiin, sanoo Kössi. (Tämä on tietenkin selkeä puute, johon viimeistään eduskunnassa pitäisi puuttua.) Kössi jatkaa: "Aselain kiristys toimii täydellä teholla vasta vuosikymmenen päästä, kun nykyiset ilman lääkärin kontrollia myönnetyt aseluvat poistuvat."

10. Poliisipäällikkö Heikki Kössin lausunnosta voi saada käsityksen, jonka mukaan sisäministeriö ei olisi antanut kentälle uusia määräyksiä jo myönnettyjen aselupien tarkistamisesta, vaikka tämä luvattiin tehdä Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Jos näin on todella asian laita, niin mistä tämä johtuu? Siitäkö, ettei jo "saavutettuihin etuihin" voitaisi puuttua? Mutta voihan poliisi jo nyt voimassa olevan lainsäädännön mukaan tietyin edellytyksin peruuttaa myönnetyn ampuma-aseluvan. Miksi siis poliisi ei muka voisi ryhtyä selvittämään epäilyttäviä aseluvan haltijoita koskevia tapauksia, joista se on saanut vihiä?Iltalehden jutusta voi saada käsityksen, jonka mukaan Kuopion poliisilla oli jo tiedossaan, että jokin "draama", joksi Kössi hirvittävää tragediaa hieman vähätteleväntuntuisesti kutsuu, olisi mahdollisesti tulossa. Tänään kuitenkin Pohjois-Suomen poliisipäällikkö Kari Heimonen kertoo, että poliisilla ei ennen laukauksia ollut mitään syytä puuttua "kunniallisesti käyttäytyneen" miehen aselupiin (H-S, A 4). Tapa, jolla poliisipamput, ylipoliisipäälliköstä alkaen, puolustavat aina alaisiaan, on jo tullut meillä hyvin tutuksi.

11. Iltalehden toimittajan mukaan Kuopion poliisilla "näyttää olleen ennakkoaavistus toriampumisesta." Miksi polisi ei siis ryhtynyt toimiin, jotta ampuminen olisi voitu estää? Miksi apulaispoliisipäällikkö ei määrännyt miehiään selvittämään ampujan tilaa ja olosuhteita ja mainittua ennakkoaavistusta, vai määräsikö? Puuttuivatko ministeriön tilanteen varalta lupaamat ohjeet? Eikö peruuttamisasiaa ja luvan peruuttamisen edellytyksiä kyseisessä tilanteessa olisi voitu kysyä sisäministeriöstä, eikä vain tyytyä kommentoimaan tulevan lainsäädännön sisältöä ja mahdollisia puutteita? Meneekö viime vuosina myönnettyjen aselupien tarkistamiseen aserekisteristä todella vuosikymmeniä ennen kuin lepsun lupakäytännön aikana ilman lääkärin kontrollia ja muita varotoimia myönnetyt luvat saadaan peruutetuiksi? Näin hidas eteneminen asiassa tuntuu aivan käsittämättömältä.

12. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero antoi Kuopion surman jälkeen lehdistölle hänelle niin jo kovin tutuksi tulleen, paateroinniksi luonnehtimani (9.5.-09) lausunnon: "En usko, että uusi ja nykyistä tiukennettu aselaki olisi estänyt tätäkään surmaa." Niin kuin tässä olisi kyse jostain uskon asiasta! Uskomuksiin vetoaminen tällaisissa asioissa on virkamiesmäistä jeesustelua, jolla pyritään peittämän vastuuta ja siirtämään se muualle. Oikea Jeesus tuli "virkaansa" ottaakseen kaikkien meidän synnit harteilleen, mutta nämä meidän virkamies- ja poliitikkojeesustelijamme omine uskomuksineen eivät sitä vastoin kyllä ota omaan tai virkakuntansa piikkiin yhtä ainoaa rikettä ja laiminlyöntiä, vaan ovat valmiita sysäämään kaikki mokat kohtalon ja sattumuksen päälle, jolleivät keksi jotakuta toista ryhmää tai ihmistä, jonka niskaan vastuun voisi langettaa.

13. Tätä paaterointiahan tässä on jo kuultu pitkin matkaa. Ylipoliisipäällikön paateroinnista Kauhajoen koulusurmien jälkeen ja Kauhajoen komisarion menettelyn johdosta samoin kuin paateroinnista Humppilan ampumistapauksen jälkeen viime helmikuussa olen kertonut jo aiemmin (7.2.). Sama laiminlyönnin vähättely ja uskomuksiin vetoaminen jatkui, kun pari viikkoa siten ilmeni, että Paatero ei ollut toimittanut hänelle Kauhajoen surmien jälkeen sähköpostilla lähetettyä vinkkiä oikeaan osoitteeseen, jos nyt ylipäätään toimitti sitä mihinkään (6.5.).

14. Viimeksi paaterointia havaittiin viime viikolla, kun esitutkinta- ja pakkokeinolakien uudistamista valmistelleen oikeusministeriön toimikunnan mietinnön luovutustilaisuuden yhteydessä väitettiin, että "lehdistö syö poliisin kädestä" eli poliisi vuotaa laittomasti rikosten esitutkintaa koskevia tietoja lehdistölle. Poliisiylijohtaja kuittasi nämäkin vakavat väitteet hänelle tyypillisellä lakonisella tavalla: "En usko, että poliisi olisi juuri koskaan tahallaan vuotanut tietoja lehdistölle." Siinähän se taas tuli, ja suomalainen toimittajakunta sen kun hyväuskoisena hölmönä kirjasi tämänkin uskomuslausahduksen tyytyväisenä lehtiöihinsä ikään kuin täytenä totena kyselemättä asiasta sen enempää.

15. Pienenä kevennyksenä tähän väliin on syytä mainita, että Kuopion "draaman" aikoihin torilla liikuskeli lehtitietojen myös eräs tunnettu poliitikkomme. Arvatkaapa, kenestä voisi olla kyse. Kyllä, aivan oikein arvattu: Kanki-Kaikkonenhan se siellä torilla jakeli suunnilleen ampumishetkellä vaalimainoksiaan. Kanki (kesk) ja hänen vaimonsa Satu Taiveaho (sdp) pyrkivät molemmat EU-parlamenttiin kesäkuun vaaleissa. Kaikkosella ja Satu-vaimolla näyttää olevan taipumusta joutua erilaisten katastrofien todistajiksi. Oliko se nyt viime talvena, kun Italiassa oli maanjäristys, jolloin Kanki ja Satu sattuivat, kuinka ollakaan, oleskelemaan lähikaupungin hotellissa, ja totta kai he huomasivat aamuyöllä nukkuessaan, miten heidän huoneensa ikkunat helisivät, ja voi miten kauheaa se kaikki oli, kun se tapahtui noin lähellä!

17. Toinen Kanki-Kaikkosta koskeva uutinen eilisestä Iltalehdestä: Kaikkosen Hyvinkällä pidetyssä vaalitilaisuudessa oli paikalla vain yksi kuulija. No, eihän tuo ole mikään ihme, sillä eiväthän ihmiset kerta kaikkiaan uskalla mennä samaan tilaisuuden Kaikkosen kanssa, kun hänen paikalla ollessaan tuppaa vähän väliä sattumaan kaikenlaisia mullistuksia ja tragedioita, kuten maanjäristyksiä, torisurmia jne. Lehtitiedot eivät kerro, kuka tuo paikalle rohjennut kuulija oli. Olisikohan ollut muuan Drita Lulic -niminen naishenkilö. Nuo Balkanilla eläneet ja sodan karaisemat naisethan ovat tavallista rohkeampia luonteeltaan. Dritahan lukeutuu tunnetusti K-K:n ihailijakuntaan ja K-K puolestaan muun keskustajohdon tavoin Dritan ihailijoihin.

18. Mutta hoitolaitoksista ja sairaaloista sitä vasta kummia rikosrintamalla kuuluu! Hoiva-alalla toimivat naiset ovat "kunnostautuneet" ns. insuliinisurmissa. Lehtimäen opistolla Pohjanmaalla yövalvojina toimineet kaksi naista, pariskunta rekisteröintiä vailla, pistivät vuosi pari sitten insuliinikynällä hoivaosastolla olutta cp-vammaista epilepsiapotilasta, joka ei ollut diabeetikko, josta seurasi potilaan kuolema. Naisia syytettiin taposta, mutta käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat heidät törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta kuudeksi vuodeksi vankeuteen. - Viime viikolla Tampereen käräjäoikeus langetti elinkautisen vankeusrangaistuksen 27-vuotiaalle nokialaiselle sairaanhoitajalle murhasta ja murhan yrityksestä. Tuomittu oli elokuussa 2007 piikittänyt insuliinia 80-vuotiaaseen naispotilaaseen Ylisen kuntouslaitoksessa. Heinäkuussa 2007 hän piikitti kahdeksan kuukauden ikäiseen sukulaislapsensa insuliinia kesämökillä Kurussa, vauvan henki saatiin viime tipassa sairaalassa pelastetuksi. - Ja nyt on viikon päivät kohuttu sarjamurhatyyppisistä insuliinimurhista, kun 58-vuotiaan helsinkiläisen naishoitajan epäillään syyllistyneen ainakin neljään murhaan ja seitsemään murhayritykseen hänen piikittäessään insuliinia hoitolaitoksissa tai kotihoitajana toimiessaan hoidettaviinsa vanhuksiin.

19. Mikä saa "aivan tavallisen" ja kunnollisen, hoidettaviensa suorastaan erinomaisena luonnehtiman hoitajan naisen tällaisiin tekoihin, kysellään lehdissä. Elinkautisen vankeusrangaistuksen saanut 27-vuotias nokialainen on pienen pojan äiti, huippuluokan todistuksilla valmistunut ja stipendillä palkittu sairaanhoitaja, innokas urheilija ja vieläpä Merivoimissa koulutettu tykkimies. Myös Helsingissä murhista epäillyn naishoitajan ulkoiset kulissit näyttävät olevan täysin kunnossa ja hänen perhe- ja sosiaalinen elämänsä onnelliselta. Kuten aina ennenkin, psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma, jolta on juuri ilmestynyt kirja "Pahuuden anatomia," on kiirehtinyt jälleen vakuuttelemaan, etteivät tavallisten naisten tekemät henkirikokset ole Suomessa tilastollisesti lisääntyneet.

20. Lauerma ei osaa kertoa yksiselitteisiä syitä siihen, miksi naiset ja myös nuo aivan tavalliset naiset tappavat. Syyksi hän epäilee sitä, että naisia on nykyisin paljon enemmän "humalajuomisen piirissä" kuin aiemmin. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittanee sitä, että nykyisin naiset ryyppäävät ja juopottelevat enemmän kuin ennen. Naisten humalajuominen - siis juopottelu - selittää Lauerman mukaan äkkipikaista väkivaltaa, joka on tyypillistä Suomessa. Henkirikoksiin syyllistyvillä naisilla on vakavampia mielenterveysongelmia kuin miehillä, sanoo Lauerma. Mutta nyt insuliinisurmiin syyllisiksi todetut tai niistä epäillyt naiset eivät ole ilmeisestikään kuuluneet "humalajuomisen piiriin," eikä jo tuomittujen kolmen naisen ole todettu kärsineen ainakaan niin vakavista mielenterveyshäiriöistä, että heidät olisi tuomittu rikoksistaan alentuneesti syyntakeisina eli niin sanotusti täyttä ymmärrystä vailla olevina. Parisuhteen ulkopuolisissa surmissa naiset näyttävät tappavan paljon useammin naisia kuin miehiä. Mistähän tämä johtui, siitäkö kenties, että naisen tappaminen on helpompaa kuin miehen? Naisten tappamistapa on usein myrkyttäminen. Esimerkiksi Helsingissä viime vuonna naispuolisen kampaajaystävänsä surmannut uskovainen siivoojanainen käytti myrkyttämistä, minkä jälkeen hän vielä viilsi uhriaan veitsellä kaulaan.

21. Onko näissä naistappajissa kyse paljon puhutuista "naispaholaisista?" Joka tapauksessa jälleen ovat tulleet todistetuiksi kultti-iskelmä Totisen pojan jenkan (Georg Malmsten, 1953) sanat: "kyllä naisessa julmuutta riittää." Tähän lienee tasapuolisuuden nimissä suorastaan pakko lisätä, että kyllä miehissäkin tuota julmuutta ja pahuutta piisaa ihan riittämiin.

22. On ilmennyt, että hoiva-alalla henkirikoksiin syyllistyneillä tai niistä todennäköisin syin epäillyillä naisilla on usein rikollinen tausta. Edellä mainittu 27-vuotias nokialaisnainen oli syyllistynyt vuonna 2006 lukuisiin myymälävarkauksiin anastetun omaisuuden arvon kohotessa yli 20 000 euron. Tampereen käräjäoikeus päätti kuitenkin jättää vuonna 2007 naisen tuomitsematta rangaistukseen siksi, ettei rikosrekisterimerkintä ehdollisesta vankeusrangaistuksesta olisi vaikeuttanut sairaanhoitajan työllistymistä; tuomiosta ei ilmeisesti ilmoitettu TEO:lle (Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle), jonka tehtävät ovat nykyisin siirtyneet Valviralle (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto), koska ilmoitusvelvollisuus koskee vain tuomioita, joilla on tuomittu vankeusrangaistus. Esitutkinnan aikana sairaanhoitaja oli ensi kerran saanut omansa alansa sijaisuuden terveyskeskuksen vuodeosastolta. Kohta terveyskeskuksen lääkevarastosta hävisi morfiinin sijaan käytettyä kipulääkettä ja potilailta rahaa. Hoitajan työsuhde terveyskeskuksessa päättyi, mutta kun rikosepäilyistä ei ilmoitettu mihinkään, hän saa uuden työpaikan Ylisen kuntoutuskeskuksesta.

23. Tutkittavana olevan 58-vuotiaan helsinkiläishoitajan tapauksessa epäillyn uralle mahtui lehtitietojen mukaan kahdet tai jopa kolmet potkut työpaikoista rikosepäilyjen takia. Vuonna 2005 nainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sakkoihin hänen varastettuaan työpaikkansa lääkärikeskuksesta lääkkeitä. Käräjäoikeus ei kuitenkaan ilmoittanut tuomiosta TEO:lle tai Valviralle niin kuin olisi pitänyt. Jos ilmoitus olisi tehty, valvontaelin olisi voinut estää naisen uran jatkumisen hoitoalalle. Meilahden sairaalassa murhista nyt epäilty nainen sytytti kesällä 2008 potilashississä vaippakasan tuleen kostoksi viisi vuotta aiemmin sairaalasta saamistaan potkuista. Tästäkään tapauksesta ei tehty asianmukaista ilmoitusta, vaan nainen sai marraskuussa 2008 uuden työpaikan helsinkiläisestä vanhusten hoitokodista, jossa hän syyllisti taas varkauksiin.

24. Ilmeisesti hoitoalalla ei ole olemassa juuri minkäänlaista työnhakijoita koskevaa kontrollia eikä valvonta- ja ilmoitusjärjestelmää, kun tällaista pääsee tapahtumaan, eli rikostaustaiset ihmiset pääsevät hoitoalalle tai jatkamaan työtään siellä. Työnhakijoiden taustoja ei selvitetä eikä tehdyistä rikkeistä ja rikoksista ilmoiteta työnantajan toimesta mihinkään. Mikään viranomainen tai kukaan virkamies ei ota vastuuta valvonnan laiminlyönneistä, eivätkä laillisuusviranomaiset, oikeuskansleri ja oikeusasiamies, näytä välittävän puuttua virkavastuuta koskevien kysymysten selvittelyyn. Sosiaaliministeri Paula Risikko kertoo hymyssä suin tv-haastattelussa, että kyllä nyt valvontaa pitää miettiä kokonaan uudestaan, mutta häneltä ei kysytä selitystä siihen, miten tällaista on päässyt hänen vastuullaan olevalla alalla tapahtumaan.

25. Surullista on muun ohella se, että käräjäoikeus laiminlöi ilmoittaa 58-vuotiaalle naiselle tuomitsemastaan ehdollisesta vankeusrangaistuksesta TEO:lle, vaikka laissa on ilmoitusvelvollisuudesta nimenomainen säännös. Helsingin käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen selittelee julkisuudessa lauhkeasti, että ilmoituksen tekemättä jättäminen johtui "inhimillisestä virheestä." Eikö olisi syytä informoida yleisöä kertomalla, missä käräjäoikeuden osastossa sanottu laiminlyönti tehtiin ja kuka on se tuomari, joka syyllistyi tähän "inhimilliseen erehdykseen?" On outoa, ettei esimerkiksi oikeuskansleri ole pyytänyt asian johdosta selvitystä ja ryhtynyt tutkimaan, onko asianomainen tuomari syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen. Sen sijaan selvitystä pyytää ja sen laamanni Takkuselta myös saa oikeusministeriö, vaikka ministeriöllä ei pitäisi olla mitään tekemistä riippumattomien tuomioistuinten konkreettisten lainkäyttötapausten kanssa. Aiotaanko tämäkin tapaus kenties painaa villaisella, jotta kyseinen tuomari saisi jatkaa rauhassa uraansa ja edetä korkeampiin virkoihin?

tiistai 19. toukokuuta 2009

96. Pikku-Antonin pako Pahan valtakunnasta vapauteen onnistui

Anton ja Paavo

1. Suomessa on jo viikon verran kirjoitettu ja puhuttu paljon reilu vuosi sitten Suomesta Venäjälle kaapatusta 5-vuotiaasta Antonista sekä hänen isästään Paavo Salosesta ja heidän onnellisesti päättyneestä pakomatkastaan Venäjältä takaisin Suomeen. Tervetuloa takaisin Länteen, Anton, tervetuloa vapauteen!

2. Vanhempiensa yhteishuoltajuudessa Suomessa ollut 4-vuotias Anton Salonen katosi kotoaan maaliskuussa 2008. Pian selvisi, että Antonin äiti, kokemäkeläisen Paavo Salosen ex-aviopuoliso Rimma Salonen, oli käynyt hakemassa pojan. Äidin mukana oli ollut kaksi tuntematonta naisihmistä. Lehtitietojen mukaan äiti kuuluu uskonlahkoon, jonka aloitteesta Anton siepattiin ja vietiin sen jälkeen Venäjälle. Tapauksessa on monia outoja piirteitä, kuten esimerkiksi se, että äiti jätti Venäjälle muuttaessaan Suomeen toisen lapsensa eli aikaisemmasta avioliitostaan olleen 17-vuotiaan poikansa Nikitan, josta Paavo Salonen joutui sen jälkeen huolehtimaan. Kummallisinta on kuitenkin se, kuinka äidin onnistui viedä Anton Venäjän puolelle. Lapsihan oli Suomen kansalainen ja molempien vanhempiensa yhteishuollossa.

3. Kokemuksesta tiedetään, että Venäjälle kaapattujen lasten palauttaminen takaisin on vaikeaa, käytännössä usein mahdotonta. Jotkut Suomesta Venäjälle aiemmin kaapatut lapset ovat jääneet sille tielleen tai suomalaisvanhemman, tavallisesti isän, yritykset tavata lasta Venäjällä saati saada tuoda lapsi Suomeen tapaamista varten, eivät ole onnistuneet tai toimineet sovitulla tavalla. Julkisuudessa on kerrottu aiemmin esimerkiksi Kaapatut ry:n puheenjohtajana toimineen sosiologitutkija Paavo Isakssonin ja hänen tyttärensä tapauksesta. Noin 10 vuotta sitten lapsen venäläinen äiti ei halunnut isän enää tapaavan alle kolmivuotiasta lastaan ja kätki lapsen ja vei hänet Venäjälle kesken oikeudenkäynnin ilmoittamatta aikeistaan Isakssonille. Suomen tuomioistuin myönsi myöhemmin tytön huoltajuuden yksin isälle, mutta Venäjän tuomioistuimet eivät tunnustaneet suomalaisoikeuden päätöstä, jolloin Paavo Isaksson joutui aloittamaan sanotun oikeudenkäynnin alusta Venäjällä.

4. Lapsikaappausten ehkäisemiseksi solmittiin 1980 Haagin kansainvälinen sopimus, johon useimmat merkittävimmät valtiot ovat liittyneet. Mainittu sopimus perustuu sopijamaiden vastavuoroisuuteen. Sopimuksen mukainen lapsen palauttamista koskeva asia on pidettävä erillään lapsen huoltoa koskevasta ratkaisusta. Haagin sopimuksen tarkoituksena on turvata lapsen huoltoa koskevien ratkaisujen noudattamista sekä sitä, että huoltoa koskevat riidat ratkaistaan siellä, missä lapsen asuinpaikka on. Sopimuksen mukaisella järjestelmällä pyritään torjumaan muun muassa se, että jompikumpi lapsen vanhemmista rikkomalla lasten huoltoa koskevaa päätöstä tai sopimusta omavaltaisin toimin siirtää lapsen pois asuinpaikastaan toiseen valtioon ja aikaansaa siten muutoksen lapsen olosuhteissa, joilla sittemmin voi olla merkitystä huoltoon liittyvien ratkaisujen ja toimivalan kannalta.

5. Venäjä ei ole ratifioinut Haagin sopimusta. Ilmeisesti siellä katsotaan, että valtio pystyy suojelemaan kansalaistensa ja lastensa turvallisuutta ja oikeuksia ilman kansainvälisiä sopimuksia niin tehokkaasti, etteivät kaappaukset Venäjältä muihin maihin onnistu. Jos onnistuvat, niin Venäjän johtohan on ilmaissut selkeästi, että se suojelee omia kansalaisiaan kaikin keinoin myös maan rajojen ulkopuolella. Jos taas oman maan kansalainen on kaapannut lapsen muualta Venäjälle, niin so what? Venäjä ei yleensä tunnusta muiden maiden tuomioistuinten huoltajuuspäätöksiä, eikä lasten palauttamispyyntöjen selvittelyllä tunnu olevan siellä kiirettä - kaikkihan ovat Venäjällä turvassa, myös sinne muualta kaapatut venäläisäitien lapset. Venäläisten naiset eivät (kuulemma) juurikaan arvosta isiä, vierasmaalaisia tai venäläismiehiä, lapsen mahdollisina huoltajina. Erotilanteissa pidetään selviönä, että lapset kuuluvat ilman muuta äidille.

6. Jos lapsi on siepattu Suomesta Haagin sopimukseen allekirjoittaneeseen valtioon, asian hoitaminen kuuluu lain mukaan oikeusministeriölle. Sopimusten ulkopuolisten valtioiden kanssa asian hoidossa avustaa ulkoministeriö, mutta asiointi on tällöin hankalampaa ja epävarmempaa. Kaappaustapausten selvittelyyn osallistuvat myös poliisi sekä sosiaali- ja lastensuojeluviranomaiset. Esimerkiksi Paavo Isaksson on arvostellut julkisuudessa sitä, että kaappaustapauksissa mikään viranomainen tai elin ei ota kokonaisvastuuta asiassa, vaan asian käsittely on hajanaista ja tehotonta.

7. Asian selvittely etenee usein hitaasti, eikä selvissäkään tapauksissa ryhdytä kiireellisiin toimenpiteisiin, vaikka kaappaukseen pitäisi reagoida mahdollisimman nopeasti. Lapsen kaapannut äiti tai isä yrittää usein häivyttää jälkensä ja hakea lapselle välittömästi oman maansa kansalaisuutta, mikä saattaa joissakin oikeuskulttuureissa myös helposti onnistua. Tuskastuneina asioiden verkaiseen etenemiseen jotkut vanhemmat ovat mm. hakeneet oikeutta kansainvälisten valituselinten kuten YK:n ihmisoikeuskomitean tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kautta. Tuo valitustie on kuitenkin lohduttoman hidas, ja jos valituksen hyväksyvä päätös joskus parin kolmen vuoden kuluttua saadaan, ei sillä ole käytännössä usein enää merkitystä.

8. Antonin isä Paavo oli aktiivinen, teki asiasta julkisen ja matkusti Venäjälle etsimään poikaansa. Hänellä oli ilmeisesti Venäjällä muutamia avustajia. Nykyisin 65-vuotias Paavo, ei siis mikään ikäloppu vielä, tuntuu olevan toiminnan miehiä. Tulevan vaimonsa ja Antonin äidin hän tapasi vuonna 1994 Tallinnassa, missä oli seuraamassa jalkapallo-ottelua. Paavon etsinnät tuottivat tulosta, sillä Antonin olinpaikka löytyi viime vuoden kesäkuussa Venäjän kolmanneksi suurimman kaupungin, noin 400 kilometrin etäisyydellä Moskovasta itään sijaitsevan Nizhi Novgorodin alueelta, tarkemmin sanottuna Balakhnan pikkukaupungista.

9. Paavo, joka sai tavata poikansa, ryhtyi oikeustoimiin Antonin saamiseksi laillisin keinoin takaisin Suomeen. Hän nosti huoltajuusoikeudenkäynnin Tampereen käräjäoikeudessa, joka viime vuoden marraskuussa päätti, että Antonin huoltajuus kuuluu yksin isälle. Samassa kuussa eli 20.11. -08 venäläinen alioikeus purki Paavon vaatimuksesta Antonin Venäjän kansalaisuutta koskevan päätöksen, koska äidin tekemä kansalaisuushakemus oli perustunut virheellisiin tietoihin. Äiti ei jättänyt asiaa kuitenkaan tähän, vaan valitti viime tipassa päätöksestä ylempään instanssiin. Tämän asian käsittely venyi ja venyi, ilmeisesti osin siksi, että Antonin äiti oli tehnyt viranomaisille ex-puolisoaan koskevia rikosilmoituksia, jotka eivät kuitenkaan johtaneet tulokseen. Valitusinstanssin oli määrää käsitellä asiaa jo viime joulukuun lopulla, mutta tuolloin Anton joutui äitinsä kertoman mukaan sairaalaan myrkytysepäilyn takia, ja käsittely lykkääntyi. Toisen kerran tapausta piti puida 17.3. tänä vuonna, mutta jälleen käsittely peruuntui, nyt äidin oikeuteen faksaaman sairastumistaan koskeneen lääkärintodistuksen perusteella.

10. Paavon kärsivällisyys alkoi ymmärrettävistä syistä vähitellen hiipua. Hän on ihmetellyt kertonut julkisuudessa, miksi Suomen valtio ei missään vaiheessa ojentanut hänelle asiassa auttavaa kättään. Mitään ei kaappausasiassa tapahdu, ellei itse tee hartiavoimin työtä asian eteen, totesi Paavo. Anton oli edelleen myös Suomen kansalainen ja Paavo oli hänen yksinhuoltajansa, jolla oli oikeus päättää lapsen olinpaikasta. Isä päätti toimia, matkusti huhtikuun alussa Moskovaan ja sieltä edelleen Nizhi Novgorodin kautta Balakhnaan. Seurassaan olleiden parin kolmen muun henkilön kanssa Paavo meni 12.4. Rimman asunnolle, jonka ulko-ovella tapasi kirkkoon lähdössä olleet äidin ja lapsen. Oman kertomansa mukaan Paavo otti pojan rauhallisesti syliinsä ja kantoi tämän autoon, jolla ajettiin suoraan Moskovaan. Paavon mukaan hänellä oli pakallisten viranomaisten suostumus ottaa lapsi haltuunsa. Moskovassa Antonille hankittiin suurlähetystöstä Suomen passi, minkä jälkeen isä ja poika lähtivät kohti Vaalimaan raja-asemaa. Rajalta he eivät kuitenkin päässeet läpi, koska Antonin äiti oli ehtinyt tehdä Balahnan tapahtumista rikosilmoituksen, jonka mukaan Anton oli kidnapattu.

11. Venäläisviranomaiset ryhtyivät tutkimaan asiaa Paavon ja Antonin jäädessä tuttavien luokse Pietarin seudulle odottelemaan, mitä tuleman piti. Tässä vaiheessa venäläinen viranomainen päätti myöntää Antonille uudelleen häneltä kerran jo aiemmin peruutetun Venäjän kansalaisuuden. Se, oliko kyse valitusinstanssin päätöksestä vai äidin uudesta hakemuksesta, ei ole lehtiuutisista selvinnyt, mutta Paavon kertoman mukaan ratkaisu tuli täysin yllättäen. "Se myönnettiin minuutissa, ilman minkäänlaisia papereita. Se oli täydellinen katastrofi, tiesin, ettei Anton pääsisi koskaan Venäjältä Suomeen", kertoi Paavo(I-S 15.5).

12. Koska Anton oli Suomen kansalainen ja hänen isällään oli Antonin yksinhuoltajana päättää lapsen asuinpaikasta, Paavo päätti salakuljettaa Antonin Suomeen. Häntä avusti Suomeen matkustamisessa UM:N Pietarin konsulaatin virkamies, jonka diplomaattikilvin varustetun auton takakontissa Anton ja Paavo saapuivat Suomeen 9.5. Auttava käsi siis ilmaantui vihdoin, ei valtion toimesta, vaan yksittäisen virkamiehen ojentamana.

13. Loppu onkin sitten historiaa: Antonista ja hänen isästään on tullut julkkiksia, heidän matkakertomuksensa ja pakonsa "Pahan valtakunnasta" - tätä nimikettä käytti silloisesta Neuvostoliitosta 1980-luvun kylmän sodan vuosina mm. presidentti Ronald Reagan eivätkä ihmisoikeudet ole Venäjällä juuri Neuvostoliiton aikoja paremmassa kunnossa - on menestystarina, jota voidaan ehkä jopa verrata Matias Rustin 28.5.1987 suorittamaan kuuluisaan pienkonelentoon Rustin laskeutuessa täysin odottamatta ja yllättäen Moskovan Punaiselle torille. Mainitusta suomalaisdiplomaatista on tullut lähes kansallissankari, joka ei voi enää palata virkapaikalleen Pietariin, mutta joka pysyy edelleen UM:n palveluksessa. Venäjän ulkoministeriö ja ulkoministeri Sergei Lavrov ovat olleet ymmärrettävistä syistä hyvin, hyvin vihaisia Suomen UM:lle ja pitäneet Antonin kuljettamista pois Venäjältä laittomana. Ulkoministeri Alexander Stubb on kuitenkin puolustanut ansiokkaasti suomalaisvirkamiehen toimintaa ja vakuuttanut kansainvälisiin sopimuksiin vedoten, ettei Antonia luovuteta Venäjälle. UM:n tehtävänä on auttaa ulkomailla pulaan joutuneita suomalaisia.

14. Tapaus on herättänyt suuren kohun Suomen ja Venäjän lehdistössä. Mielipiteitä on esitetty puolesta ja vastaan, selvä enemmistö suomalaismielipiteistä on luonnollisesti ollut Paavo Salosta ja kyseistä suomalaista virkamiestä puoltavia tai ainakin ymmärtäviä, mutta myös venäläismedioista jotkut ovat puoltaneet heidän toimintaansa. Suomessa tunnettu Venäjä-fani dosentti Johan Bäckman on käynyt blogissaan ja kommenteissaan päivittäin suorastaan raivokkaaseen hyökkäykseen syyttäen ulkoministeri Stubbia ja vaatien Pietarin pääkonsulin erottamista virastaan sekä Antonin palauttamista takaisin äidilleen Venäjälle. Bäckman laukoo että nyt myös venäläisdiplomaateilla on oikeus "vapauttaa" Anton ja palauttaa hänet äidilleen.

15. Olenkin jo ihmetellyt, missä viipyy dosentti Bäckmanin ilmoitus, jonka mukaan hän on kutsunut tai aikoo kutsua Helsinkiin koolle kansainvälisen foorumin, jonka juttulistalla on tuomita julkisesti suomalaisviranomaisten ja UM:n toiminta Anton-tapauksessa ja vaatia Antonin pikaista palauttamista takaisin Venäjälle. Tähän kokoontumiseen kutsuttaisiin tietenkin Venäjältä paljon puhutun Nashi-nuorisoliikkeen (tai Putin-nuoret) aktivisteja. Muutama Nashi-nuorihan vieraili Suomessa viimeksi pari kuukautta sitten, kun Helsingissä julkistettiin Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittama teos Kaiken takana oli pelko ja esitettiin venäläisvastaiseksi luonnehdittu filmisarja Soviet Story.

16. Suomen valtionjohto on tänään vakuutellut, ettei Antonin tapaus vaikuta haitallisesti Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin. Toivotaan niin, useat venäläismediat ovat tosin esittäneet asiasta aivan toisensuuntaisia arvioita. Venäjän syyttäjäviranomaiset tulevat ilmeisesti lähettämään Suomelle oikeusapupyynnön, jossa vaaditaan Paavo Salosen kuulustelemista epäiltynä "ryhmän suorittamasta alaikäisen henkilön suunnitellusta sieppauksesta", josta voidaan Venäjän lain mukaan tuomita vähintään kuusi ja enintään 15 vuotta vankeutta. Lisäksi tutkintapyynnössä tullaan pyytämään sieppauksessa avustaneiden henkilöiden selvittämistä ja heidän kuulustelemistaan. Antonin äiti tullee käynnistämän oman oikeusjuttunsa isä-Paavoa vastaan ja vaatimaan suomalaisessa alioikeudessa Antonin huollon uskomista yksin hänelle.

17. Oikeusapupyyntöön perustuva tapauksen selvittely tapahtuu kuitenkin yksistään Suomen poliisin ja muiden täkäläisten viranomaisten voimin. Antonin isällä ei pitäisi olla mahdollisissa kuulusteluissa suuriakaan ongelmia, koska Antonin haltuunotto 12.4. Balahnanissa tapahtui UM:n mukaan laillisin perustein ja vieläpä paikallisten viranomaisten suostumuksella. Rimma-äiti on tosin väittänyt, että haltuunoton yhteydessä olisi käytetty jonkinasteista väkivaltaa, mutta suomalaisversion mukaan tämä ei pidä paikkansa. Salosta voitaneen epäillä vain rajan ylitystä koskevien säännösten rikkomisesta, koska hän ei osoittanut Suomeen paetessaan omaa ja lapsensa matkustusoikeutta asianmukaisesti passilla. Lehtitietojen mukaan tätä puolta asiasta on jo selvitetty Rajavartiolaitoksen toimesta, mutta syytettä ei liene tulossa, sillä tutkinnanjohtajan mukaan Suomen kansalainen otetaan maahan kaikissa tilanteissa vaikka ilman passia. Dosentti Bäckmanin ennakoima vastakaappauksen vaara saattaa toki olla olemassa, tuskin kuitenkaan diplomaattikyydillä toteutettuna, mutta tähän mahdollisuuteen lienee Suomessa varauduttu.

18. Olisiko Venäjän liittyminen Haagin sopimukseen auttanut tai nopeuttanut Anton-pojan palautusasian käsittelyä ja ratkaisemista? Nythän äidin laiton kaappaus kesti 14 kuukautta. Epäilen tätä. Luulen, että vaikka Suomen viranomaiset olisivat toimineet sopimuksen nojalla kuinka nopeasti tahansa, asian selvittely olisi Venäjällä edelleen pahasti kesken eikä takeita lapsen palauttamisesta olisi olemassa. Sillä kuten vanha sanonta kuuluu: ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi! Ja sopimuksilla kuorruttaisi, voitaisiin kai tässä tapauksessa lisätä.

19. Sopimukseen olisi silti pyrittävä. Presidentti Tarja Halonen toivoi tänään, että Venäjä liittyisi Haagin sopimukseen. Hurskaita toiveita voidaan aina esittää, mutta Suomen osalta riittäisi, että Suomi ja Venäjä tekisivät kahdenvälisen lapsikaappausten estämistä tarkoittavan sopimuksen. Miksi tätäkään ei ole saatu aikaan? Presidentti Halosellahan on tunnusti erinomaiset suhteet Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin kanssa. Medvedev kävi muutama viikko sitten virallisella valtiovierailulla Helsingissä, jolloin valtiovierasta viihdytettiin mm. heavy rock -esityksillä. Ei varmaan olisi ollut liikaa vaadittu, jos tapaamisessa olisi puhuttu hieman myös asiaa ja käsitelty vaikkapa juuri lapsikaappauksia Suomesta Venäjälle ja päin vastoin, sillä ne näyttäisivät olevan yleistymässä.

Yllä oleva tuntemattoman kuvaajan viime vuoden heinäkuussa ottama valokuva on julkaistu Sydän-Satakunta ja Jokilaakso -lehdessä 22.9.-08.

torstai 14. toukokuuta 2009

95. Oikeusvaltiota remontoimassa

Ovatko tämän oikeustalon perustukset ja pilarit
kestäviä; talo on parhaillaan remontissa, fyysisesti...

1. Mediassa käytetään aika ajoin puheenvuoroja - tästä on vielä pitkä matka jäsentyneeseen keskusteluun - siitä, onko Suomi oikeusvaltio vai ei tai onko oikeusvaltiossa kaikki hyvin. Viime viikolla kysymyksen nosti esille Suomen suuriman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden päällikkötuomari Eero Takkunen pitäessään 5.5. käräjäoikeuden laajassa talousrikosjutussa antaman tuomion julkistamisen yhteydessä erityisen tiedotustilaisuuden.

2. Laamanni Takkunen kyseli, onko Suomi oikeusvaltio, kun Suomi on saanut muutaman viime vuoden aikana Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta kaikkiaan 36 langettavaa tuomiota sen takia, että suomalaiset oikeusjutut ovat kestäneet kohtuuttoman kauan. Takkusen puheenvuoroa ovat lyhyesti kommentoineet Helsingin Sanomissa 6.5. oikeusministeri Tuija Brax ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Näiden puheenvuorojen perusteella aiheeseen puututtiin myös Helsingin Sanomien ykköspääkirjoituksessa 8.5. otsikolla "Oikeudenkäynti venyminen on oikeusvaltiolle häpeäpilkku."

3. Oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto kuuluu Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruselementteihin. Muita peruselementtejä ovat asianosaisen kuuleminen, tuomion perusteleminen ja oikeudenkäynnin julkisuus. Myös niiden osalta Suomi on saanut ihmisoikeustuomioistuimelta monta langettavaa tuomiota, joissa tuomioistuimien, joissakin tapauksissa myös KKO:n ja KHO:n, on todettu rikkonen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

4. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on osa laajempaa käsitettä eli oikeusvaltiota. Oikeusvaltiosta puhutaan suomalaisissa juhlapuheissa usein pitkään ja hartaasti. Sitä käsitellään etenkin erilaisilla "päivillä", eli massatilaisuuksissa, joita järjestetään muun muassa tuomareille, syyttäjille, asianajajille ja koko lakimieskunnalle. Tällaisia päiviä ovat esimerkiksi Lakimiespäivä, Tuomaripäivä(t), Syyttäjälaitospäivä, Oikeuslaitospäivä, Asianajajapäivät jne. Näille kaikille päiville on yhteistä se, että siellä on aina ensimmäisenä äänessä oikeuslaitoksen kerma, kuten esimerkiksi oikeusministeri, KKO:n ja KHO:n presidentit ja valtakunnansyyttäjä. Joka ikisillä päivillä he puhuvat aina joltakin kannalta oikeusvaltiosta. Tässä suhteessa ovat viime aikoina kunnostautuneet erityisesti KKO:n presidentti Pauliine Koskelo ja KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Molemmat heistä tuntuvat pitävän itse asiassa koko ajan samaa puhetta, joka liittyy aina tavalla tai toisella oikeusvaltio-käsitteeseen. - Kuten tunnettua, myös yleisessä saunassa, miesten puolella nimittäin, puhutaan Juha Watt Vainion tunnetun laulun mukaan yleisesti ottaen myös aina yhdestä ja samasta asiasta tai oikeastaan yksistä ihmisistä, mutta eipä nyt sekoiteta näitä puheenaiheita keskenään.

5. Pekka Hallberg, joka on toiminut KHO:n presidenttinä jo lähes parikymmentä vuotta, on oikeusvaltiota käsitelleiden puhujien ehdoton kärkinimi ainakin mitä puheiden määrään tulee. Hän on lukuisissa puheissaan tarkastellut oikeusvaltiota kieltämättä aika kiinnostavalla tavalla. Hallberg, joka esiintyy lakimies - ja tuomaripäivillä yms. tilaisuuksissa rennon "isäntämiehen" ottein viljellen vanhoja sananlaskuja ja suomalaisten kirjailijoiden sutkauksia, lähestyy oikeusvaltiota ja sen rakentamista rakennusmestarin ottein. Kestävään taloon tarvitaan luja perusta, yhteiset arvot ja oikeuskulttuuri, sanoo Hallberg. Hän vertaa oikeusvaltiota kalliolle rakennettuun taloon, jossa on neljä kestävää nurkkaa: 1) vallankäytön lainalaisuus (laillisuus), 2) vallanjaon tasapaino, 3) ihmisten perusoikeudet ja tärkeimpänä kaikista 4) järjestelmän toimivuus.

6. Minäkin olen joskus yrittänyt hahmottaa oikeusvaltiota Hallbergin talo-vertauksen avulla. Kalliolle rakennettu talo tuntuisi kyllä yleisesti ottaen seisovan lujalla pohjalla, mutta voidaanko kestävän talon nurkkauksia kuitenkaan rakentaa suoraan kallion päälle, kuten Hallberg tuntuu ajattelevan? Eikö tämä aiheuta välttämättä jonkinlaista huojuntaa, sillä kalliopohja ei liene koskaan kyllin tasainen talon pystyttämiseen suoraan sen päälle. niin tai näin, itse puhuisin mieluummin kivijalasta, sillä täytyhän tukevalla talolla toki olla kunnolliset perustukset. Tällöin taloa ei tarvitse välttämättä rakentaa kalliolle, mutta olisi hyvä, että talo sijaitsisi "kukkulalla korkealla", jolloin sieltä olisi hyvä näköala joka suuntaan, aina Eurooppaan asti (kuvainnollisesti asiaa hahmottaen).

7. Kivijalka, joka suorakulmion mukaisen pohjarakenteen omaavassa talossa käsittää neljä sivustaa, voidaan kyllä rakentaa kolmen Pekka Hallbergin esille ottaman elementin varaan. Niitä ovat 1) laillisuus (lainalaisuus), josta säädetään perustuslain (PL) 2.2 §:ssä, 2) vallanjaon tasapaino (PL 3 §), josta tuomioistuimien riippumattomuus (PL 3.3 §) on etenkin "oikeustalosta" puhuttaessa olennaisessa osassa, sekä 3) kaikille perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa turvatut ihmis- ja perusoikeudet. Mutta voidaanko kivijalkaan sisällyttää myös Hallbergin mainitsema "kaiken" eli koko järjestelmän toimivuus? Tämä on minusta ongelmallista, varsinkin kun Hallbergin mukaan sanottu toimivuus tai tehokkuus on mainituista neljästä peruselementeistä kaikkein tärkein.

8. Talon tulee toki olla "toimiva", mutta toimivuuteen, viihtyisyyteen ja tehokkuuteen vaikuttavat kovin monet tekijät; ei niitä kannata ruveta kaikkia kivijalkaan tai nurkkiin tälläämään eikä talosta tule tietenkään toimiva yksistään sillä, että sen kivijalka tai nurkka toimii ja pitää taloa pystyssä. Talon käyttötarkoituksesta paljolti riippuu, kuinka suureksi ja monikerroksiseksi talo on tehtävä, millaisia rakenne-, sisustus- yms. tekijöitä on otettava suunnittelussa huomioon, jotta talosta tulisi toimiva jne. Poliisilaitokset, vankilat ja tuomioistuimet kuuluvat kaikki oikeusvaltioon (oikeusvaltiotalon kammareihin tai kerroksiin), mutta esimerkiksi tuomioistuimen toimivuudelta edellytetään aika tavalla erilaisia ratkaisuja kuin vaikkapa vankilalta.

9. Helsingin hovioikeus toimi vuodesta 1952 lähtien aina 1980-luvulle saakka alun perin yksityiseen asuinkäyttöön suunnitellussa talossa eli Kaivopuistossa sijaitsevassa Marmoripalatsissa, mutta jo silloin kun minulla oli kunnia työskennellä siellä -70 luvun alussa, nähtiin selkeästi, että talo soveltui varsin huonosti tuomioistuimen tilaksi. Joku hovioikeuden jaosto joutui pitämään istuntojaan joskus alun perin kylpyhuoneeksi rakennetussa huoneessa, toinen vintillä jne. Talo ei "toiminut" tuomioistuimena, vaikka hovioikeudessa järjestettiin tuohon maailman aikaan vain harvoin suullisia käsittelyjä.

10. Oikeusvaltion "toimivuus" tai tehokkuus on lisäksi hieman epämääräinen käsite, jolloin siihen voidaan sisällyttää joskus sellaistakin aineista, joka ei itse asiassa kuuluisi oikeusvaltioon lainkaan, ei perustuksiin eikä itse taloon. Ajatellaanpa esimerkiksi kommunistisen Kiinan yhteiskunta- ja oikeusjärjestystä. Kiinan oikeuslaitos ja hallintokoneisto tuomioistuimineen, syyttäjälaitoksineen ynnä muine instituutioineen toimii kyllä varsin tehokkaasti. Tätähän Suomen pääministeri Matti Vanhanenkin ihasteli Pekingissä jo neljättä kertaa tänä keväänä käydessään ihan julkisesti ja kehottipa vielä muita maita ottamaan oppia kiinalaisen järjestelmän tehokkuudesta.

11. Kiinalaisen rikosjutun esitutkinta ja oikeudenkäynti on ripeää ja tehokasta, kun epäiltyjen avustajille ei anneta usein edes tavata päämiehiään, puolustuksen puheenvuoroille ei anneta juuri painoarvoa, ihmisiä saadaan pidättää, vangita ja sulkea kotiarestiin melkein milloin ja millä perusteella tahansa jne. jne. Kiinassa annetaan enemmän kuolemanrangaistuksia kuin muissa maissa yhteensä ja tuomiot pannaan täytäntöön heti tuomion julistamisen jälkeen; kuolemaan tuomittujen teloituksia pannaan toimeen stadioneilla tms. julkisilla paikoilla järjestetyissä yleisötapahtumissa. Tehokasta ja toimivaa, vai mitä?

12. Kiinalainen oikeusjärjestelmä, oikeusvaltiosta ei voida edes puhua, rakentuu juuri Hallbergin ja Matti Vanhasen ihannoimalle tehokkuudelle. Tehokkuus ja toimivuus on juntattu kiinalaisen yhteiskunnan ja ihmisten pelottelemiseksi kommunistisen ja totalitäärisen järjestelmän kivijalkaan miljoonien surmattujen, kiduttujen ja erilaisiin suljettuihin laitoksiin tai kotiarestiin määrättyjen ihmisten hengellä ja vapaudenriistolla. Rakennelma pysyy pystyssä vain pakko- ja mielivallan käyttämisen avulla. Tie ja pääsykiinalaiseen "oikeustaloon" on estetty tavallisilta ihmisiltä todella tehokkaasti eli käytännössä tyystin, järjestelmän julkinen arvostelemisesta rangaistaan ankarasti, esimerkiksi hirttämällä tai ampumalla.

13. Pekka Hallberg on muutama vuosi sitten kirjoittanut ja käännättänyt kiinaksi kirjasen nimeltä Oikeusvaltio (The Rule of Law). Kirjaa on varmaankin levitetty Suomen valtion toimesta laajasti Kiinan tuomioistumiin ja viranomaisille, mutta eiväthän Hallbergin opit ole Kiinassa mihinkään tilanteen parantumiseen johdosta. Päin vastoin, Kiinan ihmisoikeustilanne on vain pahenemistaan pahentunut, eivätkä edes viime vuoden Pekingin olympiakisat tuoneet tähän mitään korjausta. Syy on selvä: tilanne ei muutu siksi, että Kiinan järjestelmä ei hyväksy demokratiaa, ei vallanjaon tasapainoa, ei tuomioistuimen riippumattomuutta, ei mielipiteen vapautta eikä muidenkaan ihmisoikeuksien kunnioittamista. Kiinan järjestelmä rakentuu yksinomaan toimivuudelle ja tehokkuudelle. Sellaisen valtion oikeusjärjestelmän "tulokset" ja seuraukset ovat hirvittäviä. Kiinan oikeustalot muistuttavatkin henkisesti enemmän vankiloita tai mielisairaaloita kuin paikkoja, joissa oikeutta jaetaan tasapuolisesti.

14. Vaikka Hallberg ei ole toki tarkoittanut oikeusvaltion toimivuudella samanalaista tehokkuutta, johon kiinalainen järjestelmä perustuu, olisi minusta syytä välttää käyttämästä ilmaisua, jonka mukaan länsimainen oikeusvaltion tärkein peruspilari tai "nurkka" olisi järjestelmän toimivuus. Ehkäpä kiinalaiset viranomaiset ovat saaneet hieman harhanjohtavan käsityksen Hallbergin kirjasta, jos myös siinä on kerrottu, että oikeusvaltion tärkein ominaisuus on systeemin toimivuus; en ole sanottua kirjaa lukenut. Kiinalaiset viranomaiset ja päättäjät voivat todeta, että - heh, heh - Pekka Hallberghan on itse asiassa oikeusvaltiosta samaa mieltä kuin mekin: järjestelmän toimivuus on kaiken a ja o! Miksi siis lähteä muuttamaan sitä, kun myös länsimaissa, kuten Suomessa, järjestelmäämme tunnutaan ymmärrettävän. Suomestahan on löytynyt aina kiinalaisviranomaisten ystäviä ja heidän järjestelmänsä "ymmärtäjiä" aina tasavallan huipulta lähtien. Pekka Hallberg lukeutuu innokkaimpiin Kiinassa kävijöihin, ja onhan siellä ollut monesti myös esimerkiksi valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki.

15. Mutta millä elementti voitaisiin korvata Hallbergin kannattama toimivuus oikeusvaltiotalon kivijalassa? Minusta tähän on vain yksi vaihtoehto ja se on länsimainen demokratia. Se on itse asiassa kivijalka, jolle kaikki perustuu. Tämä ilmenee jo perustuslain alkupykälistä, joissa todetaan, että valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle ja että kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen (PL 2 §). Kansanvaltaan kuuluu siis kaikkien ihmisten eli yleisön oikeus osallistua ja vaikuttaa myös oikeudenkäyttöön. Tähän pohjimmiltaan perustuvat esimerkiksi sananvapaus, julkisuusperiaate sekä, jos tarkastelun kohteena on nimenomaan "oikeustalo", yhtenä yksityiskohtana maallikkojen osallistuminen tuomiovallan käyttöön.

16. Mihin KHO:n presidentti on unohtanut demokratian oikeusvaltiotalon nurkista tai kivijalasta? Johtuuko unohdus jonkinlaisesta virkavaltaisuudesta vai onko kyseessä vain jonkinlainen torkahdus tai näköharha? Ilmeisesti Hallbergin kuvaelmassa demokratiaa esittää kallio, jonka päälle oikeusvaltio nurkkineen sitten rakennetaan. Mutta eihän demokratia ole mikään luonnontuote, kuten esimerkiksi vesi tai ilma taikka maaperä kallioineen päivineen, vaan demokratia on ihmisten luomus, jonka rakentamisessa voidaan myös pahasti epäonnistua, ja tyriä, kuten kiinalainen esimerkki osoittaa.

17. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo ei halua näköjään olla oikeusvaltion rakennuspuuhissa "pekkaa pahempi", vaan varmaankin Hallbergin esimerkin innoittamana hänkin on pitänyt erilaisilla "päivillä" ja seminaareissa yllä koko ajan samaa puhetta, jonka sävyt vain jonkin verran vaihtelevat. Koskelokin puhuu jatkuvasti oikeusvaltiosta - siitä puhe, mistä puute, voitaisiin kenties sanoa.

18. Sain inspiraation tähän kirjoitukseen itse asiassa juuri Pauliine Koskelon eilen eli 13.5. pitämästä puheesta, jonka hän esitti Eduskunnan juhlaseminaarissa - taas siis juhlapuhe - nimeltään "Lejonet och tre kronor." En ollut puhetta kuuntelemassa, eihän tällaisiin seminaareihin nykyisin kutsuta yliopiston professoreja, ei ainakaan niitä "toisinajattelijoita", vaan olen lukenut puheen KKO:n kotisivuilta, jonne se ilmaantui tänään 14.5. "Siellä se taas istua nökötti koko jengi samassa salissa," voisi jälleen todeta. Edellisestä tapaamisestahan oli kulunut vain yksi päivä, sillä sama kermajengi kokoontui 12.5. Linnan presidenttifoorumissa, jonka antia ja toteuttamistapaa olen hieman kritisoinut edellisessä blogissani. - On tuolla tuomari- ja virkakoneiston huipulla näköjään syitä juhlimiseen ja juhlapuheiden pitämiseen päivästä toiseen! Mitkä mahtavat olla näiden seminaarien ja foorumien käytännön "tulokset" ja saavutukset? Viittaan edelliseen blogikirjoitukseeni.

19. Presidentti Koskelo rakensi myös tuon viimeisimmän puheensa puheensa oikeusvaltiotalo-formaatin mukaisesti. Hän puhui "keskeistä rakenneosista ja "pilareista", joiden varaan oikeusvaltiota kuvaava talo rakentuu. Koskelon rakennus ja Hallbergin talo ovat kolmen peruselementin osalta identtiset, sillä myös Koskelo alleviivasi puheessaan 1) lakisidonnaisuutta eli laillisuutta, 2) vallanjaon kolmijakoa ja etenkin tuomioistuimien riippumattomuutta sekä 3) ihmis- ja perusoikeuksia.

20. Mutta neljättä pilaria Koskelo ei nimennyt - ainakaan suoranaisesti - Hallbergin tavoin järjestelmän toimivuudeksi, vaan otti neljänneksi pilariksi oikeuksiin pääsyn (access to justice). Mutta heti seuraavassa lauseessa myös Koskelo otti esiin oikeusvaltion "periolemuksena" oikeuksien tehokkaan ja yhtäläisen toteuttamisen. Koskelo puhui tässä yhteydessä myös oikeusvarmuudesta, jolla hän tarkoitti sitä, että kansalaiset voivat luottaa laillisten oikeuksien ja velvollisuuksien toteutumiseen.

21. Mikäpäs siinä, access to justice ja oikeusvarmuus ovat toki tärkeitä asioita etenkin jos oikeusvaltiota tarkastellaan yksinomaan oikeuslaitoksen eli "oikeustalon" kannalta. Mutta myös Koskelo unohti rakennussuunnitelmistaan kokonaan demokratian, vaikka hän aivan aluksi puheessaan siihen ohimennen viittasikin. Koska talon kivijalassa on normaalisti vain neljä sivustaa, tulee yksi niistä varata minun mielestäni demokratialle, kansanvallalle. Tämä ei sulje pois oikeuksiin pääsyn korostamista, mutta kuten PL 2.2 §:ssä todetaan, kansanvaltaan kuuluu nimenomaan yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan kehittämiseen. Jos ihmisellä ei ole tosiasiallista pääsyä oikeuksiinsa, häneltä puuttuu myös sananvapaus, oikeus kritiikkiin ja oikeus julkisen vallankäytön kontrollointiin, ei vain yleensä vaan myös omassa asiassaan. Demokratia ei tällöin toteudu.

22. Oikeuksiin pääsyyn kuuluu tärkeänä osana myös oikeus saada asia tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen käsiteltäväksi (access to court). Tätä ei tarvitse präntätä kuitenkaan oikeusvaltion kivijalkaan, vaan asia ilmenee talon edustalta (pihalta, esikartanolta). Jos ajotie oikeustalolle on tukittu kokonaan tai osaksi erilaisilla kynnyksillä, kuten esimerkiksi korkeilla vireillepanomaksuilla tai takuusummilla taikka, kuten Kiinassa on tapana, suorastaan piikkilanka-aidoilla tai pyssymiehillä, ei myöskään Koskelon esille ottama oikeuksiin pääsy voi toteutua. Niin, ja erilaisia esteitä voidaan asettaa myös oikeustalon ensimmäiseen tai toiseen kerrokseen päässeille. Suomessa nämä esteet ilmenevät esimerkiksi hovioikeuden seulontamenettelynä ja korkeina valituslupakynnyksinä, jollaisista juuri Koskelon johtama KKO:n talokin hyvin tunnetaan. Pääsy oikeustalon ylimpään kerrokseen estyy, jos valittaja saa käteensä lapun, jossa tylysti eli ilman minkäänlaisia perusteluja ja lakonisesti todetaan, että "valituslupaa ei myönnetä." - Toisaalta voidaan kyllä vedota siihen, että oikeustalo ei kokonaisuutena toimisi hyvin, jos yleisöllä olisi ilman minkäänlaisia rajoituksia täysin vapaa pääsy taloon tai sen eri kerroksiin.

23. Tässä luetellut ja lyhyesti kommentoidut asiat eli demokratia, laillisuus, valtiovallan kolmijako sekä ihmis- ja perusoikeudet käsittävät suunnitelman, jolle oikeusvaltiotalo tulisi rakentaa. Toinen ja paljon laajempi kysymys on, miten hyvin tämän kivijalan tai peruspilareiden suunnittelussa ja rakentamisessa on käytännössä onnistuttu. Mikä on talon perusteiden lopputarkastuksen tulos?Minkälaiseen lakiin vallankäyttö on todellisuudessa sidottu ja miten? Miten lakia käytännössä tulkitaan eli "luetaan?" Onko valtiovaltaa käyttävien instituutioiden tehtävänjako todellisuudessa onnistuneessa tasapainossa, vai ilmeneekö tässä kohdin "klappia?" Toteutuvatko vallankäytössä perus- ja ihmisoikeudet? Onko talo käyttötarkoitustaan vastaava eli toimiva, pelaako palvelu talossa ja pääseekö taloon ja sen eri kerroksiin (esim. KäO, HO, KKO) vaivattomasti ja ilman pääsymaksua? Onko "vallan kammareissa" riittävästi ikkunoita ja läpinäkyvyyttä? Pääseekö talosta poistumaan vaivattomasti (kohtuulliset käsittelyajat)? Esiintyykö talossa mahdollisesti homevaurioita (korruptiota)?

24. Presidenttikaksikko Hallberg - Koskelo on monissa puheissaan intoutunut tarkastelemaan myös tätä puolta asiasta, mikä toki on hyvä asia sinänsä. Onhan heillä siihen näkökulmaa ja asiantuntemusta. Mutta eräs tärkeä asia olisi syytä tässä kohdin syytä muistaa. Talon lopputarkastusta eivät tee talon suunnittelijat ja rakentajat, vaan kyllä siihen hommaan tarvitaan puolueettomia ulkopuolisia asiantuntijoita. Ja tietenkin talon asukkaita tai tulevia käyttäjiä, siis sekä isäntäväkeä että talossa asioivaa yleisöä, pitää kuulla, sillä juuri heillehän talo on suunniteltu ja tehty.

25. Hallberg ja Koskelo edustavat kyllä talon käyttäjäkuntaa vai pitäisikö sanoa palveluskuntaa, mutta toisaalta he ovat osallistuneet paljon myös oikeusvaltiotalon suunnitteluun aikaisemmissa työ- ja virkapaikoissaan samoin kuin nykyisissä viroissaan. Molemmat ovat toimineet tärkeissä suunnittelutehtävissä, Koskelo aiemmin 15 vuotta lainsäädäntöneuvoksena, jolloin hän on vastannut pääarkkitehtina muun muassa nyt käytössä olevan maksukyvyttömyyslainsäädännön valmistelusta. Myös Hallberg on toiminut lainsäädäntöneuvoksena, mutta erityisesti KHO:n tuomarina ollessaan Hallberg on ollut todella monessa mukana, kun on ollut kyse perustuslain ja monien muiden hallintolainkäyttöä ja hallintoa koskevien lakien valmistelusta. KKO:lta ja KHO:lta pyydetään kaikista tärkeimmistä lainsäädäntöhankkeista lausuntoja ja näiden tuomioistuinten presidenttejä ja jäseniä kuulaan asiantuntijoina eduskunnan eri valiokunnissa jne. Tuomioistuimet, erityisesti juuri KKO ja KHO, osallistuvat hyvin merkittävällä panoksella lakien valmisteluun ja sääntelyyn.

26. Tarkoitan sanoa tällä sitä, että Hallberg ja Koskelo arvioivat loppu- tai välitarkasteluissaan eli juuri pitämissään juhlapuheissa ja seminaareissa paljolti omia luomuksiaan. He ovat olleet merkittävässä asemassa jo lakeja valmisteltaessa ja säädettäessä. Sitä paitsi, oikeusvaltiota ei rakenneta pelkästään lainsäädännöllä, vaan oikeusvaltion muodostumiseen vaikuttaa paljon myös lakien tulkitseminen eli lainkäyttö tuomioistuimissa ja hallintoviranomaisissa. Tätä puolta suuri yleisö ei aina ehkä tunne tai ymmärrä, mutta todellisen ja lopullisen sisällön lait saavat vasta tuomioistuimien lainkäytössä eli oikeudenkäynnissä, etenkin ylimpien tuomioistuimien ennakkopäätöksissä. Tämän vuoksi sekä KKO:n että KHO ja erityisesti niiden presidenteillä on suuri vastuu siitä, milliseksi oikeusvaltio Suomi on heidän virkaurallaan muodostunut ja millaisen kuvan suuri yleisö siitä saa.

27. Hallberg ja Koskelo eivät siten ole aivan puolueettomia ihmisiä, kun on kysymys siitä, kuten laamanni Takkunen asian hieman kärjekkäästi ja ilmeisesti median huomiota kosiskellen esitti, onko Suomi enää oikeusvaltio tai onko oikeusvaltio Suomen rakenteissa jotakin vialla. Ei siis kannata välttämättä tai ainakaan täysin kritiikittömästi uskoa kaikkea sitä, mitä Koskelo ja Hallberg juhlapuheissaan esittävä oikeusvaltiosta ja erityisesti sen rakenteiden osalta esittävät. Juhlapuheiden pitäminen jos mikään on inhimillistä puuhaa - tämän vuoksi en ole siihen koskaan ryhtynyt - joten niissä kyllä myös tuomari kuin tuomari tulee usein esittäneeksi asioita omalta kannaltaan hieman liian edullisessa valossa; valehtelusta ei tietenkään tarvitse välttämättä olla kyse. Paljon tavallisempaa on kuitenkin tapa, jolla juhlapuheiden pitäjät sivuuttavat ja ohittavat virheet, epäkohdat ja puutteet, joita heidän virassaan johtamiensa tai heidän alaisuudessaan toimivien instanssien toiminnasta kyllä helposti löytyisi. Tämän vuosi monet epäkohdat tahtovat jäädä usein täysin hämärän peittoon, sillä esimeriksi lakimieskunta on meillä hyvin kollegiaalista erilaisten "päivien" kuulijakunnan yleensä uskoessa ja hyväksyessä kritiikittömästi kaiken sen, mitä "ylhäältä annetaan."

28. Demokratiassa oikeusvaltiotalon arviointi ja "kuntokartoitus", josta edellä oli jo puhetta, kuuluisi kyllä luontevammin ihmisille, joita varten oikeusvaltiota ja sen myötä myös oikeuslaitosta on rakennettu. Asiantuntijoiden osaamista voidaan kartoituksessa toki hyödyntää, mutta oikeusvaltion ja oikeuslaitoksen suunnittelijoiden ja puuhamiesten ja -naisten arviointeihin on syytä suhtautua tietyllä varovaisuudella, koska he puhuvat osin omassa asiassaan - myös juhlapuheissaan.

29. Koska tästä jutusta on jo nyt tullut liian pitkä, tulen omalta osaltani suorittamaan kyseistä tarkastusta tai kuntokartoitusta, kansalaisena ja toisaalta jonkinlaisen "tavarantarkastajan" ominaisuudessa, myöhemmin toisessa blogijutussa. Pyytäisin lukijoita ottamaan mahdollisissa kommenteissaan kantaa edellä kappaleessa 23 esittämiini kysymyksiin. Onko oikeusvaltiotalo Suomi edelleen tukevasti pystyssä vai olisiko talo jo alkanut huojua, kuten laamanni Takkunen puheenvuorossaan väitti? Vrt. Maria Jotuni, Huojuva talo (1936, julkaistu vasta 1963), passim. Tarvitsisiko talo vain pientä laittoa vai olisiko hieman suurempi remppa kenties tarpeen?






































tiistai 12. toukokuuta 2009

94. Presidenttifoorumi ihmis- ja perusoikeuksista oli huonosti toteutettu arvoton näytelmä jossa vain ruikutettiin resurssien vähäisyyttä


1. Järjestyksessä kymmenes tasavallan presidentin ideoima ja Ylen toteuttama presidenttifoorumi lähetettiin tänään klo 15.50-17.00 TV1:ssä.

2. Olen aikaisemmin seurannut osia ensimmäisistä presidenttifoorumeista lähinnä vain korvakuulolta. Kun tämänkertaisen ohjelman oli määrä käsitellä ihmis - ja perusoikeuksia - minunkin lempiteemojani - päätin ottaa riskin ja yrittää seurata koko televisioidun lähetyksen. Arvelin tosin jo ennakkoon, aikaisempien muistikuvien perusteella, että ohjelma saattaa olla varsinainen kärsimysnäytelmä katsojalle - ja niinhän siinä sitten kävikin.

3. Harvoin, tuskin koskaan, olen nähnyt yhtä huonosti suunniteltua ja toteutettua keskusteluohjelmaa tv:stä. Vaikutti siltä, että ohjelman suunnittelijat ja toteuttajat olisivat täysin amatöörejä. Jäinkin ohjelman päättymisen jälkeen kaipaamaan presidentti Mauno Koiviston kuuluisaa konklaavia samassa Linnan salissa, missä myös tämänkertainen tilaisuus järjestettiin, eli 6.5.1992 pankkikriisin yhteydessä toteutettua "foorumia." En tiedä tarkalleen, mitä Koiviston konklaavissa puhuttiin, mutta tuolla tilaisuudella oli ainakin se hyvä puoli, ettei sitä televisioitu, vaan konklaavi julistettiin ikuisiksi ajoiksi täysin salaiseksi. Näin olisi pitänyt tehdä myös presidentti Halosen tänään järjestämälle ihmisoikeuskonklaaville, ei toki käsiteltävän teeman takia, vaan ohjelman ja tilaisuuden ala-arvoisen toteutuksen takia. Tilaisuus olisi tällöin jäänyt vain osanottajin rasitukseksi, katsojia ei olisi vaivattu ala-arvoisen näytelmän seuraamisella.

4. Osanottajia eli "keskustelijoita" - ohjelma ei koskaan edes yrittänyt edetä minkäänlaisen keskustelun tasolle - oli kutsuttu Linnaan runsasaasti. Kaikki osanottajat tuntuivat olevan samanmielisiä - tämä lienee ollut ratkaiseva kutsuperuste - joten tämänkään takia mitään keskustelua saati väittelyä ei foorumissa voinut syntyä, vaan performanssi oli sangen paperinmakuinen puheenvuoron käyttäjien lukiessa useimmiten puhuttavansa suoraan papereista. Suurin osa osanottajista näytti olevan naisia, ja naiset pääsivät myös tilaisuuden televisioidussa osassa miehiä selvästi enemmän ääneen. Mitä esimeriksi kansanedustaja Sinikka Hurskainen (demarit) teki foorumissa ja millä perusteella hänet päästettiin ääneen lukemaan paperista täsmälleen samat asiat, jotka edellisen puheenvuoron käyttänyt Kristiina Kouros - tilaisuuden ainoita hyviä puhujia muuten - oli juuri häntä ennen jo esittänyt? Tämä ei minulle Hurskaisen puheenvuorosta selvinnyt. Siitä jäi mieleen vain tapa, jolla Hurskainen kehui Halosta osallistumisesta johonkin äskettäin pidettyyn EU-neuvoston tilaisuuteen. No, ehkäpä tämä olikin syy ja peruste kutsua Hurskainen foorumiin ja esittää hänen puheenvuoronsa myös tv-lähetyksessä.

5. Siellä se istua nökötti saman pöydän ääressä koko jengi KKO:n ja KHO:n presidenteistä (Koskelo ja Sevón - KKO:n ex-presidentti ja Halosen luottomiehenä sekä "köyhien ystävänä" tunnettu tuomarikin oli siis mukana - sekä KHO:n Hallberg), oikeuskanslerista (Jonkka), eduskunnan oikeusasiamiehestä (Paunio), perustuslakivaliokunnan puheenjohtajasta (Sasi), oikeusministeristä (Brax), valtakunnansyyttäjästä (Kuusimäki) alkaen, siis kaikki oikeudenhoidon silmää tekevät vaikuttajat ja päättäjät.

6. Mukaan oli kutsuttu myös laamanni Eero Takkunen, joka käytti noin viikko sitten lehdistössä noteeratun puheenvuoron oikeusjuttujen kohtuuttoman pitkistä kestoista ja joka sai käyttää (tv:ssä nähdyssä osiossa) myös lyhyen puheenvuoron. Huvittavaa oli, että käräjäoikeuden laamannin viereen oli sijoitettu kansanedustaja Pentti Tiusanen (vas). Tiusanen ei päässyt tv:ssä esittelemään asiaansa, ja ihmetystä herätti, miksi hänet oli ylipäätään kutsuttu mukaan keskusteluun; ilmeisesti jokaisesta suuresta eduskuntapuolueesta oli kutsuttu yksi kansanedustaja foorumiin. Keskustasta näytti olleen paikalla kansanedustaja Markku Laukkanen, joka ei kuitenkaan päässyt tv:ssä ääneen. Olisiko hänellä kenties ollut jotakin sanottavaa Karjala-kysymyksestä ja evakkojen asemasta? Karjalan Liiton puheenjohtajana Laukkanen ei ole mitenkään vakuuttanut.

7. Oliko kansanedustaja Tiusanen saanut kutsun Linnaan mahdollisesti siksi, että hänen nimensä on noussut kuluneen viikon aikana lehdistössä esiin erään tuoreen kirjan johdosta syntyneessä raiskauskeskustelussa? Oliko Tiusasen ihmisoikeuksia presidentti Halosen mielestä tämän kieltämättä aika kummallisen episodin johdosta loukattu? No, oli miten oli, mutta ohjelman järjestäjälle voidaan antaa tunnustusta draaman tajusta, kun hän oli sijoittanut joidenkin tiedotusvälineiden epäilyksen alaiseksi saattaman Tiusasen istumaan vangitsemiseen oikeutetun viranomaisen eli käräjäoikeuden päällikkötuomarin viereen!

8. Ohjelmalla ei tuntunut olevan minkäänlaista suunnitelmaa. Oli jo etukäteen selvää, että teema "ihmis- ja perusoikeuksien toteutuminen Suomessa" sisältää hirvittävän suuren määrän mitä erilaisimpia asioita. Puheenvuorot rönsyilivätkin siten laidasta laitaan puhujasta riippuen, eikä minkäänlaista keskustelua edes tavoiteltu; kaikki tuntuivat puhuvan toistensa ohitse. Tilaisuus oli kuin huonosti suunniteltu ja näytelty teatteriesitys, jolta puuttui käsikirjoitus tyystin.

9. Foorumin uusi puheenjohtaja, eläkkeellä oleva toimittaja Hannu Lehtilä, joka tunnetaan Tarja Halosen "luottotoimittajana", tuntui olevan hieman ulalla tehtävässään. Lehtelä luki alkujuontonsa paperista ja viitasi siinä muutamiin lehtileikkeisiin, jotka koskivat Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamia langettavia tuomioita. Tästä olisi voitu päätellä, että ohjelmassa keskityttäisiin erityisesti oikeudenkäynnin kohtuuttoman pitkään kestoon ja muihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusasioihin, mutta niin ei tapahtunut, vaan jokainen puheenvuoron saanut puhuja nyppi esiin tiettyjä, juuri häntä ja hänen omaa toimialaansa koskevia erityiskysymyksiä. Puheenjohtaja Lehtilä ei osannut johtaa puhetta ja keskittää puheenvuoroja loogisesti tiettyihin kokonaisuuksiin tai sitten keskustelutilaisuudesta koostettu tv-ohjelma oli täysin epäonnistunut eikä vastannut tilaisuuden kulkua.

10. Foorumiin oli kutsuttu erilaisten vähemmistön edustajia, kuten esimerkiksi romaanien, vammaisten, saamelaisten, maahanmuuttajien yms. ryhmien ihmisiä. Foorumin televisioidussa osassa ehdittiin puhua - tai ainakin luetella - monenlaisista asioista, kuten esimerkiksi

- saamelaisista itsehallinnosta,
- romaanikerjäläisistä,
- vankien asemasta
- vankiloista ja vankiluvusta,
- lastenoikeuksista
- ns. paljuselleistä,
- sosiaalisista oikeuksista,
- kuntoutuksen puutteista,
- perheväkivallan uhreista,
- puutteellisesta lainvalmistelusta ja -säädännöstä,
- esitutkinnan viipymisestä,
- lastensuojelusta,
- erilaisten resurssien puutteista,
- sosiaalityöntekijöiden vähyydestä ja heidän pätevyydestään,
- Ruotsin oikeudenkäyntiuudistuksesta 1948,
- sosiaaliturvan muutoksenhaun ongelmista,
- poronhoidosta,
- saamelaisten koulu- ja opintoasioista,
- tasa-arvokysymyksistä,
- naisten asemasta
- ihmiskaupasta,
- maahanmuuttajien ongelmista yleensä,
- erityisesi idästä länteen tapahtuvasta maahanmuutosta,
- ihmisoikeusinstituutin perustamisesta,
- saamelaiskeskuksen perustamisesta,
- Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja sen jutturuuhkista,
- erilaisesta syrjäytymisestä
- vammaisten asemesta,
- vakuutusoikeuden tilanteesta,
- tuomioiden ja päätösten perustelemisesta,
- jne. jne.

11. Selvää oli - olisi toki pitänyt olla myös tilaisuuden järjestäjille ja ohjelman toteuttajille -millainen sillisalaatti ja sekava soppa ohjelmasta syntyisi, kun kaikki puhujat yrittivät mahdollisimman lyhyessä ajassa luetella mahdollisimman suuren joukon kysymyksiä ja epäkohtia, joita ihmis- ja perusoikeuksiin ja niiden toteutumiseen voi ikinä vain liittyä.

12. Ohjelmassa luetellut ongelmat ja puutteet ihmis- ja perusoikeuksien toteutumatta jäämisestä eivät ole suinkaan katsojille ja ihmisille vieraita ja tuntemattomia. Kyllä likipitäen kaikki tietävät tai ovat ainakin kuulleet puhuttavan noista epäkohdista ja ongelmista, sillä kerrotaanhan niistä tiedotusvälineissä lähes päivittäin. Katsojille ja ihmisille ei riitäkään, että vaikuttajat ja päättäjät tulevat televisioon vain luettelemaan erilaisia puutteita ja epäkohtia, vaan ihmiset ovat kiinnostuneita ensi sijassa siitä, mitä päättäjät ja vaikuttajat aikovat tehdä noiden epäkohtien korjaamiseksi ja poistamiseksi. Tällaisia puheenvuoroja ei minusta ohjelmassa kuultu, ei sitten yhtään. En lue näihin puheenvuoroihin lupauksia ja suunnitelmia uuden byrokratian tai toimitilojen rakentamiseksi, joihin kuuluu esimerkiksi uuden ihmisoikeusinstituutin perustaminen tai saamelaiskulttuurikeskuksen pystyttäminen.

13. Tuntui hieman siltä, että Linnaan oli kutsuttu puhumaan lähinnä sellaisia vaikuttajia ja päättäjiä, jotka joko itse tai edustamiensa puolueiden tai instituutioiden edustajina ovat osaltaan syypäitä erilaisten epäkohtien syntymisen tai korjaamatta jättämiseen. Siellä nämä "syylliset" nyt istuivat yhdessä hartaina ja mietteliään näköisinä kertomassa kansalle, mikä on vialla ja mikä (muka) on hyvin tai tulee korjautumaan. Tilaisuus muistutti oikeuden istuntoa, jonne oli todellisuudessa kutsuttu vain epäiltyjä ja syytettyjä, uhreja eli niitä, joiden ihmis- ja perusoikeuksia on tässä maassa poljettu ja tullaan vastakin polkemaan, ei ollut Linnaan kutsumaan. En toki syytä mukaan kutsuttuja vammaisten tai vähemmistöryhmien edustajia, mutta en tiedä, mitä heillä olisi ollut sanottavanaan, sillä ääneen heistä pääsi tillaisuuden televisioidussa osassa lähinnä vain saamelaisten edustaja.

14. Erityisen äitelä oli oikeusministeri Tuija Braxin ylipitkä puheenvuoro, jossa hän yritti taas kerran selittää ja puolustella, mitä kaikkea "hyvää ja onnistunutta" hänen toimestaan on tämän hallituksen aikana tehty. Hän puhui kauniisti esimerkiksi ns. paljusellien poistamisesta - mitähän muuten ex-oikeusministeri Tarja Halonen aikanaan teki tämän kysymyksen eteen. Lopuksi kuultiin Optulan Tapio Lappi-Seppälän puheenvuoro, jossa muistutettiin, että paljusellejä jää vielä Braxin lupaaman "uudistuksen" jälkeenkin maahan 250 kappaletta. Se siitäkin uudistuksesta. - Paljusellit ovat naisvankiloissa käytössä olevia sellejä, jossa voi oleskella kerrallaan 2-3 naisvankia lapsineen; paljusellissä ei ole wc:tä, vaan vanki joutuu tekemään tarpeensa yöaikaan sellissä olevaan paljuun.

15. Brax mainosti mm. sitä, miten Lappiin Inariin valmistuu syksyllä uusi saamelaisten kulttuurikeskus, jossa on asianmukaiset tilat myös saamelaiskäräjille ja käräjien virkamieskunnalle. Mutta mitä tämä uusi pytinki ja se, että saamelaisvaltuutetut ja käräjien virkamieskunta voi katsella uusista työhuoneistaan vieressä virtaavaa Juutuajokea, voisi vaikuttaa tavallisten porotaloudesta elävien saamelaisten oikeuksiiin ja elämään? Veikkaanpa, ettei juuri mitenkään. Kulttuurikeskuksessa on toki tasavallan kerman eli johtavien poliitikkojen ja virkamiesten hienoa käydä tepastelemassa ja esittelemässä paikkoja ulkomaisille vieraille, mutta saamelaisten oikeuksien toteutumisen kannalta tämä ei paljon auta.

16. Saamelaisten edustaja puuttui puheenvuorossaan siihen, että Suomessa saamelaisille ei ole annettu omalla alueellaan erityisoikeutta poronhoitoon, kuten on asian laita Norjassa ja Ruotsissa, mutta tähän oikeusministerillä tai presidentillä ei ollut mitään sanottavaa. Suomi ei ole vieläkään ratifioinut ILO:n kansainvälistä alkuperäiskansasopimusta - Norja ratifioi sen jo vuonna 1990 - jolla turvattaisiin saamelaisten erityisoikeudet omalla alueellaan. Ei riitä, että asiaa Suomessa edelleen vain tutkitaan ja selvitellään, kuten oikeusministeri Brax yritti vakuutella. Asiaa on palloteltu jo parikymmentä vuotta erilaisissa komiteoissa, toimikunnissa, työryhmissä ja muissa selvityselimissä, mutta mitään valmista ei vain ole saatu sopimuksen ratifioimiseksi aikaan.

17. Tilaisuudesta jäi huono maku, ja sitä pahensi vielä tapa, jolla presidentti Halonen yritti parilla sutkauksellaan tai sellaiseksi luultavasti ainakin tarkoitetulla lausahduksellaan keventää tilaisuutta. Julkinen ja korkeatasoiseksi tarkoitettu tilaisuus, jossa ainakin piti käsitellä ihmis - ja perusoikeuksia koskevia kysymyksiä kaikella vakavuudella, ei toki sallisi moisia "kevennyksiä" presidentiltä, eivätkä ne usein räikeät ihmis- ja perusoikeuksien loukkaukset, joita tilaisuudessa tuotiin esiin, parane tai korjaannu tällaisilla kevytmielisillä letkautuksilla. Halonen päätti sekavan alkupuheenvuoronsa letkautukseen, jonka hän oli kuullut joltakin tavallisen kansan ihmiseltä: "taaskin tarttee hävetä, kun saa teitä kattella."

18. Niinpä niin, kyllä kansa tietää ja osasi luultavasti myös tällä kerralla "kattella" tätäkin ohjelmaa siltä silmällä, joutuisiko päättäjien ja vaikuttajien puheita kuunnellessa taas kerran tuntemaan myötähäpeää. Jotkut katselijat saattoivat ehkä pahoittaa mielensä ja pitää suorastaan häpeällisenä tapaa, jolla tilaisuudessa suhtauduttiin vakaviin kysymyksiin esittämällä vain lista epäkohdista ja puutteista kertomatta, mitä asioiden korjaamiseksi on tehty tai tullaanko vastaisuudessa ihmis- ja perusoikeuksien loukkausten korjaamiseksi tekemään tarvittavia toimenpiteitä ja missä aikataulussa.

19. Lopuksi muutama yksityiskohta oikeudenkäytöstä, josta tilaisuudessa ei todellakaan paljoa puhuttu (ainakaan televisioidussa osassa), vaikka Suomi on saanut ylivoimaisesti eniten langettavia tuomioita EIT:ltä juuri oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomisesta.

20. Presidentti Halonen sivuutti omassa alkupuheenvuorossaan kyseiset langettavat tuomiot ja puhui ainoastaan siitä, kuinka paljon Suomesta muihin maihin verrattuna valitetaan EIT:lle. Mutta kuten jokainen asiaa tunteva ymmärtää, nämä ovat eri asioita. Tuomioiden määrä ja laatu on ratkaisevaa, ei suinkaan tehtyjen valitusten lukumäärä. Halonen yritti myös vähätellä Suomesta EIT:lle tehtyjen valitusten aiheellisuutta antaen ymmärtää, että suurin osa valituksista tehdään turhaan ja vailla perusteita. Mutta jos ihmiset kokevat oikeuksiaan loukatun eikä kotimaan oikeusjärjestys takaa heille mielestään oikeutta, ei tasavallan presidentin pitäisi mennä edes rivien välistä moittimaan ihmisiä, jos nämä haluavat saada asiansa tutkituksi vielä eurooppalaisissa foorumeissa..

21. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi puuttui siihen, miten ihmisiä kohdellaan tuomioistuimissa ja viranomaisissa. Sasi kiinnitti huomiota mm. päätösten epäselvään kirjoitustapaan ja puutteellisiin perusteluihin. Jos asiansa oikeudessa tai viranomaisessa hävinnyt ihminen ei saa päätöksestä tai sen perusteluista mitään tolkkua, ei ole mikään ihme, jos hän epäilee tulleensa väärin ymmärretyksi ja kohdelluksi. Olemme saaneet lehdistä lukea, miten heikosti mm. vakuutusoikeus voi perustella päätöksensä ja miten KELA ei liitä tietyntyyppisiin päätöksiinsä minkäänlaisia perusteluja.

22. Ylimmät oikeusasteet eli KKO ja KHO eivät perustele millään tavalla ratkaisujaan, joilla valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeudet eivät puolestaan perustele seulontaratkaisujaan, vaan luettelevat päätöksissään vain ne fraasit, joilla valitus voidaan lain mukaan seuloa. Tämä ei luonnollisestikaan täytä laissa päätöksen perustelemisvelvollisuudelle asetettuja vaatimuksia, kuten EIT on vastikään Norjalle antamassaan langettavassa tuomiossa todennut. - Olen itse alusta lähtien edellyttänyt seulontaratkaisujen asiallista perustelemista, mutta eiväthän hovioikeudet ole tätä tehneet eikä KKO ole sitä niiltä vaatinut.

23. KKO:n ex-presidentti Leif Sevón ja laamanni Eero Takkunen, joista jälkimmäinen on siis valtakunnan suurimman, mutta samalla kaikkein ruuhkaisimman ja hitaimman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden päällikkötuomari, yrittivät vierittää puheenvuoroissaan syyn rikosjuttujen kohtuuttoman pitkästä kestosta ja ratkaisujen viipymisestä yksinomaan poliisin suorittaman esitutkinnan syyksi. Totta onkin, että esitutkinta varsinkin laajoissa talousrikosjutuissa kestää usein luvattoman kauan, mutta kyllä EIT on Suomelle antamissaan langettavissa tuomioissa kiinnittänyt usein erikseen huomiota myös kohtuuttomaan pitkiin käsittelyaikoihin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.

24. Takkunen puhui myös resursseista ja valitteli - tietenkin - käräjäoikeuksien ja erityisesti suurten käräjäoikeuksien resurssien vähäisyyttä. Myös KKO:n presidentti Pauliine Koskelo puuttui kuulemma puheessaan - sitä ei näytetty tv:ssä - jälleen kerran siihen, että hallitusten tiukka budjettikuri rikkoo perusoikeuksia. Koskelo on ollut usein ennenkin huolissaan lähinnä vain tuomioistuinten resursseista ja väittänyt muun ohella, että Pekka Hallbergin johtama KHO olisi resurssien jaossa paremmassa asemassa kuin hänen johtamansa KKO; tyypillistä reviiriajattelua siis. Selvää kuitenkin on, etteivät puutteet esimerkiksi oikeudenkäyntien ja tuomioiden viipymisessä johdu yksinomaan lainsäädännöstä tai resursseista, vaan ratkaisevan paljon on kiinni lainkäyttäjistä eli tuomareista ja syyttäjistä. Jutut ja asiat käräjäoikeuksissa tai esitutkinnassa ja syyteharkinnassa eivätlykkäänny tai viivy itsestään, kyllä syy löytyy useimmiten tuomareista ja muista lainkäyttäjistä.

25. Päällikkötuomareiden, kuten juuri koskeloiden ja takkusten sekä hovioikeuksien presidenttien, tulisi kiinnittää huomiota ainaisen resursseista ruikuttamisen sijasta tuomioistuinten ja tuomareiden lainkäytön laatuun ja muistaa se tosiasia, että tuomareiden ammattitaito on ratkaisevassa asemassa kun puhutaan lainkäytön laadusta. Kun olen usein - mutta mielestäni aina perustellusti - moittinut oikeusministeri Tuija Braxia erinäisissä kysymyksissä, voin nyt kerrankin yhtyä Braxin viime viikolla julkisuudessa esittämään mielipiteeseen, jonka mukaan lainkäytön laatu ja oikeusturva ei ole suinkaan aina kiinni yksinomaan rahasta. Esimerkiksi presidentti Koskelon julkisista puheenvuorosta voi saada aivan toisenlaisen käsityksen.

26. Leif Sevón oli oikeilla jäljillä, kun hän pohti hieman sitä, miksi esitutkinta etenkin talousrikosjutuissa kestää usein kauan. Ongelmia on, kuten Sevón totesi, mm. siinä, että tutkinta ei kohdennu aina ja riittävän ajoissa oikeisiin ja relevantteihin kysymyksiin, vaan tutkinnassa usein ikään kuin harhaillaan sinne tänne. Sevón kaipasi laadukkaampaa esitutkinnan johtamista ja edellytti esitutkintaa johtavan poliisin ja syyttäjän yhteistyön tehostamista. Se, miten tämä tapahtuisi, Sevón ei osannut kertoa, mutta hän arveli syyttäjien ja poliisien välisen yhteistoiminnan puuttumisen syyksi viranomaistoiminnassa tyypillistä reviiriajattelua: poliisit eivät halua syyttäjien puuttuvan esitutkintaan, ainakaan "liiaksi", ja syyttäjät puolestaan eivät halua jo muiden töittensä takia tunkeutua poliisin vastuulla olevaan esitutkintaan, vaikka esitutkintalaki sisältääkin tarvittavat säännökset, joiden nojalla syyttäjä voisi tarvittaessa ohjata esitutkintaa ja sen kohdentamista.

27. Sevón oli kuitenkin sitä mieltä, ettei esitutkinnan johtamista pidä antaa syyttäjälle, vaan esitutkinta tulisi edelleen säilyttää poliisin johdossa. Tässä tärkeässä asiassa olen - olen aina ollut - toisella kannalla: syyttäjän pitäisi johtaa johtaa esitutkintaa, koska pelkkä esitutkintaan osallistuminen, joka on käytännössä usein sangen passiivista, ei riitä. Ruotsissa esitutkintaa johtaa syyttäjä, eikä siellä ole esitetty väitteitä, että tämä hidastaisi tai heikentäisi muuten esitutkintaa. Tästä erosta saattaa osaltaan johtua, että Ruotsi ei ole saanut EIT:ltä juurikaan langettavia tuomioita rikosoikeudenkäynnin pitkän keston takia, mutta Suomelle niitä on kertynyt jo kymmeniä. Sevónin tavanomainen ja mielikuvitukseton ajattelu ei korjaisi mitään, sillä onhan VKSV:ssa toki pohdittu jo vuosikymmenen ajan kysymystä, miten syyttäjät voisivat osallistua tehokkaammin esitutkintaan (sitä kuitenkaan johtamatta), mutta tulokset eivät ole olleet kovin hyviä.

28. Leif Sevón väitti puheenvuorossaan, että Suomen valtio eli käytännössä UM ja sen virkamiehet esiintyisivät EIT:ssa liian passiivisesti ja pehmeästi ja häviäisivät juttuja siksi, että valtio ei aina edes väitä, että se olisi tehnyt"parhaansa" esimerkiksi oikeusjuttujen kohtuullisen keston suhteen. Ehkä Sevónilta on jäänyt huomaamatta, että suomalaisia valittajia EIT:ssa edustavat asianajajat saattavat vain olla niin taitavia, että valitukset menevät usein tämän vuoksi läpi! Niin tain näin, minusta Sevónin väitteet ovat melkoisen hämmästyttävää puhetta KKO:n ex-presidentin esittämänä. Pitäisikö Suomen valtion kaiken muun eli oikeudenhoidon laiminlyöntien lisäksi yhtyä EIT:ssa vielä aivan tosissaan kinaamaan ja riitelemään onnettomien valittajaparkojen kanssa ja väittää, että nämä valittavat turhaan pikkuasioista, vaikka valtio on tehnytkaikkensa oikeudenkäyntien sujumisen eteen! Sevón tuntui olevan tässä suhteessa samaa mieltä kuin foorumia emännöinyt Tarja Halonen. Sevónin pitäisi toki muistaa EIT:n langettavien tuomioiden perustelut, joiden mukaan valtio ei voi vastuusta vapautuakseen vedota tuomioistuimien resurssipulaan tai joihinkin muihin vastaavanlaisiin seikkoihin.

29. Vasta tätä kirjoitusta presidenttifoorumista tehdessäni sain kuulla, että kyseinen foorumi oli lähetetty internetissä suorana kello 10 alkaen. Luulen kuitenkin, että en menettänyt mitään, vaikka suora lähetys jäi minulta näkemättä, jos iltapäivän TV- lähetykseen (klo 15.50-17) oli yritetty koota tilaisuuden parhaat palat.

30. Miksi tällaisia latteita, tylsiä ja mitään sanomattomia foorumeita ja puheenlukutilaisuuksia oikeastaan järjestetään ja vieläpä kiihtyvällä vauhdilla - edellinen foorumihan oli vasta vajaa pari kuukautta sitten? Presidentti Tarja Haloselta on yleisesti edellytetty jonkinlaista mielipidejohtajuutta. Kun sitä ei tunnu luonnostaan löytyvän, on ilmeisesti ainoaksi keinoksi jäänyt tällaisten foorumien järjestäminen, joissa yritetään presidentin johdolla käsitellä ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Mutta silloin foorumeista pitäisi yrittää aikaansaada luontevia keskustelutilaisuuksia, joissa keskityttäisiin vain määrättyihin ja tärkeisiin kysymyksiin eikä tyydyttäisi rutikuivien ja katsojille mitään sanomattomien puheiden lukemiseen ja huonosti toteutettuihin tv-lähetyksiin. Mitään kunnon keskustelua ei voi syntyä, jos tilaisuuksiin haalitaan vain joukko samanmielisiä ihmisiä, joista jo ennakolta varmasti tiedetään, etteivät he missään tapauksessa uskalla tasavallan presidentin läsnä ollessa ryhtyä todella keskustelemaan ja väittelemään asioista.

31. Foorumia seuranneen päivän eli 13.5. lehdissä palstatilaa presidenttifoorumin puheista olivat saaneet lähinnä juuri kiihkeimmät resurssien ruikuttajat eli Koskelo ja Kuusimäki (esim. HS 13.5.). Koskelon mielestä Suomessa budjettikysymykset ovat vahvimpia asiakirjoja kuin perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet. Perus- ja ihmisoikeuksia on pidetty Suomessa asiana, jotka kuulostavat hyvältä eivätkä maksa mitään. Koskelon mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin järjestäminen vaatii paljon investointeja. Tuttuja ja kovin, kovin usein kuultuja lausahduksia KKO:n presidentiltä. Kuusimäki puolestaan valitteli jälleen kerran syyttäjien määrän vähäisyyttä Ruotsiin verrattuna. Toinen Kuusimäen iänikuinen puheenaihe oli ollut foorumissa esitutkintayhteistyö syyttäjien ja poliisien välillä, joka olisi Kuusimäen mukaan myös kiinni vain syyttäjien lukumäärästä, siis rahasta.

32. Money, money, money. Puhumalla koko ajan vain resurssien niukkuudesta Koskelo ja Kuusimäki yrittävät saada päähuomion ihmis- ja perusoikeuksissa kiinnitetyiksi todellisten ongelmia sijasta muualle. Ihmis- ja perusoikeuksien kannalta ensiarvoisen tärkeässä asemassa ovat kuitenkin lainkäytön osalta päätösten asianmukainen perusteleminen ja ymmärrettävyys, asianosaisten kuuleminen, ihmisten asianmukainen kohtelu ja yleensä lainkäytön laatu tuomioistuimissa ja muissa lainkäyttöelimissä, kuten esimerkiksi juuri syyttäjistössä. Ne eivät todellakaan paljoa maksa, mutta juuri niiden osalta Suomi on saanut useimmat langettavat tuomionsa EIT:lta. Suomessa on kansainvälisesti ottaen aivan riittää määrä tuomareita, ja jos mukaan laskettaisiin sanotussa vertailussa vielä hovioikeuden ja hallinto-oikeuksien esittelijät, jotka osallistuvat Suomessa myös tuomitsemistoimintaan, olisi Suomi Euroopassa aivan kärkimaa yhdessä Saksan kanssa tuomareiden lukumäärässä. - Tämä siitä resurssien vähäisyyden ruikuttamisesta, presidentti Koskelo!

33. Syyttäjiä Suomessa on toki liian vähän, mutta miksi ihmeessä suulaana ja vitsikkäänä miehenä tunnettu Matti Kuusimäki ei sitten ole saanut valtioneuvostoa vakuuttuneeksi kymmenen virkavuotensa kuluessa asiasta? Ehkäpä hän on joskus liian vitsikäs - "Mersu ei kulje kunnolla Mossen moottorilla edes sen vertaa kuin mitä Mosse menisi"- jolloin päättäjät eivät ota häntä riittävän vakavasti, kukapa tietää. Kerrotaan, että Kuusimäki olisi "tosipaikan tullen" tänäkin vuonna suostunut siihen, että syyttäjien määrää saadaan tuottavuusohjelman mukaisesti vähentää, oliko se nyt parillakymmenellä syyttäjällä. Julkisuudessa on sitten helppo valittaa, että taas syyttäjien määrää ollaan karsimassa.

34. Esitutkintayhteistyön epäkohdat ja ongelmat eivät ratkea, vaikka syyttäjien lukumäärää kuinka lisättäisiin. Kun syyttäjät eivät kuitenkaan johda esitutkintaa, poliisi usein viittaa kintaalla vain paperilla olevaan yhteistyöhön. Esitutkintayhteistyötä korostavat pykälät eivät takaa yhteistyön onnistumista, koska ne vain sallivat yhteistyön, mutta eivät velvoita sen enempää syyttäjiä kuin poliisiakaan tehokkaaseen yhteistoimintaan. Kaiken tämä lisäksi tulee vielä se paljon puhuttu reviiriajattelu. Lääkkeeksi kelpaisi siis vain uudistus, jossa esitutkinnan johtaminen siirretään velvollisuuksineen päivineen poliisilta syyttäjälle.