torstai 7. heinäkuuta 2011

454. KKO hylkäsi äänin 3-2 Maija-Liisa Lahtisen purkuhakemuksen huolimatta Pekka Paavolan perättömästä lausumasta


1. Korkein oikeus on tänään julkistamallaan päätöksellä hylännyt lehtikustantaja Urpo Lahtisen lesken Maija-Liisa Lahtisen kavallustuomion purkuhakemuksen. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen lukemin 3–2 .

2. Enemmistöön kuuluivat oikeusneuvokset Bygglin, Rajalahti ja Jokela. Vähemmistöön jääneet kaksi oikeusneuvosta eli Rudanko ja Tulokas puolestaan katsoivat, että kavallustuomio on purettava ja asia saatettava uudelleen käsiteltäväksi.

3. Maija-Liisa Lahtinen tuomittiin 6.6.2006 Helsingin hovioikeudessa vuosina 1994-1995 tehdystä törkeästä kavalluksesta kahdeksi vuodeksi yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen. Tuomiossa oli kyse Maija-Liisa Lahtisen edesmenneen miehen, lehtikustantaja Urpo Lahtisen kuolinpesän varojen kavaltamisesta. Kavallettu summa oli tuomion mukaan noin viisi miljoonaa euroa, jotka talletettiin sveitsiläiseen pankkiin vuonna 1994.

4. Korkein oikeus hylkäsi 8.12.2006 antamallaan päätöksellä Maija-Liisa Lahtisen hovioikeuden tuomiota koskevan valituslupahakemuksen.

5. Maija-Liisa Lahtinen, asiamiehenään OTT Kari Uoti, haki vuoden 2010 alussa hovioikeuden lainvoiman saaneen tuomion purkamista. Lahtinen perusteli purkuhakemustaan sillä, että jutussa todistaja ollut Pekka Paavola tuomittiin 31.12.2009 annetulla Helsingin käräjäoikeuden lainvoiman saaneella tuomiolla perättömästä lausumasta. Lahtisen purkuhakemuksen mukaan hänen oikeudenkäyntinsä ei täyttänyt oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia.

6. Korkeimman oikeuden enemmistön mukaan Paavolan todistuksella ei kuitenkaan ollut vaikutusta Helsingin hovioikeuden ratkaisuun. Korkein oikeus katsoi lisäksi, että purkuhakemuksessa esitetyt seikat eivät osoita, että Lahtinen ei olisi saanut osakseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

7. Korkein oikeus on antanut ratkaisusta seuraavan tiedotteen:

8. Korkeimmasta oikeudesta saamani tiedon mukaan päätös ei ole ennakkopäätös, joten sitä ei julkaista KKO:n kotisivuilla, KKO:n vuosikirjassa tai Finlexissä. Koska kysymys on kuitenkin erittäin merkittävästä ja myös aika merkillisestä päätöksestä, on ratkaisu syytä julkistaa kokonaisuudessaan.

9. Korkeimman oikeuden päätös nro 1599(H2010/35) löytyy tästä.

10. Minusta KKO:n enemmistön perustelut ovat monilta osin yllättävät. Perusteluissa on ensinnäkin sivuutettu tyystin pro et contra -metodin mukainen eri suuntaan puhuvien seikkojen ja näkökohtien erittely. Tuomionpurun puolesta puhuvat seikat, joita tapauksessa on, kuten vähemmistön perusteluista hyvin ilmenee, olemassa, on sivuutettu enimmistön perusteluissa kokonaan ja tuotu esiin yksinomaan seikkoja, joiden on katsottu osoittavan, ettei Paavola antama perätön lausuma ole voinut vaikuttaa olennaisesti kavallusjutun lopputulokseen.

11. Suorastaan kummalliselta vaikuttaa hinku, jolla enemmistö on päättänyt ratkaista itse eli siis itse asiassa ensimmäisenä ja samalla viimeisenä oikeusasteena koko kavallussyytteen Paavolaa vastaan ajetussa oikeudenkäynnissä esiin tulleiden uusien seikkojen perusteella.

12. Laki kuitenkin lähtee siitä, että lainvoimainen tuomio voidaan purkaa syytetyn (ja tuomitun) eduksi muun muassa silloin, jos todistaja on tahallansa antanut perättömän lausuman, jonka voidaan otaksua vaikuttaneen tuomion lopputulokseen. (OK 31:8:n 2 kohta). Asiassa on selvää, että Pekka Paavola on antanut Maija-Liisa Lahtisen jutussa antanut tahallaan perättömän lausuman. Tuomion purkamiseksi ei tällöin vaadita, että purkuasiassa pitäisi olla niin sanotusti täysi näyttö siitä, että väärä vala on vaikuttanut ratkaisevasti jutun lopputulokseen, niin kuin korkeimman oikeuden enemmistö näyttää perusteluissaan tosiasiallisesti edellyttäneen. Lain mukaan riittää, että perättömän lausuman voidaan otaksua vaikuttaneen lopputulokseen, mitään muuta ei siis vaadita.

13. Itse ymmärrän ja hyväksyn vähemmistön perustelut, joissa todetaan, että kavalluksesta puheena olevassa tapauksessa tuomitseminen edellyttää, että kysymys varojen omistusoikeudesta ei ole ole tulkinnanvarainen, vaan niin selvä, että kavallusrikoksen edellyttämä anastustahallisuus täyttyy M-L. Lahtisen jättäessä varat ilmoittamatta Urpo Lahtisen omaisuutena peruskirjoituksessa.

14. Vähemmistön perusteluissa sanotaan edelleen näin:

Kysymystä varojen omistusoikeudesta ei ole selvitetty riita-asiana tuomioistuimessa. Siihen on otettu esikysymyksenä kantaa kavallusoikeudenkäynnissä, lähemmin vasta hovioikeudessa. Varojen siirtämisessä pankkitilille toisen nimiin tai määrättäväksi voi olla kysymys lahjoituksesta, ellei olosuhteista ilmene, että toimenpiteellä on ollut jokin muu tarkoitus. Olennainen merkitys on varojen luovuttajan tarkoituksella ja siitä esitetyllä näy-
töllä. Käsillä olevaan tapaukseen näyttäisi liittyvän monenlaisia pyrkimyksiä ja vaikuttimia, jotka koskevat toisaalta Lahtisen puolisoiden yhteisiä suunnitelmia ja toisaalta ulkoisia tapahtumia, kuten vireillä olevaa pesänjakoa.

15. Paavolan roolista vähemmistön perusteluissa todetaan seuraavaa:

Pekka Paavola on Urpo Lahtisen asiainhoitajan ominaisuudessa keskeisessä asemassa etsittäessä selvitystä siihen, mikä tarkoitus varojen siirtämisellä ulkomaille ja erityisesti niiden siirtämisellä Maija-Liisa Lahtisen nimiin UBS:iin on ollut. Paavolan täytyy olla selvillä myös siitä, miksi Urpo Lahtisen kuolinpesää ei tammikuussa 1995 UBS:issa käydyssä neuvottelussa ilmoitettu tilin omistajaksi. Paavolan todistajanlausunto, joka on sittemmin
todettu osin perättömäksi, koskettelee kavalluksen esikysymysten osalta olennaisia tosiseikkoja.
Paavolan rooli siinä tapahtumaketjussa, jonka perusteella syyte Maija-Liisa
Lahtista vastaan on nostettu ja jonka perusteella hänet on tuomittu, on siis ol
lut keskeinen. Paavolan perättömän lausuman voidaan olettaa vaikuttaneen
tuomion lopputulokseen.

16. Tämän olisi minusta pitänyt riittää tuomion purkamiseen ja asian palauttamiseen joko käräjäoikeuteen tai hovioikeuteen käsittelyn jatkamiseksi. On huomattava, että vähemmistö ei olisi mainitulla näytöllä vielä hylännyt syytettä, vaan olisi vain saattanut asian jatkokäsittelyyn, jolloin suullisessa käsittelyssä olisi otettu vastaan uusi näyttö ja arvioitu sen vaikutukset asian lopputuloksen kannalta.

17. KKO:n enemmistö on kuitenkin päättänyt ottaa jutun ohjat täysin itselleen ja tutkinut tavallaan koko syyllisyyskysymyksen uudelleen. Perusteiksi ovat kelvanneet perättömän lausuman antamiseen syyllistyneen Pekka Paavolan eräät muut lausumat. Tälle menettelylle KKO:lla ei ole minusta ollut oikeusturvaa ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä vaarantamatta edellytyksiä. KKO on itse asiassa riistänyt Maija-Liisa Lahtiselta oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, jossa olisi punnittu vastakkain jutussa aiemmin eli enne purkuhakemusta esitettyä ja sen jälkeen esille tullutta uutta oikeudenkäyntiaineistoa. Miksi KKO:n enemmistö on halunnut niin päättäväisesti "tappaa" jutun, vaikka edellytykset tuomion purkamiselle ja asian saattamiselle uudelleen käsiteltäväksi ovat olleet olemassa? Tämä jää arvailujen varaan.

18. Hämmennystä herättää myös enemmistön nuiva suhtautuminen väitteeseen, jonka mukaan M-L. Lahtinen ei ole saanut mahdollisuutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Outoa on jo se, että enemmistö on kaikesta päätellen antanut palttua ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännölle. Kuten vähemmistön perusteluista ilmenee, ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan katsonut, että syyksilukevaa tuomiota ei ole ihmisoikeussopimusta rikkomatta lupa kokonaan tai ratkaisevissa määrin perustaa todisteeseen, jonka vastaanottamista on rasittanut todisteen luotettavuuteen liittyvä merkittävä puutteellisuus.

19. On selvää, että avaintodistajan perätön lausuma tietyistä seikoista on merkittävä asia ja todistajan koko kertomuksen luotettavuutta alentava seikka. KKO:n enemmistö on nähnyt perusteluissaan paljon vaivaa mitätöidäkseen Paavolan antaman perättömän lausuman merkityksen, mutta vähemmistön perustelut ovat minusta myös tässä suhteessa paljon vakuuttavammat.

20. Ihmetystä herättää, että enemmistö ei edes viittaa ihmisoikeustuomioistuimen sanottuun praksikseen. Samanalaista hämmennystä aiheuttaa myös se, että enemmistö on sivuuttanut myös KKO:n omat ennakkopäätökset, joissa on ollut esillä nimenomaan kysymys perättömästä lausumasta lainvoimaisen tuomion purkuperusteena. KKO:n vähemmistö sen sijaan viittaa ennakkopäätökseen KKO 1997:193, jossa on otettu se kanta, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää näytön vastaanottamisen ja todistusharkinnan suorittamista uudelleen, jos tuomion saatua lainvoiman ilmenee, että jutussa kuultu keskeinen todistaja on antanut perättömän lausuman. Mainittu vuoden 1997 ratkaisu koski riita-asiaa. Silloin kun on kysymys ankaraan rangaistukseen päätyneestä rikostuomiosta, tilanteen eli tuomion purkamisen ja asian uudelleen käsittelyn pitäisi olla selvempi.

21. Kun KKO:n päätös on syntynyt niukimmalla mahdollisella äänierolla (3-2), olisi saattanut olla hyvinkin mahdollista, että jos asia olisi ratkaistu jossakin toisessa KKO:n kokoonpanossa, hovioikeuden tuomio olisi olisi purettu ja asia saatettu uudelleen käsiteltäväksi. Olen joskus ehdottanut, että viisijäsenisessä jaostossa äänin 3-2 syntynyt ratkaisu olisi syytä saattaa KKO:n vahvennetun kokoonpanon eli 11-jäsenisen kokoonpanon ratkaistavaksi. Näin olisi syytä menetellä nimenomaan silloin, kun asiassa on kysymys rikostuomion purkamisesta ja peruskokoonpano on katsonut äänin 3-2, ettei hakemukseen ole aihetta suostua.







79 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vaikka Pekka Paavola on tuomittu rangaistukseen perättömästä laumasta, KKO:n enemmistö siteeraa tiettyjen seikkojen osalta perusteluissaan laajasti Paavolan lausumia uutena näyttönä, joka KKO:n mielestä osoittaisi, että Urpo Lahtisella ei ollut lahjoitustarkoitusta.

KKO:n vähemmistö sen sijaan toteaa, minusta aivan perustellusti, että Paavolan perättömiksi todetut kertomuksen osat "heijastuvat olennaisesti koko kertomuksen uskottavuuteen."

Miksi enemmistö on päättänyt lähteä "mestaroimaan" itse kirjallisessa menettelyssä ja ratkaissut jutun uuden näytön perusteella välittömästi itse eikä ole, kuten vähemmistö olisi tehnyt, palauttanut asiaa uuteen käsittelyyn, jossa Maija-Liisa Lahtinen olisi Paavolan väärän valan johdosta saanut muuttuneessa tilanteessa tilaisuuden saada koko todistelu uudelleen asianmukaisesti järjestyksessä suullisessa käsittelyssä vastaanotetuksi ja arvioiduksi?

Kuten vähemmistö toteaa, Lahtinen ei ole nyt saanut tapahtumien kokonaisuutta tarkastellen osakseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

Anonyymi kirjoitti...

"Voidaan otaksua vaikuttaneen" ei yleisessä kielenkäytössä tarkoita samaa kuin "on varmuudella vaikuttanut". KKO näyttää kuitenkin taivuttaneen melko selväsanaisen lainkohdan tulkinnallaan jälkimmäiseen muotoon.

Todistaja kuitenkin valehteli oikeudenkäynnissä ja sai jopa tuomion siitä. Keneltä se olisi ollut pois, jos Lahtinen olisi saanut uuden oikeudenkäynnin?

Tuomio puretaan, jos voidaan otaksua vaikuttaneen, mutta vaikuttiko todella, se tulee ratkaista uudessa oikeudenkäynnissä, ei purkuhakemuksen yhteydessä.

Eihän jutun uudelleen käsittelemiselle jää enää mitään merkitystä, jos KKO katsoo asiakseen ratkaista ikäänkuin purkuhakemuksen sivutuotteena myös asiakysymyksen.

Vaikea on enemmistön perusteita käsittää. Näyttää Lahtiselta jääneen oikeudenmukainen oikeudenkäynti saamatta jo toisen kerran.

Maanmittari kirjoitti...

Blogisti on kylla oikeassa viimeisessa kappaleesseeaan 3-2 aanestyspaatosten siirtamisessa vahvennettuun kokoonpanoon purkutapauksissa. Jos viisijaseninen kokoonpano paatyyy purkuasiassa ratkasuun 3-2 se tarkoittaa etta asia on kaikkea muuta kuin selva ja etta ratkaisevaa on ollut KKOn kokoonpano. On hyva muistaa etta purkutapauksissa on kyse merkittavien oikeudenkayton virheellisyyksien oikaisusta jossa voidaan siten katsoa olevan myos merkittavaa yleista intressia. Purkukynnys on suomessa nahdakseni aika korkea, joten myos sita taustaa vasten 3-2 tuomiot pitaisi vieda laajempaan kokoonpanoon KKOssa (ja myos KHOssa).

Erastotenes Aleksandrialainen kirjoitti...

Puhtaan teknisesti tarkastellen olet varmaan oikeassa. Kyse on kuitenkin myös yhteiskunnan edusta. Tällä hetkellä Lahtinen pakoilee oikeutta ulkomailla. Jos tuomio kumottaisiin, saataisiinko hänet oiketeen? Oikeudenkäynti vaatisi Lahtisen henkilökohtaista paikallaoloa. Kansainvälisen pidätysmääräyksen toimivuus on osoittautunut tapauksessa huonoksi. Jos syytettä ei saataisi Lahtiselle tiedoksi, vanhenisi juttu huomattavasti nopeammin kuin Lahtisen nyt voimassa oleva vankeustuomio.

Itse näkisin asian niin, ettei ulkomaille paenneelle tuomitulle tulisi antaa oikeutta kotimaisten oikeusturvakeinojen käyttämiseen niin kauan kuin hän on paossa eikä ilmoittaudu Suomen lähimpään edustustoon kotimaahan paluuta varten. Nykyinen lainsäädäntö ei anna tähän valitettavasti mahdollisuutta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lahtinen on piileskellyt ulkomailla välttyäkseen väärän tuomion täytäntöönpanolta. Tämä jatkunee edelleen, koska KKO ei jostakin käsittämättömästä syystä halunnut suoda hänelle uutta oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä vahvasta tuomion purkuperusteesta huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

Erastotenes haluaisi ilmeisesti itse mennä "puhdasotsaisena" vankilaan syyttömänä, jos kerran tuomio on tullut.

Anonyymi kirjoitti...

Mahdollisesti KKO:n jäsenten motiivina oli juuri sadistinen halu saada viranomaiset toimimaan, jotta vuosikausia tuomion täytäntöönpanoa ulkomailla pakoillut M-L. Lahtinen saataisiin Suomeen rangaistustaan kärsimään.

Tai sitten kyseessä oli kosto siitä, että Lahtinen on onnistunut piileskelemään täytäntöönpanoa näin kauan.

KKO ei purkanut todistajan perättömästä lausumasta huolimatta tuomiota, koska oikeusneuvokset halusivat varmistaa, etteivät alemmat oikeudet enää pääsisi sörkkimään juttua ja kenties vapauttamaan Lahtista!

Tuomareiden oikeamielisyyttä kun on niin monen sorttista!

Anonyymi kirjoitti...

Suositeltavaa oheislukemistoa:

Hiitonen, Ensio: Vääryyttä oikeuden valekaavussa (1953)

Anonyymi kirjoitti...

Kerrohan Erastotenes, millä tavalla yhteiskunnan etu ja oikeusturvan evääminen sen jäseneltä korreloivat keskenään?

Ja edelleen: voisitko tyhjentävästi luetella ne toimet, joiden perusteella oikeussuoja voidaan evätä. Pakoilu ulkomailla on yksi, mitä ovat muut?

Kolmanneksi: kuka määrittää, milloin ihminen on edellä kuvatulla tavalla lainsuojaton?

Toipila kirjoitti...

Lakitieteen tohtori Ensio Hiitosen kirja on raskasta luettavaa.

Korkearvoisilla tuomareilla näyttää olleen vuosikymmeniä sukupolvesta toiseen voimakkaita ennakkoasenteita tuomitsemiinsa juttuihin. Lakikirjat heitetään näköjään roskikseen ja tuomitaan ennakkoluulojen mukaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuomitseminen ennakkoasenteen ja pelkän intuition mukaisesti on pahinta, mihin tuomari voi langeta.
Tuomarin pitäisi pystyä toimimaan sivuvaikutteista vapaana.

Mutta kuten muutamista tänäkin vuonna annetuista KKO:n ratkaisuista on nähty, tämä on tuomareille yllättävän "haastava" tehtävä. Muista tuomareista ei tiedetä, kun alempien tuomioistuinten tuomioita ei Suomessa julkisteta

HS:ssa Lahtisen jutun syyttäjä Ari-Pekka Koivisto näyttää (myös) iloitsevan siitä, että KKO:n ratkaisu "herättää taas eloon" eurooppalaisen pidätysmääräykset Lahtisen saamiseksi Suomeen rangaistustaan kärsimään.

Se, ettei Lahtinen saanut vahvasta purkuperusteesta huolimatta uutta rehellistä oikeudenkäyntiä, ei tunnu "painaa päälle kuin yleinen syyttäjä" -syyttäjää näköjään liikuttavan.

Koivisto muuten nimitettiin pari viikkoa sitten uusiin tehtäviin eli rajavartiolaitoksen oikeudellisen osaston pomoksi. Koivisto on pyrkinyt kaksi kertaa Supon päälliköksi, mutta vielä ei ole tärpännyt.

Anonyymi kirjoitti...

Kun Lahtiselta nyt evättiin uusi rehellinen oikeudenkäyntiä KKO:n oudolla päätöksellä, on syytä toivoa, että hän onnistuisi edelleen pysymään piilossa ja ettei Sveitsi luovuta häntä Suomeen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Muuten, miksiköhän Mika Myllylä ammuskeli vain paria päivää ennen kuolemaansa asunnostaan ulos pihamaalle, kuten lehdissä on kerrottu?

MIkahan todisti STT-doping -jutussa ja myönsi käyttäneensä epoa, mistä oli kertonut myös valmentajilleen, joista toinen tuomittiin jutussa.

Uhattiinko Mikaa tämän lausuman takia ja valmistautuiko Mika aseen kanssa kohtamaan mahdollisen "kostajan?" Tai pelkäsikö Mika joka tapauksessa kuvittelemaansa kostoa?

Kuorboaivin korkeuskiintopiste kirjoitti...

AP juoksee tuskassa maratonia ja syyttää sivussa. Ei tullut valtakunnansyyttäjää, eikä tulekaan tuolla tahdilla. Ottaisi akan, niin ei tarvitsisi purkaa katkeruuttaan syytettyjä kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

KKO tuntuu toimivan täysin sattuman varaisesti mitä näin ulkopuolinen saattaa havannoida.

Tuomioiden purkuhakemukset ja valituslupien myöntämättömyys ei taida perustua oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti.

Onko muuten hyväksyttävää että valituslupa evätään vaikka kaikki kriteerit valitusluvan myöntämisessä on käsillä,

1. ennakkotapaus, 2. oikeudenkäyntivirhe ja 3.erityisen painava syy?

2. kohta sanelee kaiken muun edelle.
Esteellinen tuomari ja sen suojelu on pääasia. Siinä KKO:n yksi tärkeä rooli, ulospäin tarvitsee olla niin oikeusvaltiota että..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO:n ei tarvitse eli sen ei ole koskaan pakko myöntää valituslupaa, vaikka mainitut kolme edellytystä tai jokin niistä olisi olemassa.

Laki (OK 30:3) on nimittäin kirjoitettu muotoon; "Valituslupa voidaan myöntää, jos ..."

Siis "voidaan", ei siis "on myönnettävä".

Anonyymi kirjoitti...

Ei siis ihme että oikeusoppineetkin sanovat että oikeus on arpapeliä.

"voidaan myöntää".

Kun pelataan kahdella arvalla niin toinen voitaa.

Entä jos voittaja on selvillä jo ennen arpajaisia, pesiksessä se oli sopupeli, ja niin se on Korkeimmassakin. Toki jälkimmäisessä laillisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi toteaa edellä: Ei siis ihme että oikeusoppineetkin sanovat että oikeus on arpapeliä.

"voidaan myöntää".

Kun pelataan kahdella arvalla niin toinen voitaa.

Entä jos v o i t t a j a on selvillä j o e n n e n arpajaisia, pesiksessä se oli sopupeli, ja niin se on Korkeimmassakin. Toki jälkimmäisessä "laillisesti".
lauantai, heinäkuu 09, 2011

Toinen anonyymi;
Toteutuuko tämä "laillinen" arpapeli aidon lailisesti jos ratkaisu Korkeimmassa oikeudessa on jo jonkun jäsenen toimesta tehty ennakkoon? Eräs Korkeimman oikeuden jäsenen toiminta on mm. Oikeuskanslerin tutkittavana, jota hän on jo hautonut kuukausitolkulla. Kysymyksessä on epäily ko. jäsenen toiminta esteellisenä ratkaisemassa asiaa, johon liittyy erittäin suuret taloudelliset intressit petosepäilyineen, jota tutkintaa ko. jäsen on aikaisemmassa asemassaan tutkinut ja tehnyt vapauttavan päätöksen ko. asiassa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No niin, nythän se sitten paljastui, mitä edellä jo ounastelinkin:

IS tänään:
"Mika Myllylä kertoi poliisikuulustelussa vain kaksi päivää ennen kuolemaansa, että hän pelkäsi henkensä edestä".

Anonyymi kirjoitti...

KKO:n on pakko myöntää valituslupa yhdessä tilanteessa eli silloin, kun kyse on EU-oikeuden tulkinnasta, jonka selventämiseksi tarvitaan Unionion tuomioistuimen ratkaisu. Normipohja on Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artikla, joka syrjäyttää OK 30:3:n säännöksen.

Vastaava sääntely on ollut voimassa jo 1995 lukien.

Ruotsissa säädettiin erikseen lakikin, jonka mukaan HD:n on perusteltava valitusluvan hylkäävässä ratkaisussaan se, miksi kyse ei ole EU-oikeuden tulkinnanvaraisesta kysymyksestä, jos EU-ulottuvuus on noussut esille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ok, merkitään tämä tarkennus tiedoksi.

Muuten ole sitä mieltä, että koko valituslupajärjestelmä on aikansa elänyt. Se on omiaan johtamaan helposti mielivaltaisiin ratkaisuihin siitä, kuka tai mikä asianajotoimisto taika yksittäinen advokaatti saa ajamansa asiansa KKO:n tutkittavaksi ja missä asioissa lupia myönnetään.

Näin varsinkin siksi, että KKO ei perustele lainkaan valitusluparatkaisujaan.

Erilaisten Hyvä veli-verkostojen - esim. välimiesverkostojen - merkitys korostuu juuri valitusluparatkaisuissa.

Joenranta kirjoitti...

Olen samaa mieltä Jyrki Virolaisen kanssa ko. päätöksestä.Hänen perustelunsa väärälle päätökselle ovat vakuuttavat.
Ps. Kuulin pojaltani Antilta - sinun entiseltä oppilaaltasi- että pidät hyvää Blogia. Terveiseni sinulle - opiskelukaveriltasi Risto Hakalalta.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti on arvuutellut miten alemmissa oikeusasteissa asenteet ovat.
Kansan keskuudessa ja palstoilla esiintyy näkemystä, että vahvat osapuolet voittavat aina riitansa. Tälläisia voivat olla esim. pankit, virkamiehet ja asianajajat.
Joskus näyttää siltä, että runsaita oikeudenkäyntikuluja käytetään ikäänkuin rangaistuksena siitä, että suosittuja tahoja uhmataan.
Oikeuden puolueettomutta voitaisiin helposti edistää äänittämällä istunnot kokonaan. Jos ratkaisussa ollaan puolueellisia, niin sitten ollaan pöytäkirjassakin.

Anonyymi kirjoitti...

Ari-Pekka Koiviston nimitys viittaa taas siihen, että Valtakunnansyyttäjänvirasto on jonkinlainen Pretoriaanikaarti.
Sieltähän on vallattu mm. EIT-tuomarin virka.
Rajavartiolaitoksessa Koivisto voinee vaikuttaa esim. siihen, miten turvapaikanhakijoita rajalla tutkitaan.
Noissa asioissa on nähty korkeiden vallankäyttäjien pyrkimyksiä. Niitä voidaan toteuttaa piiilotetusti organisaation sisältä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joenranta/Risto Hakala - Ok, kiitos muistamisesta! Muistan että olimme yhden lukukauden kämppiksiä Albertinkadun boksissa vuokraemännän tiukassa valvonnassa!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nim. Pera kirjoitti edellisen blogin kommentissa näin:

"Tuntuu hassulta ajatella, että kun muutaman euron nakkivarkaat saadaan tuosta vaan vaikka tuomituiksi 5 vuoden mittaisiin tuomioihin, niin yhdet tahot vaan porskuttavat sveitsin viranomaisen suojeluksessa omassa mijöössään.

Toki köyhän euro ei ole varakkaammaan euron tasoinen kun esim. jaetaan miljoonaa yksikköä kymmentä yksikköä kohti".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pera - Tuo klishee eli puhe nakkivarkaista, joka oli in vielä joskus 40-50 vuotta sitten, ei kyllä pure nykyisin vertailukohtana enää ollenkaan

Nakki- eli myymälävarkaat on nimittäin nykyisin täydellisesti lain ulottumissa. He saavat nykyisin näpistyksistään aina vain poliisin kirjoittaman rankkarin eli pikasakon, mutta sitä ei voida enää, kiitos Tuija Braxin oikeuspolitiikan, muuntaa vankeudeksi, jos sakko jää nakkivarkaalta maksamatta, niin kuin yleensä aina jää.

Tämän tietäen nakki - eli myymälävarkaat suorastaan ilkkuvat poliisille ja oikeuslaitokselle ja repivät saamiaan sakkolappuja konstaapelien nenän alla! He ovat lain ulottumissa, heille oikeuslaitos ei voi yhtään mitään.

Helpottiko, Pera?

Anonyymi kirjoitti...

Hyväveli-kerhoa kerrakseen.

Poliisi ja syyttäjä ja hovioikeus että korkein oikeus saman "vaiktusvaltaisen" käräjätuomarin ohjaksissa. Kyse ei ole tavallisesta rivi-käräjätuomarista. Vaan huomattavaa paikallista poliittista valtaa käyttävä käräjätuomari eräästä pikkukylästä.

Saman tuomarin toinen juttu:

Tuomari kehottaa etukäteen viikkoa ennen käsittelypäivää ensimmäisen osapuolen (juristin kautta) hyväksymään toisen vaatimukset.

Tästä seurausta oli se, että ko tuomari joutui jääväämään itsensä ulos. (tuomarin ennakko-asenne juttuun ja sidonnaisuudet vastapuoleen)


Kaikkein mielenkiintoisin asiassa on se, että asiasta oli jo käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio ja vastaaja haki takaisinsaantia "tutun" tuomarin kautta joka kaiketi joutui lopulta huomaamaan että "sovinto" olisi hänen kannaltaan paras ratkaisu.

Saman tuomarin kolmas juttu:

Edelleen, sama tuomari pelasti velkasaneerauksessa olevan pariskunnan pankin, keskeyttämällä saneerauksen juristin tekemän laiminlyönnin takia.
Pankki ja pelastettu juristi olivat samalta paikkakunnalta kuin tuomari.

Onko Suomi oikeusvaltio?

Anonyymi kirjoitti...

KKO:n enemmistön puolustusta:

Eipa kai se voi olla KKO:n tai hovin homma alkaa puristella joltain Paavolalta todistusta, että mimmi on saanut lahjoituksen. Jos mimmi ei ole saanut naitten vuosien aikana kasaan näyttöä lahjoituksesta, niin tuomio lienee ok. -- Jos ei ole ymmärtänyt, että tällaisten summien 'lahjoituksesta' olis syytä olla näyttö (paperi), niin silloinkin tuomio lienee OK. -- Kun Lahtisen pesä on ollut mimmille hyvin tuttu, niin kyllä siinä on jotain kummaa, jos väittää saaneensa lahjoituksen, mutta siitä ei ole näyttöä (paperia)??

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Mimmihän" on näyttänyt, että kiistanalaiset varat oli siirretty sveitsiläiseen pankkiin hänen nimiinsä; eikös tässä ole jo hieman näyttöä?

Kuten KKO:n vähemmistö on todennut, kysymys mainittujen varojen omistusoikeudesta on ollut kiistanalainen. Tuolloin olisi ollut järkevää selvittää omistusoikeus normaalissa järjestyksessä eli riita-asian oikeudenkäynnissä ja ratkaista, kummalla oli parempi oikeus varoihin.

Miksi nostaa heti hirmuisen järeä rikosprosessi ja vaatia rangaistusta törkeätä kavallusrikoksesta?

Kavallusrikoshan edellyttää tahallisuutta ja selvää anastustahtoa, niin kuin KKO:n vähemmistö toteaa. Jos kysymys varojen omistusoikeudesta on ollut kiistanalainen, niin vaadittava tahallisuus on aivan ilmeisesti puuttunut.

Mutta kun medioissa ym. on pyöritelty vuosikausia teemaa Urpo Lahtisen "pahasta leskestä" ja säälitelty Urpon ex-vaimon kohtaloa, ja kun vielä tunnettu sosiaalidemokraatti ja oikein ex-oikeusministeri Pekka Paavola, joka aikoinaan pakeni Suti Aittoniemen tutkimuksia Eurooppaan, oli sotkeutunut Urpon raha-asioiden hoitoon ja ao. jupakkaan kaulaansa myöten, oli soppa valmis ja asetelma otollinen väittää "pahan lesken" syyllistyneen törkeään rikokseen.

On aika ihmeellistä, että tällainen kuvio on läpäissyt kaikki oikeusasteet aina KKO:ta myöten!

Ne ennakkokäsitykset, ne ennakkokäsitykset! Ne kun ovat niin kovin "haasteellisia" tuomareiden työssä!

Anonyymi kirjoitti...

Olen kuullut tarinan, jonka mukaan kauan sitten erään asianajajan tultua nimitetyksi KKO:n jäseneksi oli kirjaamossa jo suljetussa kirjekuoressa kielteinen päätös valituslupahakemukseen lähdössä postiin. Kirjaamosta se kuitenkin haettiin takaisin, käsiteltiin uudelleen, valituslupa myönnettiin ja kas, juttu ratkaistiin sen osapuolen eduksi, jonka asiamiehenä KKO:een nimitetty asianajaja oli ollut.

Mutta tämähän on tietysti urbaani legenda. Eihän tällaista voi tapahtua edes Pohjois-Koreassa.

Anonyymi kirjoitti...

Enemmistön puolustrus (2):

Kiitos, hyvä kommentti ja siis ajatuksia bloginpitäjältä!

Eihän mimmillä ole ollut mitään miljoonamääräisiä rahoja. Rahat on olleet Urpon rahoja; yhdessä eivät ole tienanneen yhtikäs mitään; päin vastoin yhdessä lienevat kuluttaneet. Eli aidosti on kysymys siitä, miten Urpon miljoonat on siirtyneet mimmille.
Ei kai mimmillä voi olla omistusoikeutta muuta kuin lahjoituksen kautta? Vai voiko?
Miten ihmeessä se olisi mahdollista?

sanoi Urpon aikainen 'tamperelainen'

Erastotenes Aleksandrialainen kirjoitti...

: voisitko tyhjentävästi luetella ne toimet, joiden perusteella oikeussuoja voidaan evätä. Pakoilu ulkomailla on yksi, mitä ovat muut?

Kolmanneksi: kuka määrittää, milloin ihminen on edellä kuvatulla tavalla lainsuojaton?


Nähdäkseni lähtökohtana sille, että henkilö voi turvautua Suomen oikeuteen, tulee olla se, että hän on Suomen oikeusjärjestelmän piirissä ja on tavoitettavissa. Kyse on yhteiskuntasopimuksesta: vain yhteiskuntasopimukseen alistuvalla voi olla siihen perustuvia oikeuksia.

Toimiva prosessi voisi olla seuraava:
a) henkilöllä on voimassa oleva vangitsemismääräys, on syytä otaksua hänen oleskelevan ulkomailla ja hänellä on vireillä juttu suomalaisessa tuomioistuimessa
b) Tällöin vastapuoli (siviilijutussa) tai syyttäjä (rikosjutussa) voi vaatia jutun käsittelyn keskeyttämistä, kunnes henkilö ilmoittautuu tuomioistuimelle, poliisille tai Suomen suurlähetystölle
c) tuomioistuin kuuluttaa henkilöä kuten laissa on säädetty
d) seurauksena käsittely keskeytyy. Mahdolliset juttuun liittyvät viivästyskorot sekä vanhenemis- ja määräajat kummankin osapuolen osalta lakkaavat juoksemasta, kunnes henkilö on Suomen viranomaisten tavoitettavissa. Mahdolliset prosessipakkokeinot (takavarikko ym.) jäisivät voimaan toistaiseksi.

Tällainen menettely merkitsisi esimerkiksi sitä, että ulkomailla pakoilu ei kannattaisi, koska Suomessa oleva omaisuus olisi lainsuojattomana. Pakoilija voisi nostaa esim. kanteen vuokranmaksun laiminlyövää vuokralaista vastaan, mutta voittaisi kanteensa vasta antauduttuaan viranomaisille. Sen sijaan mitään pysyviä oikeudenmenetyksiä ei tapahtuisi, sillä määräajat jäätyisivät myös pakoilijan hyväksi. Nähdäkseni tämä täyttäisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Rahasiirto Sveitsiin;

Ei kai korkeasti oppinut juristi vaita, etta rahasiirto olisi nayttö lahjoituksesta? Mitenkä se käy ilmi, että rahasiirto on lahjoitus, eikä vaikkapa laina
tai toimeksianto ( esim. kätkeä rahat) ?

Rahathan tuli Luxista Sveitsiin ja Paavolalla lienee ollut valtakirja
siirtää rahoja, mutta tuskin hänellä oli valtakirjaa tehdä lahjoituksia Urpon puolesta!
Tiettävästi mimmin väite on ollut, että Urpo lahjoitti. Ei siis, että
Paavola lahjoitti! --

Jos rahasiirto tulkitaan lahjoitukseksi, niin silloin ollaan
niin pehmeällä suolla, että KKO:n päätös lienee enemmän kuin paikallaan.

Urpon aikainen 'tamperelainen'

Jyrki Virolainen kirjoitti...

En ole väittänyt eikä minun edes tarvitse väittää mitään varojen siirrosta. Purkuasiassa oli nimittäin kyse vain siitä, onko Pekka Paavolan väärä vala otaksuttavasti voinut vaikuttaa hovioikeuden tuomion lopputulokseen.

Viittaan tässä suhteessa seuraavaan otteeseen KKO:n vähemmistön perusteluista:

"Varojen siirtämisessä pankkitilille toisen nimiin tai määrättäväksi voi olla kysymys lahjoituksesta, ellei
olosuhteista ilmene, että toimenpiteellä on ollut jokin muu tarkoitus. Olennainen merkitys on varojen luovuttajan tarkoituksella ja siitä esitetyllä näytöllä.

Käsillä olevaan tapaukseen näyttäisi liittyvän monenlaisia pyrkimyksiä ja vaikuttimia, jotka koskevat toisaalta Lahtisen puolisoiden yhteisiä suunnitelmia ja toisaalta ulkoisia tapahtumia, kuten vireillä olevaa pesänjakoa.

Paavolan osuuden arviointi - Pekka Paavola on Urpo Lahtisen asiainhoitajan ominaisuudessa keskeisessä asemassa etsittäessä selvitystä siihen, mikä tarkoitus varojen siirtämisellä ulkomaille ja erityisesti niiden siirtämisellä Maija-Liisa Lahtisen nimiin UBS:iin on ollut. Paavolan täytyy olla selvillä myös siitä, miksi Urpo Lahtisen kuolinpesää ei tammikuussa 1995 UBS:issa käydyssä neuvottelussa ilmoitettu tilin omistajaksi. Paavolan todistajanlausunto, joka on sittemmin todettu osin perättömäksi, koskettelee kavalluksen esikysymysten osalta olennaisia tosiseikkoja.

Paavolan rooli siinä tapahtumaketjussa, jonka perusteella syyte Maija-Liisa Lahtista vastaan on nostettu ja jonka perusteella hänet on tuomittu, on siis ollut keskeinen. Paavolan perättömän lausuman voidaan olettaa vaikuttaneen tuomion lopputulokseen".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mielipiteiltään antiikinaikainen Erastotenes A. ei ole näköjään kuullut puhuttavan kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista ja niiden jokaiselle antamasta suojasta.

Anonyymi kirjoitti...

Arvon blogisti arvelee asian ratkaisseilla tuomareilla (enemmistöllä) olleen ennakkoasenne jutun lopputulokseen.

Ymmärsin, että Virolainen on itse antanut asiasa oikeudellisen asiantuntijalausunnon, jossa on puoltanut tuomion purkua. Eikö tästä synny ennakkoasenne ko. tapaukseen?

Itse KKO:n ratkaisun osalta enemmistö on perustellut lopputuloksen selvästi ja vakiintuneita todistustaakkasääntöihin nojautuen.

KKO toteaa, että jo hovioikeus oli Lahtiselle antaman tuomion perusteluissaan ottanut huomioon sen näkökohdan, että Paavola oli kertonut sveitsiläisen tilin olleen Lahtisen nimissä ja käyttöoikeuden olleen vainajalla. Perättömyys Paavolan lausumassa koski vain sitä, että hän ei varmasti väittänyt näin olevan vaan ikään kuin muisteli epävarmasti tällaista (ilmeisesti varjellakseen itseään syytteeltä osallisuudesta kavallukseen).

Kun hovioikeus jo oli ottanut syylliseksi lukevassa tuomiossaan Lahtisen olleen tilinomistajaksi merkitty, on jokseenkin käsittämätöntä väittää KKO:n vähemmistön ja blogistin tavin, että Paavolan kertoma varmuus tilinomistajasta olisi muuttanut Lahtisen tuomion toiseksi (so. vapauttavaksi).

KKO ratkaisu vaikuttaa näin täysin oikealta. Muutkaan esille tulleet seikat "lahjoitustarkoituksesta" eivät tätä muuksi muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoittaako Urpon aikainen tamperelainen sitä, että Paavola olisi siirtänyt valtuutuksensa nojalla Urpolle kuuluvia varoja miljoonatolkulla "mimmin" pankkitilille Sveitsiin vastoin Urpon tahtoa? Rohkea mies tämä Paavola.

Taitavat olla Urpon aikaisen tamperelaisen lehmät kovassa nousukiidossa. Ne irtoavat kohta kiitoradan pinnasta, vetävät laskutelineensä sisään ja katoavat taivaan sineen. Samaan horisonttiin, mihin KKO:n päätöksen perustelujen uskottavuuskin on jo aikaisemmin häipynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän perusolettaman pidä olla, että kyse on lainasta, ei omistuoikeuden siirrosta, näyttötaakka siis sillä, joka perusolettamasta poiketen esittää, että kyse on lahjasta.

Onkohan väitetyn lahjan saaja muuten aikanaan ilmoittanut saantoaan lahjaverotuksessa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti:

"Ymmärsin, että Virolainen on itse antanut asiasa oikeudellisen asiantuntijalausunnon, jossa on puoltanut tuomion purkua. Eikö tästä synny ennakkoasenne ko. tapaukseen?"

Anonyymi puhuu perättömiä. Minä en ole antanut Lahtisen purkuasiassa asiantuntijalausuntoa millekään osapuolelle!

Onkohan noin härskin ja perättömän väitteen esittäneellä anonyymillä itsellään kenties jokin kytkös asiaan?

Hgin käräjäoikeus luki 31.12.2009 antamassaan lainvoimaisessa tuomiossa Pekka Paavolan viaksi kolme eri kohtaa, joista oikeus tuomitsi Paavolan 16.3.2005 tapahtuneesta perättömän lausuman antamisesta vankeusrangaistukseen.

Ensinnäkin Paavola oli antanut väärän tiedon ja ilman laillista syytä salannut tienneensä, että Maija-Liisa Lahtinen oli merkitty omistajaksi 1994 avattuun UBS:n pankkitiliin, johon Urpo Lahtisella oli ollut kuolemaansa saakka rajoittamaton käyttöoikeus.

Toiseksi P oli antanut väärää tietoa kun hän oli kiistänyt osallistuneensa sillä tavoin tilin
avaamiseen, että hän olisi tullut mainituista seikoista tietoiseksi, ja kertomalla vielä käräjäoikeudessa, että tilin avaamiseen liittyneet asiakirjat olivat ol-
leet ranskankielisiä, jota kieltä hän ei ymmärtänyt.

Lisäksi Paavola oli todistajana kuultaessa antanut väärän tiedon kysyttäessä mainitulle pankkitilille talletettujen varojen myöhemmistä liikkeistä kertomalla, ettei tiedä asiasta mitään, vaikka tosiasiassa hän oli itse ollut vuonna 1995 järjestämässä varojen siirron erääseen toiseen pankkiin.

Paavola on ollut jutun avaintodistaja ja hänen todistuksensa on, kuten KKO:n vähemmistö on todennut, kosketellut kavalluksen esikysymyksen osalta olennaisia tosiseikkoja.

Paavolalla on ollut keskeinen rooli siinä tapahtumaketjussa, jonka perusteella syyte Lahtista vastaan on nostettu ja jonka perusteella Lahtinen on myös tuomittu rangaistukseen.

Tämän olisi kaiken pitänyt riittää arvioon, jonka mukaan P:n perättömän lausuman voidaan otaksua vaikuttaneen kavallusjutun lopputuloksen.

Vastaavanlaisissa tapauksissa on menetelty normaalisti siten, että tuomio on todistajan perättömän lausuman johdosta purettu ja asia on saatettu jatkokäsittelyyn, jossa todistelu on tarvittavalta osin vastaan uudelleen ja sitten myös ratkaistu uudella tuomiolla, josta on oikeus valittaa.

KKO:n enemmistö ei ole kuitenkaan menetellyt vakiintuneen käytännön mukaisesti, vaan on halunnut jostakin syystä lähteä itse "mestaroimaan" eli tutkimaan koko jutun karvoineen päivineen eräänlaisessa miniprosessissa, joka on perustunut yksinomaan kirjalliseen aineistoon.

KKO:n enemmistö on nähnyt paljon vaivaa a) mitätöidäkseen Paavolan perättömän lausuman merkitystä ja b) kuvittelemalla, miten hovioikeus olisi ratkaissut jutun, jos se olisi tiennyt, että Paavolan lausuma oli em. osin perätön!

Miksi KKO on ottanut ohjat ja ryhtynyt arvailemaan, miten hovioikeus olisi ratkaissut jutun? Miksi ryhtyä arvailemaan, kun KKO:lla olisi ollut mahdollisuus purkaa hovioikeuden tuomio ja määrätä asia hovioikeudessa tapahtuvaan uudelleen käsittelyyn!

Outoa on myös se, että KKO:n enemmistö on perustanut "otaksuttavan arvionsa" jutun lopputuloksesta keskeisesti juuri perättömästä lausumasta tuomitun Paavolan lausumiin siitä, ettei Urpo L:lla olisi ollut lahjoitustarkoitusta.

KKO:n vähemmistö lausuma, jonka mukaan P:n perättömiksi todetut osat hänen kertomuksestaan "heijastuvat olennaisesti koko kertomuksen uskottavuuteen" on aivan ymmärrettävä.

KKO:n vakiintuneesta käytännöstä poikenneen menettelyn johdosta Lahtiselta on riistetty mahdollisuus saada asia uudelleen vireille ja todistelu vastaanotetuksi ja arvioiduksi muuttuneessa tilanteessa.

MIkä on ollut se motiivi, minkä vuoksi KKO:n niukka enemmistö on halunnut evätä Lahtiselta oikeuden uuteen rehelliseen oikeudenkäyntiin, vaikka asiassa on esitetty todella vahva purkuperuste?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Rikosasiassa syyttäjällä on todistustaakka, joten syyttäjän tulee näyttää, ettei kyse ole ollut lahjoitustarkoituksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen huomio blogistilta. Syyttäjällä on rikosasiassa todistustaakka. Tämä perusasia on tainnut unohtua aika monelta, tässäkin keskustelussa! Kuinkas nyt syy pannaan?

Anonyymi kirjoitti...

Hevosenkengän nyrkkeilyhansikkaaseensa piilottanut voittaa ottelun niukasti. Kun vilppi selviää, kehätuomari kieltäytyy antamasta hävinneelle uusintaottelua, koska arvioi, ettei tämä kuitenkaan olisi rehellisessä ottelussa voittanut. Kenen oikeustaju hyväksyy tämän?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Osuva vertaus tuo hevosenkenkätapaus!

KKO:n päätöksessä kiinnitti huomiota myös se, että Lahtiselle ei varattu tilaisuutta lausua siitä, mitä syyttäjä sekä Hymy ja Jeppe lahtinen olivat vastauksissaan esittäneet. Tämä osaltaan kuvastaa KKO:n enemmistön käyttöön ottaman miniprosessin epämääräisyyttä.

Normaalisti syytetty saa oikeudenkäynnissä viimeisen puheenvuoron. Jos KKO:n enemmistö päätti ottaa prosessin ohjakset lopullisesti itselleen, olisi sen toki pitänyt antaa Lahtiselle asianmukainen tilaisuus ajaa asiaansa ja esittää omat kannanottonsa vastapuolten väittämiin.

Todettakoon vielä, että KKO:n päätöksessä ei kerrota, mitä M-L. Lahtinen ja hänen vastapuolensa olivat KKO:ssa tarkkaan ottaen esittäneet.

Onkohan niin, että KKO:n päätös on perustunut asiallisesti täydellisesti siihen, mitä syyttäjä ja asianomistajat ovat vastauksissaan lausuneet?

Joenranta kirjoitti...

Maija-Liisa Lahtisen asiamiehenä on ollut oikeustieteen tohtori Kari Uoti. Hänellä on värikäs menneisyys. Hän on omissa jutuissaaan menestyksellisesti voittanut niitä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Täten uskonkin, että tämä asia käsitellään vielä siellä. Olisikohan muuten joidenkin enemmistön oikeusneuvosten kantaan saattanut vaikuttaa asiamiehen persoona. Tällainen asia jostain syystä tulee mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Kari Uoti kirjoittaa blogissaan tapauksesta mm. näin:

-"Pekka Paavola oli hyvin hankala saada vastuuseen teostaan. Sekä poliisi että syyttäjä kieltäytyivät alunperin edes tutkimasta Pekka Paavolan epäiltyä väärää lausumaa, jonka perusteella Maija Lahtinen tuomittiin. Esitutkintakoneiston mukaan edes syytä epäillä kynnys ei Paavolan teon osalta ylittynyt, vaikka mies lopulta tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen teostaan.

Paavolaa syyttänyt syyttäjä rajasi Paavolaa koskeneen syytteen siten, että sillä ei mahdollistettaisi purun saamista. Paavolaa syytettiin siis varovaisesti. Tätä korkeimman oikeuden enemmistö käytti perusteluissaan hyväksi. Paavola ei valehdellut relevanteista seikoista".

KKO:n enemmistö tuntuu hieman näpäyttävän Kari Uotia perusteluissaan, joissa todetaan, että M-L. Lahtisen purkuhakemuksessa (laatijana siis Kari Uoti) "vedottujen uusien seikkojen voidaan jopa katsoa tukevan hovioikeuden tuomiossa esitettyä näkemystä tapahtumien kulusta silloin, kun rahat oli siirretty Luxemburgista Sveitsiin."

Olisiko Uotin siis pitänyt tyytyä ainoastaan vetoamaan siihen, että Paavola oli antanut perättömän lausuman, mutta jättää vetoamatta po. muihin uusiin seikkoihin?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO:n enemmistön tynkäprosessin päätteeksi antama päätös olisi ollut "täydellinen kukkanen", jos KKO olisi samassa rytäkässä purkanut Pekka Paavolan saaman lainvoimaisen rangaistustuomion perättömästä lausumasta! Eihän Paavolan lausumalla ollut KKO:n enemmistön mielestä mitään merkitystä Lahtisen jutussa!

No, ehkäpä Paavola kohta hakee itse tuomionsa purkua ja myös saa sen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO on äskettäin myöntänyt syyttäjälle valitusluvan asiassa, joka koskee Kari Uotin kelpoisuutta toimia Jippii-jutussa erään syytetyn asiamiehenä ja avustajana. Ks. Finlexistä VL 2011:71.

Mainitussa asiassa valituslupa heltisi syyttäjälle todella helposti eli 2-3 rivin mittaisella valituslupahakemuksella.

Anonyymi kirjoitti...

Perusteet sille, että KKO:n ratkaisu tässä tapauksessa on väärä, ovat paitsi vakuuttavat, myös ilmiselvät.

KKO voisikin nyt toimia tyylikkäästi, ottaa lusikan kauniiseen käteen ja purkaa päätöksensä omasta aloitteestaan. Mutta onko selkärankaa?

Anonyymi kirjoitti...

Pahoittelen, jos olin käsittänyt väärin blogistin olleen asiantuntijalausunnon laatija Lahtisen asiassa.

Todistustaakasta sen verran, että tietenkään se ei ole aina täysipainoisesti vain syyttäjällä. Erilaisissa kysymyksissä todistustaakan painoarvo vaihtelee, josta esimerkkinä olkoon väkivaltarikoksissa usein puolustuksen esittämä väite hätävarjelusta. Jos todistustaakka olisi täydellisesti itsepuolustusta koskevan väitteen kaatamiseksi syyttäjällä, useimmat väkivaltarikolliset pääsisivät kuin koira veräjästä. Tietenkin puolustuksen pitää esittää jotakin konkreettista väitteensä tueksi.

Omasta mielestäni KKO syynä tuomion purun epäämiseen on se oikea periaate, että lainvoimaista tuomiota ei tule purkaa hepoisin perustein. Tässä jutussa oikein mitään konkreettista ei purun puolesta esitetty.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lahtisen tapauksessa ei ole ollut kyse mistään hätävarjelusta.

Kavallusjutussa on kiistatonta, että syyttäjällä on todistustaakka syytetyn anastustahallisuudesta.

Purkua ei ole nyt haettu todellakaan "heppoisin perustein", sillä avaintodistajan perätön lausuma on klassinen esimerkki tilanteessa, jossa lainvoiman saanut tuomio vakiintuneen käytännön mukaisesti puretaan syytetyn eduksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ratkaisussa KKO 2008:24 selostetussa asiassa KKO ei suostunut purkamaan Vaasan hovioikeuden lainvoimaista langettavaa rikostuomiota, vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kohdassa turvattuun sananvapauteen oli kyseisessä tapauksessa puututtu artiklan 2 kohdan vastaisesti, kun hovioikeus oli tuominnut X:n sakkorangaistukseen painotuotteen kautta vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta.

Sanottua ratkaisua KKO 2008:24 on arvosteltu oikeuskirjallisuudessa yleisesti kovin sanoin.

On todella mielenkiintoista havaita, että sanottua vuoden 2008 ratkaisua olivat tekemässä oikeusneuvokset Bygglin ja Rajalahti.

Samat herrat nimittäin kuuluivat myös M-L. Lahtisen purkuasiassa KKO:n kolmen jäsenen enemmistöön, joka ei suostunut purkamaan hovioikeuden tuomiota, vaikka tuomiota rasitti klassinen purkuperuste eli avaintodistajan antama perätön lausuma.

Oikeusneuvos Tulokas jäi myös vuoden 2008 ratkaisussa KKO:n vähemmistöön, sillä hän olisi purkanut myös tuolloin hovioikeuden tuomion.

Bygglin ja Rajalahti kuuluvat näköjään sarjaan "karskit jätkät": Mikä on kerran tuomittu, niin se pysyy, sanokoon laki tai ihmisoikeustuomioistuin mitä tahansa!

Vuoden 2008 tapaukselle ja M-L. Lahtisen tapaukselle on yhteistä myös se, että kummassakaan tapauksessa KKO ei ollut aikoinaan myöntänyt valituslupaa hovioikeuden tuomioon.

Anonyymi kirjoitti...

Kun KKO:n jäsenmäärä on suuri ja jäsenten juridinen osaamistaso vaihtelee melkoisesti, voi käytännössä muodostua eräänlaisia rättsfara-kokoonpanoja.

Anonyymi kirjoitti...

Jatkan blogistin arvostelua:
Esiin tuomasi KKO 2008:24 on hyvä esimerkki tapauksesta, jossa on ollut ilmeisen selvä syy purkaa aiempi (Vaasan HO:n) tuomio. Olen siinä asiassa samalla kannalla vähemistöön jääneen Tulokkaan kanssa. Tosin hän unohti omista perusteluistaan ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan, joka oli esittelijän mietinnössä (tosin esittelijä olisi soveltanut väärää purkuperustetta 31:8 3k) ja joka erityisesti puoltaa ihmisoikeustuomioistuimen antaman tuomion kanssa ristiriidassa olevan kansallisen tuomion purkamista ilmeisesti väärän lain soveltamisena.

KKO 2008:24 koski sananvapautta ja siitä annettu väärää kansallista tuomiota. Sillä ei ole mitään tekemistä Lahtisen tapauksen kanssa, jossa voisi olla sitten kyseessä ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaisesta oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevasta loukkauksesta.

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti toteutuu, vaikka todistaja siinä lausuu sinänsä valheellsia tietoja, mutta joilla ei voi olla vaikutusta lopputulokseen, niin kuin Lahtisen tapauksessa asia ilmiselvästi on. KKO:n vähemmistö näkee tulkinnanvaraisuutta esikysymyksessä tilinomistajuudesta, mutta ei kykene mielestäni perustelemaan argumenttiaan oikein mitenkään.

Yksinkertaistaen: Lahtinen on itse mennyt avaamaan tiliä Paavolan kanssa ja kirjannut itsensä tilinomistajaksi (ja tällä perusteella väittäen myös varojen omistajaksi). Mutta eihän se näin mene! Varat olivat yksiselitteisesti vainajan omaisuutta siirrettäessä ne Luxemburgiin (yrityskauppahintaa vainajan yrityskaupasta). Missään ei ole tapahtunut mitään omistuksen siirtymää, paitsi itse Lahtisen toteuttamalla tilin avausoperaatiolla. Kaiken lisäksi tämä tosiseikka (tilinavaus Lahtisen nimelle) ei lain mukaan muuta omistussuhdetta sinänsä mihinkään. Missä siis tuomion purkamisen pihvi? Paavolan sanomisilla tai sanomatta jättämisillä ei ole tässä tekemistä asian lopputuloksen kannalta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jäbä ei näytä nyt lainkaan bonjaavan, mistä on kyse ja mikä on tapauksen pihvi.

Etteikö muka tapauksella KKO 2008:24 olisi mitään yhteyttä Lahtisen tapauksen kanssa! Kyllä vain on. Yhteistä on nimenomaan tiettyjen jäsenten tiukka suhtautuminen purkukynnykseen.

Samat jepet eli Bygglin ja Rajalahti, jotka viis veisasivat EIT:n tuomiosta sananvapausasiassa, olivat mukana myös Lahtisen purkuasiassa ja riistivät Lahtiselta mahdollisuuden uuteen rehelliseen oikeudenkäyntiin!

Kummassakin tapauksessa on kyse merkittävästä ihmisoikeudesta ja sen rikkomisesta, vuoden 2008 tapauksesta sananvapaudesta ja Lahtisen tapauksessa taas oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä.

Kummassakin tapauksessa KKO:n enemmistö sivuutti tyystin ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön. Tämän teki KKO:n enemmistö myös Lahtisen tapauksessa, kuten KKO:n vähemmistön perusteluissaan viittaamista EIT:n ratkaisuista ilmenee. Niihin KKO:n enemmistö e kiinnittänyt minkäänlaista huomiota. Ei myöskään aiempaan ratkaisuunsa KKO 1997:193, jossa oli kyse saamantapaisesta tilanteesta.

Kavallusrikoksesta tuomitseminen edellyttää, että kysymys anastetuksi väitettyjen varojen omistusoikeudesta ei ole tulkinnanvarainen, kuten po. tapauksessa on asian laita, vaan niin selvä, että anastustahallisuus täyttyy. Tämän anonyymi sivuuttaa kokonaan.

Varojen omistusoikeudella on siis tärkeä merkitys. Se, että varat on siirretty M-L. Lahtisen nimin ja vieläpä yhdessä Urpo L:n asiantuntijana ja avustajana käyttämän lakimiehen kanssa, viittaa minusta toki lahjoitustarkoitukseen, jolloin kyse ei voisi olla varojen anastuksesta. Kysymys varojen omistusoikeudesta ei missään tapauksessa ole ollut niin selvä kuin anonyymi esittää.

Kuten KKO:n vähemmistö toteaa, po. tapaukseen liittyy monenlaisia pyrkimyksiä ja vaikuttimia, jotka koskevat toisaalta L:n puolisoiden yhteisiä suunnitelmia ja toisaalta ulkoisia tapahtumia kuten vireillä olevaa pesänjakoa. Kun näin on, kysymys varojen omistusoikeudesta ei ole niin selvä, että kavallusrikoksen anastustahallisuus täyttyisi.

Asia olisi tullut avaintodistajana kuullun PP:n perättömän lausuman ja uusien seikkojen johdosta saattaa uuteen asianmukaiseen käsittelyyn, jossa asianosaisilla olisi ollut normaalit edellytykset ajaa asiaansa ja esittää oikeudellisia argumenttejaan ja todisteitaan.

Juuri tässä on ko. tapauksen pihvi tai pointti. KKO:lla ei ole voinut olla riittäviä edellytyksiä todeta epämääräisessä tynkäprosessissa, että varojen siirtämisen tarkoitusta valottavia uusia seikkoja ei voisi enää asian jatkokäsittelyssä tulla esiin eikä lyödä lukkoon käsitystä, jonka mukaan M-L. Lahtisella ei olisi esitettävissä Urpon luovutustahdosta asiaan vaikuttavaa uutta näyttöä, jos tuomio purettaisin ja asia otettaisiin uudelleen käsiteltäväksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomion purkamisen pihvi lienee tämä: KKO ei voi mitenkään purkuhakemuksen käsitelyn yhteydessä todistelua vastaan ottamatta etukäteen tietää, mitä purettua päätöstä uudelleen käsiteltäessä esitettävä näyttö olisi ja mikä vaikutus sillä olisi lopputulokseen. Se voi korkeintaan olla tietävinään. Eikä siltä pohjalta pidä mennä mitään asiaa ratkaisemaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hyvä, tuossahan se pihvi tuli ytimekkäästi todetuksi!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO 1997.193: Kun perätön lausuma oli koskenut keskeistä seikkaa riita-asian oikeudenkäyntiaineistossa, tuomio purettiin ja asia palautettiin alioikeudelle näytön uudelleen arvioimiseksi.

Ratkaisunsa perusteluissa KKO lausui näin:

- Teletalo Oy, joka on velvoitettu maksamaan korvausta Lasse Tapio Laaksoselle työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä, on vaatinut tuomion purkamista sillä perusteella, että Hyvinkään käräjäoikeus on 3.4.1997 tuominnut asiassa todistajana kuullun Vesa Kalevi Luukkasen rangaistukseen valalla vahvistetun perättömän lausuman antamisesta.

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lainvoimainen tuomio voidaan purkaa, jos todistaja on tahallaan antanut perättömän lausuman, jonka voidaan olettaa vaikuttaneen lopputulokseen.

Purettavaksi haettu tuomio on perustunut nyt kysymyksessä olevilta osin Laaksosen työtovereiden Luukkasen ja Tajakan todistajankertomuksiin. Mihin lopputulokseen asiassa olisi päädytty ilman Luukkasen lausumaa, ei ole tämän purkuasian yhteydessä varmuudella ratkaistavissa. Kun Luukkasen lausuma on koskenut keskeistä seikkaa riita-asian oikeudenkäyntiaineistossa, jutun uusi käsittely alioikeudessa on tarpeen näytön uudelleen arvioimiseksi. Tämän vuoksi Korkein oikeus hyväksyy purkuhakemuksen.
---
Tapaus KKO 1997:193 koski siis riita-asiassa annetun tuomion purkamista. Kun nyt Lahtisen tapauksessa on haettu ankaraan rangaistukseen (2 v 9 kk vankeutta) tuomitun syytetyn tuomion purkamista avaintodistajan keskeisestä seikasta antaman perättömän lausuman johdosta, olisi tietenkin vielä suuremmalla syyllä ollut aiheellista purkaa tuomio ja palauttaa asia näytön vastaanottamisen ja uudelleen arvioinnin takia käräjä- tai hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi.

KKO:n enemmistö teki kuitenkin po. rikosjutussa juuri päin vastoin kuin vuoden 1997 tapauksessa tehtiin. Perin oudoltahan tämä siis vaikuttaa.

KKO ei ole halunnut julkaista ratkaisua ennakkopäätöksenä. KKO on siis itsekin ollut sitä mieltä, ettei ratkaisu kelpaa malliksi tulevissa tapauksissa, vaan kyseessä on jonkinlainen sui generis -ratkaisu. Tämä herättää entistä enemmän arveluja ja epäluuloja KKO:n todellisista motiiveista.

Anonyymi kirjoitti...

Täsmälleen samoilla perusteilla päädytään siis täysin vastakkaisiin lopputuloksiin. Sitten tuomioistuimia pitäisi vielä kunnioittaa. Eikö se kunnioitus pitäisi niiden itse ansaita?

Anonyymi kirjoitti...

Miten tähän suhtautuu favor defensionis periaate? Eikö siitä voida johtaa näkemys, jonka mukaan epäselvissä tapauksissa pitää syytetyn, tai tässä tapauksessa jo tuomitun mieluummin saada uusi oikeudenkäynti, kun jättää se hänelle myöntämättä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä, myös syytetyn suosimisen periaate puhuisi po. tapauksessa uuden oikeudenkäynnin puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä käy sääliksi Maija Lahtista. Hän joutuu tyytymään vain puoleen miljoonaperinnöstä. Raukka on joutunut olemaan oikeutta paossa jo monta vuotta kun roistoksi tiedetty Pekka Paavola olikin sitä mieltä, ettei rahat kuulukaan hänelle vaan Urpo Lahtiselle. Mitenkähän Maija raukka nyt tulee toimeen.

Anonyymi kirjoitti...

Lahtinen valittaa EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen. Pidän peukkuja. Toivottavasti KKO saa näpäytyksen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ihmisoikeustuomioistuin ei voi kuitenkaan purkaa tai muuttaa KKO:n päätöstä. Se voi vain antaa "sapiskaa" Suomen valtiolle, jos suomalaiset tuomioistuimet ovat töppäilleet.

Jos ihmisoikeustuomioistuimen tuomio, jota saadaan varmaankin odottaa 3-4 vuotta, olisi langettava, voidaan sen jälkeen hakea uudelleen hovioikeuden tuomion purkua.

Mutta kuten ratkaisussa KKO 2008:24 ilmenee, KKO ei välttämättä pura lainvoimaista tuomiota, vaikka tuomio ihmisoikeustuomioistuimen mielestä olisi ihmisoikeuksien vastainen tai siihen johtanut menettely epäoikeudenmukainen.

Ei ainakaan, jos KKO:n kokoonpanossa sattuu istumaan tuolloin tuomionpurun suhteen "kovia kundeja" tai mimmejä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kai mikään estä kokeilemasta onnea aikaisemminkin, jo ennen ihmisoikeustuomioistuimen langettavaa päätöstä? Jos vaikka sattuisi juttu osumaan muille kuin "koville kundeille"?

Tässähän voidaan vedota siihenkin, ettei Lahtiselle annettu tilaisuutta tulla kuulluksi muiden asianosaisten vastausten johdosta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä KKO ei juuri koskaan poista tai pura oma päätöstään. Kollegiaalisuutta löytyy tarvittaessa, jos tarve vaatii.

Periaatteessa KKO:n samakin kokoonpano voisi hylätä myös uuden purku- tai kanteluhakemuksen, jos katsotaan, ettei hakemuksen tueksi ole esitetty asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiä uusia seikkoja tai todisteita (OK 2:10.1).

Jos kannellaan siitä, että Lahtista ei ole kuultu siitä, mitä hänen vastapuolensa ovat purkuhakemuksen johdosta antamissaan vastauksissa esittäneet, ei KKO:n sama kokoonpano voisi kuitenkaan uutta hakemusta ratkaista.

Mahdollista on myös kantelu- tai purkuhakemuksen ratkaiseminen KKO:n kolmijäsenisessä kokoonpanossa, jos kaikki jäsenet ovat yksimielisiä hakemuksen hylkäämisestä.

Minusta tuo kuulemiskysymys lienee ainoa, asia, jonka perusteella uusi hakemus voitaisiin tehdä.

Olen sitä mieltä, että Lahtiselle olisi pitänyt kuulla mainittujen vastausten johdosta, koska KKO päätti itse tutkia, mikä vaikutus Paavolan perättömällä lausumalla oli asiassa.

Vastauksissa on voitu vedota sellaisiin seikkoihin ja oikeudellisiin argumentteihin, joista Lahtisella ja hänen asiamiehellään ei ole ollut tietoa ja jotka ovat kenties ratkaisevasti vaikuttaneet KKO:n enemmistön päätökseen.

EsTiempo kirjoitti...

Kiitos professori Virolainen hyvästä blogikirjoituksesta.

Syyttäjän todistaja saa valehdella! = lex Maija Lahtinen. Ilmankos KKO ei antanut asiassa ennakkopäätöstä! = lex Maija Lahtinen.

Tätä paskakasaa kun toivottavasti tulevaisuudessa pöyhäistään, niin tulemme luultavasti, armottoman lemun lisäksi, näkemään oikeusvaltiomme hyväveli-verkoston toiminnan ja koko tämän casen karmeuden. Maijan ihmisoikeuksia on toistuvasti rikottu vuosikausia, tämä ei ole ensimmäinen kerta.

Mikä ihmeen vimma saa oikeuden toimimaan näin?

Anonyymi kirjoitti...

"...KKO päätti itse tutkia, mikä vaikutus Paavolan perättömällä lausumalla oli asiassa."

Tämä lainaus blogistin tekstistä sisältää asian ytimen. Miten nykyisessä suullisuutta ja todistelun välittömyyttä korostavassa prosessissa mikään tuomioistuin voi välittömän todistelun vastaanottamisen sijasta perustaa ratkaisunsa pelkästään ajatusleikkiin?

Mitä kyseinen todistaja EHKÄ uudessa oikeudenkäynnissä olisi sanonut, ja miten se EHKÄ poikkeaisi tai ei poikkeaisi aikaisemmasta kertomuksesta, johon on sisältynyt rikos? Mitä muuta näyttöä EHKÄ olisi esitetty, ja mikä vaikutus sillä EHKÄ olisi ollut lopputulokseen?

Mitä enemmän asiaa pohtii, sitä järjettömämmälle alkaa KKO:n enemmistön kanta tuntua. Kovat kundit näyttävät olevan paitsi tietäjiä, myös ennustajia.

EsTiempo kirjoitti...

Anonyymi sanoi: "Kyllä käy sääliksi Maija Lahtista. Hän joutuu tyytymään vain puoleen miljoonaperinnöstä. Raukka on joutunut olemaan oikeutta paossa jo monta vuotta kun roistoksi tiedetty Pekka Paavola olikin sitä mieltä, ettei rahat kuulukaan hänelle vaan Urpo Lahtiselle. Mitenkähän Maija raukka nyt tulee toimeen."

Anonyymilla menee ennakkoasenteen puolelle. Ensinnäkin, Maija Lahtinen oli Urpo Lahtisen vaimo. Toiseksi, rintaperillinen Jeppe Lahtinen ja edellinen vaimo Hymy Lahtinen ovat saaneet osansa, arviolta noin 300 miljoonaa markkaa rahana ja muuna arvopapereina. Lehtimieskaupan arvo oli alle 400 mmk. Maija Lahtisen avio-oikeuden nojalla saama osuus olisi ollut käsittääkseni 50 mmk. Nyt kyseessä ollut 34 mmk on siis alle tuon Maija Lahtiselle kuuluvan perintöosuuden, jonka UL halusi siirtää turvaan Jeppe ja Hymy Lahtisen agressiivisilta "mullekaikki-toimilta". Tämä pointtina vain siksi, että lukijat eivät saa väärää kuvaa, että poikarukka ja entinen vaimo ovat jääneet puille paljaille, päinvastoin!

Kolmanneksi, Maija Lahtinen on ilmoittanut, että ei mene syyttömänä vankilaan. Kuka ei näin toimisi. Maija Lahtisen ainoa toive ja tavoite on ollut, että oikeus nimenomaan toteutuisi ja asiat ilman vale-todistajia käsiteltäisiin oikeudessa.

Yksi asia on varma: Maija Lahtinen on ollut edellä mainituista Lahtisista ainoa, joka on pyrkinyt kunnioittamaan Urpo Lahtisen muistoa ylläpitämällä mm. Kotimuseo Villa Urpoa Ylöjärvellä Urpon tahdon mukaisesti. J & H Lahtinen taasen ovat eri oikeusasteissa pyrkineet tekemään Urposta oikeustoimikelvottoman toteuttaakseen tarkoitusperiään eli kasvattamaan pankkitilisaldojaan. Mainittakoon, että Hymy ja Urpo olivat olleet asumuserossa vuodesta 1968. Jutun voidaan sanoa kestäneen nyt siis 43 vuotta! Olisikohan maailmanennätys?

Anonyymi kirjoitti...

Koville kundeille mikään epäinhimillinen ei ole vierasta.

Anonyymi kirjoitti...

M-L Lahtinen ei piileksi väärää tuomiota välttääkseen, vaan lainvoimaisen tuomion täytäntöön panoa välttääkseen. Maija-Liisa Lahtinen voisi osoittaa varat helposti omikseen vaikkapa näyttämällä kopion maksamastaan lahjaverosta, koskien ko.miljoonia. Miksiköhän M-L Lahtinen Ei näytä kopiota maksamastaan lahjaverosta? Nim. L.H. Hoppu

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toki myös lainvoimainen tuomio voi olla väärä! Tätähän purkuhakemuksessa juuri on väitetty.

Lahjaveron maksaminen tai maksamatta jättäminen ei ratkaise väitettyä ja kiistanalaista omistusoikeutta. Kun M-L-Lahtisen oikeus po. varoihin on riitautettu, lienee ymmärrettävää, että lahjaveroa ei ole maksettu.

Kysymys po. varojen omistusoikeudesta on riidanalainen ja epäselvä. Vaikka varojen katsottaisiin kuuluneen Urpo L:lle, ei niiden ilmoittamatta jättäminen voi toteuttaa törkeän kavallusta, jos M-L. Lahtiselta on puuttunut kavallukseen vaadittava anastustahallisuus.

Kysymys siitä, kenellä on varoihin toisia parempi oikeus, olisi ollut järkevää selvittää oikeudessa rauhallisesti riita-asiana. Miksi piti nostaa massiivinen rikosprosessi?

Anonyymi kirjoitti...

M-L Lahtisen lahjavero miljoonista lankesi maksettavaksi 3-5 vuotta ennen kaikkia myöhemmin käynnistettyjä prosesseja. Tämän veron maksu olisi ollut todiste mahdollisesta laillisesta saannosta. Tosin Urpon oikeutoimikelpoisuus on ollut kyseenalainen lähes koko seurustelun ajan. Taisi pudota Urpolta housut nilkkoihin vihkimisen yhteydessä. Urpo hihitti ymmärtämättä missä oli,häissä vai ristiäisissä..Haaskaa vietiin. Nim. L.H. Hoppu

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Viittaan L.H.Hopun uuden kommentin johdosta siihen, mitä jo hänen edellisen kommenttinsa johdosta aiemmin totesin.

Nim. L.H.Hopulla (luultavasti tamperelaisia tai ex-tamperelaisia tai pirkanmaalaisia joka tapauksessa) tuntuu olevan jonkinlaista, joko todellista tai kuviteltua, sisäpiirintietoa Lahtisten avioliitosta ym. asioista.

Minulla ei tuollaista tietoa ole, ja vaikka olisikin lukenut keltaisesta lehdistöstä tuollaisia juorujuttuja, niin eihän rikostuomiota voida sentään tuollaisiin ("housut nilkoissa") juttuihin perustaa.

Mutta mistäs sen tietää, vaikka KKO:n enemmistökin olisi perustanut ratkaisunsa osin tuollaisin urbaanilegendoihin!

Anonyymi kirjoitti...

TV-ohjelma M-L Lahtisesta ehkä vuosi sitten taisi kertoa, että Sveitsissä tapaus on katsottu riita-, ei rikosjutuksi.
Päivän HS:ssa oppineet ovat kommentoineet tuomiota kovasanaisemmin kuin blogisti.
Tuomioistuinten tavoitteeksi on joskus sanottu valitusmahdollisuuksien lopettaminen, ei oikeuden toteuttaminen.
Valittamisen lopettamiseen on riitajutuissa saatu vauhtia, kun HO ei enää käsittele alle 10 000 eur riitoja.
Valitettavasti dokumentointi KO:ssa ei ole sellaista- edes rehellistä- että ratkaisuja voitaisiin tehdä kirjallisen materiaalin pohjalta.
Oikeutta ylistetään puolueettomaksi- poliittisesti- mutta entä riippumattomuus intresseistä ja henkilösuhteista ?
Jääviyden kynnys näyttää kovin korkealta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Huomasin tuon HS:n tämänpäiväisen jutun tapauksesta.

Minua ilahdutti kovasti, että en ole tässäkään tapauksessa suinkaan ainoa KKO:n ratkaisua kritisoinut juristi, koskapa ainakin HS:n jutussa haastatellut kolme kollegaa tuntuvat olevan ratkaisusta samaa mieltä!

Todennäköisesti kriittisesti ratkaisuun suhtautuvia juristeja on paljon enemmänkin.

Taidanpa laatia HS:n jutun pohjalta vielä uuden blogikirjoituksen KKO:n sanotusta päätöksestä.

Sveitsissä tosiaan M-L. Lahtisen väitetty ja hänen syykseen luettu teko ei ole rikos.

Luulisin, että osasyynä Sveitsin omaksumaan järjestelyyn on se tosiasia, että kun on kyse aviopuolisoiden välisistä omaisuudensiirroista tms. toimista, tilanteet ja olosuhteet ovat usein, kuten Lahtisten jutustakin selvästi ilmenee, siinä määrin erilaisia ja epäselviä, että kavallukseen vaadittavaa anastustahallisuutta on hyvin vaikea näyttää toteen.

Mutta meillä Suomessa "kaikkitietävälle ja -voivalle" tuomioistuinlaitokselle mikään ei näytä olevan mahdotonta - olivatpa olosuhteet miten sekavat tahansa! Kyllä meillä aina syypää ja "rikollinen" löytyy - asiassa kuin asiassa!

Onhan Suomessa vaadittu oikein rikos- ja prosessioikeuden professorien toimesta rangaistusta jopa yksityisille parkkifirmoille, jotka perivät valvontamaksuja yksityisoikeudellisten sopimusten perusteella.

Täällä halutaan kriminalisoida kaikki mahdollinen periaatteella "kaikki, mikä ei ole nimenomaan sallittua, on kiellettyä" - ja vieläpä rangaistuksen uhalla!

EsTiempo kirjoitti...

"Taisi pudota Urpolta housut nilkkoihin vihkimisen yhteydessä. Urpo hihitti ymmärtämättä missä oli,häissä vai ristiäisissä..Haaskaa vietiin. Nim. L.H. Hoppu"

Urpo ymmärsi kuitenkin tehdä Lehtimieskaupat + muut oikeustoimet? Ne rahat ovat Jeppe-perilliselle ja 60-luvun vaimolle kelvanneet. L.H. Hoppu ei tajua, tai halua tajuta muuttunutta tilannetta. Ei Maija Lahtista voida enää pelkillä puheilla ennakkoasenteisesti leimata, eikä tuo L.H. Hopun oksettava kommentti tähän asiaan mitenkään liity, siitä blogistin kanssa samaa mieltä.

Lahtisille sinne Tampereelle terveisiä ja menkää keskustelemaan suomi 24-keskustelupalstalle!

Jari Vento kirjoitti...

Olenko ymmärtänyt jotakin väärin kun kuvittelin KKO:n joutuneen purkamaan oman prejudikaattinsa Kari Uoti:n jutussa? Ensimmäistä kertaa historiassa. Kiitollisena vastauksesta?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO tosiaan purki Kari Uotin tapauksessa oman tuomionsa ja vieläpä ennakkopäätöksenä eli prejudikaattina julkaisemansa tuomion. Tämä tapahtui vuonna 2009. Olen kertonut purkupäätöksestä blogissani.