tiistai 29. kesäkuuta 2010

296. Korkein oikeus linjasi: lopullinen veronkorotuspäätös estää veropetossyytteen tutkimisen (KKO 2010:45 ja 46)

Johtavatko päätökset purkuhakemusten tulvaan?

1. Korkein oikeus antoi tänään kaksi merkittävää ennakkopäätöstä. Molemmissa ratkaisuissa on kysymys veronkorotuksen ja veropetossyytteen suhteesta. Kysymys on siitä, muodostaako hallinnollisessa menettelyssä luonnolliselle henkilölle määrätty veronkorotus päätöksen oikeusvoimavaikutuksen johdosta esteen veropetossyytteen tutkimiselle tuomioistuimessa.

2. Mainittu problematiikka on tullut ajankohtaiseksi Suomessa oikeastaan vasta sen jälkeen, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on muutaman viime vuoden aikana ottanut asian ratkaisuissaan esille. Aikaisemmin meillä ei ole edes osattu oikein ajatella, että veronkorotuspäätös voisi estää samaa asiaa koskeva veropetossyytteen tutkimisen oikeusvoiman takia. Rikostuomion oikeusvoimavaikutus, josta ei ole laissa nimenomaista säännöstä, toki tunnetaan meilläkin vanhastaan, mutta sen on ajateltu liittyvän vain tuomioistuimen aiemmin samassa asiassa antamaan lainvoimaiseen tuomioon. Veronkorotuksesta päättävä viranomainen ei ole tuomioistuin eikä veronkorotusta ole pidetty "samana asiana" kuin veropetossyytettä.

3. Suomalaisten tuomareiden tulee kuitenkin tuntea myös Euroopan ihmisoikeussopimus ja siihen perustuva ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) laaja ratkaisukäytäntö. EIS on meillä välittömästi sitovaa ja sovellettava oikeutta siinä missä eduskunnan säätämät laitkin. Koska EIS:n normit ovat sisällöltään hyvin väljiä, niiden tulkinnassa on välttämätöntä tietää, miten EIT on sanottuja normeja ratkaisuissaan tulkinnut. EIT:n tulkintametodi on, toisin kuin esimerkiksi KKO:n ja KHO:n, dynaamista sekä oikeutta luovaa ja kehittävää. EIS tuli Suomessa voimaan vuonna 1990 ja vasta sen jälkeen täälläkin on vähitellen alettu irtautua lain kirjaimeen ja sanamuotoon tuijottavasta pikkutarkasta legalistisesta tulkintavasta, joka on estänyt oikeuden kehittymisen ja monissa tapauksissa myös oikeusturvan saamisen.

4. EIT:n ratkaisuihin nojautuen KKO katsoi kummassakin ennakkopäätöksessään, että veronkorotus on rikosoikeudelliseen seuraamukseen eli rangaistukseen rinnastettava oikeusseuraamus. Tällöin sovelletaan EIS 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklasta ilmenevää ne bis in idem -sääntöä, joka sisältää kahteen kertaan syyttämistä ja tuomitsemista koskevan kiellon; "ei kahdesti samassa asiassa." KKO nojautui tuomioiden perusteluissa EIT:n ratkaisuihin myös sikäli, että mainittu kielto tulee sovellettavaksi veronkorotusasian ja samaa tekoa koskevan veropetosasian kesken. Kielto edellyttää KKO:n tulkinnan mukaan kuitenkin sitä, että veronkorotus on määrätty lopullisella päätöksellä ennen syytteen vireille tuloa. Vireillä oleva veronkorotusasia ei kuitenkaan muodosta estettä veropetossyytteen käsittelemiselle.

5. Toisessa asiassa (KKO 2010:45) lopullisesti määrätyt veronkorotukset muodostivat esteen veropetossyytteiden käsittelemiselle ja syyte veropetoksesta jätettiin tutkimatta. Samaan lopputulokseen oli päätynyt myös Rovaniemen HO valituksenalaisessa tuomiossaan. Toisessa asiassa (KKO 2010:46) veronkorotuksia ei sen sijaan ollut määrätty lopullisilla päätöksillä siloin, kun syyte veropetoksesta tuli vireille. Tämän takia oikeusvoimavaikutus ei estänyt veropetossyyteiden käsittelemistä.

6. KKO:n ratkaiset ovat seikkaperäisesti, johdonmukaisesti ja ymmärrettävällä tavalla perusteltuja. Johtopäätökset vaikuttavat järkeviltä. Molemmissa ratkaisuissa KKO esitti kuitenkin toivomuksen, että lainsäätäjä hoitaisi mainitunlaiset tilanteet lakia muuttamalla ja tarkistamalla, koska kansalaisten kannalta ei ole ongelmatonta, että mahdollisuus joutua syytteeseen riippuu siitä kenties sattumanvaraisesta seikasta, onko veronkorotuspäätös lopullinen.

7. Mainittakoon, että myös Ruotsin korkein oikeus (Högsta domstolen) on pari kuukautta sitten eli 31.3.2010 ratkaissut kaksi samanlaista tapausta, ratkaisut nr B5498- 09 ja B 2509-09. Päätöksissä katsottiin, äänestyksen jälkeen, ettei Ruotsissa käytössä oleva järjestelmä, joka on verorikosasioiden käsittelyn ja veronkorotusmenettelyn osalta on samankaltainen kuin Suomessa, ole selvästi ihmisoikeussopimuksen vastainen. Mainituissa ratkaisuissaan Högsta domstolen päätyi siihen, ettei verorikossyytteiden tutkimiselle ollut oikeusvoimavaikutuksesta johtuvaa estettä, vaikka syyte verorikoksesta oli nostettu veronkorotusta koskeneen lopullisen ratkaisun jälkeen.

8. Korkein oikeus on antanut tiedotteen, joissa selostetaan tänään annettujen ennakkopäätösten pääsisältöä.

9. Korkein oikeus ratkaisi mainitut kaksia asiaa varsin joutuisasti, sillä ratkaisussa KKO 2010:45 selostettu Rovaniemen HO:n tuomio on annettu 29.1.2010 ja tapauksessa KKO 2010:46 selostettu Helsingin HO:n tuomio 12.2.2010. Valitusluvat myönnettiin 22.4.2010. Joutuisuus on ollut perusteltua, sillä tuomioistuimissa luultavasti odottaa joukko asioita, joissa nyt annetuista ennakkopäätöksistä ilmenevää oikeusohjetta tullaan soveltamaan. - Myös Turun hovioikeus on jättänyt viime maaliskuussa antamallaan päätöksessä veropetossyytteen veronkorotuspäätöksen johdosta tutkimatta, THO 2010:2 (R 09/1621). Tähän ratkaisuun ei ole tiettävästi vielä myönnetty valituslupaa.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

295. Eduskunnan ei tulisi myöntää eroa Matti Vanhaselle

Vanhasen ero eduskunnasta - pelkkä ilmoitusasia?

1. Ex-pääministeri Matti Vanhanen näyttäisi olevan huippupoliitikoksi melkoisen härski tyyppi. Tämä käsitys on minulle syntynyt hänen toisen hallituksensa aikana - kuten lukijatkin ovat ehkä voineet panna merkille. Mutta Vanhasen ylimielinen härskeily rehellisyysvajeineen (ei muistikuvia juuri mistään vaalirahoitukseen liittyneestä hänelle arveluttavista asioista) ei loppunut hänen eroonsa pääministerin pallilta, vaan jo pari päivää myöhemmin saatiin taas kuulla Vanhasesta kummia: Valtakunnan vaikutusvaltaisimmasta poliitikosta tulee yksi valtakunnan vaikutusvaltaisimmista lobbareista. Vanhanen astuu Perheyritysten liiton toimitusjohtajan tehtäviin ensi syyskuun alussa, kuten olen blogissani 293/24.6. kertonut.

2. Pitäisi toki ymmärtää, että Vanhasen loikka pääministerin pallilta suoraan ja ilman minkäänlaista karenssiaikaa eräällä tavalla vastapuolen leiriin kuuluvan etujärjestön leipiin on politiikan moraalin ja etiikan kannalta sangen arveluttava teko. Kuten Heidi Hautala sanoi (HS 25.6.), Vanhasen pikapäätös siirtyä lobbaustehtäviin osoittaa "piittaamattomuutta eettisistä pelisäännöistä."

3. Kyllä me toki kaikki ymmärrämme, että jatkuva arvostelu on jo monta vuotta ottanut Matti Vanhasta päähän niin kuin sitä kuuluisaa pikku oravaa ja Vanhanen on kurkkuaan myöten täynnä politiikkaa. Tästä huolimatta olisi odottanut pääministeriltä sen verran selkärankaa, että hän olisi pidättäytynyt ryntäämästä suin päin ja luultavasti ilman harkintaa eli vain hetken mielijohteesta vastapuolen leiriin "superlobbaajaksi."

4. Kyse on päätöksenteon riippumattomuudesta ja lobbauksen eettisyydestä, josta Vanhanen ei näytä välittävän tippaakaan. Lobbari on henkilö, joka pyrkii vaikuttaman poliitikkoihin ja muihin päättäjiin (korkeisiin virkamiehiin) edustamansa etujärjestön eli siis oman palkanmaksajansa etujen mukaisesti. Ex-pääministerillä on - hänellä voisi ainakin kuvitella olevan - sellaista tärkeää ja hänen uutta työantajaansa hyödyttävää tietoa, jota muilla toimijoilla ei ole ja joka siis voi vääristää kilpailua antaessaan etulyöntiaseman ex-pääministerin etujärjestölle. Mikään ei estäne - kun kirjoitettuja peli- ja lobbauksen eettiset säännöt puuttuvat - Vanhasta uudessa työssään lobbaamasta, ei vain yleisellä edunvalvontatasolla, vaan myös jonkin tai joidenkin Perheyrittäjien Liiton yksittäisen jäsenyrityksen puolesta.

5. Ex-pääministerillä on suhteita ja verkostoja, joiden avulla hän voi etujärjestön lobbarina pyrkiä vaikuttamaan pääministerikaudellaan valmistelussa olleisiin asioihin. Perheyritysten liitto ajaa perintö- ja lahjaveron poistamista kokonaan yrityksiltä sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdolta. Matti Vanhanen tietää tarkalleen, missä vaiheessa näiden asioiden valmistelu hallituksen piirissä on ja mitä hallitus on suunnitellut po. suhteessa tekevänsä. Samoja asioita tullaan varmuudella käsittelemään vuoden 2011 eduskuntavaalien käytävissä hallitusneuvotteluissa, joissa Vanhasella tule olemaan keskeinen rooli lobbarina. Herättääkö tämä luottamusta poliittisen päätöksenteon riippumattomuuteen ja asianmukaisuuteen?

6. Monissa maissa ministereille ja muille korkeassa asemassa oleville ex-poliitikoille on asetettu joko laissa tai eettisissä säännöstöissä tietty karenssiaika, jonka kuluessa he eivät voi siirtyä etujärjestöjen palvelukseen ja siis lobbaamaan entisiä kollegoitaan hallituksessa tai parlamentissa. Tämä koskee myös esimerkiksi USA:n senaattoreita ja EU:n komissaareja. Useissa maissa pidetään erityistä lobbarirekisteriä ja lobbaukselle on asetettu tiettyjä pelisääntöjä. Suomessa ei ole tässä suhteessa päästy edes alkuun, vaan meillä on sinisilmäisesti luotettu ex-poliitikkojen ja lobbareiden vilpittömyyteen ja korkeaan moraaliin. Ex-pääministerin arveluttava loikka herättänee vihdoin päättäjät ja ainakin ministereille toivottavasti saadaan pikaisesti po. suhteessa asianmukaiset pelisäännöt. Tälle normistolle voitaisiin antaa nimeksi Lex-Vanhanen.

7. Matti Vanhasen temppua puolustettaneen sillä, että häntä ennen mm. Paavo Lipponen ja Suvi-Anne Siimes ovat siirtyneet lobbareiksi. Lipponen on lobannut tai lobbaa edelleen mm. venäläis-saksalaista Nord Streamia ja metsäteollisuuden omistamaa Pohjolan Voimaa ja Siimes puolestaan siirtyi vuonna 2007 Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi. Mutta Liponen aloitti lobbarina vasta vuonna 2008 eli reilut neljä vuotta pääministerikautensa jälkeen ja Siimeksen ministerikausi päättyi jo vuonna 2003. - Matti Vanhasen loikkaus suoraan poliittisen valan huipulta yksityisen etujärjestön lobbariksi on kyllä Suomessa aivan ainutlaatuinen tapaus.

8. Matti Vanhanen on selittänyt, että hän kyllä "tunnistaa sen herkkyyden, mikä liittyy tilanteeseen, jossa entinen pitkäaikainen pääministeri siirtyy yksityiselle puolelle." katin kontit, sanoisin! Vaikka tunnistaisi, niin mikään ei tietenkään takaa, että Vanhanen toimisi käytännössä "herkkyyden" vaatimalla tavalla. Jos hän olisi todella tunnistanut sanotun herkkyyden, hän ei olisi vaihtanut leiriä heti pääministerin postin jätettyään.

9. Matti Vanhanen herkkyyden tunnistaminen kyllä tiedetään menneiltä vuosilta. Kun Vanhasen johtama Kepu joutui kiipeliin vaalirahoitussotkussa, Vanhanen teki kaikkensa, jotteivät epäilyt vain kohdistuisi häneen. Hän ei osoittanut minkäänlaista poliittista johtajuutta eikä vastuuntuntoa, vaan pyrki kaikin mahdollisin tavoin pimittämään valonarkoja asioita edelleen, mikä johti sotkun laajenemiseen ja pitkittymiseen. Aina kun vaalirahoitussotkut, joihin Vanhasen johtama Kepu oli sotkeutunut kaulaansa myöten, tuli puheeksi esimerkiksi esimerkiksi eduskunnassa, Vanhanen aloitti ja lopetti puolustautumispuheensa sanomalla, että vaalirahoituksessa ei ole mitään laitonta. Hän ei toisin sanoen edes halunnut tunnistaa ongelmaa, ei omassa puolueessaan eikä koko valtakunnassa. Vanhanen piiloutui huonon lain ja sen olemattoman valvonnan - oikeusministeriön olisi tullut huolehtia lain valvonnasta - taakse. "Mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta antaa nyt viranomaisten tutkia." Tämä oli matti Vanhasen vakiovastaus.

10. Kun tuli esiin, että kymmenet kansanedustajat olivat jättäneet haamuyhdistys KMS:ltä samansa vaalituen ilmoittamatta. Matti Vanhanen elvisteli sanomalla, että olisi ottaneet esimerkkiä hänestä ja hänen ilmoituksestaan, jossa Vanhasen KMS:ltä saama tuki oli ilmoitettu. Vanhanen jätti tietenkin kertomatta sen, että tuota KMS:ää ei itse asiassa ollut edes olemassa, sillä se oli vain peiteyhdistys, joka oli perustettu juuri sitä varten, että poliitikoille erilaisilta, jopa hieman hämäräperäisiltä yrityksiltä virranneen vaalirahan alkuperä olisi jäänyt ikuisiksi ajoiksi pimentoon.

11. Jos Matti Vanhanen olisi toiminut todella rehellisesti, hänen olisi tullut selvittää ja ilmoittaa, minkä yritysten ja liikemiesten lahjoittamaa rahaa oli hänelle vuoden 2007 vaaleissa virrannut peiteyhdistys KMS:n kautta. Hän olisi tullut kertoa, että hän oli saanut tule Sukarilta, Kakkkoselta ja Novalta. KMS oli todellisuudessa Matti Vanhasen johtaman Kepun perustama peiteyhdistys. Sen perustivat Kepun tunnetut perunakellarin pojat asianajajaliitosta eroamaan joutuneen advokaatin avustuksella Kepun pääkonttorin peräkammarissa. Nämä perunakellari- tai peräkammarin pojat osallistuivat sitten tukirahojen jakamiseen "luotettaville" Kepun ehdokkaille. Ja kaikki tämä tapahtui Matti Vanhasen johtamassa pääkonttorissa, mutta Vanhanen väittää, ettei hänellä olisi ollut tästä mitään tietoa. Silloiselle tyttöystävälleen Vanhanen kuitenkin vinkkasi samasta KMS-lähteestä 5 000 euron avustuksen!

12. Tämä siitä Matti Vanhasen tilanneherkkyydestä! Kuka siihen mahtaa uskoa nyt, kun Matti alkaa toimia lobbarina? Matti katsoo, että hän tekee oikein, jos vain ei lain kirjainta rikota. Lain hengestä ja moraalista viis. Kunhan lakia ei rikota - tässä suhteessahan Matilla on ex-pääministerinä vahva syytesuoja ja oikeuskanslerin vankka tulkinta aina takanaan - voi pääministeri tehdä muista välittämättä mitä tahansa. Sehän kuuluu hänen yksityisyyteensä piiriin ja yksityiselämä on loukkaamaton, tietäkää nyt vihdoin tämä! Kyllä kai nyt vapaassa maassa ex-pääministerikin voi valita vapaasti oman työpaikkansa, sehän on hänen yksityisasiansa!

13. Matin superlobbarin homma on päätoiminen. Vanhanen tulee siis ilmeisesti pyytämään eroa eduskunnan jäsenyydestä syyskuun alusta lukien. Kaikki johtavat poliitikot Sauli Niinistöstä lähtien ovat jo näyttäneet Vanhaselle tässä suhteessa vihreä valoa. Niinistö, joka on mieluusti ottanut puhemiehenä jonkinlaisen unilukkarin roolin, selitti tv:ssä hurskaan näköisenä, että tässä tapauksessa eron myöntäminen ei ole mitenkään ongelmallinen.

14. Miksiköhän omat ajatukseni kulkevat tärkeissä kysymyksissä aika usein eri suuntaan valtakunnan johtavien poliitikkojen, korkeimpien tuomareiden ym. eliitin ja valtaapitävienn kanssa? Näin tässäkin tapauksessa. Minusta eduskunnan pitäisi näpäyttää Matti Vanhasta ja evätä hänen pyytämänsä ero. Ai miksikö? No tietenkin sillä perusteella, että on täysin sietämätöntä, että ex-pääministeri ei näytä itse ymmärtävän tilannetta eikä piittaavan tuon taivaallista politiikan moraalin normeista ja pelisäännöistä, olkoonkin ettei noita sääntöjä ole mihinkään kirjoitettu. Eduskunnalla olisi taas kerran tilaisuus näyttää poliittista johtajuutta ja sanoa, että stop: ei käy eikä ole sopivaa, että ex-pääministeri siirtyy ilman minkäänlaista karenssiaika etujärjestön palvelukseen lobbaamaan entisiä ministeri- ja kansanedustajakollegoitaan sekä valtioneuvoton huippuvirkamiehiä lainsäädännön valmistelussa ja seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Jokin roti pitäisi sentään olla tässäkin suhteessa.

15. Niin pitäisi, mutta veikkaanpa, että harvassa ovat eduskunnassa ne kansanedustajat, jotka eivät puolla eron myöntämistä kollega Matti Vanhaselle.

16. Vanhanen kertoilee nyt lehdissä, että että hän tuntee lobbauksen rajat ja että hän on entisenä pääministerinä herkkä näissä asioissa. Vanhasen mukaan häntä ei edes saisi kutsua lobbariksi, vaan edunvalvojaksi, koska liiton säännöissä liiton sanotaan harjoittavan edunvalvontaa! Voi, voi miten "herkkää." Minusta Vanhanen on ex-poliitikkonakin härski kaveri, joka uuden työnantajansa etuja ajaessaan ja ex-kollegojaan lobatessaan tekee mitä vain todistaakseen tehokkuutensa.

torstai 24. kesäkuuta 2010

294. Juhannustaikoja

Vain Juhannusyönä kukkivi saniainen...

Mitä tapahtuu, kun juhannusyönä löytää kukkivan saniaisen ja laittaa sen päähänsä...

Vaikutuksen voi nähdä seuraavana pääsiäisenä...

Kun Juhannusyönä neito juoksee alasti saunasta tultuaan ruispeltojen ojanpohjia pitkin, niin yhdeksännessä ojassa se tulee vastaan: siellä se retkottaa sammuneena, tuleva sulhanen...

Hyvää Juhannusta!



293. Matti Vanhasesta rikkaiden perheyritysten lobbari - tilalle eduskuntaan perheasioiden lobbari



Tuore ex-pääministeri Matti Vanhasesta (vas) tulee lobbari. Hänet on valittu Perheyritysten liiton uudeksi toimitusjohtajaksi syyskuun alusta lukien. Vanhasen tilalle eduskuntaa nousee Seppo Särkiniemi (oik).

Liiton puheenjohtajan Anne Bernerin mukaan Vanhasella on hyvä kokemustausta, ammattitaito ja verkostot Suomessa ja muualla tätä tehtävää varten. Vanhanen itse sanoo uskovansa voimakkaasti kotimaiseen omistajuuteen ym. hyvään ja kauniiseen.

Perheyritysten liitto on suomalaisten perheyritysten edunvalvontaorganisaatio, vuorovaikutusverkosto sekä asiantuntija- ja koulutusjärjestö. Liittoon kuuluu runsaat 300 jäsenyritystä, mm. Herlinin suvun yritykset.

Toimitusjohtajan paikka on ollut auki viime kuusta lähtien. Puheenjohtajan Bernerin mukaan "aloite" tuli Vanhaselta, minkä jälkeen liitto ratkaisi asian hyvin nopeasti.

Vielä viime viikolla Vanhanen kertoi pyrkivänsä eduskuntaan ensi vuoden vaaleissa. Nyt hän joutuu jättämään eduskunnan, sillä toimitusjohtajan paikka on päätoiminen. Keskustan Timo Kalli sanoo, että Vanhanen ilmoitti hänelle asiasta tänään tekstarilla - sillähän Matti on tunnetusti tottunut hoitamaan tällaiset tärkeät asiat ennenkin. Asia tuli kuulemma Kallille täydellisenä yllätyksenä.

Vanhasen tilalle eduskuntaan nousee espoolainen pastori Seppo Särkiniemi (53), joka oli eduskunnassa vuosina 2003-2007, mutta putosi viime KMS-vaaleissa. Särkiniemellä on kahdeksan (8) lasta ja hän sanoo - ymmärrettävää kyllä - olevansa kiinnostunut erityisesti perheasioiden hoitamisesta.

Matti Vanhanen tai hänen hallituksensa eivät sen sijaan ole profiloituneet perheiden asioiden hoitamisesta. Vanhasen omat perheasiat taas ovat olleet viime vuosina hieman niinku rempallaan, näkisin. Perheet ovat ainakin vaihtuneet vinhaa tahtia.

Perheyritysten liiton toimitusjohtajana toimi pitkään kokoomuksen entinen nuorisopoliitikko Anders Blom, Ilkka Ike Kanervan hengenheimolaisia mm. Tehtaankadun käyntien tiimoilta 1970-luvulla, näin muistelisin. Blom osallistui viime vaalien jälkeen hallitusneuvotteluihin Perheyritysten liiton jäsenyritysten kannalta tuloksellisesti. Muistammehan vielä, miten Vanhasen II-hallitus ensitöikseen hoiti perheyritysten sukupolvenvaihdosten verotuksen "kuntoon." Jotkut kutsuivat Blomia jopa Suomen vaikutusvaltaisimmaksi lobbariksi.

"Huhtikuussa 2007 Säätytalolla rikkaiden haaveista tuli totta. Anders Blom lobbasi perintöveron poiston perheyrityksiltä Suomen hallituksen ohjelmaan", otsikoi Vihreä Lanka syyskuussa 2007. Mitähän uusia etuja Matti Vanhanen saa seuraavien vaalien jälkeen pidetyissä hallitusneuvotteluissa lobatuksi Herlinin suvulle ja muille rikkaille päämiehilleen?

Vanhasen edeltäjänä liiton toimitusjohtajana toimi kauppatieteiden maisteri Petra Thorén. Hänet muistetaan nuorempana Suomen parhaana naistenniksenpelaajana. Muuten, tästä tuli mieleen, että Matin ex-tyttöystävä Merikukka Forsiuskin on entinen aktiivi pelaaja, tenniksessä siis. Merikukkahan nähtiin muutama vuosi sitten pelailemassa Kesärannassakin Matti Vanhasen vieraana.

Thorén ehti hoitaa hommaa kuitenkin vain muutaman kuukauden, kunnes hän joko irtisanoutui tai hän sai potkut. "Perheyrittäjissä myrsky - Thorén lähti ovet paukkuen", otsikoi Kauppalehti 20.5.2010.

Saa nähdä, kuinka pitkään Matti Vanhanen viihtyy suomenruotsalaisia yrittäjiä vilisevän liiton hommissa. Onko kyseessä vain väliaikainen suojatyöpaikka - kunnes häly Nuorisäätiön ym. vaalirahoituskuvioiden osalta on hälvennyt - vai onko kysymyksessä todella vakava uranvaihto. Matti kun on niin arvaamaton jeppe eikä paljon ilmoittele etukäteen muille, mitä hänellä milloinkin on mielessä.

Toivottavasti Matin muisti olisi uudessa tehtävässä kohdallaan. Ei matin tarvitse uudessa hommassaan ihmeitä tehdä. Kyllä liitto maksaa Matille, jollei nyt maltaita, niin kuitenkin kunnon liksaa jo siitä hyvästä, että hänen hallituksensa poisti perheyrityksiltä perintöveron.

Niin, ja ne Matin jalat! Mitä niille nyt mahtaa tapahtua? Mattihan kertoi eilen leikkauttavansa molemmat jalkansa syksyllä, vuodesta tosin ei maininnut mitään. Onko edessä pitkäkin sairasloma liiton hommista?

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

292. Ulvilan surmajutussa oudosti perusteltu välituomio

Kulkiko Ulvilan murhamies tästä ovesta?

1. Satakunnan (entisen Porin) käräjäoikeus antoi eilen välituomion ns. Ulvilan murha- tai surmajutussa syyttäjä/Anneli Auer. Välituomiossa todettiin Auerin syyllisyys aviomiehensä Jukka S. Lahden surmaamiseen. Käräjäoikeus ei kuitenkaan vielä ottanut kantaa siihen, oliko Auer syyllistynyt murhaan tai vaihtoehtoisesti tappoon, josta syyttäjä on häntä syyttänyt, eikä välituomiossa myöskään otettu kantaa tuomittavaan rangaistukseen. Käräjäoikeus nimittäin määräsi Auerin mielentilatutkimukseen. Tämän tutkimuksen jälkeen käräjäoikeus ottaa asian uudelleen käsiteltäväkseen ja päättää siitä, mihin rikokseen (murhaan vai tappoon) Auer on syyllistynyt ja oliko hän ollut tekoa tehdessään täydessä ymmärryksessä sekä langettaa rangaistuksen. Eilen annetusta välituomiosta, jossa siis ratkaistiin lopullisesti se, onko Auer tehnyt väitetyn surman, ei saa erikseen valittaa, vaan valituksen voi myös tältä osin tehdä vasta käräjäoikeuden lopullisen tuomion jälkeen. Mielentilatutkimukseen voi kulua aika jopa vuosi.

2. Käräjäoikeus pohti ratkaisuaan kauan, yllättävän pitkään, sillä käräjäoikeuden pääkäsittely päättyi 6.5. Päätöksentekoon oli varattu siten reilut kuusi viikkoa, mikä on kyllä kohtuuttoman pitkä aika, kun otetaan huomioon, että syytetty, joka vangittiin jo viime vuoden syyskuussa, määrättiin pidettäväksi pääkäsittelyn päätyttyä edelleen vangittuna. Etenkin juuri vangitun syytetyn jutussa tuomio tulisi saada huomattavasti lyhyemmässä ajassa varsinkin tällaisessa tapauksessa, jossa on käsiteltävänä vain yksi yhden vastaajan tekemäksi väitetty rikos. Oikeudenkäynnin ja erityisesti todistelun välittömyys myös kärsii, jos tuomio annetaan vasta viikkojen kuluttua siitä, kun todistelu on otettu vastaan.

3. Varsin väljiä lainsäännöksiä olisi tässä suhteessa syytä tiukentaa. Voimassa olevan lain mukaan pääsääntönä on, että käräjäoikeuden kansliatuomio on annettava 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä (ROL 11:7). Jos tuomiota ei voida "erityisestä syystä" antaa sanotussa ajassa, se on annettava "niin pian kuin mahdollista"; tällöin laissa ei siis ole säädetty mitään kiinteää enimmäisaikaa. Voitaisiin säätää, että kansliatuomio on annettava kaikissa tapauksissa viimeistään neljän viikon kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä ja/tai että vangitun jutussa tuomio on annettava aina kolmen viikon kuluessa käsittelyn päättymisestä. Päätösneuvottelu, jossa esimerkiksi syyllisyyskysymys ratkaistaan, on lain mukaan pidettävä heti pääkäsittelyn päätyttyä tai viimeistään seuraavana päivänä (ROL 11:7.1). Tuomion laatimiseen ja perustelemiseen ei kulu laajassakaan jutussa normaalisti viikkoa paria kauempaa.

4. Käräjäoikeus antoi tuomionsa siis niin sanottuna kansliatuomiona. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomiota ei julistettu suullisesti eikä tuomion julkistamista varten pidetty oikeuden istuntoa, vaan tuomiokappaleita jaellaan käräjäoikeuden kansliasta syyttäjälle ja muiden asianosaisten avustajille ja asiamiehille samoin kuin tiedotusvälineiden toimittajille. Tällainen tapa on yleistynyt nykyisin niin, että jokaisessa vähänkin laajemmassa jutussa ratkaisu annetaan kansliatuomiona. Tuomion julistamisesta käsittelyn ja päätösneuvottelun päättymisen jälkeen, joka aiemmin oli ainoa mahdollinen tapa julkistaa ratkaisu, on nykyisin tullut poikkeus.

5. Tästä olisi päästävä eroon, sillä oikeudenmukaiseen oikeudenkäynnin keskeisesti kuuluva julkisuusperiaate edellyttäisi, että merkittävissä ja laajaa huomiota herättäneissä rikosjutuissa tuomion julkistamista varten pidettäisiin julkinen istunto, jossa tuomituilla olisi mahdollisuus nähdä vielä kerran tuomarinsa. Tuomio olisi tuossa tilaisuudessa toki valmiiksi kirjoitettuna ja se jaettaisiin asianosaisille ja heidän avustajilleen, mutta samalla tuomari kuitenkin selostaisi suullisesti tuomion pääkohdat ja -perustelut; mistään tuomion sisäluvusta ei siis olisi kysymys. Tässä tilaisuudessa asianosaisilla olisi myös tilaisuus esittää kysymyksiä tuomion eri kohdista, jotka eivät kenties ole heille oikein "avautuneet" ja tuomari voisi vastaavasti tiedustella, onko esimerkiksi tuomittu ymmärtänyt, mistä tuomiossa on kysymys.

6. Näin tehdään monissa muissa maissa. Suomessa tuomarit sitä vastoin haluavat pääkäsittelyn päättymisen jälkeen ikään kuin luikkia karkuun tai piiloon haluamatta enää nähdä tai tavata asianosaisia. Samaa julkisuusperiaatetta tulisi soveltaa myös päätöksiä hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa annettaessa, mutta näissä tuomioistuimissa Suomessa on iät ja ajat vallinnut täysin salainen menettelytapa: tuomiot annetaan aina kirjallisina kansliasta. Myös asian käsittely ylioikeuksissa selvän pääsäännön mukaan kirjallista, joten asianosaiset eivät näe lainkaan tuomareita.

7. No niin, tämän esipuheen jälkeen sitten itse asiaan eli ruotimaan Satakunnan käräjäoikeuden välituomiota! Otetaanpa alkuun edellä jo mainittu mielentilatutkimus, johon käräjäoikeus päätti passittaa syytetyn. Auer itse vastusti mielentilantutkimusta selkeästi, syyttäjä ei vaatinut tutkimuksen suorittamista. Vangittua henkilöä koskevassa jutussa samoin kuin henkirikosasiassa tuomioistuimella on kuitenkin valta määrätä syytetyn mielentila tutkittavaksi omasta aloitteestaan ja vastoin syytetyn suostumusta. Jos syytetty vastustaa tutkimusta, täytyy tuomioistuimella kuitenkin olla jokin peruste tutkimusmääräykseen antamiseen.

8. Satakunnan käräjäoikeuden perustelut ovat tässä suhteessa yllättävät (tuomion s. 47):

- Jukka Lehdolle aiheutetun vammojen laatu ja määrä sekä väkivallan teossa käytetyt esineet huomioiden käräjäoikeus määrää Anneli Auerin mielentilan tutkittavaksi.

Lausuma on yksi esimerkki monista käräjäoikeuden perusteluihin sisältyvistä epämääräisistä ja ikään kuin puolihuolimattomista lausumista. Eihän uhrin vammojen määrä tai laatu taikka rikoksentekovälineen ominaisuus voi olla mikään välitön syy mielentilatutkimuksen määräämiselle. Syynä mielentilatutkimukseen on se, että oikeus epäilee syytetyn olevan joko mieleltään sairas tai hänen olleen tekoa tehdessään sekavassa mielentilassa (mielenhäiriössä) ja siten mahdollisesti joko syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen niin, ettei hänenkykynsä ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus on merkittävästi alentunut (RL 3:4). Näistä perusteista käräjäoikeuden perusteluissa vaietaan kuitenkin kokonaan. Käräjäoikeus on luultavasti tarkoittanut sanoa, että uhrin vammojen laadusta tai tekovälineestä voidaan päätellä, että syytetty on tekoa tehdessään ollut jotenkin "raivon vallassa" tai muuten sekavassa mielentilassa. Miksi siis näin ei ole perusteluihin kirjoitettu, vaan lukijan pitää ryhtyä arvailemaan, mitä käräjäoikeus on oikeastaan mahtanut epämääräisellä ilmaisullaan uhrin vammoista ja väkivallanteossa käytetyistä esineillä" tässä yhteydessä tarkoittaa. - Kuten sanottu, tällainen epämääräisyys vaivaa kauttaaltaan käräjäoikeuden enemmistön perusteluja.

9. Käräjäoikeuden "oikein tulkitut" perustelutkaan eivät kuitenkaan vakuuta ja ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä käräjäoikeus on muutoin eli näytön harkinnan yhteydessä todennut Anneli Auerin mielenlaadusta. Tuomion sivulla 45 käräjäoikeus nimittäin kuvaa Aueria ja hänen käyttäytymistään tavalla, joka sotii täysin sitä päätelmää vastaan, että Auer olisi ollut tekoa tehdessään sekavassa mielentilassa. Käräjäoikeuden luonnehdinnan mukaan Anneli Auerin käyttäytymisestä ja todistajien hänestä antamista lausumista voidaan päätellä, että hän on "harkitseva ja looginen", "hermonsa hyvin hallitseva" ja "älykäs henkilö°, joka on pystynyt toimimaan siten kuin syytteessä on kuvattu. Psykologitodistajat ovat ihmetelleet Auerin vahvaa tunteiden hallintaa mm. hänen Hätäkeskukseen soittamansa puhelun (Häke-puhelu) aikana. - Tällä perustella ei näyttäisi olevan aihetta epäillä, että Auer olisi ollut syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen.

10. Olen selostanut Ulvilan oikeudenkäynnin istuntoja jo lähes kymmenessä blogijutussa, ensimmäinen niistä on julkaistu ja viimeinen . Olen ihmetellyt eräitä käsittelyssä ilmenneitä asioita, mm. sitä, että todistusaineisto lähes kokonaisuudessaan päätettiin julkistaa käräjäoikeuden valmisteluistunnossa. Tällöin mediakäräjät pääsivät alkamaan ja jok´ikistä vähänkin merkittävää asiakirjaa ja esitutkintakertomusta riepoteltiin iltapäivälehdissä ja paikallislehdissä; mm. edellä jo mainittu syytetyn soittama Häke-puhelu julkaistiin monissa lehdissä sellaisenaan jo ennen varsinaisen oikeudenkäynnin alkamista.

11. Valitettavasti täytyy todeta, että yllätysten sarja jatkuu myös tavassa, jolla näyttöä koskevat perustelut on laadittu. "Perusteluistaan tuomio punnitaan," on joskus osuvasti todettu (vrt. "hedelmistään puu tunnetaan"), eikä tämä pelkkä fraasi, vaan käytäntö on sen osoittanut oikeaksi. Jos tuomio on epäselvästi ja epäjohdonmukaisesti perusteltu ja/tai perusteluissa on sivuutettu esimerkiksi näytön arvioinnin kannalta oleellisia seikkoja, voidaan myös tuomion lopputuloksen oikeellisuutta usein perustellusti epäillä. Käräjäoikeuden tuomio ja enemmistön perustelutapa oli minulle suuri pettymys. Tulin aluksi jopa vihaiseksi ("Jyrki-setä on hyvin, hyvin vihainen"), sillä perustelut on kirjoitettu tavalla, jota olen useiden muiden prosessioikeuden tutkijoiden ja opettajien tavoin myös itse (jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien) pitänyt huonona.

12. Satakunnan käräjäoikeuden tuomion perustelut on laadittu vanhaan, ennen vuoden 1993 alioikeusuudistusta käytössä olleen niin sanotun pöytäkirjamallin mukaisesti. Tästä perustelutyylistä oli kuitenkin tarkoitus luopua 1993, jolloin pikkutarkasta pöytäkirjan pitämisestäkin luovuttiin. Nykyisin esimerkiksi todistajan kertomuksia ei kirjata sellaisenaan pöytäkirjaan, vaan ne nauhoitetaan. Todistajan kertomuksia tai muutakaan näyttöä ei ollut tuolloin eikä ole edelleenkään tarkoitus selostaa tuomion perusteluissa sellaisenaan, vaan tarkoitus oli kehittää näytön perustelemista todisteiden sanatarkasta referoinnista todisteiden resonointiin eli näytön, siis todistusharkinnan ja näytön riittävyyden arviointiin. Näytön selostamisen sijasta piti siirtyä näytön pohdintaan, resoneeraukseen.

13. Jotkut tuomarit ja käräjäoikeudet ovat kuitenkin olleet kuitenkin niin itsepäisiä, että halusivat siirtää vanhan pöytäkirjaamissysteemin tuomion perusteluihin, jolloin perusteluissa siis kerrotaan pikkutarkasti ja usein vieläpä kronologisessa kertomisjärjestyksessä, mitä todistajat, asianosaiset ja asiantuntijat ovat oikeudessa kertoneet. Mutta kuten sanottu, tämä ei ollut tarkoitus lakia (OK ja ROL) 1990-luvulla uudistettaessa. Jos oikeus uhraa energiaa pikkutarkkaan näytön selostamiseen, saattaa usein käydä niin, että tuomareiden "paukut" ovat loppu silloin, kun pitäisi ryhtyä arvioimaan näyttöä. Pelkkä näytön selostaminen ei korvaa näytön arviointia ja todistusharkintaa. Näytön selostaminen ei ole mitään näytön perustelemista, vaan tärkeintä on näytön monipuolinen arviointi ja johtopäätösten tekeminen.

14. Satakunnan käräjäoikeus on kuitenkin antanut tuomiossaan huutia edellä mainitulle perustelemiskulttuurin tarkoittavalle muutokselle sekä näytön asianmukaista perustelemista koskeville vaatimuksille ja näkökohdille. Käräjäoikeus on laatinut perustelunsa juuri edellä mainitun vanhanaikaisen ja kuopatuksi tarkoitetun pöytäkirjamallin mukaisesti. Tulos on sen mukainen: perustelut ovat sekavat ja vaikeasti ymmärrettävät. Perusteluissa viitataan lukuisissa kohdin monisatasivuisen esitutkintapöytäkirjan sivuihin. Tuomion lukeminen siis edellyttää, että lukijalla olisi käytettävissään tuo lähes tuhatsivuinen pöytäkirja, mutta prosessin ulkopuolisella lukijalla ei ole tätä mahdollisuutta. Perustelut eivät muutenkaan ole ymmärrettäviä ja helppotajuisia. Myös perustelujen paikoitellen heikko ja kömpelönoloinen kieliasu hämmästyttää: pitkät ja kankeat virkkeet ja lauserakenteet jne. - Käräjäoikeuden äänestyksessä vähemmistön jääneen tuomarin kirjoitustyyli sen sijaan on sujuvaa ja helppotajuista.

15. Vanhan kokemussäännön mukaan sekavasti kirjoitettu on myös sekavasti ajateltu. Jos oikeuden tuottama perusteluteksti on sekavaa ja epämääräistä, voidaan epäillä, että myös oikeuden harkinnassa ja oikeudellisessa päättelyssä on ollut samoja puutteita.

16. Käräjäoikeuden tuomio käsittää yhteensä 70 sivua, joista eri mieltä olleen käräjätuomari Mikael Illmanin lausuntoa on 20 sivua. Syyttäjän, asianomistajien ja syytetyn vaatimusten selostamiseen ja laajojen todisteluettelon esittämisen tuomiossa on käytetty 10 ensimmäistä sivua. Asian taustan ja riidattomien seikkojen selostamista on sivun verran ja sivun 11 lopussa alkaa sivun 15 puoliväliin ulottuva jakso, jossa selostetaan Anneli Auerin esitutkintakuulusteluja ja hänen oikeudessa antamiaan kertomuksia. Tämä osoittaa juuri edellä mainittua pöytäkirjamaista "perustelutyyliä."

17. Miksi käräjäoikeus on aloittanut näytön selostamisen syytetty Auerin esitutkintakertomuksista (tuomion sivut 11-14)? Tämä on minulle täysi arvoitus eikä käräjäoikeus ole perustelut menettelyään mitenkään. Eikö käräjäoikeus ole tietoinen, että esitutkintakertomusta koskee laissa säädetty nimenomainen todistuskielto. Ks. OK 17 luvun 11 §:n 1 momentin 2 kohta: Tuomioistuimessa ei saa, ellei laissa toisin sädetä, käyttää todisteena "esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa." - Sellaiseen lainkohtaa, joka olisi oikeuttanut käräjäoikeuden käyttämään todisteena syytetyn esitutkintakertomusta sellaisenaan, ei perusteluissa ole mainittu.

18. Tosin käräjäoikeus ei ole sisällyttänyt Auerin esitutkintakertomusten selostusta jaksoon "Näyttö", joka (jota koskeva selostus) alkaa tuomion sivulta 15 ja jossa selostetaan mm. todistajien oikeudessa antamia kertomuksia. Mutta sillä, missä kohdin perusteluja, siis joko näytön selostamisen yhteydessä tai jo sitä edeltävässä jaksossa, syytetyn esitutkintakertomuksia on selostettu ja hyödynnetty, ei tietenkään ole merkitystä.

19. Syytetyn, samoin kuin todistajan, esitutkintakertomukseen voidaan nojautua pääkäsittelyssä vain sillon, kun havaitaan, että hän kertoo oikeudessa eri tavalla kuin esitutkinnassa. Tällöin syyttäjän tai puolustuksen on puututtava asian ja viitattava siihen, mitä kuulusteltava oli kertonut esitutkinnassa sekä pyydettävä, että kuulusteltavan esitutkinnassa antama kertomus otetaan kyseiseltä osin oikeudenkäyntiaineistoon; muussa tapauksessa esitutkintakertomusta ei voida ottaa tuomiota tehtäessä huomioon. - Ulvila-tuomion perusteluissa on tältä osin (s. 11-14) pari kolme kohtaa, joiden osalta syyttäjä on viitannut siihen, että Auer on kertonut oikeudessa toisin kuin esitutkinnassa. Asia olisi voitu "hoitaa" niin, että tuomion perusteluissa olisi selostettu vain Auerin oikeudessa antamaa kertomusta oleellisilta osin ja viitattu tällöin asianomaisissa kohdin siihen, että hän oli syyttäjän toteamin tavoin kertonut esitutkinnassa eri tavoin. Tällöin tuomion perusteluihin ei olisi tarvinnut ottaa 2-3 sivua pitkää Auerin esitutkintakertomusten selostusta.

20. Tuomion sivulta 15 alkaa pitkä jakso otsikolla "Näyttö." Ensin selostetaan "asiakirja- ja henkilötodistelua"(s. 15-19); tässä yhteydessä kerrotaan myös, mitä oikeudessa kuullut asiantuntijat tai asiantuntevat todistajat (fonetiikan asiantuntija, oikeuslääkäri, rikoskemisti, psykologian professori jne.) ovat kertoneet. Kyse on tässä kohdin yksinomaan asiantuntijoiden/todistajien kertomusten ja kuultavien tekemien johtopäätösten referoinnista, mitään omia päätelmiä oikeus ei tässä kohdin tuo esiin. Esimerkiksi fonetiikan asiantuntijana kuullun fil lis. Tuija Niemi-Laitisen kertomuksen selosteessa on viitattu todistajan esitutkintapöytäkirjassa olevan kirjallisen lausunnon sivuihin esimerkiksi tähän tapaan: "Rivi 38 ja 39: kuulostivat oudoilta; voivat olla häkestäkin." Jos ja kun lukijalla ei ole käytettävissään esitutkintapöytäkirjaa, eivät mainitut viittaukset kerro hänelle yhtään mitään. - "Häkellä" tarkoitetaan ilmeisesti hätäkeskusta, tämän verran ymmärsin tästä salakielestä.

21. Sivun 19 lopusta alkaa todella pitkä jakso (sivut 19-35), jossa pelkästään selostetaan "henkilötodistelua," jolla käräjäoikeus tarkoittaa pelkästään jutussa todistajina kuultujen henkilöiden kertomuksia. Mutta henkilötodisteluun kuluu luonnollisesti myös asianosaisten todistelutarkoituksessa antamat kertomukset samoin kuin asiantuntijoiden kertomukset. Käräjäoikeuden näyttäisi olevan aihetta hieman päivittä tietojaan ainakin prosessioikeuden terminologian osalta. Sivuilla 36 ja 37 on referoitu vielä mm. erinäistä teknistä todistelua otsikon "Asiakirja- ja muista todisteista" alla.

22. Vasta tuomion sivulla 37 käräjäoikeus pääsee varsinaisesti asiaan eli näytön arviointiin. Tämä jakso päättyy sivulle 47. Näillä sivuilla käräjäoikeus arvioi aiemmin selostamaansa näyttöä. Oikea ja nykyisin prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa suositeltu ja useissa käräjäoikeuksissa käytössä oleva perustelutapa edellyttää, että oikeus menee suoran asian eli näytön arviointiin, missä yhteydessä voidaan tarpeellisilta osin ja mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi myös selostaa näyttöä. Tällöin vältytään ylipitkiltä perusteluilta ja tuomioilta sekä samojen asioiden tarpeettomalta toistolta ja perustelut voidaan muussakin suhteessa kirjoittaa ymmärrettävällä ja johdonmukaisella tavalla.

23. Näytön arviointia koskeva jakso on minusta myös pettymys. Koko lähtökohtatilanne vaikuttaa jotenkin oudolta. Käräjäoikeus lähtee ikään kuin siitä, että Auerin syyllisyys olisi ilmeinen, jolloin perustelujen tehtävänä olisi vain sulkea pois kaikki hänen hänen syyllisyyttään koskevat järkevät epäilyt. Oikeusjärjestys perustuu rikosasioissa kuitenkin syyttömyysolettamaan - tätä sana käräjäoikeus ei nähdäkseni mainitse - ja syyttäjän todistustaakkaan. Ehkä tämä on kuitenkin vain jonkinlainen näköharha ja kirjoitustapakysymys, mutta kun tuomioiden perusteluilta edellytetään nykyisin nimenomaan ymmärrettävyyttä, olisi tarpeen, että tuomioistuin pitäisi huolta perusteluja kirjoittaessaan siitä, ettei lukijalle syntyisi väärinkäsityksiä ainakaan oikeuden tarkoitusperien suhteen.

24. Näytön arviointi ja todisteiden jäsentely ei etene käräjäoikeuden tuomiossa totutussa järjestyksessä niin, että perusteluissa kartoitettaisiin aluksi ne todistusteemat, joihin sitten kohdistettaisiin asianosaisten puolin ja toisin esittämät todisteet. Todistusmekanismi ja sen jäsentely sekä näytön arvioinnin punainen lanka muutenkin tuntuu olevan jotenkin kateissa, sillä perusteluista ei saa oikein tahdo saada tolkkua, mitä käräjäoikeus on kussakin vaiheessa tekemässä ja mistä lausumassa. Todistusmekanismiin kuuluvia oleellisia termejä tai ilmaisuja kuten todistusteema, todistusfakta (tai todistustosiseikka), apufakta tai kokemussääntö ei käytetä eikä perusteluista tarkasti ilmene, mikä todiste (tai apufakta) kohdistuu mihinkin todistusteemaan, mitkä faktat (todisteet) ovat todistusfaktan asemassa ja millä faktoilla taas on vain apufaktan merkitys jne. Todistusharkinnan asianmukainen jäsentely edellä mainitulla tavalla on välttämätöntä, sillä muutoin todistusharkinta ja näytön arviointi voi helposti epäonnistua ja todisteiden arviointi perustuu vain jonkinlaiseen yleisnäkemykseen tai tuomareiden intuitiivisiin näkemyksiin..

25. Perusteluista on vaikea nähdä, mitä tai millaista todistusharkintametodia käräjäoikeus on käyttänyt tai soveltanut. Vaikuttaa siltä, että ainakaan tietoisesti ei mitään, vaan kyse on lähinnä jonkinlaisesta kokemukseen perustuvasta näytön arvioinnista. Nykyisin oikeuskirjallisuudessa tunnetaan erilaisia todistusharkintametodeja, kuten esimerkiksi todistusarvometodi, todistusteemametodi, hypoteesimetodi, vakuuttumismalli, kokonaisvaltainen kertomusmalli (rakenteellinen todistelu), induktiometodi, ns. story-malli jne. Kaikkia näitä ja niiden erilaisia variantteja on selostettu prosessioikeuden yleisesityksissä ja todistusoikeutta käsittelevissä väitöskirjoissa (esimerkiksi Pasi Pölösen ja Päivi Hirvelän väitöstutkimuksissa). Tietoa siis olisi tuomareilla saatavissa. Korkein oikeus oikeus on monissa ennakkopäätöksissään näyttänyt "mallia" siitä, miten asianmukainen näytön arviointi näytöllisesti vaikeahkoissa rikosjutuissa etenee samoin kuin siitä siitä, miten näytön arviointia tulisi perustella.

26. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitkä oikeastaan ovat ne todisteet ja indisiot, jotka käräjäoikeuden mielestä puhuvat Auerin syyllisyyden puolesta. Käräjäoikeus kyllä vakuuttaa yhteenvedossaan punninneensa syytteen puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja, mutta hieman epämääräisestä perustelutavasta johtuen lukijalle ei avaudu, mitkä ristiriitaisista todisteista tukevat sitä, että Auer olisi suorittanut surmateon. Käräjäoikeus syventyy perustelemaan lähinnä vain sitä, että teko ei voi olla ulkopuolisen eli Auerin kertoman taloon tunkeutuneen ulkopuolisen" miehen suorittama. Koska käräjäoikeuden enemmistön mielestä suurin osa todisteista tukee sitä vaihtoehtoa, että huoneistossa/talossa ei ole ollut Auerin kertomaa ulkopuolista henkilöä ennen häke-puhelua tai sen jälkeen, on tästä päätelty, että surmapaikalla ollut ja hätäpuhelun soittanut Auer on tappanut miehensä. Tätä päätelmää tukee käräjäoikeuden mukaan se, että aviopuolisoiden välit ovat olleet riitaiset ja että he olivat riidelleet kyseisenä iltana Lahden palattua illalla kotiin klo 23 aikoihin sekä se, että Auer on luonteeltaan harkitseva, looginen ja hermonsa hyvin hallitseva. Tässä oikeastaan pähkinänkuoressa koko stoori käräjäoikeuden perustelujen valossa.

27. Vaikuttaa hieman siltä, että käräjäoikeus olisi ratkaissut kysymyksen vaihtoehtoisen hypoteesin järkevyydestä eli Auerin väittämän ulkopuolisen tekijän paikallaolosta lähinnä sillä perusteella, että tämä vaihtoehto on esitetyn todistusaineiston perusteella Auerin syyllisyyttä epätodennäköisempi selitys surmalle. Kyse olisi jonkinlaisesta näyttöenemmyysperiaatteesta eli siitä, kumpi vaihtoehto vaikuttaa esitetyn todistelun perusteella todennäköisemmältä selitykseltä tapahtumalle. Suomessa mainittua näyttöenemmyysperiaatetta (överviktsprincipen) ei ole kuitenkaan hyväksytty edes riita-asioiden näytön arvioinnin perusteeksi. Näyttöenemmyysperiaate itse asiassa kumoaisi voimassa olevaan oikeusjärjestykseen perustuvan todistustaakka-ajattelun. Rikosasioissa on ilman muuta selvää, ettei näyttöenemmyysperiaatetta eli ylipainoperiaatetta voida soveltaa, vaan syyttäjällä on aina todistustaakka syyllisyydestä ja näyttö- eli tuomitsemiskynnys on asetettu huomattavan korkealle eli niin sanotun täyden näytön tasolle - tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin täysi varmuus.

28. Suomenkin rikosprosessissa operoidaan nykyisin "ei järkevää/varteenotettavaa epäilyä" -näyttö- tai tuomitsemiskynnyksellä. Ilmaus on peräisin anglo-amerikkalaisessa oikeuskulttuurissa (beyond reasonable doubt) ja se on omaksuttu myös muissa pohjoismaissa (utom/bortom rimlig tvivel). Suomessa KKO on käyttänyt sitä asiallisesti ensimmäisen kerran ennakkopäätöksessään KKO 1998:83 ja sittemmin mm. ratkaisuissa KKO 2000:17, KKO 2002:47 ja KKO 2006: 46. Ilmaisu ei varteenotettavaa epäilyä edellyttäisi, että tiedettäisiin ja käytännössä myös hallittaisiin jäsennellyn todistusharkinnan vaiheet ja tiedettäisiin, mitä juridisella käsitteellä "järkevä/varteenotettava epäily" itse asiassa tarkoittaa. Ilmaisua "ei järkevää epäilyä" ei pitäisi käyttää ainoastaan jonkinlaisena iskulauseena; tuomioiden perusteluista voi kuitenkin usein saada tällaisen käsityksen, eikä tämä havainto näytä poissuljetulta myöskään Satakunnan käräjäoikeuden tuomion kohdalla perustelujen valossa.

29. Ei varteenotettavaa epäilyä -näyttökynnys kuuluu olennaisena tekijänä muun muassa hypoteesimetodin tai -mallin mukaiseen todistusharkintaa. Tämän mallin neljä soveltamisvaihetta ovat tiivistettynä seuraavat: 1) onko asia tutkittu esitutkinnassa rikoksen laatu ja vakavuusaste huomioon ottaen riittävän huolellisesti ja 2) onko syytteen tueksi esitetty näyttö jokaisen osateeman osalta rikoksen riittävän kattava, jotta syytetty ylipäätään voitaisiin tuomita rangaistukseen. Mitä vakavampi rikos, sen kattavampaa näyttöä syytetyn syyllisyydestä edellytetään. Yleensä lähdetään sitä, että jutussa täytyy esittää ainakin yksi välitön todiste syytetyn syyllisyydestä, jotta hänet voitaisiin tuomita. Jos tämä ns. selvittämiskynnys ei ylity eli vastaukset edellä mainittuun kahteen kysymykseen ovat kieltäviä, on syyte hylättävä riittävän näytön puuttuessa. Esimerkiksi ratkaisuissa KKO 2000:35 ja KKO 2004: 60 syyte on hylätty, jälkimmäisessä tapauksessa oli kyse raiskaussyytteestä, näytön riittämättömyyden takia; vuoden 2004 tapauksessa perusteluissa vedottiin nimenomaan esitutkinnan puutteellisuuksiin.

30. Jos taas selvittämiskynnys ylittyy, on kysyttävä, 3) voidaanko syytteen teonkuvaukselle eli päähypoteesille esittää todisteluun perustuvia järkeviä/varteenotettavia vaihtoehtoisia tapahtumahypoteeseja. Jos vastaus on kieltävä, on syyte näytetty toteen vailla järkevää tai varteenotettavaa epäilyä. Jos sitä vastoin vastaus on myöntävä, on kysyttävä vielä, 4) voidaanko sinänsä järkevä vaihtoehtoinen tapahtumahypoteesi eliminoida eli sulkea pois. Jos vastaus on myöntävä, on syyte näytetty toteen vailla järkevää epäilyä. Jos sen sijaan vastaus on kieltävä, jää syyllisyydestä järkevä epäily ja syyte on hylättävä.

31. En tiedä, mutta minusta käräjäoikeuden perustelujen valossa näyttäisi siltä, että käräjäoikeus ei ole pohtinut edellä mainittuja kahta ensimmäistä kysymystä eli näytön kattavuutta, vaan on mennyt todistusharkinnassaan suoraan kysymyksiin 3 ja 4 ja tekemättä eroa näiden kahden eri kysymyksen välillä. Perusteluissa ei nähdäkseni kerrota, mitkä olisi ne seikat ja todisteet, joiden perusteella Auerin syyllisyyden tueksi esitettyä näyttö on rikoksen törkeysaste huomioon ottaen pidettävä sinänsä riittävänä tuomitsemiseen.

32. Henkirikoksissa varteenotettavia hypoteeseja ovat esimerkiksi puolustuksen väite itsepuolustuksesta (hätävarjelu), itsemurhasta tai toisen henkilön syyllisyydestä sekä subjektiivisessa suhteessa väite surmaamistarkoituksen puuttumisesta ja tekijän syyllistymisestä vain pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen. Ulvilan tapauksessa hypoteesi, jonka mukaan tekijä on taloon tunkeutunut tuntematon mies on konkreettinen ja sinänsä rationaalinen ja perustuu jutussa esitettyyn todistusaineistoon. Kyse on vain siitä, voidaanko kyseinen vaihtoehto sulkea syyttäjän esittämän todistusaineiston perusteella pois. Jos tätä ei onnistuta tekemään, on syyte hylättävä.

33. Poissuljenta ei - hypoteesimetodia sovellettaessa - edellytä, että vaihtoehtoinen hypoteesi oli "näytetty" tai että se olisi todennäköisempi tai edes "luultavampi" versio tapahtuneesta kuin syyttäjän tapahtumaa koskeva päähypoteesi. Tässä kohdin käräjäoikeuden enemmistön päättely näyttäisi kulkevan eri latuja. Pelkkä intuitiivinen epäily vaihtoehtoisesta selityksestä ja sen järkevyydestä/varteenotettavuudesta ei riitä kaatamaan syytettä, mutta vapauttavan tuomioon riittää, että vaihtoehtoisen hypoteesin tueksi saadaan todistusaineistosta konkreettista ja järkevää tukea. Hypoteesimallin mukaan näyttöä arvioitaessa vapauttavan vaihtoehdon todennäköisyyttä ei siis verrata syyttäjän päähypoteesin todennäköisyyteen; kyse ei ole eikä voikaan olla näyttöenemmyysperiaatteen soveltamisesta.

34. Käräjäoikeuden enemmistö on antanut todisteista "suurimman" syytettä tukevan näyttöarvon Auerin soittamalle hätäkeskuspuhelun nauhoitteelle, josta se on todistajana kuullun äänitutkija Niemi-Laitisen kertomukseen ja lausuntoon tukeutuen päätellyt, että asunnossa ei puhelun aikana ole ollut ketään ulkopuolista; käräjäoikeus ei yhteenvedossaan (s. 46) mainitse, olisiko tuota negatiivista faktaa, oikeastaan kai vain apufaktaa, koskeva päätelmä kokemussääntöjen (näitä ei mainita) mukaan "luultava", "todennäköinen", "erittäin todennäköinen", "ilmeinen" vai peräti "varma." Hätäkeskuspuhelua hieman aikaisemmin arvioidessaan (s. 41-42) enemmistö on päätynyt siihen, että "riittävällä varmuudella on osoitettu, että huoneistossa ei hätäkeskuspuhelun aikana ole ollut ulkopuolista henkilöä." Minusta nuo perustelut ovat hieman sekavat - ainakin epämääräisellä tavalla kirjoitetut - eivätkä vakuuta lukijaa.

35. Huomattavasti selkeämmän käsityksen hätäkeskuspuhelusta ja sen sisällöstä saa eri mieltä olleen käräjätuomari Illmanin lausunnosta, joka on tältäkin osin enemmistön perusteluja seikkaperäisempi ja johdonmukaisempi (s. 49-52). Illman luettelee yhteenvedossaan (s. 51-52) hätäpuhelun näyttöarvoa heikentäviä tekijöitä:

- Jo lähtökohtaisesti todiste, jonka mukaan jotain ei kuulu, on näyttöarvoltaan heikompi kuin todiste, jonka mukaan jotakin kuuluu;
- Ulkopuolisten henkilöiden äänien puuttumista koskevaa näyttöä heikentää "jossakin määrin" se, että tallenteelta ei kuulu myöskään Auerin kävelyä lasin päällä, vaikka tällaisen äänen voidaan olettaa samalla tavalla pitäneen kuulua, koska Auerilla on rekonstruktion perusteella ollut kengät jalassaan;
- Puhelun äänitallenne on yksikanavainen (mono), jolloin päällekkäisiä ääniä ei ole voitu erotella. Siten päällekkäisiä ääniä on voinut jäädä tallentumatta ja hätäkeskuksen nauhoitusjärjestelmästä (NiceLog) johtuen osa ylä- ja alaäänistä suodattua pois.

Vaikuttaa oudolta, että enemmistö ei näytä kiinnittäneen perusteluissaan minkäänlaista huomiota näihin kyseisen todisteen näyttöarvoa ainakin jossakin määrin heikentäviin apufaktoihin ja kokemussääntöihin. Pro et contra -perustelutapa edellyttäisi ilman muuta, että mainitut syytteen tueksi esitetyn todisteen näyttöarvoa heikentävät faktat tuotaisiin perusteluissa avoimesti esiin eikä niitä piilotettaisi maton tai käräjäpöydän vihreän veran - ainakin ennen vanhaan tuomarinpöytä oli verhoiltu tällä tavalla - alle.

36. Syytetyn puolustuksen ohella myös asianomistajan asianajaja on lehtilausunnoissaan ihmetellyt tapaa, jolla käräjäoikeuden enemmistö on nimennyt äänitutkimuksen ja hätäkeskusnauhan ratkaisevaksi syyllisyyttä tukevaksi todisteeksi. Asianajaja Seppo Kauppilan mukaan mukaan perustelu tuntuu oudolta, koska juuri äänitutkimusta kritisoitiin oikeudenkäynnin aikana hyvin voimakkaasti.

37. Asianomistajien asianajajan kertoman mukaan (I-S 23.6.) uhrin omaiset ovat muutenkin olleet hämmentyneitä langettavasta tuomiosta. "He ovat ratkaisusta yhtä ihmeissään kuin kaikki muutkin, koska eivät missään vaiheessa pitäneet Aueria epäiltynä." Käräjäoikeuden tuomio ei saanut asianajaja Kauppilalta kiitosta, vaan hän ihmettelee, onko oikeus ottanut ratkaisua tehdessään huomioon kaiken sen aineiston, joka olisi ollut saatavilla. Tätä samaa on - ymmärrettävistä syistä - ihmetellyt myös Auerin puolustusta hoitava asianajaja Juha Manner.


tiistai 22. kesäkuuta 2010

291. KKO ei purkanut Ari Huhtamäen tuomiota (KKO 2010:41)


1. Lapin yliopiston kauppaoikeuden professori, oikeustieteen tohtori ja entinen huippuasianajaja Ari Huhtamäki tuomittiin joulukuussa 2007 annetulla Helsingin hovioikeuden tuomiolla ehdolliseen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä kätkemisrikoksesta (tekoaika 18.12.1997-24.2.1998). Tuomiossa Huhtamäen todettiin osallistuneen samalla tuomiolla rangaistukseen tuomitun Kari Uotin miljoonaomaisuuden piilotteluun. Tältä osin hovioikeuden tuomio jäi lainvoimaiseksi, sillä korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt Huhtamäelle valituslupaa.

2. Hovioikeus tuomitsi Huhtamäen myös viralta pantavaksi. Viraltapanon osalta KKO myönsi Huhtamäelle valitusluvan, mutta ei 17.4.2009 antamallaan tuomiolla (KKO 2009:27) muuttanut hovioikeuden tuomiota. Viraltapanopäätös on pantu Lapin yliopistossa asianmukaisesti täytäntöön. - KKO:n ratkaisukokoonpanosta tai muualtakaan ei ilmaantunut "halpereita," jotka olisivat kehottaneet yliopistoa viivyttelemään viraltapanon täytäntöönpanossa...

3. Huhtamäen rikoskumppaniksi ja päätekijäksi korkeimman oikeuden tuomiossa (KKO 2009:27) todetun Kari Uotin tuomio kuitenkin purettiin KKO:ssa viime vuoden lokakuussa annetulla päätöksellä (KKO 2009:80, ks. ratkaisua koskevaa blogikirjoitustani 176/20.10.2009), jolla Uotia vastan ajettu syyte samalla hylättiin. Purkupäätös perustui Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytäntöön. KKO:n purkupäätöksen mukaan Uotilla oli ollut oikeus kieltäytyä ilmoittamasta konkurssissa pesäluetteloa vannoessaan muun muassa sellaista omaisuuttaan, jonka kätkemisestä Huhtamäki oli tuomittu. Tämä perustuu ns. itsekriminointisuojaan; mainittua omaisuutta koskevat tiedot, jotka Uoti oli pakotettu ilmoittamaan, olivat sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti Uotia vastaan vireillä olleeseen rikosasiaan, että Uoti oli tiedot konkurssissa ilmoittaessaan joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen.

4. Huhtamäki haki hovioikeuden lainvoimaiseksi jääneen tuomion sekä KKO:n viraltapanopäätöksen purkamista jo ennen kuin KKO oli antanut Uotia koskevan purkupäätöksensä. Sen jälkeen kun purkupäätös (KKO 2009:80) oli annettu, KKO varasi Huhtamäelle sekä syyttäjälle ja Uotin konkurssipesälle asianomistajana tilaisuuden lausua päätöksen johdosta mielipiteensä. Asiassa on kysymys yksinkertaisesti siitä, onko Huhtamäkeä koskevat tuomiot purettava ja häneen kohdistettu syyte törkeästä kätkemisrikoksesta hylättävä sen vuoksi, että kätkemisrikosta koskevaa esirikosta eli Uotia koskeva syyte törkeästä velallisen petoksesta oli hylätty.

5. KKO ratkaisi Huhtamäen purkuhakemuksen täysistunnossaan, jonka kokoonpanoon kuului 13 jäsentä. Ratkaisun tekemiseen eivät ottaneet osaa ne viisi jäsentä, jotka olivat huhtikuussa 2009 ratkaisseet Huhtamäen viraltapanoa koskevan asian (KKO 2009:27). KKO joutui äänestämään asiassa. Enemmistö eli 10 jäsentä hylkäsi purkuhakemuksen, kun taas kolme jäsentä hyväksyi esittelijän mietinnön, jossa esitettiin purkuhakemuksen hyväksymistä.

6. KKO ratkaisu äänestyslausuntoineen löytyy täältä.

7. Sekä KKO:n enemmistön että vähemmistön kantaa voidaan puoltaa. Ei siis voida sanoa, että tapauksessa olisi olemassa vain yksi ehdottomasti oikea eli tässä tapauksessa KKO:n enemmistön kannan mukainen ratkaisu. Enemmistön kanta on toki johdonmukaisesti ja seikkaperäisesti perusteltu, mutta jokin siinä silti "tökkii" ainakin minua. Tämä johtuu itsekriminointisuojan merkityksen jonkinlaisesta vähättelystä ja siitä, että enemmistön perustelujen rivien välistä on luettavissa ajatus, jonka mukaan Kari Uoti kyllä oli tosiasiallisesti syypää rikokseen, josta hänet "jouduttiin" kuitenkin vapauttamaan (vain) "menettelyllisen" itsekriminointisuojan takia.

8. KKO:n enemmistö on tulkinnut itsekriminointisuojaa suppeammin kuin vähemmistö. Enemmistön mukaan suojassa olisi kyse "vain" menettelyllisestä suojasta, jolla ei olisi aineellisoikeudellisia (rikosoikeudellisia) vaikutuksia. Toiseksi enemmistö on sitä mieltä, että itsekriminointisuojassa on kysymys vain asianomaista syytettyä eli tässä tapauksessa Uotia rangaistusseuraamuksilta suojanneesta vastuuvapautusperusteesta, jonka oikeusvaikutukset eivät ulotu kanssasyytettyyn eli tässä tapauksessa Huhtamäkeen olkoonkin, että syytettyjen viaksi väitetyt teot liittyvät kiinteästi toisiinsa.

9. Omasta puolestani olisin kuitenkin taipuvainen hyväksymään vähemmistön kannan mukaisen ajattelun. Sen mukaan itsekriminointisuoja ei liity yksittäiseen henkilöön tai tämän henkilökohtaisiin olosuhteisiin, vaan se kuuluu kaikille vastaavassa asemassa oleville. "Oikeudenkäynti, jossa itsekriminointisuojaa on rikottu, ei täytä oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia", sanotaan vähemmistön perusteluissa. Vähemmistön mukaan itsekriminointisuojalla on myös aineellisoikeudellisia vaikutuksia. Uotia koskevan syytteen hylkääminen ei ole, kuten vähemmistö toteaa, johtunut hänen henkilöönsä liittyneistä olosuhtaista, vaan siitä, että itsekriminointisuojan takia petosta koskevaa säännöstä ei ole voitu soveltaa Uotin menettelyyn.

10. Se, että Uotia koskeva tuomio on purettu ja häneen kohdistettu syyte on KKO:n purkupäätöksellä hylätty, osoittaa, ettei Uoti ollut tehnyt sitä rikosta, jonka edistämisestä Huhtamäkeä oli syytetty. Tällä perusteella Huhtamäki ei ole voinut syyllistyä hänen viakseen luettuun kätkemisrikokseen. Uotia koskeva purkupäätös (KKO 2009:80) on sellainen OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka, jonka perusteella Huhtamäkeä koskeva lianvoimainen tuomio on voitu, kuten KKO:n vähemmistö on tehnyt, purkaa.

11. KKO:n päätöksestä ilmenee, että KKO:lle oli toimitettu kaksi oikeudellista asiantuntijalausuntoa, joista toinen on annettu syyttäjän ja toinen Huhtamäen toimeksiannosta. Päätöksessä ei ole kuitenkaan kerrottu, ketkä olivat nämä kaksi asiantuntijaa. KKO:n kirjaamosta saamani tiedon mukaan syyttäjä on toimittanut KKO:lle professori Matti Tolvasen ja Huhtamäki puolestaan OTT Ari-Matti Nuuttilan antaman lausunnon.




maanantai 21. kesäkuuta 2010

290. Onnistunut ennakkopäätös tuomarin prosessinjohdosta (KKO 2010:40)

Helsingin hovioikeuden uusi pääkonttori Salmisaaressa

1. Minua on silloin tällöin arvosteltu siitä, että olen kritisoinut muun muassa blogissani korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätöksiä. On sanottu, että arvostelisin jokaista KKO:n ratkaisua. Näin väitettiin viimeksi korkeimman oikeuden Pääministerin morsian -kirjasta viime viikolla antaman ennakkopäätöksen (KKO 2010:39) johdosta kirjoittamani blogijutun jälkeen.

2. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä olen toki antanut myös tunnustusta silloin, kun siihen on ollut aihetta eli kun vastaan on tullut hyvin perusteltuja tuomioistuinratkaisuja. (Yleensä kirjoitan vain tapauksista ja asioista, joihin on syytä puuttua kriittisesti). Esimerkiksi korkeimman oikeuden ParkComin jutussa antama tuomio (KKO 2010:23) oli minusta hyvin perusteltu, kuten olen blogissani 230/16.3.-10 kertonut. Alempien tuomioistuimien hyvin perustelluista ratkaisuista tulee tässä yhteydessä mieleen esimerkiksi Vaasan hovioikeuden Pietarsaaren vauvansurma-jutussa 31.3.-10 antama tuomio, josta kirjoitin blogissani 238/31.3.-10. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden reilu viikko sitten eli 11.6.-10 Ruanda-jutussa antama toistasataa sivua käsittävä tuomio näyttää myös olevan oikein hyvin perusteltu; en ole vielä ehtinyt perehtyä tuomioon yksityiskohtaisesti. Huomenna annetaan kauan odotettu Satakunnan käräjäoikeuden tuomio Ulvilan surmajutussa.

2a. Olen "kehunut" myös korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2009:80, jolla KKO purki Kari Uotille aiemmin antamansa langettavan tuomion, katso blogiani 176/20.10.2009. Samoin olen pitänyt perusteltuna ja oikeana ratkaisua KKO 2009:84, jolla myös on purettu aiemmin annettu lainvoimainen, tässä tapauksessa hovioikeuden antama tuomio, katso blogia 180/28.10.2009.

2b. Mitä tulee vielä viimeviikkoisen Pääministerin morsian -jutun tuomioon (KKO 2010:39), niin pidän tuomiota oikeana ja hyvin perusteltuna siltä osin kuin sillä hylättiin syytteet Susan Ruususta ja Kari Ojalaa vastaan. Olen kritisoinut tuomiota vain siltä osin kuin syytettyjen katsottiin syyllistyneen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen kirjassa esitetty "seksikohtausten" osalta. Nämä tiedot olivat aivan samanlaisia harmittomia tietoja kuin kirjassa mainitut tiedot pääministerin lapsistakin, joten syyte olisi tullut myös tältä osin hylätä. Pääministeri itsekin piti kyseisiä tietoja harmittomina eikä järkevä ihminen voi tietenkään edes kuvitella, että mainitut seksitietojen julkaiseminen toisen osapuolen omassa kirjassa voisivat olla mitenkään omiaan vahingoittamaan pääministeriä tai saattamaan hänet halveksimisen alaiseksi. Pysyn siis kritiikissäni tältä osin. Olen "ihan Matti" siitä, että KKO on halunnut tuomita syytetyt tältä osin vain siksi, ettei päätös olisi niin "raaka" meidän reppanalle, nyt jo ex-pääministerille.

3. Tänään korkein oikeus antoi rikos- ja prosessioikeudellisesti mielenkiintoisen ja hyvin perustellun ratkaisun KKO 2010:40, joka löytyy täältä.

4. Ennakkopäätöksessä oli ensinnäkin kyse siitä, täyttikö syytetyn menettely petoksen tunnusmerkistön. Helsingin hovioikeuden tuomion perusteluissa ilmaistu käsitys, jonka mukaan syytetyn teolla olisi aiheutettu ainoastaan taloudellisen vahingon vaara eikä taloudellista vahinkoa sen vuosi, että vahingon rahamäärä oli jäänyt tarkemmin selvittämättä, on yllättävä. KKO onkin perustelujensa kappaleessa 10 joutunut "opettamaan" hovioikeudelle hieman rikosoikeuden alkeita.

5. Ennakkopäätöksen pääpointti on kuitenkin prosessioikeudellisissa kysymyksissä. Hovioikeuden ratkaisu, jolla se on velvoittanut syytetty A:n maksamaan valtiolle rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn, jonka maksamista käräjäoikeuden tuomioon tyytynyt virallinen syyttäjä ei ollut edes syytetyn valituksen johdosta antamassaan vastauksessa vaatinut, on tietenkin selvä virhe, jollaiseen mokaan muutoksenhakuinstanssina toimivan hovioikeuden ei kyllä odottaisi retkahtavan.

6. Kuten korkein oikeuden perustelujensa kappaleessa 19 selostanut, hovioikeuden olisi tullut joka tapauksessa käyttää kyselyoikeuttaan ja selvittää, oliko syyttäjän tarkoituksena pysyä edelleen eli myös hovioikeudessa menettämisseuraamusta koskevassa vaatimuksessaan ja mikä oli asianosaisten eli asianomistajan ja syytetyn (puolustuksen) käsitys menettämisseuraamuksen tuomitsemisen perusteista ja määrästä.

7. Kyse on tässä kohdin prosessinjohdosta, tarkemmin sanottuna materiaalisesta (aineellisesta) prosessinjohdosta, johon tuomioistuimella on lain (ROL 6:5) mukaan velvollisuus epäselvien kysymysten selvittämiseksi. KKO on selostanut perustelujensa kappaleessa 19 yksityiskohtaisesti, miten hovioikeuden olisi tullut sanotussa tilanteessa menetellä. Hovioikeuden virheellinen menettely muodostaa oikeudenkäyntivirheen, jonka johdosta koko juttu olisi voitu palauttaa hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. KKO on kuitenkin viivästyksen välttämiseksi ottanut asian välittömästi ratkaistavakseen (kappale 20).

8. Periaatteellisesti KKO:n ratkaisun tärkein sanoma sisältyy perustelujen kappaleeseen 18, jossa on kerrottu, mistä tuomarin materiaalisesta prosessinjohdosta on kysymys. Kun olen itse kirjoittanut paljon tuomarin prosessinjohdosta - mm. vuonna 1988 450-sivuisen kirjan nimeltä Materiaalinen prosessinjohto - on ilahduttavaa, että myös korkein oikeus alkaa "pikku hiljaa" päästä asiaan! Tähän menneessä korkein oikeus oikeus on antanut ainoastaan pari kolme ennakkopäätöstä sanotusta tärkeästä teemasta ja yleensä näissä ratkaisuissa ei ole rohjettu käyttää haku- tai asiasanana termiä prosessinjohto; näin ilmeisesti siksi, ettei lakiteksti tunne sanottua käsitettä. Tässä tapauksessa mainittu termi on otettu ratkaisun otsikkoon asiasanaksi; perusteluissa puhutaan tosin vain kyselyvelvollisuudesta. Kyselyvelvollisuuden lisäksi prosessinjohtoon kuuluu kuitenkin myös mm. tuomarin informointivelvollisuus ja juuri sitä hovioikeuden olisi myös tässä tapauksessa tullut käyttää.

9. KKO:n ratkaisun perustelujen kappaleesta 23 ilmenee, että hovioikeus oli tempaissut tuomitsemansa taloudellisen hyödyn määrän - 8 000 euroa - niin sanotusti hatusta. Syyttäjä ja A eivät kumpikaan olleet esittäneet selvitystä niistä perusteista, joiden mukaan hyödyn määrä olisi arvioitava. Tämäkin puute asian selvittämisessä menee hovioikeuden piikkiin, sillä hovioikeuden olisi tullut käyttää kysely- ja informointioikeuttaan myös hyödyn määrän arviointiperusteiden selvittämistarkoituksessa. Mainitsemillaan perusteilla KKO alensi tuomitun hyödyn määrän 1 000 euroon; hovioikeus ei puolestaan ole perustellut tuomitsemansa hyödyn määrää juuri mitenkään.

10. Korkein oikeus on antanut hyvin perustellun ennakkopäätöksen oikeudenkäyntimenettelyn kannalta tärkeistä kysymyksistä. Juuri näissä kohdin - samoin kuin väittämistaakan soveltamisessa - käräjä- ja hovioikeuksien menettelyssä on yleensäkin yllättävän usein puutteita. Tämä on oikeusturvan näkökulmasta huolestuttavaa, sillä on selvää, että vain osaan tällaisista hovioikeuksien ratkaisuista haetaan valituslupaa KKO:lta ja näistä valituksista puolestaan valtaosa tyssää KKO:n korkeaan valituslupakynnykseen.

11. KKO.n ratkaisuselosteesta ei ilmene, onko hovioikeus toimittanut asiassa pääkäsittelyn, jossa asianosaiset olisivat olleet saapuvilla. Materiaalista prosessinjohtoa voi ja pitää harjoittaa aktiivisesti toki myös kirjallisessa menettelyssä, vaikka suullisessa käsittelyssä siihen onkin paremmat edellytykset.

12. Hovioikeuden osaamisesta ratkaisu antaa valitettavasti hieman murheellisen kuvan. Helsingin hovioikeus muuttaa tällä viikolla uusin tiloihin, jotka sijaitsevat Salmisaaressa entisen Altian pääkonttorissa; Helsingin käräjäoikeus on toiminut samassa kiinteistössä jo muutaman vuoden. Ehkäpä hovioikeuden presidentin Mikko Könkkölän tulisi koota joukkonsa uusissa tiloissa yhteiseen palaveriin ja kertoa ja edellyttää, että uusissa tiloissa tehdään sitten parempia päätöksiä ja toimitaan myös menettelyllisesti asianmukaisella tavalla. - T.k.a.n.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

289. Jäätävä kohtaaminen Linnassa: presidentti myönsi eron Vanhaselle


Vuonna 2003 Juhannuksen alla presidentti Tarja Halonen myönsi eron pääministeri Annelli Jäätteenmäelle (vas) ja vuonna 2010, niin ikään vähän ennen Juhannusta, pääministeri Matti Vanhaselle (oik).

Näiden kahden tilaisuuden ilmapiiri oli hyvin erilainen. Vuonna 2003 presidentti Halonen osoitti myötätuntoa virastaan eroamaan joutuneelle Jäätteenmäelle. Kultarannassa otetuissa kuvissa Halonen näyttää suorastaan järkyttyneeltä. Sen sijaan Linnassa 2010 Halonen kohteli Vanhasta kuin vierasta tai vihamiestään.

Iltalehti otsikoikin tänään: Jäätävä tilaisuus. Presidentti ei vaivautunut katsomaan Vanhasta silmiin.

Lehden selostuksen mukaan Vanhasen ojensi eroilmoituksensa Haloselle, riisui silmälasit päästään ja hymyili ojentaessaan eropaperin Haloselle. Halonen ei lehden mukaan sen sijaan vastannut hymyyn, vaan tarkasteli vain Vanhasen jättämään eroilmoitusta. Halosen ääni oli kylmä ja katse pysyi koko ajan paperissa, kun presidentti vastasi Vanhaselle:

- Arvoisa pääministeri. Tästähän on keskusteltu. Kiitos ilmoituksesta.

Tässä kaikki, mitä Halonen suostui tilaisuudessa sanomaan. Ei selkään taputteluja, ei kiitoksia yhteistyöstä, eikä häivääkään haikeista jäähyväisistä. Kaksikko seisoi koko tilaisuuden ajan selkeän välimatkan päässä toisistaan. Vuonna 2003 Halonen ja Jäätteenmäki seisoivat rintarinnan, kuten yllä olevasta kuvasta ilmenee. Lehden toimittajan mukaan tilaisuus kesti alle minuutin ja sen aikana huoneilmakin tuntui kylmenneen.

"Tästähän on keskusteltu." Hyvin arvoituksellinen sananvalinta presidentiltä. Mitä hän mahtoi oikeastaan tarkoittaa? Voisiko olla niin, että presidentti Halosella olisi jotakin tekemistä pääministerin eron kanssa? Vanhanen ei ole suostunut kertomaan eronsa todellisia syitä, vaan on vedonnut arvoituksellisesti vain "kokonaisarviointiin." Vanhasen mukaan hän tulee paljastamaan eronsa syyn vasta joskus vuosien kuluttua. Todella mystistä! Olisiko presidentti Halonen näyttänyt (epävirallisesti) Vanhaselle niin sanotusti ovea ja millä perusteella näin olisi voinut tapahtua?

Tiedämme, että Halosen ja Vanhasen välit viilenivät lopullisesti viime joulukuun alussa niin sanotun lautaskiistan takia. Presidentti on todennut julkisuudessa melko suorin sanoin, että Vanhanen petti hänelle lautaskiistassa antamansa lupauksen ja veti niin sanotusti maton hänen jalkojensa alta.

Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, Vanhanen oli luvannut kahdenkeskisessä keskustelussa Haloselle, että Halonen saisi edelleen halutessaan osallistua EU:n huippukokouksiin. Mutta vain päivä tapaamisen jälkeen Vanhanen oli tekemässä hallituksessa yksimielistä päätöstä, jonka mukaan vastaisuudessa - siis myös Halosen virkakaudella - Suomea edustaisi huippukokouksissa yksin pääministeri, ellei hallitus toisin joissakin tapauksissa päätä.

On ymmärrettävää, että Halonen suuttui Vanhaselle perin juurin. Hän sanoikin vielä kuukausi pari sitten, ettei ole vieläkään antanut asiaa pääministerille anteeksi. Tätä taustaa vasten Linnan tilaisuuden jäätävä ilmapiiri on hyvin ymmärrettävä.

Mutta mitä sellaista Vanhanen olisi tehnyt, jolla Halonen sai puhutuksi Vanhasen ilmoittamaan Joulun alla eli 22.12., ettei hän jatka Juhannuksen jälkeen pääministerinä? Vanhasen eroilmoitushan tuli vain pari kolme viikkoa sen jälkeen, kun Vanhanen oli vetäissyt maton Halosen alta lautaskiistassa. Kenties historiankirjoitus tulee paljastamaan asian. Luultavasti Vanhanen itse ei halua paljastaa asioiden todellista kulkua edes muistelmissaan.

Tästähän on puhuttu! Nämä sanat jäävät joka tapauksessa kummittelemaan ihmisten mielissä, vaikka mistään dramaattisesta ei olisikaan kysymys. Kun Vanhanen haluaa olla salaperäinen eronsa syiden suhteen, on meillä kansalaisilla oikeus pohtia erilaisia vaihtoehtoja eron todellisista syistä.

Mutta kuten Matti Vanhanen eilen itse sanoi, hänen eroaan ei tarvitse ottaa haudanvakavasti. Iloinen asiahan Vanhasen ero useimpien suomalaisten mielestä toki onkin. Tässä hengessä seuraavaksi täysin keksitty kuvitelma siitä, mitä pääministeri ja presidentti pohtivat tai olisivat voineet pohtia sanotun jäätävän tilaisuuden aikana.

Pääministeri:

- Huh sentään, onpa Tarja tavallistakin äreämmällä tuulella...mistä liene kysymys...olisiko tohtori Arajärvi lyönyt laimin aviollisia velvollisuuksiaan, heh, heh...Tarja äksyilee tietenkin vielä siitä lautasjupakasta joulukuun alussa, mutta minkäs minä sille voin, että en muista luvanneeni Tarjalle asiassa mitään...meidän keskustelua ei merkitty pöytäkirjaan...noh, toki olimme Kataisen kanssa sopineet, että nyt on se hetki, jolloin Tarska tiputetaan huippukokouksista, jotta päästään tästä iänikuisesta lautaskiistasta..."Tästähän on keskusteltu"...huh, pelkäsin jo, että Halonen paljastaa eroni todelliset syyt...kauhea eukko tosiaankin...onpa hyvä, että pääsen eroon tästä paska virasta ja kaikista halosista sun muista.. pitää vielä syödä kahdestaan sen kanssa lounasta Runebergin huoneessa...mitähän siitäkin tulee, jos se vaikka alkaa huutamaan ja mesoamaan mulle päin naamaa...onneksi ruokalistalla on sentään entrecôtea lohkoperunoilla...toki olisin halunnut mieluummin kunnon lehtipihvin uuniperunoilla... minun piti kävellä Linnasta kahville Kauppatorille, mutta turvamiesten mielestä se olisi liian vaarallista...voisi joku humalainen - niitähän on Kauppatori kuulemma täynnä - vaikka tönäistä meikäläisen kolera-altaaseen...Pekkarisen Maurinhan joku humalainen tyrkkäsi hankeen Ylläksellä...no, toki meillä on tiettyjä eroja Pekkarisen kanssa, heh, heh...pitää ajaa siis pois virka-autolla...illalla olen luvannut viedä Sirkan katsomaan Aleksanterin teatteriin Johannes Virolaisen elämästä, tietenkin myös Kaarinan ja Kyllikin elämästä, kertovaa näytelmää...Sirkka kun niin pyysi...tylsä produktio, sen voi kyllä arvata...paljon mieluummin katsoisin toki Aake Kallialan ja Peteliuksen parodiaa Johanneksesta ja Kyllikistä...o-onhan näitä kyllikkejä ja kaarinoita ollut minunkin elämässäni...on ihan tarpeeksi...pitää nyt vetää tää rooli Sirkan kanssa loppuun asti ja katsoa sitten uudelleen, mikä on tilanne näissä naisasioissa...pitää yrittää olla Sirkalle mieliksi, ettei sekin saisi päähänsä Susanin tapaan ryhtyä rustaamaan jotain helkkarin romaania meikäläisen seksitavoista sun muista yksityisasioista, voi helvetti sentään...o-olisin kyllä katsonut tänä iltanakin Johannes Virolaisen sijasta K:n seurassa Marilyn Monroen leffaa Piukat paikat... Jaha, kiitos Rouva Presidentti, kyllähän tässä jo lounas maistuukin näiden monien valtiopäivätoimien lomassa!

Presidentti:

- No tuolta se korsto, mikä lie Koljatti, nyt sitten tulee sen paperinsa kanssa...vihdoinkin, onhan tätä piru vie jo odotettukin hyvin tovin... parasta katsoa, onko se edes osannut kirjoittaa tätäkään paperia oikein...ei tästä Koljatista ota selvää, onko se lintu vai kala, on se sen verran omituinen tyyppi...toista olis ollut Annelin kanssa...helvetin helvetti, että se Anneli joutui eroamaan just kun se oli syrjäyttänyt sen öykkäri Lipposen, joka alkoi tosiaan käydä mun hermoilleni...typerästi ne toimi Mannisen kanssa niiden faksien suhteen...niin, vaikka ei se Manninen tietenkään olis uskaltanut omin lupineen niitä papruja Annelille lähettää.. mullakin oli vähän osuutta siihen operatioon...ehkä historiankirjoitus aikanaan selvittää asian jos selvittää...mutta mennä nyt helvetti faksamaaan ne paperit, voi voi, miten typerää...jumalauta, mun pitää vielä muka syödä lounasta ton pölvästin kanssa...mies kun ei juo mitään zeroa väkevämpää...perskännit tässä tekis itse mieli ottaa, kun päästään tosta Koljatista eroon...mutta ei voi, kun huomenna on ne Victorian häätkin eikä sinne voi mennä krapulaisena...on niissä helvetin häissä muutenkin tarpeeksi kestämistä...saakeli Vanhanen, kun se onnistui silloin joulukuun alussa naruttamaan mut siinä lautaskiistassa...sitä mä en anna sille koskaan anteeksi, niin kuin olen sanonutkin...no, mä kostin sille sen lautasjutun ja hieman joudutin sen eroilmoitusta...häh, häh, hää, on mullakin sentään konsteja juu ...jos mulla olis vielä lain mukaan Kekkosen valtuudet. niin olisin hajottanut eduskunnan jo monta kertaa...on se niin saamarin onnetonta touhua ollut tämän Vanhasen hallituksen toilailut...mitäs muuta mulla tänään vielä on ohjelmassa...ai niin, voi jumalauta, se iivanan maalari, mikä sen nimi nyt olikaan, tulee väkisin luovuttamaan mulle sen älyttömän saniaismuotokuvan...mun on pakko ottaa se vastaan, kun se on Putinin lahja...mihin helskuttiin mä voisi piilottaa sen törppö maalauksen...varmaankin mökin käymälän seinälle...Arvoisa pääministeri, kiitän eroilmoituksestanne (mä en kyllä ala yhtään muuten tota jätkää kiittelemään), perinteen mukaan tarjoan nyt pääministerille lounaan Runeberg-salissa!

----

Näin voisi arvella pääministerin ja presidentin ajatusten kulkeneen, jos tilaisuus todella oli niin jäätävä, kun Iltalehdessä on kuvattu. Tämä tietenkin edellyttää myös sitä, että poliitikot, myös johtavat sellaiset, ovat loppujen lopuksi vain aivan tavallisia ihmisiä. Niin kuin meille on aina vakuuteltu.





perjantai 18. kesäkuuta 2010

288. Muistamattoman Matin muistelmat

Perheidyllistä se alkoi...

1. Matti Vanhanen kertoi eilen Brysselissä, mitä hän tekee sen jälkeen, kun on jättänyt huomenna (siis tänään) eronpyyntönsä tasavallan presidentille:

- Lähden kävellen presidentinlinnan portista ulos. Pysähdyn varmaan kahville jossakin.

2. Ilmeisesti Matti oli suunnitellut, että hän kävelee sankkojen väkijoukkojen hurratessa Linnasta Kauppatorille ja menee juomaan kahvit Snellmanin kahviteltalle. Siellähän ovat hörppineet kahvia monet presidentit ja muut valtionpäämiehet alkaen Lyndon B. Johnsonista, George Bush vanhemmasta ja Neuvostoliiton Gorbatshovista. Matti ajatteli, että tottahan hänen tulee liittyä näiden kuuluisuuksien joukkoon, onhan hän, saatuna soikoon, hoitanut sentään seitsemän (7) vuotta tämän maan ja viheliäisen kansan kaikkein inhottavinta virkaa.

3. Mutta nolosti kävi, sillä tätäkään lupaustaan Vanhanen ei pitänyt. No, olisihan tämä toki pitänyt arvata: Kepu pettää aina! Kun Vanhanen oli jättänyt eronpyyntönsä, hän astui presidentinlinnasta vain kaksi askelta, jotka veivät - mustaan virka-autoon, joka huristi pois pitkin Espaa Mannerheimintielle päin. Olisiko torikahveille poikkeaminen kenties ollut liian suuri turvallisuusriski? Tätä emme saa koskaan tietää.

4. Ei ole tietoa, poikkesi Matti jossakin kauempana kahville, tuskinpa vain ainakaan virka-autostaan käsin. Varmaan Matille päiväkahvit (pk) tarjottiin jossakin eroottisessa paikassa, jonka Matti oli valinnut internetissä esimerkiksi Seksitreffit -nimiseltä sivustolta. Mene ja tiedä! Tai sitten Matti nautti makoisat S-Marketin Katriina-kahvit jonkin hyvin samannimisen yh-äidin kämpillä. Kukapa tietää! Ehkäpä Vanhasen ensimmäinen pk-tilaisuus "vapaudessa" oli myyty yksinoikeudella jollekin naisten lehdelle.

5. Matti kertoi tänään, että hän paljastaa eronsa todelliset syyt vasta joskus muutaman vuoden kuluttua julkaistavissa muistelmissaan. Hetkinen, haloo: siis muistelmissaan! Mutta muistaako Matti mitään, kun hänen muistinsa on krakannut pitkin matkaa, kuten olemme saaneet etenkin parina viime vuonna havaita.

6. Nähtäväksi jää, mitä Matin mieliin on näistä seitsemästä (laihasta) vuodesta syöpynyt. Mutta olkaamme iloisia, että Matti sentään yrittää palauttaa mieleensä, mitä on oikein tullut tehtyä tai jäänyt tekemättä.

7. Muistelmille on hyvin tärkeä jo kirjan nimi. Luin hiljattain tunnetun eteläafrikkalaisen kirjailijan André Brinkin muistelmakirjan "Kun vielä muistan." Se kertoo, mistäpä muusta, vanhan kirjailijaminän lukuisista naisista ja rakastajattarista, seksikohtauksistakaan ei ole puutetta. Hyvä kirja, suosittelen!

8. Mikä nimeksi Matti Vanhasen muistelmille? Tässä joitakin ehdotuksia, lukijat voivat ehdottaa parempia. Alla olevista ehdotuksista jotkut voivat kelvata muistelmakirjan lukujen otsikoiksi. Kirjassa tulisi olla myös naseva motto, mikähän sopisi Matin muistelmateoksen motoksi? Kas tässä muutama äkkiseltään mieleen juolahtanut nimiehdotus Matin opukselle:

- Kunpa vain muistaisin!
- Kunpa en näitäkään muistaisi!
- Ei muistikuvia, ei mielikuvia
- Poliittisen gigolon muistelmat
- Sattumapääministeri
- Korkeimpana johtajana Suomessa
- Suomen rehellisin poliitikko
- Suurvalehtelijan muistelmat
- Bryssel on paska kaupunki
- Elämäni valloitukset - politiikassa ja naismaailmassa
- Valkoisia valheita
- Tätä Susan ei kertonut
- Pääministerin morsiamet
- KMS:n pauloissa
- Tätä ette tienneetkään
- Takinkääntäjä numero 1
- Vanhanen, Vanhanen, Vanhanen, Vanhanen, Vanhanen, Vanhanen, Vanhanen

- Motto: "Se oli niin suurta, kaunista se oli niin, mutta kaunista valhetta vainen" (Reino Ranta)




torstai 17. kesäkuuta 2010

287. Taisto Turusen kaksoisrooli oli räikeä jääviystapaus

Kansliapäällikkö Erkki Virtanen leukaili vielä toukokuussa, että väite Taisto Turusen esteellisyydestä on ulkoavaruudesta...

1. Kirjoitin työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) energiaosaston ylijohtaja Taisto Turusen epäillystä jääviystapauksesta blogissani 267/6.5.-10 eli päivä sen jälkeen, kun esteellisyysepäily oli tullut julkisuuteen. Minulta ei mennyt tapaukseen ja Turusen eri kytköksiin perehtyessäni puolta tuntia kauempaa havaita, että kyseessä on selvä jääviys. Esteellisyys oli selvä kuin pläkki.

2. Selvältä näytti myös se, että ministeri Mauri Pekkarinen, joka oli junaillut ministeriönsä johtavan energiavirkamiehen Outokummun hallitukseen, oli toiminut ilmeisen tarkoituksellisesti. Pekkarisen ja hänen kansliapäällikkönsä Erkki "Leuka" Virtasen olisi tietenkin tullut havaita, ettei Turunen voi istua kahdella eri pallilla ja hoitaa kaksoisrooliaan. Outokummun hallituksessa Turusella maksettiin vuodessa n. 70 000 euron vuosipalkkiota. Sievoinen summa vaivan palkkaa virheelliseksi osoittautuneesta menettelystä.

3. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka otti omasta aloitteestaan Turun esteellisyyden tutkittavakseen. Jonkalta virkamiehistöineen vie kuukauden päivät todeta esteellisyys; päätöksensä Jonkka sai puserrettua eilen julkisuuteen. Jonkan mukaan Turusen aikaisempi jäsenyys Outokumpu Oyj:n hallituksessa ja Turusen asema ydinvoimalaitosten rakentamista koskevien periaatepäätösten valmistelusta vastaavan työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston päällikkönä on muodostanut asetelman, joka on hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan tarkoittamalla tavalla vaarantanut luottamuksen viranomaistoiminnan puolueettomuuteen. - Saman lainkohdan Jonkka oli löytänyt esteellisyyden tueksi kuin minäkin blogissani ja perusteetkin ovat samanlaiset.

4. Kannattaa palauttaa mieliin, että kun Turusen esteellisyyttä alettiin julkisuudessa epäillä, TEM:n kansliapäällikkö Erkki Leuka-Virtanen tokaisi haastattelussaan, että väite Turusen esteellisyydestä on täysin ufo tai peräisin "ulkoavaruudesta." Kommentoin tätä Virtasen letkautusta blogissani 267 toteamalla, että Virtasen ufoväite on niin pöyristyttävä, että sen täytyy olla peräisin ulkohuoneesta. Mistä ihmeestä näitä härskejä virkamiehiä oikein ministeriöön siunaantuu, päälliköitä ja "johtavia asiantuntijoita", jotka eivät erota edes selvää esteellisyyttä? Eilisessä haastattelussaan tämä Leuka-Virtanen sitten hieman punotti ja pönötti mumistessaan jotain epäselvää ja käsittämättömän oloista, kun häneltä jotain asiasta kysyttiin.

5. Mutta mitä Turusen esteellisyys sitten vaikutti? Joo, ei mitenkään. Jaakko Jonkka itsekin meni toteamaan päätöksensä viimeisessä kappaleessa tuttuun silkkihansikastyyliinsä näin:

- Vaikka olen edellä kerrotulla tavalla katsonut, että periaatepäätöksen valmistelua on rasittanut puolueettomuutta kohtaan tunnettavaa luottamusta vaarantava asetelma (onpahan taas kimurantti muotoilu - suomeksi siis "selvä esteellisyys"), ei tämän kuitenkaan voida todeta vaikuttaneen päätökseen (siis kahden uuden ydinvoimalan rakentamista koskevaan valtioneuvoston periaatepäätökseen), joten oikeuskanslerilla ei ole oikeudellisia perusteita ryhtyä toimenpiteisiin.

6. Mutta mistä oikeuskansleri voisi tietää, onko Turusen esteellisyys vaikuttanut tai voinut vaikuttaa kyseiseen periaatepäätökseen? Vastaus: ei mistään. Jonkka ei edes ole yrittänyt perustella sanottua toteamustaan millään tavalla! Kun Taisto Turunen on valmistellut sanottua periaatepäätöstä ties kuinka kauan, varmaan vuosia, ja hän on kiistatta johtava valmistelija, niin olisi päin tietenkin johdonmukaista päätellä, että Turusen puolueettomuuden voidaan erittäin todennäköisesti katsoa vaikuttaneen periaatepäätökseen eli mm. siihen, keille hakijoille rakentamislupa on myönnetty. Tämä on minusta ainoa mahdollinen johtopäätös, joka asiassa on tehtävissä. Jo ennen valtioneuvoston periaatepäätöksentekemistä hallituksessa tiedettiin, että Turunen oli ollut Outokummun hallituksessa yhtiön lähtiessä mukaan Fennovoimaan ja käynnistämässä Fennovoiman voimalalupahakemusta.

7. Jos katsotaan, ettei Turusen valmistelulla ole ollut mitään merkitystä periaatepäätöstä tehtäessä, niin miksi helkkarissa hänet on ylipäätään palkattu ministeriöön valmistelemaan vuosikausiksi sanottua päätöstä ja hanketta? Eikö hän ole ollut siinä tapauksessa täysin turha virkamies? Matti Vanhanen, Mauri Pekkarinen ym. ministerit ovat kiirehtineet heti Jonkan eilisen päätöksen jälkeen selittämään, että kysymyksessä oli poliittinen päätös, jonka tekivät ministerit ja hallitus, eikä Turusella ollut minkäänlaista roolia asiassa. Miksi siis periaatepäätös on ylipäätään ollut virkamiesvalmistelussa, jos kerran poliitikot tekivät asiassa mitä halusivat? Eikö poliittisia päätöksiä valmistellakaan virkamiesten toimesta?

8. Jokainen vähänkin asioita ymmärtävä käsittää, että Vanhanen, Pekkarinen, Brax ym. ministerit puhuvat tässä(kin) heille - erityisesti tietenkin Mauri Pekkariselle - hyvin kiusallisessa asiassa täyttä potaskaa. Taisto Turunen jos kuka on nimittäin vaikuttanut asian valmisteluun ja sitä lautta myös periaatepäätöksen sisältöön ratkaisevalla tavalla. Eiväthän ministerit ja hallitus olisi tietenkään uskaltaneet päättää asiaa, jos sitä ei olisi Taisto Turusen johdolla ensin kuukausikapalla tai vuosikausia ensin valmisteltu! Oikeuskansleri Jonkka on nielaissut ministereiden ja hallituksen väitteen sellaisenaan, hän ei ole edes ryhtynyt pohtimaan, mikä Turusen rooli itse asiassa asiassa oli.

9. Oikeuskansleri Jonkan päätöksen jälkeen on selitelty, että Turunen ei itse asiassa olisi olut Fennovoiman luvan kanalla, mutta tällä seikalla ei ole merkitystä hänen jääviyttään arvioitaessa. Kyse voi sitä paitsi olla vain jonkinlaisesta jälkikäteisestä silmänkääntötempusta, jonka tarkoituksena oli ainoastaan saada näyttämään, ettei jääviys olisi vaikuttanut Turusen toimitaan.

10. Vaikka katsottaisiinkin, ettei Turusen esteellisyys ja puolueellisuus olisi vaikuttanut periaatepäätöksen sisältöön, niin olisihan oikeuskansleri Jonkka siitä huolimatta voinut ryhtyä asiassa toimenpiteisiin. Toimenpiteisiin nimenomaan Turusta vastaan, jonka on täytynyt ymmärtää, ettei hän ole lain mukaan voinut istua todetulla tavalla kahdella eri pallilla ja vetää sanottua kaksoisroolia. Toimenpiteisiin myös asianomaista ministeriä eli Mauri Pekkarista vastaan, joka oli tarkoituksellisesti junaillut Turusen Outokummun hallitukseen valtion edustajana. Mutta Jonkkapa toteaa vain ympäripyöreästi ja ilman perusteluja, että hänellä ei ole perusteita ryhtyä toimenpiteisiin asiassa.

11. Kun periaatepäätöksen keskeinen valmistelija, jonka asiantuntijan rooli on ollut aivan ratkaisevaa laatua, todetaan selkeästi esteelliseksi, olisi valtioneuvoston tekemä periaatepäätös totta kai ja ilman muuta purettava ja esitykset ydinvoimaluvista vedettävä pois eduskunnasta. Tätä on vaatinut vihreiden eduskuntaryhmä samoin kuin europarlamentaarikot Heidi Hautala ja Satu Hassi. Hautala ja Hassi ovat oikeassa myös siinä, että hallituksen olisi tullut keskeyttää ydinvoimalupia koskeva päätöksenteko, kun epäily Turusen jääviydestä tuli julki. Turusen esteellisyys on ollut todettavissa jo parin vuoden ajan, jonka periaatepäätöksen valmistelu on kestänyt. Hautala ja Hassi ovat heittäneet asiassa pallon tulevalle pääministerille Mari Kiviniemelle, jolla olisi nyt todella näytön paikka ja tilaisuus osoittaa, että hän aikoo muuttaa ja kirkastaa Matti Vanhasen jäljiltä olevaa valtioneuvoston sameaa hallintokulttuuria.

12. Epäilen kuitenkin syvästi, että Mari Kivinimestä on naista puhdistamaan tätäkään pöytää edeltäjänsä jäljiltä. Vanhanen, Pekkarinen ja Braxhan ovat jo ehtineet lukea Jonkan päätöstä kuin piru raamattua. Vanhanen totesinkin, että häntä kiinnosti Jonkan yhdeksänsivuisessa päätöksessä vain sen loppukaneetin 3-4 riviä, jossa todetaan - siis täysin ilman perusteluja - että Turusen esteellisyys ei ole voinut vaikuttaa periaatepäätökseen. Päätöksen muilla sivuilla Vanhanen, Pekkarinen ja Brax aikovat siis pyyhkiä - tai pyyhityttää virkamiehillään (eiväthän ministerit tätäkään toimenpidettä tee itse) - niin sanotusti persettä.

13. Jaakko Jonkka oli eilisen päätöksensä tiimoilta tv1:n uutistoimituksen Ari "Takatukka" Mölsän haastattelussa; Mölsähän haluaa aina haastateltavansa kanssa samaan kuvaan niin, että hänen takatukkuansa näkyy tv:ssä mahdollisimman pitkään ja näkyvästi. Jonkka ihmetteli - Mölsän suulla tietenkin - että miksi ihmeessä suomalaiset virkamiehet ovat esteellisyyden suhteen niin kovapäisiä, etteivät tunnu millään tunnistavan selviäkään esteellisyystilanteita.

14. Minulla on vastaus tähän(kin) kysymykseen tai ihmettelyyn. Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies saisivat nimittäin katsoa peiliin, sillä sieltä löytyy vastaus sanottuun kysymykseen. Jos ja kun - kuten selvästi tapahtuu - nämä ylimmät laillisuusvalvojamme antavat vuodesta toiseen näin lepsuja päätöksiä, niin eihän heidän päätöksillään, Herra paratkoon, ole eikä voi olla minkään valtakunnan tehoa estämään esteellisyyksien syntymistä jatkossakaan. Vaikka virkamiehen esteellisyys todetaan, siitä ei seuraa minkäänlaista sanktiota asianomaiselle virkamiehelle tai heidän poliittisille esimiehilleen. Eikä asianomaisten päätösten purkamista edes harkita, vaan todetaan aina vaan lakonisesti, että "ei kuitenkaan voida todeta vaikuttaneen päätökseen." Esteellinen virkamies tulisi lähtökohtaisesti aina asettaa virkasyytteeseen, sillä esteellisyydessähän on kysymys virkavelvollisuuden rikkomisesta.

15. Ei tällaisilla lepsuilla päätöksillä ole minkäänlaista vaikutusta, kuten tässä tapaus-Turusen kohdalla jälleen kerran voitiin todeta. Sekä hallitus, ministerit että asianomaiset virkamiehet lähinnä vain naureskelevat näille päätöksille ja pyyhkivät niillä ... mitä, se tuli jo edellä todetuksi.