perjantai 12. helmikuuta 2010

220. Vancouverin kisaveikkaus


Vancouverin talviolympialaiset alkavat huomenna. Kisojen ensimmäinen kohu-uutinen oli Wadan ilmoitus 30 kisoihin ilmoitetun urheilijan kiinnijääminen dopingista. Näiden urheilijoiden nimiä ei ole kerrottu. Ilmeisesti kyseiset kiinnijääneet urheilijat eivät ole edes matkustaneet kisakaupunkiin saatuaan tietää kärystä. Suomalaisia ei ole kiinni jääneiden joukossa - tiettävästi.

Tässä kisaveikkaukseni pääpiirteissään lähinnä suomalaisurheilijoiden osalta. Päivitän tätä tarpeen mukaa kisojen edetessä, sikäli kun mielenkiintoa vielä riittää.

Normaalimäki

Tämä kilpailun karsinta käydään jo ennen olympiakisojen virallisia avajaisia, Suomen aikaan tänä iltana klo 20 alkaen. Suomea edustavat Janne Ahonen, Harri Olli, Janne Happonen ja Kalle Keituri. Matti Hautamäki, jolla on pari pronssimitalia aikaisempien olympialaisten henkilökohtaisista kilpailuista, jäi yllättäen Suomen joukkueen ulkopuolelle. Matti Hautamäki on enemmän suurmäen eli 130 metrin mäen miehiä, ei nyt hypättävän pikkumäen eli 90 metrin mäen. Ilmeisesti Suomen joukkue on sopinut, että joukkueen kaikki viisi miestä saavat hypätä jossakin kolmessa kilpailussa; kahden henkilökohtainen kisan lisäksi olympialaisissa hypätään joukkuemäki, jolloin joukkueessa on neljä urheilijaa. Joukkuemäen kilpailu hypätään suurmäestä.

Janne Happonen oli koko viime kauden pois kilpailuista kaaduttuaan ja katkaistuaan keväällä 2008 reisiluunsa. Hän ole kilpaillut kuukauteen maailmancupin kisoissa ja kunto on täysi arvoitus. Voi olla, että Happonen karsiutuu varsinaisesta kilpailusta. Kalle Keiturin kunnon kerrotaan olevan nousussa ja hän selvittää kyllä karsinnan, mutta varsinaisessa kilpailussa Keituri päässee nipin napin toiselle hyppykierrokselle (sinne selviää ensimmäisen kierroksen 30 parasta).

Harri Ollin kunto tai ainakin hänen sijoituksena ovat heilahdelleet kovasti: joskus palkintopallilla, mutta muutamissa kisoissa karsiutuminen toiselta kierrokselta. Jos Olli saa hengen päälle ja asiat ovat muutenkin kunnossa, hän sijoittunee kymmenen parhaan joukkoon, vaikka myös hän parhaimmillaan isossa mäessä.

Harri Olli hyppäsi paljon paremmin pari vuotta sitten, jolloin hän vietti ennen kisoja ja niiden aikanakin hieman Matti Nykäselle tyypillistä elämää: otti bisseä kisojen välipäivinä ja lähti ennen suurkisoja lomalle Gambiaan tai jonnekin muualle lämpimään. Sapporon MM-kisoissa kaksi vuotta sitten Olli yllätti ensimmäisen kerran ja oli muistaakseni kisan kakkonen. Tiukka joukkuekuri ja säntillinen hotellielämä ei selvästikään sovi Ollille, joten Suomen joukkueen johto olisi tehnyt viisasti, jos olisi antanut Ollin tälläkin kerralla valmistautua olympiakisoihin omalla tavallaan. Jos minä olisi Janne Väätäinen - hyppyjoukkueen valmentaja ja manageri - olisin lähettänyt Harri Ollin 2-3 viikkoa ennen normaalimäen kisaa Hawaijille, josta hän olisi palannut rentoutuneena pari päivää ennen nyt hypättävää karsintaa Vancouverin kisakaupunkiin.

Mäkihyppy ja parisuhde ovat vaativia taitolajeja, jossa kaikki on pienestä kiinni, kuten Matti Nykänen tänään erässä haastattelussaan sanoi. Nykänen valmistautuu viikonvaihteessa Jyväskylän Laajavuoressa pidettäviin veteraanien SM-kisoihin, hyppäsi harjoituksissa lähes 40 metriä.

Janne Ahonen, joka on jo 32-33 -vuotias, piti välivuoden, mutta on taas mukana. Alkukauden vaikeuksien jälkeen hän kokosi itsensä hyvin Saksan-Itävallan mäkiviikolle, jonka hän voittanut, oliko se viisi kertaa, ja sijoittui kokonaiskilpailussa toiseksi. Mäkiviikon jälkeen Ahonen on ollut maailmancupin kisoissa noin kymmenen sijojen paikkailla. Ahosella on yksi henkilökohtainen maailmanmestaruus, vuoden 1997 Trondheimin MM-kisojen normaalimäestä, mutta olympiakisojen henkilökohtaisesta kilpailuista ei mitalin mitalia. En usko, että Ahonen yltää mitaleille tälläkään kertaa, sillä niin kova on maailman kärkimiesten taso tällä hetkellä.

Veikkaukseni normaalimäen kilpailusta: 1) Simo Amman (Sveitsi), 2) Adam Malysz (Puola) ja 3) Wolfgang Loitzl (Itävalta). Kärkipäähän sijoittuvat myös Itävallan Gregor Schlierenzauer ja Thomas Morgenstern, Janne Ahonen on yhdeksäs, Harri Olli 15:s ja Kalle Keituri 24:s.


Naisten ampumahiihto, sprintti (7,5 km), lauantai 13.2.

Suomalaisedustajat ovat Kaisa Mäkäräinen ja vielä nuorten kirjoissa kilpaileva Mari Laukkanen. Mäkäräinen, joka on muistaakseni kerran edellisenä kautena voittanut yhden maailmancupin kilpailun ja ollut 2-3 kertaa kolmen parhaan joukossa, ei ole ollut tänä talvena niin hyvässä kunnossa kuin aikaisemmin. Hän voi kuitenkin yllättää, jos ampuu puhtaasti molemmilta ampumapaikoilta, vaikka hänen hiihtovauhtinsa ei ole aivan kärkiluokkaa. Veikkaan Mäkäräisen sijoittuvan kymmenen parhaan joukkoon, mutta jäävän mitalisijojen ulkopuolelle. Mari Laukkanen on sijoilla 30-40.

Kisan kärkipäässä ovat saksalaiset (voittajana ehkä Magdalena Neuner tai Kati Wilhelm), venäläiset ja valkovenäläiset - heistä osa tosin on voinut jäädä dopingin takia pois - kaksi ruotsalaista (Jonsson ja Olofsson-Zide), mahdollisesti yksi norjalainen ja joku ranskalaisista.


Yhdistetty (normaalimäen kilpailu), sunnuntai 14.2.

Alustava veikkaukseni on, että suomalaiset eivät valitettavasti yllä tässäkään lajissa mitaleille. Toivoisin toki Rovaniemen Hannu Manniselle menestystä, sillä hänellä ei ole pitkästä urastaan huolimatta vielä henkilökohtaista olympiamitalia; joukkuekisasta on kultaa Salt Lake Cityn kisoista. Hän on voittanut urallaan peräti 48 maailmancupin kilpailua, saavutus, jonka lähellekään muut eivät ole yhdistetyssä päässeet. Manninen piti välivuoden lentäjänopiskelujen takia, mutta palasi täksi kaudeksi taas mukaan. Hän on kilpaillut maailmancupissa tällä kaudella vain kolme kertaa voittaen kahdesti. Viime tietojen mukaan Manninen, joka tuli kisakaupunkiin vasta eilen, olisi nuhassa. Maailmancupin yhteiskilpailun viime kaudella voittaneen Anssi Koivurannan mäki ei kulje ja Jaakko Tallus on taantuu vuosi vuodelta; Salt Lake Cityn kisoissa 2002 hän oli vielä palkintopallilla Samppa Lajusen voittaessa kolme kultamitalia. Talluksen hiihtovauhti ei riitä kuten ei myöskään Jaakko Ryynäsen.

USA:lla on yhdistetyssä kova kolmikko Todd Lodwick, Bill Demong ja Jack Spillane, joista kuka tahansa voi voittaa. Saksalaisista kovimpia ovat Tino Edelman, Eric Frenzel ja Björn Kircheisen, itävaltaisista Felix Gottwald ja Mario Stecher, norjalaisista Magnus Moan ja ranskalaisista Jason Lamy Chappuis; vm. johtaa maailmancupia ja voittanee sen tänä talvena.

Veikkaukseni: 1) Demong (USA), 2) Frenzel (Saksa) ja 3) Lodwick (USA). Hannu Manninen on neljäs, Anssi Koivuranta kahdeksas. Hannu Manniselle sopii paremmin kilpailu, jossa mäki hypätään suurmäestä, sen vuoro tulee olympiakisoissa myöhemmin ensi viikolla.

Miesten freestyle, kumparelasku, su 14.2.

Suomella on freestylessa nelihenkinen joukkue: Mikko Ronkainen, Tapio Luusua, Arttu Karimo ja Juha Haukkala. Freestylen toinen laji on hypyt, joka kilpaillaan 25.2. En ole juurikaan seurannut lajia, mutta suomalaisten menestys on ollut tällä kaudella aika vaisu. Ronkainen on muistaakseni Torinon olympiakisojen (2006) hopeamitalimies, joka teki paluun kilparinteeseen yhden välivuoden jälkeen. Myös Tapio Luusua, joka opiskelee Lapin yliopistossa markkinointia, on ollut palkintopallilla lajin MM-kisoissa. Veikkaukseni on, että suomalaisia ei nähdä kumparelaskun mitalisijoilla.

Ja nyt - kello on perjantaina 19.45 - seuraamaan normaalimäen karsintaa.

Jatkuu, su 14.2. klo 17.30

Jahas, mäkihypyn veikkaukseni meni melko lailla nappiin, sillä ennustukseni piti kulta- ja hopeamitalin suhteen: 1) Simon Amman ja 2) Adam Malysz; pronssinkin osalta veikkaukseni heitti vain yhdellä pykälällä, sillä Gregor Schlierenzauer, jota veikkasin neljänneksi, oli kolmas.
Janne Ahonen saa olla hyvin tyytyväinen neljännestä sijastaan - Ahosella on nyt kolme neljättä sijaa olympiakisoista (!) - sillä kisa oli hänen takanaan hyvin tasainen ja toisaalta Ahonen jäi Schlieristä selvästi eli 5-6 pinnaa.

Naisten ampumahiihdon sprintissä veikkauksessani oli yksi nimi, joka sijoittui hopealle: Magdalena Neuner, joka hävisi kullan vain 1,5 sekunnilla. Suomalaiset Mäkäräinen ja Laukkanen olivat yllättävän heikkoja.

Tänään on muistaakseni miesten ampumahiihdon sprintti, jossa Suomea edustavat konkari Paavo Puurunen ja Tio Antila. Puurunen voi parhaimmillaan sijoittua jonnekin sijoille 25-30; Timo Antila jäänee normaalisuorituksellaan sijoille 50-60. Norjalaiset Ole Einar Björndalen ja Emil Helge Svendesen ovat kovia, mutta 15-20 miehellä on onnistuessaan mahdollisuus voittaa kilpailu. Veikkauseni kolmen parhaan osalta. Veikkaukseni kolmen parhaan osalta: 1) Svendsen (Norja), 2) Ivan Tseresov (Venäjä), 3) Björndalen (Norja). USA:n Tim Burke voi yllättää. Kovia ovat myös saksalaiset, itävaltalaiset ja ranskalaiset ampumahiihtäjät. Ranskan Simon Fourcade johtaa maailmancupia.

Huomenna maanantaina on mm. naisten 10 km:n vapaan tyylin hiihto. Paras suomalainen lienee Riitta-Liisa Roponen, joka on vapaan spesialisti. Aino-Kaisa Saarinen on parempi perinteisellä tyylillä. Veikkaukseni: 1) Charlotte Kalla (Ruotsi), 2) Justyna Kowalczyk (Puola), 3) Margit Björgen (Norja) ja 4) Roponen (Suomi), Aino-Kaisa Saarinen on kuudes. Virpi Kuitunen ei ilmeisesti hiihdä tätä matkaa, muita suomalaisia lienevät Pirjo Muranen ja Krista Lähteenmäki. Muranen on onnistuessaan sijoilla 10-15.

Huomenna maanantaina on lisäksi miesten 15 km vapaalla tyylillä. Matti Heikkinen on voittanut tällä kaudella yhden maailmancupin vapaan kilpailun, mutta näyttää kadottaneen kuntonsa. Paras suomalainen voi olla kokenut Teemu Kattilakoski, joka, samoin kuin Matti Heikkinenkin, voivat olla ehkä sijoilla 10-15. Muilla suomalaisilla (mm. Ville Nousiainen) ei liene mahdollisuuksia 15-20 parhaan joukkoon. Veikkaukseni: 1) Peter Northug (Norja), 2) Marcus Hellner (Ruotsi) ja 3) Axel Teichmann (Saksa).

Tänään on yhdistetyn kilpailu(normaalimäki), ks. veikkaustani viime perjantailta. Tämän jälkeen Hannu Manninen on hypännyt mäkiharjoituksissa kohtuullisen hyvin. Kun hiihtorata on raskas, voi Manninen olla hyvinkin mitaleilla. Myös Anssi Koivuranta voi yllättää positiivisesti.

Katsotaan miten käy! (su, klo 17.50).

----

Jatkoa, ma 15.2. (klo 11)

Yhdistetyssä kävi niin kuin kävi ja oli hieman ennakoitavissa. Ansi Koivuranta taisteli hiihto-osuudella urhoollisesti, mutta paukkuja ei miehellä ollut, kun viimeinen kirikilometri alkoi. Hannu Manniselta odotetun vaisu suoritus siihen nähden, että mies ei ole kilpaillut 1,5 kuukauteen ja tämä oli vasta hä en neljäs kisansa koko kaudella. Manninen tuli kisakaupunkiin vasta 2-3 päivää sitten, myös tämä varmaan vaikutti suoritukseen.

Ihmeellisintä minusta oli tapa, jolla Janne Ryynästä seisotettiin mäkikilpailun johtajana reilut puoli tuntia eli kisan loppuun. Mies oli selvästi kylmissään vain ohut hyppypuku päällään ja jalat menivät varmaan aivan tönköiksi paria tuntia myöhemmin alkanutta hiihto-osuutta ajatelleen. . Outoa, että kukaan Suomen joukkueen johtajistosta ei älynnyt tuoda Ryynäselle vaatetta päälle ja lämmintä juomaa nautittavaksi. Ryynäsen seisomisesta johtuva jalkojen tönkköys näkyi sitten surkeana hiihtona ja kaiken lisäksi vielä kuperkeikkana hiihtolenkin alamäessä!

Oliko Ryynänen ottanut oppia Tuntemattomasta sotilaasta, jonka elokuvaversiosta muistamme ikuisesti, miten Lehto, Rahikainen ja Määttä päättivät seisoa "kovennettua", vaikka ryssän pommikoneet lähestyivät ja pudottelivat pommejaan miesten lähettyville. Perrrskules, seison mähän seison tässä kyllä kisan loppuun, vaikka paleltuisin kuinka! Näinkö Ryynänen mahtoi? Tässä "kovennetun" seisomisessa meni Ryynäseltä kokonaiskilpailussa 10-15 sijoitusta, näin arvelisin.

Yhdistetyn kisoissa hiihdetään nykyään armottoman kovaa. Kilpailun pistelasku suosii selvääkin selvemmin kovia hiihtäjiä, ei hyviä mäkihyppääjiä. Ryynänen näyttäisi olevan vielä melkoinen "pullukka." Jos aikoo menestyä hiihto-osuudessa, pitäisi harjoittelun tehon näkyä kyllä kuoppaposkisuutena.

Kumparelaskussa suomalaiset olivat eilen statisteja. Entisillä meriiteillä ja entisillä helpon näköisillä hypyillä ei kisassa enää pärjää. Tämän saivat ex-mitalistit Mikko Ronkainen ja Tapio Luusua karvaasti kokea. Kumparelasku tuntuu olevan selvästi heitä nuorempien miesten lajia.

Tänään on ohjelmassa pikaluistelun sprintti eli miesten 500 metriä. Suomalaisista mitalitoiveita on van Mika Poutalalla. Jos Suomen mitalitili kisoissa ylipäätään aukeaa - pahalta näyttää (!) - niin nyt on se päivä! Veikkaan Poutalan ottavan hopeamitalin. 500 metrin voitto menee Koreaan ( kaksi Leetä: Koyou-Hyuk Lee tai Kang-Seok Lee), myös japanilaiset, venäläiset, kiinalaiset ja Kanadan Wotherspoon ovat kovia.

Naiset kamppailevat jääkiekkoilussa pronssimitalista Ruotsin kanssa. Kanada ja USA ovat selvästi kaksi kaksi parasta joukkuetta.

Miesten jääkiekossa Suomi saa tyytyä kuudenteen sijaan, sekin on meidän ikälopulle nostalgiajoukkueelle hyvä saavutus. Kaikki huippuhyökkääjämme Teemu Selänteestä alkaen ovat enemmän tai vähemmän rampoja. Filppulalta meni nivus ja Jere Lehtiseltä sormi - myös Tuomo Ruutu on sairastellut pitkän - mutta kun on kyse olympiakisoista, myös kaikki rammat pelaajat pitävät kynsin hampain kiinni valinnastaan.

Suomen tämän hetken ylivoimaisesti paras hyökkääjä Jussi Jokinen jätettiin päävalmentaja Jukka Jalosen mahtikäskyllä pois joukkueesta - ilmeisesti Jussi Jokinen ei ole joissakin aikaisemmin kisoissa osallistunut tarpeeksi innokkaasti puolustuspelaamiseen. Jokinen on mättänyt NHL:n viimeisissä peleissä jo useana viikon aikana maalin pari per ottelu, mutta Jukka Jalonen - hän asuu muuten Riihimäellä - ei vain ole pyörtänyt käsittämätöntä päätöstään jättää Jokinen rannalle. Joukkueeseen kelpuutettiin sen sijaan konkari ja melko näkymättömästi tällä kaudella pelannut Ville Peltonen, mistähän syystä?

Suomen miesten jääkiekkojoukkueella ei ole Vancouverissa minkäänlaista saumaa mitalipeleihin. Tämä on veikkaukseni.


-----

Ke 17.2. klo 14

Naisten 10 km hiihdossa veikkasin kaksi sijaa aivan oikein: 1) Charlotte Kalla ja 3) Margit Björgen. Miesten 500 metrin luistelussa voitto meni Koreaan, kuten veikkasin, vaikkei voittajan nimi ollutkaan Lee. - Mika Poutala horjahdus toisen luistelun viimeisessä kaarteessa oli niin paha, että se maksoi hänelle kultamitalin.

Paremminhan minä onnistun näissä olympiakisaveikkauksissa kuin veikatessani, kenestä tulee KKO uusi jäsen! Vm. nimityskisa onkin aina urheilua paljon arvoituksellisempaa puuhaa, sillä virkanimityksissä paras ei suinkaan aina voita.

Tänään ovat vuorossa sprinttihiihdot perinteisellä tyylillä. Veikkaan, että naisten sprintissä Soi avaa vihdoin mitalitilinsä ja ottaa pronssia. Mitalin voi Aino-Kaisa Saarisen sijasta tuoda yhtä hyvin Pirjo Muranen. Virpi Kuitusella on kisoissa ensimmäinen startti, mutta hän ei yllä finaaliin eli kuuden parhaan joukkoon. Veikkaukseni: 1) Petra Majdlich (Slovakia), 2) Justyna Kowalczyk (Puola) ja 3) Pirjo Muranen (Suomi). Myös ruotsalaiset Hanna Falk ja Ina Ingmarsdotter sijoittuvat hyvin.

Miesten sprintin kullan ottaa melko varmasti Ruotsin Emil Jönsson ja hopealla on Norjan Hattestad. Pronssi voi mennä esimerkiksi Norjan John Kristian Dahlille. On yllätys, jos joku neljästä suomalaisesta pääsee finaaliin. Sami Jauhojärvi lienee paras suomalainen.

Mika Poutala on sisuuntunut voi ottaa pronssia 1000 metrin luistelussa. Kärjessä ovat jälleen korealaiset ja japanilaiset sekä joku venäläisistä.

Lumilautailun half pipissa paras suomalainen on Peetu Piiroinen, joka voi yltää mitaleille. Kultamitali mennee Shaun Whitelle, joka voitti jo Torinon kisoissa. - Veikkaus päättyi klo 14.15.

------

Perj. 19.2. klo 19

Lumilautailun veikkauksenihan meni aika nappiin!

Tänään hiihdetään naisten 7,5 +7,5 km yhdistelmähiihto. Ensin hiihdetään perinteisen tyylin osuus ja sillä luultavasti Puolan Justyna Kowalczyk ja Suomen Aino-Kaisa Saarinen yrittävät repiä eroa, sillä he eivät ole aivan huippuja vapaalla tyylillä. Saarinen tulee putoamaan vapaan osuudella kärjestä. Suuria eroja ei kuitenkaan tule ja kisa ratkaistaan vapaan hiihdossa. Veikkaukseni: 1) Charlotte Kalla (Ruotsi), 2) Margit Björgen (Norja) ja 3) Riita-Liisa Roponen (Suomi). Kowalczyk voi myös olla mitaleilla, samoin Viron Kristina Smigun-Vähi ja Italian Ariana Follis.

Tänään on myös ison mäen karsintakilpailu, loppukilpailu on ilmeisesti huomenna. Kaikki suomalaiset selvittävät kyllä karsinnan - ellei sitten Hari Olli taas jostakin syystä satu tekemään "kynttilähyppyä." Huomisessa loppukilpailussa kärjessä ovat (mahdollisesti myös tässä järjestyksessä) Gregor Schlierenzauer (Itävalta), Simon Amman (Sveitsi), Martin Koch (Itävalta), Jacobsen (Norja), Tsekin Hajek, Slovenian Robert Kranjec (Slovenia) ja Harri Olli (Suomi). Kärkipäässä ovat myös Adam Malycz (Puola) ja Janne Ahonen (Suomi), mutta en usko, että he ottaisivat mitalin.

Veikkaus päättyi klo 19.15.

------



9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Normaalimäen eilisen karsintakilpailun valossa näyttää siltä, että blogistin veikkaus menee pieleen. Järjestys on nimittäin tämä:

1) Morgenstern (Itävalta), 2) Jacobsen (Norja) ja 3) Schlierenzauer (Itävalta). Janne Ahonen on - jälleen kerran - neljäs, Harri Olli kuudes.

(Veikkaus tehty la 13.2. klo 17.30)

Anonyymi kirjoitti...

Blogistilta loistava tulos normaalimäessä. Kannattaisi harjoittaa urheiluvedonlyöntiä ihan rahalla, saisit voita leivän päälle.

Skorpioni kirjoitti...

Ei pärjää "Justiina" ja Roponen naisten kympillä. Sen sijaan italialaiset ovat kovia, jos heitä ei ole douppingin takia suljettu kilpailusta etukäteen.

Miesten vp 15 km:llä Heikkinen yllättää. Veikatkaa positiivisesti vai negatiivisesti.Minä veikkaa, että postitiivisesti ja pronssia tulee!

Ihmettelin muuten yhdistyn kisan suomalaislausuntoja, kun Jyri Pelkonen kertoi Hannu Mannisen hypännneen pikumäestä vain neljä kertaa ennen kilpailuhyppyjä.

Ryynänen kertoi taas, ettei hän ollut kokeillut lainkaan laduulla "kisavauhtia", joka sitten osoittautuikin huonoksi, kun mies ei pysynyt edes pystyssä. Miten ihmeessä suorituspaikkoihin ei tutustuta ja viimeistelyharjoitella paremmin.

Kun tämä on "veikkausblogi", niin veikkaanpa, etä Anssi Koivuranta voittaa kuitenkin suurmäessä hypättävän mäkiosuuden ja koko toisen yhdistetyn kilpailun.Ja yhdistetyn joukkuekilpailussa tulee hopeaa sanokaa minun sanoneen!

Anonyymi kirjoitti...

Mitallisade (12kpl) jää torsoksi, hyvä kun kolme edes tulee. Onko plogistilla aikaa pureutua Rovaniemen Hovioikeuden 26.01.2010 tekemään päätökseen?

Siru Pola kirjoitti...

Ihmettelin hieman tuota jääkiekkojoukkueen ikärakennetta. Miehiä, jotka ovat pelanneet kohta viidellä vuosikymmenellä. Toivottavasti pärjäävät. Jos eivät pärjää, niin pitää ottaa vanhempaa porukkaa kehiin. Lalli, Mölli, Pappa ja Leuka ovat varmaan valmiina. Urpo maaliin.

Skorpioni kirjoitti...

Eipä tullut Poutalallekaan mitallia. Mies horjahti loppumetreillä. Vahinko, sillä Poutala näyttää tosi rehdiltä urheilijalta.

Jos tänään ei tule Peetu Piiroisen, joka on muuten Hyvinkäältä, ja ravimies Korven pojan toimesta mitallia, voidaan ryhtyä puhumaan Roger Talermon toisesta "konkurssista" vähän ajan sisällä. Meillähän on olympiakomitean puheenjohtajana mies, joka sai jokin aika sitten potkut Amerin toimitusjohtajan paikalta.

Mutta onneksi meillä on ulkoministeri A. Stubb, joka on seurannut kisoja alusta alkaen ja MTV 3:n mukaan on jo lobannut tulevat kisat Lahdelle.

Kun Stubbin matkassa on myös urheilu- ja liikuntaministeri Steffan Wallin, niin miksi ihmeessä MTV 3 kysyy ulkoministeriltä eikä Wallinilta, jolle urheiluasiat meillä kuuluvat, Lahden kisoista.

Ettei vain olisi MTV 3 jälllen kerran vain kokoomuksen "äänitorvena". Toivottavasti Stubbin onnistuu lobata pari-kolme mitallia myös Vancouverin kisoista.

Vai kuuluuko tämä lobbaaminen tasavallan presidentti Tarja Haloselle, joka rientää kohta valvomaan, että hänellekin on varattu lautanen olympiapöydässä!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jaha, Skorpioni näyttää olleen heti aamutuimaan tavanmukaisen pisteliäänä, hyvä!

Ohikiitävää! Tämä ajatus ja samanniminen laulu tuli mieleen, kun tänä aamuna herätessäni katsoin telkkarista ja näin Poutalan jääneen viidenneksi minimaalisella erolla mitalista. Yöllä veskissä käväistessäni Poutala johti ensimmäisen luistelun jälkeen.

Eikö Matti Vanhanen menekään Vancouveriin? Tyytyy kai hiihtelemän - jos polvet antavat myötä -kotiladuilla, korkeintaan Rukan lumilla. Mitähän suuria ajatuksia Matti laduilla tänä talvena keksii.


En ole Paavo Lipposen fani, muta minusta Paavo oli eilen oikeassa todetessaan, että Suomen hallituksella ei todellisuudessa ole pääministeriä. On vain Matti, joka odottaa, että pääsee hommasta pois.

Tämä on yksi ja ehkä painavin syy siihen, että hallitus vain istuu tumput suorina eikä tee minkäänlaisia korjausliikkeitä julkisen talouden, verotuksen, menoleikkausten, eläkekysymysten yms. asioiden osalta. MInisterit vierailevat ahkeraan milloin missäkin, jollei muuta niin Vancouverin kisoissa viikkotolkulla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Siru Polalle - Varastossa ovat myös mm. Raipe, Tami "Aurinkokuningas" Tamminen ja Jyrki "Sonja" Lumme.

Saa nähdä, malttaako Teemu Selänne lopettaa vieläkään uransa, jos Suomi jää taas ilman kultamitalia - ja ylipäätään mitalia Vancouverissa. Häntä on houkuteltu jatkamaan uraansa, sillä kahden vuoden kuluttua MM-kisat ovat Suomessa! Ja sen jälkeen ei mene taas kun kaksi vuotta, kun on seuraavien talviolympialaisten aika.

Ilman muuta Suomen täytyy saada omissa MM-kisoissa Teemu lisäksi jalkeille ykkösketju Jere Lehtinen - Saku Koivu - Ville Peltonen. Jos se kultamitali vielä kerran kuitenkin tulisi!

Anonyymi kirjoitti...

Olympia-aate on karannut bisnesmiesten käsiin.

Suomen komitean pj. Roger Talermo sai kahden vuoden palkan Amerista lähtiessään pyrkimään KOK:n jäseneksi Peter Tallbergin jälkeen.

2014 kisataan Sotshissa. Sinne on Pöyry/YIT/Henrik Ehrnrooth ja kumpp. menossa tukka putkella vuolemaan kultaa rakennusurakoissa. Ja eiköhän siellä Amerin brändeillekin löydy käyttöä?

Talermo sanoo keskittyvänsä Vancouverissa hoitelemaan Suomen valtiojohtoa. Stefan Wallin on luvannut 50% lisäyksen huippu-urheiluun, so. olympiatasolle.

Urheilijoista on tullut turvatyynynukkeja, kuten muuan kelkkailija on Vancouverissa todennut.