torstai 4. kesäkuuta 2009

104. Putin kävi täällä - raivosi Simo Pietiläiselle

                        Vladimir Vladimirovitš osaa ottaa myös rennosti...

1. Kuka kirjoitti vuonna 2007 kirjan nimeltä "Saatana saapuu Helsinkiin"? Aivan oikein, sehän oli tämä meidän tämän hetken ylivoimaisesti kuuluisin dosenttimme Johan Bäckman - dosentti sekä Helsingin että Turun ja Joensuun yliopistoissa. Lapin yliopisto ei sen sijaan jostakin syystä (ymmärtämättömyyttään varmaankin) lämmennyt vuosi pari sitten Bäckmanin dosentuuria koskeneelle kyselylle.

2. Bäckmanin kirjan otsikko tuli mieleen, kun Venäjän vaikutusvaltainen ja pelätty todellinen poliittinen johtaja, pääministeri Vladimir Putin saapui eilen Helsinkiin pääministeri Matti Vanhasen kutsusta. Putin ei tietenkään ole mikään paholainen, vaikka Yhdysvaltojen nykyinen ulkoministeri Hilary Clinton erehtyi muutama vuosi sitten luonnehtimaan Putinia ihmiseksi, jolla ei ole sielua. Ehkä kyse oli vain siitä, että Hilary-rouva ei oikein tunne miesten, etenkään venäläisten miesten sielunelämää.

3. Siitä ei ole kulunut kuin pari kolme viikkoa, kun Venäjän presidentti Dmitri Medvedev puolestaan vieraili Suomessa presidentti Tarja Halosen kutsusta. Vierailuhan muistetaan lähinnä siitä, miten ärhäkkäästi Halonen yritti Porvoon kirkonmäellä suojella venäläiskollegaansa hänen mielestään ilmeisestikin liian innokkailta suomalaistoimittajilta ja heidän kysymyksiltään koskien Medvedevin hienovaraista vihjausta, jonka mukaan suomalaisetkin - kenties (mukamas) joskus (noin sadan vuoden kuluttua) saisivat luvan ainakin vuokrata maata Venäjältä. Kuuntelin Halosen purkausta radiosta ja luulin ensin kelpo presidenttimme saaneen jonkinlaisen sairaskohtauksen, sillä hän suorastaan puuskahti ja sai vaivoin suustaan sanat "no, siinähän on ne maarekisterit ja kaikki", minkä jälkeen kuului hetken aikaa vain kiivasta hengitystä ja sitten sekavaa puhetta siitä, että "tilanne Venäjän ja Kiinan rajalla on kuitenkin aivan erilainen kuin näillä meidän rajoillamme." 

4. Outoa, kovin outoa! Miksiköhän Halosen piti niin kovasti toppuutella kyselijöitä, vaikka hän hyvin tietää, että Medvedevin vihjauksessa oli kyse lähinnä vain puolustustarkoituksessa ilmaan heitetystä koepallosta ja eleestä, jonka tarkoitus oli siirtää huomiota pois siitä kiusallisesta asiasta, että venäläiset saavat ostaa Suomesta maata aivan vapaasti ja vieläpä strategisesti tärkeiltä alueilta. Presidentti Halonen kai kuvitteli, että suomalaiset haluaisivat rynnätä Venäjälle ostamaan tai vuokramaan maata nimenomaan Venäjän ja Kiinan rajalta. Voin rauhoittaa Rouva Presidenttiä, sillä kyse ei ole tästä, vaan kyllä suomalaiset - lähinnä Kannaksen evakot ja heidän jälkeläisensä (joihin minäkin satun kuulumaan) - toivoisivat saavansa edes vuokrata Kannakselta ja muilta alueilta niitä omia maitaan, jotka Stalin ryösti heiltä sodan jälkeen 1940-luvulla.

5. Pikku-Antonin tapaus eli pojan salakuljetus Venäjältä Suomeen toukokuun alussa Pietarin konsulaatin oikeudellisena avustajana tuolloin toimineen Simo Pietiläisen virka-auton takakontissa yhdessä isä-Paavon kanssa nousi aivan odotetusti Putinin vierailun puhutuimmaksi aiheeksi. Putin, joka väitti kuulleensa Antonin tapauksesta vasta lennollaan Suomeen - eräiden tietojen mukaan suomalaisilta - oli aivan odotetusti raivoissaan, koska suurta ja mahtavaa Venäjää oli tuolla tavoin nöyryytetty. Hän tuomitsi Pietiläisen tempauksen ja sanoi, että Simon pitäisi hakea töitä kirkosta, sillä diplomaatiksi Simo ei kuulemma sovellu. Putinin mukaan Antonin salakuljetus saattaa huonontaa maittemme suhteita, eikä hän osannut sanoa, mitä Venäjä ulkoministeriö vielä mahdollisesti asiassa suunnittelee. Suomen lain mukaan Pietiläisellä ei kuitenkaan ole suurtakaan hätää, sillä Suomen laki on Antonin Suomeen saannin takana, koska poika on Suomen kansalainen ja isä-Paavo on tuomioistuimen päätöksen mukaisesti yksin Antonin huoltaja.

6. Suomi on jo saanut asiasta Venäjältä virallisen nootin, johon UM on myös virallisesti vastannut. Olisi tosi outoa, jos Putinille ei olisi tosiaan kerrottu aiemmin Antonin salakuljetuksesta Suomeen. Venäjän Ulkoministeri Sergei Lavrovhan julmisteli myös aluksi kovin sanoin tapausta, mutta ei ole sen jälkeen puuttunut asiaan. Sergei ja Alex Stubb tulevat hyvin keskenään toimeen ja lultavasti Stubb sai Lavrovin rauhoitetuksi. Mutta pelkäsikö Lavrov kenties saavansa Putinilta tai Medvedeviltä potkut, jos nämä saisivat kuulla, miten Venäjän viranomaisia oli nöyryytetty Antonin salakuljetuksen yhteydessä? Tämän vuoksiko Lavrov ja muut viranomaiset olisivat salanneet välikohtauksen Putinilta?

7. Venäjän valtion touhut eivät todellakaan vaikuta oikeusvaltion toiminnalta lapsikaappausten selvittelyissä. Putinin sanoin Venäjä ei ole edelleenkään halukas liittymään Haagin kv. lapsikaappaussopimukseen, jossa on säädetty sitovat pelisäännöt, miten kaappaustilanteissa tulee sopimusmaiden välillä toimia. Jos ei toimita, niin asiat saatetaan tuomioistuinten ratkaistaviksi. Venäjä ehkä pelkää maineensa menettämistä, jos tuomioistuimiin alkaisi kertyä runsaasti juttuja, joissa on kyse lasten kaappaamisesta Venäjälle. No, kyllä se Venäjän maine on näissä asioissa mennyt muutenkin jo aikoja sitten. Sitä saa mitä tilaa, sanotaan. Jos Venäjä ei halua liittyä kv. sopimuksiin, niin se saanee jatkossakin varautua lasten vastakaappauksiin Venäjältä länteen.

8. Antonin isä Paavo Salonen oli oikeassa ihmetellessään Putinia puheenvuoroa ja sitä, että Venäjällä viranomaisten ei tarvitse noudattaa edes omansa maansa tuomioistuinten päätöksiä. Antonin äidin kaappauksen yhteydessä pojalle valheellisin tietojen perustella hankkima Venäjän kansalaisuushan kumottiin Venäjällä oikeuden päätöksellä, jonka ylempi tuomioistuin vielä vahvisti. Mutta pienen hetken kuluttua jokin hallintoviranomainen ilmoitti pelkästään äidin suullisen pyynnön perustella myöntäneensä Antonille jälleen Venäjän kansalaisuuden. Onhan tämä länsimaisen oikeusvaltion näkövinkkelistä aivan käsittämätöntä toimintaa.

9. Helsingissä eilen Putinin vierailun yhteydessä suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin ja Amnestyn yhteiseen mielenosoitukseen osallistuneet ihmiset olivat oikeassa vaatiessaan, että Suomen hallituksen ja maan poliittisen johdon on jatkossa ryhdyttävä kovistelemaan Putinia ja Venäjää ihmisoikeusasioissa. Putinin puhuessa eilisessä tiedotustilaisuudessa Antonin tapauksesta, hänen vieressään seissyt Matti Vanhanen ei ollut selvästikään varautunut tähän, vaan poistui paikalta yhdessä Putinin kanssa sanaakaan sanomatta. Vasta myöhemmin, keskusteltuaan luultavasti neuvonantajansa Risto Volasen kanssa, Vanhanen antoi lausunnon, jonka mukaan hän oli puhunut Putinille myös lapsikaappausasioista ja esittänyt toivomuksen, että Venäjä  liittyisi Haagin sopimukseen. Tällaisilla jälkikäteen ja hieman anteeksipyytävään sävyyn esitetyillä lausumilla ei kuitenkaan saada tuloksia aikaan, se on pelkkää retoriikkaa. Vanhanen muuten näytti sekoittavan lapsikaappausasiat ja huoltajuusasiat keskenään kertoessaan, että Suomen ja Venäjän välillä on parhaillaan vireillä kaksi "huoltajuuskiistaa." Montakohan lapsikaappauskiistaa sitten maidemme välillä on meneillään?

10. Putinin vierailun yhteydessä Helsingin keskustassa nähtiin monenlaisia mielenosoittajia. Mikäs siinä, tämähän on vapaa maa, Moskovassa tai Pietarissa tällaiset mielenilmaukset valtiovierailun yhteydessä eivät olisi tulleet kysymykseen. Suomesta jokin aika sitten turvapaikkaa hakenut venäläistoimittaja Jelena Maglevannaja kertoi, että Putinin kädet ovat tšetšeenien veressä ja että Putinin, joka on J.M:n mukaan perustanut tšetšeenejä varten keskitysleirejä Venäjälle, pitäisi viedä oikeuteen vastaamaan teoistaan. Putinin vallassa ollessa Venäjällä on surmattu poliittista syistä hämärissä olosuhteissa jo 300 toimittajaa, eikä poliisi ole kyennyt selvittämään murhista kuin murto-osan. Tunnetuin murhatuista on lokakuussa tapettu toimittaja Anna Politskovaja. Maglevannajan mukaan venäläiset äärinationalistit haluavat vaientaa hänet, koska hän on kirjoittanut muun muassa vankiloissa tapahtuvista kidutuksista ja etenkin tsetseenivankien kohtelusta.

11. Liikkeellä oli jälleen  myös etenkin ulkoministeri Alex Stubbin virasta erottamista Anton-tapauksen hoitamisen takia vaativa Suomen antifasistinen komitea (Safka) dosentti Bäckmanin toimiessa nytkin kirjaimellisesti piskuisen ryhmän äänitorvena. Ryhmä vaatii myös YYA-sopimuksen palauttamista kunniaan.

12. Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti ilmeisesti jonkinlaisena kevennyksenä raskaiden neuvottelujen päätteeksi kutsuneensa pääministeri Putinin joskus kalaan Itämerelle. Ehkäpä tämä järjestyy sitten, kun venäläis-saksalaisen maakaasuyhtiö NordStreamin lobbarina toimiva Paavo Lipponen on saanut junailtua kaasuputken laskemisen Itämeren syvyyksiin. Näen jo sieluni silmin, miten kalareissulla Matti soutaa, Sirkka laskee ja nostelee verkkoja ja Vladimir Vladimirovits istuu veneen perässä ja tiirailee kiikarillaan veteen nähdäkseen, onko se putki nyt varmasti siellä pohjassa.

13. Matti Vanhanen ilmoitti jo nyt epäsuorasti, että Suomi saa kaasuputkea koskevat ympäristöselvityksensä valmiiksi jo syksyllä, minkä jälkeen  asia on Suomen osalta selvä. Mistä ihmeestä pääministeri voi tietää, mitä noissa ympäristöselvityksessä tullaan aikanaan toteamaan ja onko asia todellakin selvä ja saadaanko selvitykset todellakin valmiiksi jo tänä syksynä? Tätä Vanhasen ilmoitusta ovat tänään aiheellisesti kummastelleet myös Heidi Hautala ja Satu Hassi.

14. Näyttää ilmeiseltä, että Putinin matkan päätarkoituksena oli juuri maakaasuputken ja Suomen niitä koskevien selvitysten kiirehtiminen. Tässä Putinin lienee  Vanhasen lupailuista päätellen myös onnistunut. Putinhan lupasi suorastaan, että Suomi saa valita aluevesillään putken paikan, kunhan se vain saadaan lasketuksi mereen! Putin varoitteli jälleen kerran, että kaasu- ja öljytoimitukset Ukrainan kautta voivat alkaa taas takkuilla milloin vain ja että Itämeren putki on myös sen takia tärkeä koko Euroopalle. Mutta miksi sitten Venäjä ja Saksa - käytännössä Saksan ex-liittokansleri Gerhard Schröder ja Putin keskenään - päättivät noin vain kahdestaan koko Eurooppaa koskevan kaasuputken rakentamisesta ja sen sijoittamisesta kulkemaan Itämeren kautta? Silloin muita Euroopan maita ei kuultu lainkaan.

15. Suomen ja Venäjän kahdenväliset vanhat kiistakysymykset eivät edenneet tälläkään Putinin vierailulla eteenpäin, ei sitten piirun vertaa. Venäjän kuukausi pari sitten  julkituoma yksipuolinen ilmoitus ja aikomus siirtää Suomen kautta nykyisin rekoilla Venäjälle tapahtuvat kontti- yms. kuljetukset kokonaan rautateille on yksi suuri ongelma, jossa ei edetty lainkaan. Venäläiset odottavat rauhallisesti, että Suomi tapansa mukaan mukautuu hiljalleen Venäjän vaatimuksiin tässäkin asiassa. 

16. Myöskään ikivanhassa puutulliasiassa ei edetty mihinkään konkreettisiin tuloksiin. Putin esitti jällen kerran pelkkiä lupauksia, että "suomalaisille ystäville" ei tulla asettamaan puutulleja. Puutullineuvotteluja on käyty jo ainakin pari kolme vuotta ja neuvotteluja Suomen puolesta vetänyt ministeri Paavo Väyrynen on luvannut parina talvena, että no, syksyllä asia on sitten selvä ja Venäjä taipuu puutullikiistassa! Väyrysen ennustuksiin olisi muutenkin syytä suhtautua varauksellisesti, sillä ennustihan Paavo väitöskirjassaan, siis oikein tieteellisiin tutkimuksiin perustuen, ettei Neuvostoliitto tule koskaan hajoamaan. Mutta ei kulunut kuin vuosi tai pari, ja Neuvostoliitto oli hajonnut

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Blokisti on siirtynyt uudelle alueelle. Ulkopolitiikassa kirjoittaja ei näytä olevan yhtä vahvoilla Kiitos kuitenkin mielenkiintoisista kannanotoista.

Blokisti puolustaa Anton-pojan salakuljetusta Venäjältä suomalaisen diplomaattistatuksen turvin. Hänen mukaansa Venäjän pitäisi liittyä kansainväliseen sopimukseen, jottei vastaavassa tilanteessa tarvitsisi turvautua salakuljetukseen.

Tämän ajatuksen logiikka ihmetyttää. Suomi on koko olemassaolonsa ajan hyväksynyt mm sopimuksen diplomaattien oikeuksista ja velvollisuuksista vieraiden maiden alueilla. Sitten suomalainen diplomaatti tahallaan, tosin omasta mielestään hyvässä tarkoituksessa, loukkaa törkeästi sovittuja sääntöjä käyttäen hyväksi diplomaattista koskemattomuuttaan. Ja blokisti uskoo, että Venäjän liittyminen toisen alan sopimukseen aiheuttaisi tilanteen, että Suomalaiset diplomaatit alkaisivat noudattaa sovittuja diplomaattisen kanssakäymisen periaatteita.???

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpö, höpö, anonyymi! Tuollaista tyypillistä bäckmanilaista asioiden vääristelyä, joihin ei viitsisi edes vastata!

Lapsen oikeuden turvaaminen oli toki paljon, paljon tärkeämpää kuin Wienin sopimuksen noudattaminen. Kyse oli pakkotilasta, jossa Simo Pietiläinen toimi. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää Anton Venäjälle ikuisiksi ajoiksi ryssien armoille. Siellä häntä olisi juoksutettu yökaudet kirkoissa jne.

Venäläiset viranomaiset eivät itsekään noudata sopimuksia, jos se ei heille sovi. Hehän eivät halua edes liittyä sellaisiin sopimuksiin, joiden noudattamiseen heidät voitaisiin pakottaa tuomioistuinten päätöksillä. Venäjä ei ole oikeusvaltio, sillä siellä virnaomaisten ei tarvitse noudattaa edes oman valtionsa tuomioistuinten lainvoimaisia päätöksiä; tämä nähtiin myös Antonin tapauksessa.

Venäjällä rehottavat viranomaisten mielivalta, korruptio ja toisinajattelevien lehtimiesten murhat.