sunnuntai 30. lokakuuta 2011

502. Presidenttiehdokkaiden vaalipaneeli kirjamessuilla


1. Neljä presidenttiehdokasta eli Pekka Haavisto, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö ja Paavo Väyrynen osallistuivat tänään yleisön edessä presidentinvaalipaneeliin Helsingin kirjamessuilla. Kaksi ehdokasta eli Timo Soini ja Eva Biaudet loistivat poissaolollaan. Soini oli varmaankin raveissa.

2. Keskustelusta, jota seurasin itse netin välityksellä, jäi leppoisa mutta hieman vaisu tunnelma. Kaikki neljä ehdokasta ovat sananvalmiita ja kokeneita poliitikkoja, mutta itse asioista ei päästy nyt kunnolla keskustelemaan. Tilaisuus oli Helsingin Sanomien järjestämä ja sen kyllä huomasi. Loppupuolella mukaan tullut Unto Hämäläinen, entinen kokoomuksen nuorisopoliitikko, näytti vetävän "kotiin päin" ja tekemällä kysymyksiä kaikille muille paitsi Väyryselle.

3. Tiukimmat puheenvuorot käytettiin Natosta. Joku tiedotusväline uutisoi, että "Nato jakoi mielipiteitä", mutta itse lopputuloksesta eli siitä, että Suomen ei pidä liittyä nyt Natoon, oltiin kuitenkin yhtä mieltä.

4. Naton osalta ehdokkaiden painotuksissa oli toki eroja. Väyrynen aloitti sananvaihdon toteamalla, että "on hyvä, että Nato on olemassa, mutta Suomen ei pidä siihen liittyä".

5. Niinistön reaktio tähän Väyrysen toteamukseen oli yllättävä, sillä hän kävi hyökkäyksen:

- Tässä on vähän sellainen tunne, että vaali vaalilta ja Paavo Paavolta joku on tunkemassa Natoa minun kurkustani väkisin alas. Minä en sitä tälläkään kertaa niele sanoi Niinistö. Niinistön mukaan Väyrynen on ollut edellisen hallituksen turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa mukana lausumassa, että on olemassa jatkossakin vahvoja perusteita harkita Suomen Nato-jäsenyyttä. "Minä olisin ollut varovaisempi ja vaatinut ehdottomasti kansanäänestystä", Niinistö näpäytti.

6. Tässä kohtaa totean, että Niinistön väite, jonka mukaan "joku on tunkemassa jotakin alas hänen kurkustaan" oli 3-4 päivän aikana jo kolmas kerta, kun minä tämän väitteen kuulin. Tekisi kohta mieli sanoa, että alan olla "kurkkua myöten täynnä" tätä Niinistön "kurkusta alas" -väitettä. Eikö gallupien ylivoimainen ykkönen tosiaan muuhun pysty kuin jankuttamaan tätä yhtä ja samaa väitettä tilaisuudesta toiseen?

7. Paavo Väyrynen ei toki jäänyt sanattomaksi Niinistön näpäytyksen jälkeen. Väyrynen kertoi, että Niinistön mainitsema hallitusohjelman lause Natosta oli otettu ohjelmaan nimenomaan Niinistön puoluetovereiden eli siis kokoomuslaisten vaatimuksesta. Väyrynen kertoi suhtautuneensa itse lausumaan "hyvin pitkin hampain." Väyrysen mielestä Niinistön Nato-kanta on tyypillinen federalistien kanta, jonka mukaan Euroopan Unioni pitää kehittää sotilasliitoksi. Tämä tie johtaisi Väyrysen mukaan Natoon. Väyrysen mukaan Suomen suurin turvallisuuteen liittyvä uhkakuva on Venäjän ja Naton välinen sotilaallinen selkkaus, eikä Suomen tulisi tämän vuoksi liittyä Natoon.

8. Sauli Niinistö sai "tulitukea" Paavo Lipposelta, joka sai Väyrysen ja Niinistön välisen Nato-väittelyn tiimoilta aiheen väittää Väyrysen aloittaneen kampanjansa ”kuin yleinen syyttäjä”.

9. Mari Kiviniemi luonnehti lauantaina neljää pääehdokasta sanoilla "Nahkuri", "Kamreeri", "Populisti" ja "Tohtori". Minusta aika osuva luonnehdinta. Milläköhän nimellä Kiviniemi olisi luonnehtinut Pekka Haavistoa? Ei kai vaan "sillä"?

10. Onko Lipposen luonnehdinta Väyrysestä "yleisenä syyttäjänä" oikea ja korrekti? Minusta ei, sillä vaalikeskustelussa ehdokkaiden tulee toki saada kritisoida vastustajia näiden aiemmista tekemisistä, jos siihen on perusteita, ilman että kritiikin esittäjää leimataan syyttäjäksi. Paavo Väyrysellä ja Timo Soinilla on toki todella vahvat perusteet arvostella Lipposta ja Niinistöä Suomen viemisestä Emuun hätiköidyllä päätöksellä ja ilman kansanäänestystä.

11. Ehdokkaiden kirjoittamien kirjojen määrä ja aihepiiri valaisee osaltaan herrojen luonnetta, kiinnostuksen kohteita ja varmaan myös asiaosaamista. Kirjojen nimiä ja aiheita ei selostettu tilaisuudessa tarkemmin, mutta vaikutelmaksi jäi muun muassa se, että Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön kirjoittamat kirjat - Haavistolla niitä taisi olla 3-4 ja Niinistöllä kaksi - ovat presidentin tehtävää ajatelleen aika heppoisia; Haaviston lähinnä joitakin matkakertomuksia.

12. Paavo Väyrynen on kirjojen lukumäärässä omaa luokkaansa, mikä osoittaa ainakin ehdokkaan ahkeruutta ja kiinnostusta yhteiskunnallisista asioista, erityisesti ulkopolitiikasta, joka hoito on edelleen tasavallan presidentin päätehtävä. Vaikutti muuten hupaisalta, kun Lipponen sai tilaisuudessa luvan oman "tuotantonsa" pönkittämiseksi lausua vuonna 2002 kirjoittamansa 3-4 rivin pituisen "runon."

13. Kuka pärjäsi vaaliväittelyssä parhaiten ja kuka kenties muita huonommin? Minusta Lipponen ja Haavisto yllättivät rauhallisuudellaan ja huumoritajullaan eikä Paavo Väyrynen jäänyt tässä suhteessa heidän jälkeensä. Väyrynen on osoittautunut jo aiemmin kampanjansa aikana huumoritajua ja sanavalmiutta tiukan asianosaamisen ohella. Kahta päivää aiemmin eli viime perjantaina TV2:n Pressiklubissa Paavo Lipponen jäi täysin tönköksi Kaarina Hazardin ja Harri Saukkomaan sinänsä aivan tavanmukaisten kysymysten edessä.

14. Messukeskustelun heikoin lenkki taisi olla yllättäen galluppien ja naistenlehtien suursuosikki Sauli Niinistö. Tämän keskustelun jälkeen jäin kyllä ihmettelemään, mihin Niinistön suuri kansansuosio oikeastaan perustuu. Hän vaikutti hieman kireältä ja hermostuneelta ja näistä neljästä tosikkomaisimmalta tyypiltä, mitä edellä mainittu näpäytys Väyryselle samoin kuin "kurkusta tunkemista" koskevan väitteen jatkuva toitottaminen osaltaan osoittaa.



keskiviikko 26. lokakuuta 2011

501. Kun Pekkarisen Mauri ryntäisiin kompastua meinasi

Maurizio Peccarivo: On sulla ryntäät Venuksen... daa dirlan dirlan daa...

1. Mauri Pekkarinen on eräissä suhteissa melkoisen ylivertainen poliitikko - ainakin puheissaan ja nokkeluudessaan. Hän on nykyisen persu-keskusta -opposition kiistaton johtaja, jos asiaa arvioidaan eduskunnan täysistunnossa pidettyjen puheenvuorojen perusteella. Mauri jättää tässä suhteessa keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen kirkkaasti taakseen ja ajoittain jopa Timo Soinilla on suuria vaikeuksia pysytellä Maurin vauhdissa mukana.

2. Jotkut ovat sanoneet, että Mauri Pekkarisen voittaa nykyeduskunnassa puheenpidossa, välihuudoissa ja nokkeluudessa ainoastaan Ben Zyskowicz. Mutta mitä minä olen seurannut, niin Benin vauhti on kyllä miehen lähestyessä kuuttakymppiä selvästi hidastanut. Sen sijaan Mauri, 64 v,. on parhaassa vedossaan ikinä ja sen kun vain parantaa vauhtiaan niin kuin sika juoksua!

3. Mauri Pekkarinen voi olla käänteissään myös nokkela, kuten jo totesin. Minulle tämä ilmeni mm. siinä tavassa, jolla Mauri minusta jallitti oikeuskansleri Jaakko Jonkan antamaan hänelle kolmisen vuotta siten pikapäätöksellä "puhtaat paperit" niin sanotussa Suomi-Soffan taulukauppa-asiassa. Mauri otti tuolloin kyllä ohjat täysin omiin käsiinsä asiassa, jossa häntä olisi ollut perusteita epäillä syylliseksi vaikkapa pieneen lahjusrikkomukseen. Ks. tästä oikeuskanslerin "puhtaat paperit" -päätöksestä blogissa n:o 215/28.1.2010 kappaleissa 7 ja 8 kirjoittamaani. Mutta oikeuskansleri ei epäillyt, kun Mauri vakuutti hänelle vilpittömyyttään. No, tuo asia on toki juridisesti loppuun käsitelty, mutta onhan sitä silti aina tilaisuuden tullen hauska muistella! Jos olisin Antero Mertaranta, niin voisin sanoa, että "siinä nyt kyllä kruununjuristia vietiin Maurizion toimesta kebab-kioskille pahemman kerran"!

4. Johtavalle poliitikolle ominaista härskiyttä niin hyvässä kuin hieman muussakin mielessä Mauri Pekkarinen on osoittanut vuosien varrella monen monituista kertaa. YHtenä tapauksena mainitsen tapauksen, jossa hän energisenä energiaministerinä ajoi viime hallituksessa läpi suunnitelman kahden uuden ydinvoimalan periaatepäätöksestä. Mauri ministeriöineen varmisti asian ottamalla asian valmistelijaksi ministeriönsä ylijohtajan, vaikka hyvin oli tiedossa, että tämä virkamies istui kahdella pallilla ja oli selvääkin selvemmin jäävi vastaamaan tämän erittäin tärkeän asian valmistelusta hallituksessa. Mauri Pekkarinen hyvin tiesi, mikä oli se toinen palli, jolla sanottu ylijohtaja oli istunut ja joka teki hänestä jäävin. Kuten oikeuskansleri Jaakko Jonkka tässä tapauksessa, nyt siis vaihteeksi oikein, myöhemmin kantelun johdosta tekemässään päätöksessään totesi. Katso blogijuttujani 267/6.5.2010 ja 287/17.6.2010.

5. Mauri Pekkarinen sai aiemmin eduskunnassa hieman kyseenalaisen maineen "siltarumpupolitikoinnistaan" - myös käsite "pekkarointi" on peräisin näiltä ajoilta - mutta myöhemmin hänestä on kehittynyt sangen arvostettu valtiomies, ainakin valtiopäivämies. Pekkarista kohtaan alettiin tuntea jopa puoluekannasta riippumatonta myötätuntoa sen jälkeen, kun silloinen pääministeri Paavo Lipponen oli ryöpyttänyt häntä henkilökohtaisesti eduskunnan edessä pariin kolmeen otteeseen julmetulla tavalla.

6. Pekkarista ei ole saatu niin sanotusti "nalkkiin" juuri mistään politikoinnin yhteydessä tekemisistään tempuista, vaan Mauri on selviytynyt kaikista koitoksista tältäkin osin puhtain paperein. Eduskunnassa vaikuttaviin kalapuikkoviiksimiehiin Maurin ei ole tiettävästi koskaan epäilty kuuluvan. Mutta olisiko Maurin onni nyt vihdoin kääntymässä? Kompastuisiko Maurikin "naisiin" - käsitteen laajassa merkityksessä - kuten eräät mutkin johtavat poliitikkomme Ike Kanervasta ja Vanhas-Matista alkaen ovat tavalla tai toisella tehneet?

7. Tämänpäiväisenä puheenaiheena, oikein kohu-uutisena, jos niin halutaan sanoa, on nimittäin teema "Mauri Pekkarinen ja ryntäät". Jokainen täysi-ikäinen ymmärtää, että kun puhutaan "ryntäistä", tarkoitetaan naisen rintoja. Annas kun kerron!

8. Kohu alkoi, kun Keskisuomalainen-lehti kertoi Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja maakuntavaltuutettu Maia Fandin (vihr) syyttävän Mauri Pekkarista naista halventavasta ja seksuaaliväritteisestä puhetavasta. Ko. "rikosta" tehdessään pari viikkoa sitten Pekkarinen oli toiminut kuntaseminaarissa maakuntavaltuuston puheenjohtajan ominaisuudessa; tuossa hommassahan se Ike Kanervakin muuten jäi lopulta kiipeliin.

9. Maia Fandin lausunnon mukaan Pekkarinen sanoi odottaneensa, milloin pääsisi koittamaan Kristiina Wikbergin "ryntäitä". Fandin mukaan sanat lausuttiin (ja kuultiin), kun Pekkarinen auttoi seminaaritilaisuudessa mikrofonia Kuntaliiton ruotsinkielisen toiminnanjohtajan Kristiina Wikbergin jakunkaulukseen. Fandin mukaan Pekkarinen olisi vielä jatkanut, että "pitäisikö mennä tuonne sermin taakse".

10. Kristiina Wikberg ei ole itse suostunut kommentoimaan väitettä lehdistölle millään tavoin. Hän ei kiistänyt eikä vahvistanut väitettä. Voisiko vaikeneminen olla myöntämisen merkki, kuten vanha sananlasku eli kokemussääntö sanoo? Keskisuomalainen-lehdelle Wikberg sanoo tosin ymmärtäneensä, että jotkut naiset yleisössä kokivat tilanteen loukkaavana. Itse hän ei kertomansa mukaan kokenut niin.

11. Mauri Pekkarinen puolestaan sanoi Keskisuomalaisessa olevansa järkyttynyt moisista syytöksistä. Hän sanoo nousseensa tilaisuudessa puheenvuoroa pitäneen Wikbergin avuksi, kun tämä ei pystynyt itse asettamaan mikrofonia niin, että siitä olisi kuulunut.

12. "Tuohan on kerta kaikkiaan hävytön väite, en taatusti ole sanonut tuolla tavoin", hän sanoo. En edes kahden kesken, enkä vahingossakaan ole kenellekään naiselle sanonut, enkä sano, noin." Ja edelleen: "Sanoin jotain siihen tapaan, että olenkin odottanut, milloin pääsisin mikrofonia korjaamaan, kun puhe ei kuulunut ja että mieluusti sen teen. Ja sermin taakse siirtyminen, aivan käsittämättömiä väitteitä!"

13. Näin siis Mauri Pekkarinen asiasta ensimmäisen kerran kuultuna.

14. Mutta, pahus soikon, nämä nykyiset videot ja äänentoistolaitteet ynnä muut vempeleet ovat sen verran tarkkoja, että niille tallentunut salaiseksi tai kahdenkeskiseksi tarkoitettu puhe - edes mumina - ei välttämättä jääkään salaiseksi. Yle Keski-Suomen tallenteella Pekkarisen suusta nimittäin kuuluu mikrofonia asetellessaan seuraavanlaista "raskauttavaa" puhetta:

15. "Nosta se siihen tuohon. . . Saanks mää tulla sun ryntäitä. . . Koko ajan tuijotin, että mihinkä minä laittaisin sen. Pitäiskö meidän mennä tonne sermin taakse. . .? No nyt se on aika hyvin."

16, Kun Pekkarinen keskiviikkona kuuli tallenteelta, mitä hän oli sanonut, hän loihe lausumaan hänelle ja poliitikoille yleensä tyypillisen selityksen:

- "Tuo sana rynnäs on se, mitä ei olisi pitänyt käyttää, sen myönnän ilman muuta. Mutta kaikki muu, mitä tuossa tuli oli sen tilannekomiikan siihen synnyttämää. Pitää olla vilkas mielikuvitus, että tekee semmoisia tulkintoja tuosta. Tuo yksi sana oli virhe, sen myönnän."

17. Sana "rynnäs" tai monikossa "ryntäät" - mikä tässä akuutissa tilanteessa lienee kaikki varteenotettavat seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen osuva ilmaus - ei toki ole kovin paha saati sitten epäkohtelias ilmaisu, eikä tuossa konkreettisessa tapauksessa ryntäissä näyttäisi todella olevan mitään hävettävää.

18. Jos Mauri olisi kohkannut ryntäistä vaikkapa Sirka-Liisa Anttilalle, olisi koko tapaus varmaan pantu, myös Sirkka-Liisan taholta, leikiksi ja kaikki olisivat olleet, vihreitä naisia myöten, yksinomaan hymyssä suin. - Sirkka-Liisan kohdalla Mauri olisi kuitenkin luultavasti lohkaissut jotakin vaikkapa "pikku possuista" - onhan S-L. Anttila muiden avujensa lisäksi opittu tuntemaan julkisuudessa sikatalon emäntänä.

19. Suurempi synti, jos sellaisesta nyt voidaan puhua, sattui Maurille siinä, että hän meni ensin kiistämään koko rynnäs-sanan käytön ja piti jopa täysin hävyttömänä valheena sitä, että hän olisi käyttänyt puheena olevaa sanaa. Se oli pahanlaatuinen moka. Mauri kiisti aluksi puhuneensa mitään myös "sermistä" ja sen taakse menemisestä. Miksi?

20. Olisiko Maurilla kuitenkin ollut hieman huono omatunto? Tekikö hänen oikeesti sittenkin pikkasen mieli mennä viehättävän naispuhujan kanssa "sermin taakse"? Mauri selittelee nyt hänelle ominaiseen hurskastelevaan sävyyn, että hän oppi tästä episodista sen, että "sanojen kanssa pitää olla tarkkana." No hyvä, että tämä asia tuli vihdoin selväksi myös Maurille, 64, joka on istunut eduskunnassa yhtäjaksoisesti 32 vuotta. Eipä ole kyseinen periodi sitten mennyt Maurilta aivan hukkaan! Oppia ikä kaikki!

21. Niin tai näin, mutta nyt sitä sitten palsturilla on takana "viidensadan ja yhden yön"...ei kun siis blogijutun putki ja tarinatuokio. Tapaus "Mauri ja ryntäät" on sopivan herkullinen päätös tälle rupeamalle. Eiköhän panna lopuksi hieman lauluksi Rauli "Badding" Somerjoen levylle laulamaa ja Sauvo "Saukki" Puhtilan sanoittamaa "Ikkunaprinsessaa" mukaillen, kas näin:

- Naisiin ei voi pieni pekkarinen luottaa,
ne suuren murheen myös kepun porukalle tuottaa.
Mut rintoihin, tuijottaa, kai pienikin poika silloin saa,
kun hän mikkiä naiseen asentaa, asentaa.

Sermin taakse, sermin taakse, sermin taakse, Mauri nyt halajaa...

PS
Blogistin keväällä ilmestynyttä, kirjoittajan "luontokuvalla" varustettua kovakantista ja -sisältöistä teosta "Blogikirja" (2011, 352 sivua) on vielä saatavissa. Hinta 42 € + alv. (9 %) + postikulut 10 € + alv. (9 %)
Tilaukset:
• sähköposti: otkirja@ulapland.fi
• www.ulapland.fi > Oikeustieteiden tiedekunta > OTK-kirjamyynti
• puh. 040 4844 033



tiistai 25. lokakuuta 2011

500. Pekka "Härski" Hallberg luopui utopistisesta presidenttiehdokkuudestaan

Kukkulan kuningas kukkona tunkiolla...

1. Jahas, tämä on sitten tasan viidessadas blogijuttuni. Asiaa pitäisi jotenkin juhlia, mutta juhlittakoon sitä - ainakin vielä näin aamupäivällä - niin sanotusti työn merkeissä.

2. Juhlablogia ei kannata pilata kuivalla juridiikalla. Kyllä nyt on syytä pohtia Isänmaan kannalta paljon tärkeämpiä ja juhlavampia asioita! Olin ensin ajatellut kirjoittaa presidentinvaalikampanjan nykytilasta. Myöhään eilen illalla kansakuntaamme kohtasi kuitenkin hätkähdyttävä ja murheellinen, etten sanoisi veret seisauttava uutinen, joka pitää ehdottomasti ottaa aivan omana asiana ruodittavaksi.

3. Hyvät ihmiset: KHO:n Pekka "Härski" Hallberg, tämä kaikkien narsistien esikuva, ei sitten kuitenkaan lähde ehdokkaaksi presidentinvaaleihin! Herra Isä siunatkoon, mitä tästä nyt tulee! Voimmeko me mitenkään toipua uutisen aiheuttamasta järkytyksestä! Vielä kuukausi sitten Pekka Hallberg ilmoitti olevansa valmis lähtemään presidentinvaaleihin kuin lukkari sotaan ja olevansa valmis presidentiksi vaikka heti, kuten olen blogissa 481/20.9.2011 kertonut. Mutta nyt mies ilmoittaakin vetäneensä asian suhteen länget kaulaan.

4. Pekan kuningastie KHO:n Fabianinkadun tiloista Mäntyniemeen oli ikään kuin jo valmiiksi pedattu ja loppusilausta vailla. Mitä nyt siitä, että Pekan tukijat, ne 20-30 ihmistä, eivät vielä olleet edes aloittaneet kerätä ehdokkuuteen tarvittavia 20 000 nimeä tai että muut vaaleissa mukana olevat ehdokkaat höyryävät jo täyttä päätä keskinäisissä debateissaan taikka siitäkään, että ehdokas Paavo Väyrynen on ehtinyt kiertää tämän(kin) vaalikampanjan aikana kaikki Suomen kunnat, ensin myötä- ja sitten vielä vastapäivään.

5. Me luotimme vankasti siihen, että kunhan vain Härskiltä tulee käsky, että koko valtakunta on nimienkeruulle pantava, tarvittavat nimet saadaan listaan tuossa tuokiossa eli vähintään viikossa tai parissa. Me uskoimme, että tänä viikonloppuna pidettävät Kirjamessut olisivat se foorumi, jossa Härskin listan nimet oli julkistettu ja Härski olisi osallistunut vaalikeskusteluun yhdessä Salen, Pekan ja niiden kahden tohelon eli Paavon kanssa, kaikki mukamas joitain kirjailijoita. Mutta onko mainittujen herrojen kirjoista yhtäkään julkaistu kiinaksi kuten on julkaistu Härskin Oikeusvaltio-kirja? Tuskin.

6. Härski olisi ollut todella paha vastus Salelle ja muut kisaajat hän olisi jättänyt kevyesti taakseen. Härskillä oli kovaa kysyntää jo vuoden 2000-vaaleissa, mutta silloin hän, todellisena herrasmiehenä, jätti kilpakentän toisille, koska tiesi, että Tarja tulisi kuitenkin korjaamaan potin. Härskiä kannattavat pressaksi niin Tarja kuin Marakin. Samoin Kiinan ex-presidentti Jiang Zemin, jonka Pekka on tavannut useasti ja jonka henkilökohtaisena vieraana Pekingissä Pekka ja Mara kävivät 1996.

7. Kuten kaikki tiedämme, Kiina on maa, jossa ihmisoikeudet kukoistavat ja joka kelpaa po. suhteessa esimerkiksi myös Suomelle. Pekan panos Suomen ja Kiinan ihmisoikeuksien kehittämisessä on ollut todella merkittävä. Kun Kiinassa 1996 teloitettiin rikosten johdosta about 3 000 roistoa, oli tuo luku kohonnut viime vuonna Amnestyn tietojen mukaan jo 7 000:een.

8.Egyptiläisen isoäidin tapauksessa Härski-Pekka näytti meille kaikille mallia, miten joustavasti sellaisia käsitteitä kuin valtiovallan kolmijako tai tuomioistuimen riippumattomuus tulee tosipaikan tullen tulkita ja soveltaa. Hän ei tyytynyt rökäletappioonsa KHO:n äänestyksessä - äänestysnumerot taisivat olla tennisottelun luokkaa 1-6 - vaan lähti rohkeasti taistelemaan asiassa, koska tiesi, että vain yksin hän on oikeassa. Eduskunnan oikeusasiamies kehtasi antaa Pekalle asiasta pikku nootin, mutta eiväthän nuo pikkusieluiset oikeusasiamiehet nyt vaan kerta kaikkiaan näistä asioista mitään ymmärrä. Perusoikeuksien tulkinta on taitolaji, jonka meillä hallitsee vain Pekka ja pari muuta hänen uskottua miestään (Olli ja Kaarlo).

9. Tämän päiväisessä lehdessä Pekka toteaa - rehdisti, kuten aina - että hänen vetäytymisensä syynä ei ole kannattajien puute vaan "kokonaan muut syyt." Pekka toivoo, ettei hän ole tuottanut pettymystä niille, jotka ovat ilmoittaneet keräävänsä ehdokkuuteen tarvittavat 20 000 nimeä maakunnista. Härski-Pekka osoitti olevansa nimensä veroinen paljastaessaan nyt luopuneensa vuonna 2006 kokoomuksen presidenttiehdokkuudesta sen jälkeen, kun Sauli Niinistö päätti lähteä mukaan kisaan. Tyypillistä luontaista vaatimattomuutta Härskiltä!

10. Pekka perusteli päätöstä luopua kisasta perhesyillä sekä mahdollisuudella jatkaa oikeusvaltiotutkimuksia ja kehittämishankkeita eri maissa. Toivotamme onnea, Pekka! Yhdessä Maran kanssa voitte vielä tehdä ihmeitä maailmalla ja kirkastaa Haloskan kaudella pahoin repsahtamamaan päässyttä Suomi-kuvaa.

11.Pekka siirtyy eläkkeelle KHO:n presidentinvirasta ensi maaliskuun alussa. Mikä olisi seuraava sopiva projekti hänelle? Mistä löytyisi sopivia konsultin hommia Härskille?

12. Britannian entinen pääministeri Tony Blair on palkattu Kazakstanin valtion talouskonsultiksi; tästä kerrottiin eilen lehdissä. Blairin tarkoituksena on auttaa uusien investointien houkuttelemisessa Kazakstaniin. Lehtitietojen mukaan Blair tulee kuittaamaan vuoden pestistä Kazakstanissa sievoiset 9 miljoonaan euroa.

13. Tony Blairin lisäksi Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajevin kerrotaan tehneen asiantuntijasopimuksia myös monien muiden vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa. Monet ulkomaiset asiantuntijat ovat lehtitietojen mukaan vastanneet myöntävästi Kazakstanin hallituksen houkuttelevaan kutsuun. Neuvonantajat auttavat erityisesti talouspolitiikkaa, julkishallintoa ja kansainvälistä politiikkaa koskevissa kysymyksissä. Nursultan Nazarbajev on ollut Kazakstanin presidenttinä 20 vuotta eli maan koko itsenäisyyden ajan.

14. Olisiko myös Härski-Hallberg kiinnostunut lähtemään Kazakstanin valtion leipiin vuodeksi pariksi miljoonapalkkiota vastaan? On syytä huomata, että Hallberg ilmoitti vetäytymisestään eilen eli samana päivänä, jolloin lehdissä uutisoitiin Tony Blairin Kazakstanin itsevaltiaan kanssa tekemästä miljoonaluokan konsulttisopimuksesta. Tästäkö H. sai idean luopua presidenttikisasta ja alkaa suunnitella uutta uraa kaukomailla?

15. Saamiemme epävirallisten tietojen mukaan Hallberg on jo käännättämässä Oikeusvaltio-kirjaansa pikavauhtia venäjäksi ja kazakin kielelle. Kirjoja lähtee siis kohta vino pino kohti Kazakstanin pääkaupunkia Astanaa ja Nazarbajevin palatsia. Härski tuntee - tietysti - myös Nazarbajevin henkilökohtaisesti, sillä onhan N. tehnyt virallisen valtiovierailun Suomeen ja tavannut niissä merkeissä myös H:n. Härski on ollut lähes vakituinen jäsen Tarja Halosen ulkomaan vieraillulla, kuka ties myös Kazakstanissa, jossa Halonen on myös hiljan käynyt harjoittamassa jousipyssyllä ampumista.

16. Eiköhän myös ne Kazakstanin toisinajattelijat saada vielä kuriin ja herran nuhteeseen Härskin oppien avulla! Pekka voi esimerkiksi opettaa Astanassa omiin kokemuksiinsa viitaten, että ehei, ei niiden "riippumattomien" tuomioistuimien päätöksistä tarvitse välittää, vaan Hallitsija kyllä voi ne aina Isänmaan edun nimissä kumota. Myös Mongoliassa olisi varmaan markkinoita Pekan innovaatioille.

maanantai 24. lokakuuta 2011

499. Provokatorista rikostutkintaa

Peiteprovokaation kohteeksi joutunut 53-vuotias matkalla leivättömän pöydän ääreen Ruotsin korkeimmassa oikeudessa

1. Poliisi sai Suomessa oikeuden peitetoimintaan ja valeostoihin vuonna 2001 poliisilain muuttamisen yhteydessä. Kyse on niin sanotuista epäsovinnaisista rikostorjunta- ja rikostutkintamenetelmistä. Poliisi saa rikkoa tutkinnassa joitain rikosoikeudellisia kieltoja ilman rikosoikeudellista vastuuta. Poliisille voidaan esimerkiksi luoda valehenkilöllisyys ja poliisimies voi soluttautua rikollisryhmän jäseneksi tai tehdä huumausaineiden ostotarjouksia. Vuodesta 2005 lähtien poliisi on saanut oikeuden myös tehdä valeostoja. Näiden epäkonventionaalisten tutkintatoimenpiteiden (pakkokeinojen) tarkoituksena on auttaa poliisia vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden, kuten esimerkiksi huumausainerikollisuuden torjunnassa, paljastamisessa ja selvittämisessä.

2. Epäsovinnaisia tutkintatoimenpiteitä tai pakkokeinoja pidetään yleisesti ottaen hyväksyttävinä. Ongelmia aiheutuu kuitenkin muun muassa siitä, että näiden keinojen käyttö salataan niiden kohteilta. Keinoihin liittyvät salassapitointressit ja mahdollisuus hankkia todisteita muistakin kuin pakkokeinojen käyttöön oikeuttavista rikoksista voivat aiheuttaa rikoksesta epäillyn oikeusturvan sekä puolustuksen oikeuksien takaamisen kannalta vaikeita tilanteita. Tutkinnanjohtajan, syyttäjän ja viime kädessä tuomioistuimen tulisi näiden keinojen käytön yhteydessä tarkoin arvioida, millä tavoin oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin voidaan turvata.

3. Epäsovinnaisten pakkokeinojen yhteydessä puhutaan usein kahdesta käsitteestä eli todisteprovokaatiosta ja rikosprovokaatiosta. Todisteprovokaatio on poliisin toimintaa, jolla hankitaan todisteita täytetyn tai rangaistavan yrityksen tai rangaistavan valmistelun asteella olevasta rikoksesta. Todisteprovokaatio on sallittua eikä sitä ole rajoitettu ainoastaan vakavimpien rikosten selvittämiseen. Toisaalta rajanveto todisteprovokaation ja kielletyn rikosprovokaation välillä voi olla usein vaikea tehtävä. Rikosprovokaatiolla tarkoitetaan yllyttämistä sellaisen rikoksen tekemiseen, jota yllytetty henkikö ei muuten olisi tehnyt. Poliisi ei itse saa tehdä rikosta toisen rikoksen paljastamiseksi tai selvittämiseksi. Poliisi ei saa liioin provosoida tai taivuttaa toista henkilöä tekemään rikollista tekoa.

4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on esimerkiksi Teixeira de Castro vs. Portugali -tapauksessa (9.6.1998) katsonut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa EIS 6.1 artiklaa rikotun, kun poliisit olivat toimineet yllyttäjinä tekemällä aloitteen valittajan suorittamaan huumerikokseen. Yllyttämisestä oli kysymys myös tapauksessa Sequeira vs. Portugali 16.5.2003, jossa arvioitiin sitä, olivatko tapauksessa toimineet kaksi poliisia peitetarinan turvin vain puuttuneet jo käynnissä olleeseen huumekauppaa koskeneeseen operaatioon (agent infiltré) vai oliko heidän katsottava provosoineen rikoksen tekemiseen (agent provocateur). EIT:n mielestä mikään ei tapauksessa viitannut siihen, että rikos olisi tehty ilman poliisien väliintuloa, joten valittajalta oli riistetty oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

5. Yhtenä ongelmana on peitetoimintaan osallistuneen poliisimiehen kuuleminen todistajana oikeudenkäynnissä. Tämä ilmeni esimerkiksi niin sanotun Auerin jutun tai Ulvilan murhajutun oikeudenkäynnin yhteydessä. Ongelmia voi syntyä esimerkiksi silloin, jos poliisi vetoaa poliisilain mukaiseen vaitiolo-oikeuteensa, jonka mukaan poliisi voi tietyin edellytyksin jättää ilmaisematta peitetoiminnassa tai valeostoon osallistuneen henkilön henkilöllisyyden sekä salassa pidettävät taktiset ja tekniset tutkintamenetelmät.

6. Saadaanko epäsovinnaisten tutkintakeinojen käyttö salata oikeudenkäynnissä kokonaan, jos saaduilla tiedoilla ei - poliisin tai syyttäjän käsityksen mukaan - ole lainkaan relevanssia asiassa? Muistettakoon, että Ulvilan surmajutussa peitetoiminnan käytön nosti esiin puolustus. Se epäili, että murhasta syytetyn naisen entinen miesystävä "Seppo" olisi ollut oikeasti peitetoimintaan koulutettu poliisi. Keskusrikospoliisi joutui lopulta myöntämään peitetoiminnan käytön. Katso blogia 269/9.5.2010.

7. Tulisiko syyte hylätä kokonaan, jos poliisi ei suostu todistamaan kaikista peitetoiminnan tai valeostoon liittyvistä seikoista? Onko oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusta loukattu, jos poliisi kieltäytyy vastaamasta puolustuksen keskeisiin kysymyksiin, jotka koskevat peitetoiminnan tai valeoston yhteydessä saatuja, syyteasiaan vaikuttavia tietoja? Ruotsin korkein oikeus on tapauksessa NJA 2007 s. 1307 katsonut, että jos poliisi on yllyttänyt henkilön rikokseen, jota tämä ei olisi muuten tehnyt, on oikeudenmukaisten oikeudenkäynnin edellytyksiä loukattu peruuttamattomalla tavalla. Tällöin yllytyksen kohteena ollutta henkilöä ei voida tuomita rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että epäsovinnaiseen operaatioon osallistuneen poliisimiehen henkilöllisyys saadaan salata, jos kyseisen poliisin tai tämän perheen turvallisuus vaarantuisi tai poliisin henkilöllisyyden paljastuminen vaarantaisi käynnissä olevan tai tulevat peiteoperaatiot. Edellytyksenä tälle on kuitenkin se, että puolustuksen oikeudet voidaan turvata muulla tavoin oikeudenkäynnissä.

8. Suomea koskevassa ratkaisussa V. vs. Suomi 24.4.2007 oli kyse tapauksesta, jossa poliisi oli valittajan mukaan yllyttänyt hänet tekemään rikoksen, jota hän ei muutoin olisi tehnyt. EIT puuttui ratkaisussaan nimenomaan siihen, että puolustukselta oli pimitetty relevantteja valeostoja koskevia tietoja ja sen vuoksi oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei ollut toteutunut. EIT totesi, että kontradiktorinen periaate ja osapuolten tasa-arvo kuuluivat rikosjutuissa olennaisina osina oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. EIS 6.1 artikla edellytti, että syyttäjä paljastaa syytetylle kaiken hallussaan olevan olennaisen näytön siitä riippumatta, oliko se syytetylle vastaista tai myönteistä.

9. Mainitussa tapauksessa EIT katsoi, että valittajalle ei ollut annettu tietoja eikä hänen ollut sallittu tehdä huomautuksia ja osallistua päätöksentekoon niin pitkälle kuin oli mahdollista. Poliisi oli salaamalla tärkeitä seikkoja evännyt häneltä tilaisuuden todentaa väitteitään ja osoittaa ne oikeiksi. Tuomioistuimillakaan ei ollut ollut jutussa riittäviä tietoja kyetäkseen harkitsemaan salatun aineiston merkitystä puolustukselle. Tätä puutetta ei ollut korjattu hovioikeusmenettelyllä, koska valittaja oli saanut pyydetyt tiedot vasta valitusajan umpeen kuluttua. EIT katsoi, että prosessissa ei ollut noudatettu oikeudenmukaisuuden vaatimuksia, koska valittaja ei ollut voinut puolustautua yllytysväitteeltä riittävän ajoissa kaikilta osin. EIS 6.1 artiklaa oli siis rikottu. - Suomessa tätä tapausta on käsitelty korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2000:112 selostetussa jutussa.

10. Peitetoiminnassa ja valeostossa voi syntyä monenlaisia oikeudellisia ongelmia, joita ei ole tässä mahdollisuutta käsitellä. Yhtenä tuoreena oikeustapauksena voidaan mainita Ruotsin korkeimman oikeuden vajaa viikko sitten eli 20.10.2011 antama tuomio todisteprovokaatiota koskevassa murhajutussa. Sanottu ratkaisu jutussa B 2150-11 löytyy tästä.

11. Högsta domstolenin ratkaisussa on kysymys ennen kaikkea siitä, mikä merkitys poliisin soluttautumisen tuloksena saadulla epäillyn tunnustuksella eli todisteprovokaatiolla oli epäiltyä murhaa koskevan jutun käsittelyssä. Kysymys liittyy itsekriminointisuojaan eli oikeuteen olla todistamatta itseään vastaan. Korkein oikeus katsoi, että tunnustuksen hankkiminen soluttautumalla oli mainitussa tapauksessa olosuhteet huomion ottaen ollut sopimatonta ja että tämä voitiin ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa rangaistusta lieventävänä seikkana.

11. Ratkaisussa selostettu tapaus koskee Motalassa 2005 tapahtunutta Maud Johanssonin (MJ) katoamista ja murhaa. MJ:n ilmoitti kadonneeksi hänen siskonsa lokakuussa 2005 viikko pari sen jälkeen, kun MJ oli mennyt tapaamaan CV:tä, johon MJ oli tutustunut muutama vuosi aiemmin. Kun MJ:tä ei löydetty, poliisi alkoi epäillä hänen joutuneen rikoksen uhriksi. Epäilyt kohdistuivat CV:hen, joka vangittiin lokakuun lopulla 2005 epäiltynä murhasta. Näytön puuttuessa CV jouduttiin vapauttamaan ja 2006 CV:hen kohdistunut tutkinta keskeytettiin. Marraskuussa 2007 CV:n asunnon lähellä olevasta viemärikaivosta löydettiin MJ:lle kuuluneet silmälasit ja kännykkä. CV pidätettiin uudelleen, mutta hänet jouduttiin jälleen vapauttamaan näytön puuttuessa. Häntä pidettiin kuitenkin edelleen pääepäiltynä rikokseen.

12. Keväällä 2010 tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä (sich!) Helene Gestrin suostui poliisin ehdotukseen peitetoiminnan aloittamisesta tarkoituksella saada 53-vuotias CV tunnustamaan tai kertomaan, minne MJ:n ruumis oli haudattu taikka kertomaan tietoja, joiden perusteella murha voitaisiin selvittää. Tässä tarkoituksessa poliisin soluttautuja "Mike," joka esiintyi itämafiaan kuuluvan rikollisjärjestön jäsenenä, lyöttäytyi CV:n seuraan. Syyskuussa 2010 tapahtuneen autoajelun aikana Mike kertoi CV:lle, että MJ:n ruumis pitäisi löytää, jotta hänen henkivakuutuksensa perusteella saataisiin nostetuksi korvaus. Miken kertoman mukaan venäläisistä ja tsetseneistä koostuva rikollisporukka havitteli sanottua korvausta itselleen. Mike lupasi kuitenkin CV:lle palkkioksi 75 000 kruunua, jos tämä kertoisi, mitä hän tiesi asiasta ja missä MJ:n ruumis oli. Jollei CV suostuisi yhteistyöhän, olisi itämafian jengi Miken mukaan valmis kiskomaan tarvittavat tiedot CV:ltä kiduttamalla. Tällä ensimmäisellä automatkalla CV ei kuitenkaan vielä halunnut paljastaa tietojaan. Sen jälkeen kun uhkaavasti esiintynyt "venäläistrio" - kaikki ruotsalaisia poliisimiehiä - oli lähestynyt häntä ja kehottanut häntä ottamaan uudelleen yhteyttä Mikeen, CV oli alkanut uskoa, että nyt oli tosi kyseessä. Miesten toisen autoajelun aikana CV oli näyttänyt Mikelle paikan - kompostikasan lähellä CV:n asuntoa - minne MJ:n ruumis oli haudattu. CV, joka oli ollut tuolloin huumeiden vaikutuksen alaisena eli pilvessä ("hög som ett hus"), kertoi samalla Mikelle olevansa yksin vastuussa MJ:n kuolemasta.

13. Esitutkinnassa CV kiisti, että hän olisi surmannut MJ:n. Hän myönsi suojelleensa kahta muuta henkilöä, jotka olivat vastuussa MJ:n kuolemasta ja jotka olivat myös haudanneet MJ:n ruumiin. CV kertoi, että hän oli tuntenut olonsa Miken ja "venäläisten" yhteydenoton johdosta uhatuksi ja ollut kovasti peloissaan. "Miken" kanssa tekemänsä toisen automatkan aikana CV oli sitä paitsi ollut huumeiden vaikutuksen alaisena..

14. Linköpingin käräjäoikeus tuomitsi CV:n murhasta 10 vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeus viittasi tuomionsa perusteluissa hovioikeuden vuonna 2010 niin sanotussa Gävlebranden-jutussa antamaan tuomioon (RH 2010:62) ja katsoi, ettei myöskään tässä jutussa ollut estettä hyödyntää todisteprovokaation avulla hankittuja tietoja syytettä tukevina todisteina. Käräjäoikeus totesi, että ensimmäisen automatkan aikana Mike oli kertomansa mukaan yrittänyt saada CV:ltä tietoja vain siitä, minne MJ:n ruumis oli piilotettu. Käräjäoikeus pani painoa sille, että toiselle autoajelulle oli lähdetty CV:n aloitteesta ja että CV oli tuolloin täysin spontaanisti kertonut, että hän oli yksin ottanut MJ:n hengiltä.

15. CV ja syyttäjä valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen; syyttäjä vaati CV:n tuomitsemista elinkautiseen vankeuteen. CV:n puolustus vetosi siihen, että poliisin provokaatiolla oli saanut sellaiset mittasuhteet ja muodot, ettei tunnustuksen avulla saatua näyttöä voitu panna langettavan tuomion perustaksi. Puolustuksen mukaan tapaus erosi olennaisesti käräjäoikeuden tuomiossa mainitusta Gävlebranden-tapauksesta. Syyttäjä myönsi hovioikeudessa, että CV oli saattanut stressaantua todisteprovokaation vuoksi.

16. Götan hovioikeus muutti 4.4.2011 käräjäoikeuden tuomiota ainoastaan alentamalla CV:lle tuomitun rangaistuksen 10 vuodesta 8 vuoteen. Hovioikeus totesi, että todisteprovokaatio oli sisältänyt sekä taloudellista etua koskevan lupauksen että tarkemmin määrittelemättä jääneen uhkauksen. Tunnustuksen osalta hovioikeus piti ratkaisevana sitä, että syytetty oli tunnustanut teon poliisin akuutin uhkauksen alaisena. Hovioikeus katsoi, että CV:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu. Hovioikeus ei kuitenkaan pitänyt sanottua oikeuden loukkausta peruuttamattoman lopullisena ("oåterkalleligen undergrävd"). Hovioikeus ei siten nähnyt aiheelliseksi hylätä todisteprovokaation takia syytettä, mutta otti sen huomioon rangaistusta lieventävänä perusteena ja alensi tuomitun rangaistuksen 8 vuodeksi vankeutta. Hovioikeus viittaisi rangaistuksen lievennyksen suhteen korkeimman oikeuden ratkaisuun NJA 2007 s. 1037.

17. Syytetty CV valitti edelleen korkeimpaan oikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä, koska syytettä tuleva keskeinen näyttö eli syytetyn tunnustus oli saatu todisteprovokaation eli kerrotuissa olosuhteissa tapahtuneen poliisin solutustoiminnan avulla.

18. Korkein oikeus katsoi, että poliisi oli käyttänyt todisteprovokaatiossa sopimattomia keinoja. Tämän ei kuitenkaan tapauksessa vallinneissa olosuhteissa katsottu johtavan siihen, että näin hankitut todisteet voitaisiin jättää kokonaan huomiotta, vaikka ennen kaikkea epäillyn tunnustamisen todistusarvoon mainitulla menettelyllä oli ollut huomattava merkitys. Högsta domstolen totesi että syytetyn tunnustukselle ei voitu antaa "juuri mitään arvoa". Kun asiassa kuitenkin oli lääketieteellistä ja muutakin näyttöä riittävästi, hovioikeuden tuomiota ei syyksilukemisen osalta ei kuitenkaan ollut syytä muuttaa.

19. Rangaistuksen mittaamisen osalta korkein oikeus lausui, että oikeus olla todistamatta itseään vastaan on keskeinen oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin liittyvä periaate. Koska poliisin toiminta näytön hankinnassa oli ollut sopimatonta, oikeus päätyi siihen, että asiassa oli erityisiä perusteita alentaa rangaistusta siitä kymmenestä vuodesta, mikä rikoksesta muutoin olisi tuomittu, kahdeksaan vuoteen vankeutta.

20. Suomessa eduskunnan oikeusasiamiehen tehtäviin kuuluu valvoa, miten poliisi käyttää telepakkokeinoja ja peitetoimintaa. Tässä valvonnassa käytetyt keinot näyttävät kuitenkin hieman heppoisilta. Oikeusasiamiehelle voidaan toki kannella poliisin toimenpiteistä, mutta kantelujen ratkaiseminen näyttää olevan varsin hidasta. Kuten olen jo aiemmin kertonut, oikeusasiamies on valvonnassaan lisäksi hyvin helläkätinen mitä virheellisestä menettelystä annettuihin sanktioihin tulee, sillä seurauksena selvästä lainvastaisesta menettelystä on yleensä aina korkeintaan vain huomautus. Sisäministeriön velvollisuutena on antaa vuosittain oikeusasiamiehelle kertomus poliisin peitetoiminnasta ja telepakkokeinojen käytöstä.

21. Viime vuoden syyskuussa apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja, esittelijänä OTT Pasi Pölönen, esitti muun muassa oikeusministeriölle lähettämässään kirjelmässä poliisin valeostoja ja peitetoimintaa koskevan lainsäädännön täsmentämistä. Pajuojan mielestä sanottuun toimintaan liittyy useita ongelmia. Käytännössä valeostotoiminnan valvonta on jäänyt pitkälti esitutkintaviranomaisille itselleen, sanoi Pajuoja.

22. Apulaisoikeusasiamies piti suorastaan kestämättömänä käytäntöä, jonka mukaan oikeudenkäynnissä poliisin peitetoiminta ja valeostot voidaan salata rikosjutun asianosaisilta kokonaan. Pajuojan mukaan poliisi on käyttänyt valeostoja ja peitetoimintaa jo vuodesta 2002 lähtien useissa kymmenissä tapauksissa. Tähän nähden on perin omituista, että näiden toimenpiteiden käytöstä on ilmoitettu asianosaisille oikeudenkäynneissä vain äärimmäisen harvoissa tapauksissa. Toisin sanoen poliisi salaa valeostojen suorittamisen ja peitetoiminnan asianosaisilta. Apulaisoikeusasiamies Pajuoja piti outona, jos yhdessäkään niistä tapauksista, joissa poliisi on turvautunut valeostoihin tai peitetoimintaan, ei olisi ollut tarvetta käyttää saatuja tietoja suorana todisteena oikeudenkäynnissä. Tällöin tuomioistuinkaan ei tule tietämään niistä. Oikeuden tulisi kuitenkin voida ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen mukaan valvoa, onko toiminta ollut asianmukaista vai onko esimerkiksi peitetoiminnan hyväksyttävät rajat ylitetty.

23. Eduskunta hyväksyi viime keväänä hieman ennen vaaleja kovan kiireen tuloksena uudet esitutkinta- ja pakkokeinolait. Ne on annettu 22.7.2011 (ETL 805/2011 ja PKL 806/2011), mutta tulevat voimaan vasta vuoden 2014 alusta. Uudessa pakkokeinolaissa on yksityiskohtaisia säännöksiä salaisista pakkokeinoista, myös poliisin peite- ja valeostotoiminnasta (PKL 10 luku). Poliisilaissa puolestaan säädetään näiden samoin kuin muiden niin sanottujen salaisten pakkokeinojen käytöstä rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi. Peitetoimintaa ja valeostoa saa käyttää vain, jos niillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle ja että tämä on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi (10:2.2). Peitetoimintaa saadaan käyttää vain PKL 10:3:ssä lueteltujen vakavien rikosten selvittämisessä. Peitetoiminasta ja valeostosta päättää KRP:n tai Supon päällikkö. Päätös, jolla peitetoiminta on päätetty aloittaa, on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi - oikeastaan tarkastettavaksi - ovatko PKL 10:27.2:ssa tarkoitetut peitetoiminnan edellytykset olemassa; tämä ei koske valeostosta tehtyä päätöstä. Peitetoimintaa koskevat asiat käsitellään koko maan osalta keskitetysti Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudelle toimitetaan ainoastaan asian käsittelemiseksi välttämättömät tiedot.

24. Epäiltyyn kohdistetusta peitetoiminnasta ja valeostosta on ilmoitettava hänelle "ilman aiheetonta viivytystä" sen jälkeen, kun asia on saatettu syyttäjän harkittavaksi, siis sen jälkeen kun esitutkinta on päättynyt ja asia on siirretty syyteharkintaan (PKL 10:60.1). Tästä ilmoituksesta on annettava annettava tieto Helsingin käräjäoikeudelle (PKL 10:60.2). Tuomioistuin voi PKL 10:60.3:ssa mainituin edellytyksin pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta päättää, että edellä mainitun ilmoituksen tekemistä voidaan lykätään enintään kaksi vuotta kerrallaan.




perjantai 21. lokakuuta 2011

498. Oikeusavustajan palkkiosta ennakkopäätös (KKO 2011:82)

1. Ei kahta kolmannetta. Tämä sanonta näyttää pitävän paikkansa myös tässä kommentoivan oikeustapauksen suhteen. Olen tällä viikolla kommentoinut kahdessa jokseenkin selvässä tapauksessa annettua prejudikaattia (KKO 2011:81 ja KKO 2011:83). Mainittuja tapauksia ei ehkä voitane sanoa rutiinitapauksiksi, mutta kuitenkin sellaisiksi, joissa ei näyttäisi olevan kysymys erityisen vaikeasta laintulkinnasta tai juridisesti muutoinkaan kiperästä tapauksesta (hard case).

2. Ratkaisussa KKO 2011:82 selostettu tapaus kuuluu minusta samaan kategoriaan. Jos KKO:n prejudikaatit luokiteltaisiin merkittävyyteensä tai/ja vaikeusasteensa perusteella kolmeen tai vaikkapa viiteen luokkaan, niin minusta oikeusapua, avustajan palkkiota, matkakulujen korvausta yms. asioita koskevat ratkaisut kuuluisivat kyllä kaikkein alimpaan ryhmään. Niissä ei juuri milloinkaan kosketella "juridiikan maailmoja syleileviä" tai edes "suuren luokan" oikeuskysymyksiä eivätkä kyseiset ratkaisut herätä juuri mielenkiintoa asianajaja- ja oikeusapulaitoksen ja tuomioistuinten ulkopuolella. Toisaalta mainittujen ratkaisujen käytännöllinen merkitys tuomareiden, asianajajien ja oikeusavustajien työn kannalta on suuri, koska ratkaisuissa käsitellyt kysymykset nousevat lainkäytössä usein esiin. Joten mikäpäs siinä, kyllähän nämäkin ennakkopäätökset tältä kannalta puolustavat paikkaansa.

3. Korkeimmassa oikeudessa oli asiassa äänestys 3-2. Oikeusneuvokset ovat näköjään paneutuneet tähän sinänsä melko helppoon asiaan kiitettävällä huolella, mikä ilmenee kannanottojen seikkaperäisinä perusteluina. Tällaista ilmiötä on aina syytä tervehtiä tyydytyksellä! Olen itse korostanut sitä, että tuomarin tulisi uhrata vaivannäköä ja hyödyntää ammattitaitoaan erityisesti näytöllisesti tai laintulkinnallisesti vaikeiden ja kiperien tapausten (hard cases) perustelemiseen. Sen sijaan rutiinitapauksissa tai muuten suhteellisen selvissä tapauksissa laajojen perustelujen kirjoittamisella ei useinkaan ole merkitystä. Näin erityisesti sillon, kun tuomiosta ei valiteta ylempään oikeusasteeseen.

4. Ratkaisussa KKO 2011.83 sekä KKO:n enemmistö että vähemmistö ovat perustelleet mielipiteitään pro et contra -metodilla tuomalla perusteluissaan esiin myös valittua johtopäätöstä vastaan puhuvia seikkoja. Tämäkin on toki erinomainen asia. Toivokaamme kaikki, että oikeusneuvoksilta löytyisi samanlaista innostusta ja tarmoa pro et contra -metodin käyttämiseen myös todella vaikeita ja kiperiä oikeuskysymyksiä sisältäviä ratkaisuja perusteltaessa. Tässä suhteessa on usein ollut havaittavissa puutteita.

5. Mitä itse ratkaisun asiasisältöön ja lopputulokseen tulee, niin olisin itse kyllä epäilyksettä korkeimman oikeuden vähemmistön kannalla. On toki vaikea, minusta oikeastaan mahdotonta, sanoa, mikä tässä asiassa on "oikea" ratkaisu; kyse on tilanteesta, jossa voidaan hyvin puolta molempia ratkaisuvaihtoehtoja. Sekä enemmistö että vähemmistö tuovat perusteluissaan esiin sovellettavana olleen lainkohdan eli oikeusapulain 17 §:n 1 momentin tarkoituksen. Mainitun säännöksen tarkoituksena on pyrkiä siihen, että valtion varoista suoritetaan korvausta yleensä vain sellaisista kuluista, joita kyseisessä tuomioistuimessa normaalisti toimivalle avustajalle aiheutuu. Säännöksen tarkoituksena on suitsia käytäntöä, jossa heppoisin perustein määrätään avustajaksi tuomioistuinpaikkakunnan ulkopuolinen avustaja.

6. Tämä on ideaalitilanne ja lainsäätäjän tarkoitus, mistä ei olisi syytä poiketa kovin heppoisin perustein ja selityksin ja tämän tulisi ratkaista se, kumpaan suuntaa vaaka tässä tapauksessa kallistuu. Oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa sanotaan, että kysymyksessä olevat lisäkulut ja ajanhukka voidaan korvata valtion varoista, jos tuomioistuinpaikkakunnan ulkopuolelta tulevan avustajan käyttäminen on perusteltua. Sana "perusteltu" vaikuttaa tässä yhteydessä hieman liian heppoiselta. Laissa voitaisiin säätää, että kyseiset lisäkulut korvataan valtion varoista vain, jos mainitunlaisen avustajan käyttämiseen on ollut "erityinen syy." Asianosaisella on oikeus käyttää "omaa" tuomioistuinpaikkakunnan ulkopuolelta tulevaa avustajaansa, mutta siinä tapauksessa avustajalle ei suoriteta korvausta matkustamisesta aiheutuneista lisäkuluista.

7. Korkeimmalla oikeudella olisi ollut nyt selostetussa tapauksessa mahdollisuus, itse asiassa "tuhannen taalan paikka", ohjata ennakkopäätöksellään oikeustilaa nykyistä järkevämpään ja lainsäätäjän tarkoitusta paremmin vastaavaan suuntaan. Siis siihen, että tuomioistuinpaikkakunnan ulkopuolisen avustajan käyttäminen tulisi jatkossa vähenemään. Käräjäoikeudet, joissa tällaisen avustajan käyttäminen lyödään myös hovioikeutta ja korkeinta oikeutta tosiasiallisesti sitovalla tavalla lukkoon - kuten tässäkin tapauksessa näyttää tapahtuneen - näyttävät hyväksyvän avustajiksi aika kevyin perustein ulkopuolisia avustajia ja hyväksyvän useimmiten myös heidän lisäkululaskunsa mukisematta sellaisenaan. Näin tapahtui myös tässä tapauksessa Vantaan käräjäoikeudessa. Tähän pitäisi puuttua ja siihen olisi ollut sopiva tilaisuus juuri tässä tapauksessa.

8. Korkeimman oikeuden enemmistö ei kuitenkaan käyttänyt tilaisuutta oikeuskäytännön järkeväksi ohjaamiseksi hyväkseen, vaan päätyi ratkaisuun, jonka seurauksena edellä kuvattu epätyydyttävä oikeustila tulee jatkumaan ja luultavasti entisestään vain vahvistumaan. Teleologinen laintulkintametodi, jossa huomioidaan ja punnitaan keskenään eri ratkaisuvaihtoehtojen tosiasiallisia seurauksia, näyttää tulleen KKO:n laintulkinnassa sivuutetuksi. Perin valitettavaa, sanoisin!

torstai 20. lokakuuta 2011

497. Sotilasrikosasiassa KKO:n ennakkopäätös (KKO 2011:83).

1. Pari päivää sitten kommentoin korkeimman oikeuden melko selvässä varkausjutussa antamaa ennakkopäätöstä KKO 2011:81. Voitaisiin kai todeta, että "sitä on nyt liikkeellä", sillä tänään korkein oikeus antoi jälleen ennakkopäätöksen jokseenkin selvässä tapauksessa. Ratkaisussa on kysymys sotilasrikosasiasta eli tarkemmin sanottuna sotilaan karkaamisesta (KKO 2011:83).

2. Sotilasrikosasioiden tutkinta ja oikeudenkäynti poikkeaa eräiltä osin tavallisen rikosjutun käsittelystä. Sotilasrikoksella tarkoitetaan sotilaan tekemää rikosta, josta on säädetty rangaistus rikoslain 45 luvussa. Sotilasrikokseen voi syyllistyä ainoastaan sotilas tai muu sotilasrangaistussäännösten alainen henkilö. Sotilaalla tarkoitetaan sekä niin sanottuja "kantapeikkoja" eli puolustusvoimien sotilasvirassa olevia että asevelvollisuutta suorittavia ja sotilasvirkaan koulutettavia henkilöitä.

3. Sotilasrikokset tutkitaan lievissä tapauksissa kurinpitomenettelyssä ja muutoin erityisessä sotilasoikeudenkäyntimenettelyssä. Sotilasrikos eroaa siviilirikoksista myös siinä, että poliisin sijaan sen esitutkinnan hoitaa puolustusvoimat tai Rajavartiolaitos.

4. Kurinpitomenettelyssä voidaan sotilasrikoksesta tuomita kurinpitorangaistus tai -ojennus, joka vastaa ankaruudeltaan sakkorangaistusta. Kurinpitorangaistuksia ovat varoitus, poistumisrangaistus, joka määrätään vähintään 11 ja enintään 15 vuorokaudeksi, kurinpitosakko (enintään 30 kappaletta), jonka suuruus on asevelvolliselle hänen päivärahansa, muille viidesosa keskimääräisestä bruttopäivätulosta. Kurinpitorangaistuksiin kuuluu myös aresti (enintään 30 vuorokautta), mutta sen saa tuomita vain tuomioistuin. Kurinpito-ojennuksia ovat muistutus, ylimääräinen palvelus, jota määrätään yhdestä viiteen kertaa, ja poistumiskielto, joka voidaan antaa enintään kymmeneksi vuorokaudeksi. Virassa olevalle sotilaalle saa rauhan aikana määrätä tai tuomita kurinpitorangaistukseksi vain kurinpitosakon tai varoituksen. Kurinpitoesimiehen määräämästä kurinpitorangaistuksesta saa valittaa käräjäoikeuteen, joka käsittelee asian yhden tuomarin kokoonpanossa.

5. Sotilasrikokset jaetaan RL 45 luvussa eri tyyppeihin, joita ovat palvelusrikokset, vartiorikokset, poissaolorikokset, kuuliaisuusrikokset, esimiesrikokset, muut rikoset sekä sota-ajan rikokset. Sotilasoikeudenkäyntiasiana tutkitaan lisäksi sotilaan tekemät muut rikokset edellyttäen, että teko (esimerkiksi pahoinpitely, ruumiinvamman tuottamus, varkaus, petos jne.) on kohdistunut puolustusvoimiin, rajavartiolaitokseen, kriisinhallintajoukkoon tai toiseen sotilaaseen. RL 11 luvussa mainitut sotarikokset evät kuulu sotilasrikosasioihin.

6. Sotilasoikeudenkäynti tapahtuu rauhan aikana käräjäoikeudessa. Asiat on keskitetty muutamaan käräjäoikeuteen, jonka tuomiopiirin alueella sijaitsee varuskunta. Käräjäoikeuden kokoonpanoon kuuluu lainoppineen puheenjohtajan lisäksi kaksi sotilasjäsentä, joista toisen tulee olla upseeri ja toisen opistoupseeri, aliupseeri tai sotilasammattihenkilö taikka miehistöön kuuluva sotilas. Muutoksenhaku käräjäoikeuksien ratkaisuista on keskitetty Helsingin hovioikeuteen.

7. Majurien ja sitä korkeampien upseerien sotilasoikeudenkäynti tapahtuu ensimmäisenä asteena Helsingin hovioikeudessa. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluu kolmen virkatuomarin lisäksi kaksi sotilasjäsentä, joiden tulee olla vähintään majurin arvoisia upseereja. Korkeimmassa oikeudessa sotilasasiat käsitellään kokoonpanossa, johon kuuluu viisi lainoppinutta jäsentä ja kaksi sotilasjäsentä, joiden tulee olla vähintään everstin arvoisia upseereja.

8. Syyttäjänä käräjäoikeudessa toimii valtakunnansyyttäjän tehtävään määräämä kihlakunnansyyttäjä; aikaisemmin syyttäjänä toimi puolustusvoimien virassa oleva sotilaslakimies. Syyttäjällä ei ole oikeutta jättää syyttämättä rikoksen vähäisyyden vuoksi, mikäli yleiset edellytykset syytteen nostamiseen ovat olemassa. Syyte nostetaan mahdollisen asianomistajan mielipiteestä huolimatta.

9. Oikeudenkäynnissä noudatetaan muuten tavanomaista rikosasian menettelyä. Syytetyllä voi olla avustaja. Käräjäoikeudessa syytettyä ei voida tuomita rangaistukseen vastoin puheenjohtajan mielipidettä eikä ankarampaan rangaistukseen kuin puheenjohtaja kannattaa; tämä äänestyssääntö ei siis koske hovioikeutta ja korkeinta oikeutta.

10. Ratkaisussa KKO 2011:83 selostettu asia on melko tavanomainen tapaus, jossa faktojen osalta ei ole ollut epäselvyyttä. Kyse on ollut siitä, syyllistyikö A ainoastaan luvattomaan poissaoloon vai sitä ankarammin rangaistavaan karkaamiseen. Kaikki oikeusasteet ovat päätyneet siihen, että kysymyksessä oli karkaaminen. Korkeimmassa oikeudessa äänestettiin ainoastaan siitä, tuliko rangaistukseksi tuomita ehdollinen vankeus vai sakko. Äänin 4-3 päädyttiin tältäkin osin pysyttämään alempien oikeuksien tuomiot.

11. Ennakkopäätöksen tarve jutussa ei ole ollut kovin suuri, koska vastaavanlaisista tapauksista on jo aiemmin annettu ennakkopäätöksiä. Korkeimman oikeuden perusteluissa viitataan ratkaisuun KKO 2003:64, joka on varustettu otsikossa ks.- merkinnällä. Tämä ei ole hepreaa, vaikka siltä voi vaikuttaa, ja tarkoittaa sitä, että nyt esillä oleva juttu on ratkaistu samalla tavalla kuin mainittu vuoden 2003 tapauskin. Lisäksi voidaan viitata lakikirjassa RL 45:10:n kohdalla mainittuun kahteen muuhun prejudikaattiin eli KKO 1989:150 ja KKO 1991:180, jotka koskettelevat myös samantyyppistä tilannetta.

12. Olen itse istunut Ikaalisissa tuomarina 80-luvulla ollessani sotilasrikosjuttuja. Nämä istunnot pidettiin yleensä Kankaanpäässä Niinisalon varuskunnan upseerikerholla, jonne matkailimme notaarin kanssa yleensä iltapäivisin kello 13 alkavaan istuntoon. Syyttäjänä toimi tuohon aikaan sotilaslakimies, joka saapui paikalle Lounais-Suomen sotilasläänin esikunnasta Turusta. Heistä muistan 1980-luvun alkupuolelta entisen puolustusministerin Veikko Pihlajamäen pojan Antti Pihlajamäen (1952-2009), joka väitteli sittemmin tohtoriksi ja toimi pitkään oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvoksena. Karkaamisista, poissaoloista yms. rikkeistä syytteeseen joutuneita varusmiespoloisia avusti istunnoissa joskus varusmiespalvelustaan suorittava nuori lakimies, korpraali Esa Vesterbacka. Hän on nykyisin Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja. Yhden sotilasrikosjutun käsittelyyn ja ratkaisemiseen olen osallistunut kenraalien seurassa myös korkeimman oikeuden istunnossa.

13. Mainitulla näppituntumalla olisin luultavasti päätynyt nyt esillä olevassa tapauksessa vähemmistön mukaiselle kannalle eli tuominnut A:n karkaamisesta sakkoon. Ehdollisesta vankeusrangaistuksesta jää aina merkintä rikosrekisteriin. Korkeimman oikeuden enemmistö on kenties halunnut julkaista tämän ennakkopäätöksen jonkinlaisena varoituksen sanana nykyisille ja tuleville varusmiehille. Korkeimman oikeuden sotilasjäsenet ovat olleet äänestysratkaisuissa aina ennenkin säännönmukaisesti ankaramman vaihtoehdon kannalla. Jos tämäkin juttu olisi ratkaisu korkeimmassa oikeudessa ilman sotilasjäseniä, olisi ratkaisuksi tullut syytetylle lievempi vaihtoehto.

13. Samanlaisen tapauksen korkein oikeus on ratkaissut niin ikään 20.10.2011 antamallaan päätöksellä, jota ei ole kuitenkaan julkaistu ennakkopäätöksenä, vaan josta on on annettu vain lyhyt tiedote seuraavasti:

SOTILASRIKOS - LUVATON POISSAOLO - KARKAAMINEN

Diaarinumero: R2010/1018
Antopäivä: 20.10.2011
Taltio: 2271
Esittelypäivä: 19.08.2011
Varusmiespalvelustaan suorittamaan määrätty A oli jäänyt saapumatta palveluspaikkaansa määräaikaan 13.7.2009 mennessä jatkaen poissaoloaan 19.8.2009 saakka, jolloin hän oli saapunut palveluspaikkaansa. Palveluspaikkaan saapumisen jälkeen A oli samana päivänä hakenut muutosta palveluksenaloittamisajankohtaan perustellen hakemustaan 9.8.2007 alkaneilla ja 31.5.2010 päättyviksi arvioiduilla opinnoillaan. Hakemus oli 19.8.2009 hyväksytty ja A oli määrätty saapumaan uudelleen palvelukseen 12.7.2010. Kysymys siitä, oliko A:n poissaolosta aiheutunut tai voinut aiheutua olennainen keskeytys hänen koulutuksessaan tai muuten olennaista haittaa palvelukselle ja oliko A syyllistynyt rikoslain 45 luvun 10 §:n mukaiseen karkaamiseen. Ks. KKO:2011:83.

14. Vm. tapauksessa KKO:ssa ei ole ollut äänestystä.








keskiviikko 19. lokakuuta 2011

496. Perustuslaki uudistuu, presidentin valta kuriin

Kerrakii kunno kirja - kaikkii niie hiton morsiammii - ja koljattiloi jälkee - miun pittää sanoo jot kyl tuo Eveliina - häähä hää ossaakii kaikelaista - niiko tää kirjoittamisenkii - ja kaikelaist muutakii - mut ei niis nyt sen enempää - kysyt sie jot seurustellaak myö nyt sit - siis niiko silviisii - kuuleha sie,tuoho mie en virka mittää - kysy hänelt - Ellult - tai älä kysykää - nythä mie muistinkii - tää asjaha kuuluukii - kuuleha sie sälli ko mie siul haastan - kuuluu miu yksityisyytei piirii - hitto - miehä oon entine pääminister - nyt ala jätkä kuule kälppii siit tai mie suutu - ja mieko suutun, ni siit ei hyvä seuraa- mie en oo eläissäin suuttunt vast ko yhe kerra - lapsen - mut nyt mie - kuuleha sie sälli - taiakii suuttuu toise kerra...

1. Vuoden 2000 perustuslakia ollaan parhaillaan muuttamassa. Edellinen hallitus antoi ns. Taxellin komitean mietinnön pohjalta toukokuussa 2010 eduskunnalle esityksen laiksi Suomen perustuslain muuttamisesta (HE 60/2010 vp). Ennen viime vaalikauden päättymistä eduskunta hyväksyi 16. 2. 2011 lain Suomen perustuslain tarkistamisesta lepäämään ensimmäisiin eduskuntavaalien jälkeisiin valtiopäiviin.

2. Perustuslain 73 §:n mukaan eduskunnan on hyväksyttävä lepäämään jätetyt lait asiasisällöltään muuttamattomina täysistunnossa yhden käsittelyn asiana päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Tätä uusintakäsittelyä koskeva eduskunnan lähetekeskustelu käytiin 13.9.2011 ja juuri nyt tätä kirjoittaessani eduskunnan täysistunto keskustelee vielä kerran puheena olevasta asiasta.

3. Perustuslain muutoksella pyritään vahvistamaan valtioneuvoston asemaa suhteessa tasavallan presidenttiin kuitenkin siten, että presidentti edelleen säilyttää asemansa merkittävänä valtioelimenä. Joissakin asiaryhmissä ja erityistilanteissa presidentin harkintavaltaa kuitenkin sidotaan eduskunnan ja valtioneuvoston yhtenevään kantaan.

4. Uudistuksen yhtenä tavoitteena on myös selkeyttää ylimpien valtioelinten valta- ja vastuusuhteita ja siten poistaa valtiosäännön tulkintaan käytännön elämässä liittyneitä epäselvyyksiä. Tämä koskee erityisesti tasavallan presidentin päätöksentekomenettelyä sekä Suomen edustautumista Euroopan unionissa. Lisäksi perustuslain muutoksen tavoitteena on kehittää kansalaisten suoria osallistumismahdollisuuksia ja samalla vahvistaa valtiollisen järjestelmän perustana olevaa edustuksellista demokratiaa.

5. Valtioneuvoston asemaa vahvistetaan osoittamalla valtioneuvostolle yksinomainen toimivalta antaa hallituksen esitykset eduskunnalle. Parlamentaarisen hallitustavan vahvistamiseksi sekä valta- ja vastuusuhteiden selkeyttämiseksi tasavallan presidentin harkintavalta sidotaan määrämuotoisessa päätöksenteossa palautuksen jälkeen eräissä asiaryhmissä eduskunnan ja valtioneuvoston yhtenevään kantaan.

6. Käytännössä merkittävä osa presidentin päätöksenteosta on jo nykyisin parlamentarisoitunut, sillä presidentti käyttää toimivaltuuksiaan valtioneuvoston kannan mukaisesti. Tätä heijastaa myös presidentin nykyiseen valtioneuvoston ratkaisuehdotukseen perustuvaan päätöksentekoon liittyvä palautusmenettely, jonka mukaan presidentti ei voi asiaa ensimmäistä kertaa hänelle esiteltäessä päättää asiasta valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta poikkeavalla tavalla.

7. Ehdotetun perustuslain 58 §:n 2 momentin mukaan asian palautumisen jälkeen valtioneuvosto voisi antaa eduskunnalle muusta kuin lain vahvistamista, virkaan nimittämistä tai tehtävään määräämistä koskevasta asiasta selonteon. Tämän jälkeen asiasta päätettäisiin eduskunnan selonteon johdosta hyväksymän kannanoton mukaisesti, jos valtioneuvosto tätä ehdottaa. Eduskunta toimisi siis eräällä tavalla "erotuomarina" presidentin ja valtioneuvoston välillä. Ehdotettu menettely kohdistuisi käytännössä pääasiassa sellaisiin kansainvälisiin asioihin, jotka presidentti päättää määrämuotoisessa päätöksenteossa perustuslain 93 §:n 1 momentin nojalla ja jotka kuuluvat ulkopolitiikan johtamiseen.

8. Edellä kerrottu menettely on käytettävissä lähinnä ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvia päätöksiä tehtäessä. Järjestelyn pääasiallisena tarkoituksena on ristiriitojen ennakollinen ehkäiseminen presidentin ja valtioneuvoston välillä.

9. Kansalaisten osallistumisoikeuksia valtiollisella tasolla täydennetään uudella kansalaisaloitteella, jolla äänestäjät voivat saada haluamansa asian eduskunnan käsiteltäväksi. Vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella tulee olemaan oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Eduskunnan tulee ottaa kansalaisaloite käsiteltäväkseen, mutta aloitteen hyväksyminen jää eduskunnan arvioitavaksi samoin kuin mahdolliset muutokset aloitteeseen.

10. Perustuslain 66 §:ään otettavan uuden säännöksen mukaan pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa. Pääministeri edustaa Suomea myös muussa valtion ylimmän johdon osallistumista vaativassa Euroopan unionin toiminnassa, jollei valtioneuvosto poikkeuksellisesti toisin päätä. Valtioneuvosto voisi vastaisuudessakin poikkeuksellisesti päättää, että pääministerin lisäksi tasavallan presidentti osallistuisi Euroopan unionin toimintaan liittyvään kokoukseen, jos Euroopan unionin järjestelmä sen sallii.

11. Paljon porua on pidetty perustuslain 1 §:ään otetavasta lisäyksestä, joka koskee Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa. Perustuslakiin otetaan myös uudet säännökset toimivallan siirrosta Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle. Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävästä toimivallan siirrosta päätettäisiin vastaisuudessa kahden kolmasosan enemmistöllä, kuten nykyisinkin, mutta siirtoa ei tehdä poikkeuslailla nykyiseen tapaan vaan uudessa perustuslain määrittelemässä menettelyssä.

12. Sanotusta 1 §:ään tulevasta maininnasta käytettiin viime helmikuussa eduskunnan täysistunnossa runsaasti puheenvuoroja. Maininnan poistamista koskeva muutosehdotus kaatui äänestyksessä äänin 134-30. Poistamista kannattavia edustajia oli tuolloin vasemmistoliiton, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien, sosialidemokraattien ja vihreiden eduskuntaryhmissä.

13. Toisin kuin jotkut ovat väittäneet, perustuslakiin otettava maininta Suomen EU-jäsenyydestä ei vaikuta mahdollisuuteen erota unionista eikä mahdollisen eroamisen yhteydessä noudatettaviin menettelyihin. Kirjauksen jälkeenkin Suomi voi erota unionin jäsenyydestä eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Kirjauksen tekeminen on perusteltua, sillä EU:n jäsenyys vaikuttaa merkittävästi norminantovaltaan ja lainsäädäntöön samoin kuin suomalaisten tuomioistuinten toimintaan.

14. Eduskunta äänestää lepäämään jätetystä lakiehdotuksesta eli sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä ensi perjantaina. Selvältä näyttää, että eduskunta hyväksyy lepäämään jätetyn lain suurella enemmistöllä. Perustuslakiin tulevia muutoksia vastustaa lähinnä vain perussuomalaisten eduskuntaryhmä ja vasemmistoliitosta eronnut kahden hengen ryhmä.

15. Jotkut perustuslakiasiantuntijat arvostelevat vielä viime vaiheessa kovin sanoin uudistuksen yhtä keskeistä kohtaa eli edellä kappaleessa 7 ja 8 mainittua eduskunnan uskottavaa "erotuomarin" roolia tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välisessä (mahdollisessa) kiistassa. Uudistuksen ideana on, että jos presidentti ei suostu tekemään hallituksen ehdotuksen mukaista päätöstä, hallituksen kanta voittaa, mikäli eduskunta on hallituksen kanssa samaa mieltä. Kyseinen erimielisyys voi koskea ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, sillä perustuslain mukaan presidentti ja valtioneuvosto eli hallitus johtavat ulkopolitiikkaa yhdessä, ja presidentti päättää ulkopoliittisista asioista hallituksen ratkaisuehdotusten pohjalta.

16. Sekä valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen että akatemiaprofessori Kaarlo Tuori "narisivat" viimeksi eilen TV1:n uutislähetyksessä kyseisestä kohdasta, jota he kutsuivat "poliitikkojen luomukseksi" ja jota valtiosääntöoppineet ovat vastustaneet. Tuori ja Ojanen kiinnittävät huomiota siihen, että parlamentarismiin kuuluu oletus, jossa toimiva hallitus nauttii eduskunnan luottamusta ja siis lähtökohtaisesti esittää eduskunnan kannan.

17. Ojanen:
- Minun mielestäni pitäisi lähteä myös ulkopolitiikassa siitä, että jos valtioneuvosto ehdottaa jotain tasavallan presidentin päätettäväksi, niin myös tältä osin valtioneuvosto nauttii eduskunnan luottamusta. Nyt on omaksuttu hyvin konstikas, kummallinen konstruktio.
Tuori:
- Presidentille ikään kuin annetaan mahdollisuus testata valtioneuvoston eduskunnassa nauttimaa luottamusta. Tämä on hyvin merkillistä parlamentarismia.

18. Valtiosääntöoppineiden nyt viime tingassa esille ottama kysymys on joka tapauksessa luonteeltaan lähinnä akateeminen, sillä käytännössä se ei tuskin tulee aktualisoitumaan. Kuten nimittäin jo edellä totesin, mainitun järjestelyn tarkoituksena on ristiriitojen ennakollinen ehkäiseminen presidentin ja valtioneuvoston välillä. Ei ole syytä pelätä, että presidentti tulisi ehdoin tahdoin riitautumaan hallituksen kanssa.

19. Olisivatko valtiosääntöoppineemme lainkaan yhtä huolestuneita kyseisen uudistuksen suhteen, jos olisi selvää, että tasavallan presidentiksi valittaisiin jatkossakin sosialisti tai jos eduskunnassa olisi vasemmistoenemmistö? Kun nyt näyttää siltä, että presidentiksi valitaan pitkästä aikaa oikeiston ehdokas, näyttävät valtiosääntöoppineemme valpastuneen ja huolestuvan uudistusta koskevassa kannanotoissaan.






tiistai 18. lokakuuta 2011

495. Korkeimmalta oikeudelta ennakkopäätös selvässä asiassa (KKO 2011:81)

1. Korkeimpaan oikeuteen saapuu vuosittain noin 2 000 - 2 500 asiaa. KKO:n toimintakertomuksen 2010 mukaan viime vuonna saapuneista asioista 36 prosenttia oli riita- ja 41 prosenttia rikosasioita. Valituslupahakemuksista, joissa siis on kysymys hovioikeuden toisena oikeusasteena antamista ratkaisuista, vajaat 1 300 eli 55 prosenttia koski siviiliasioita ja runsaat 1 000 eli 45 prosenttia rikosasioita. Korkeimpaan oikeuteen valitetaan myös vakuutusoikeuden tietyistä ratkaisuista ja sinne tehdään myös tuomionpurkua ja kanteluja koskevia hakemuksia.

2. Korkein oikeus antoi vuonna 2010 yhteensä 162 valituslupaa, joista 56 prosenttia koski siviili-asioita ja 44 prosenttia rikosasioita. Samana vuonna tai aiemmin valitusluvan saaneissa asioissa korkein oikeus antoi 141 asiaratkaisua. Kaiken kaikkiaan korkein oikeus antoi vuonna 184 asiaratkaisua. Vuosikertomuksen mukaan KKO:ssa toimitettujen suullisten käsittelyjen määrä oli "edeltäneitä vuosia selvästi suurempi." Jostakin syystä kertomuksessa ei kuitenkaan ilmoiteta suullisten käsittelyjen lukumäärää.

3. Vuonna 2010 korkein oikeus antoi siis kaikkiaan 162 valituslupaa. Kun lupahakemuksia tehtiin samana vuonna noin 2 300, korkein oikeus myönsi valitusluvan vuonna 2010 siis vain noin 7,5 %:ssa hakemuksista. Rikosasioissa, joissa tehtiin vuonna 2010 yhteensä 1 027 valituslupahakemusta, myönnettiin 71 valituslupaa, mikä tekee hieman alle 7 % mainituista hakemuksista. Varsinaisissa riita-asioissa tehtiin 982 valituslupahakemusta ja myönnettiin 63 valituslupaa.

3a. Minusta on hieman merkillistä, että vaikka korkein oikeus myönsi vuonna 2010 kaikkiaan 162 valituslupaa eli siis yhtä monessa asiassa, näistä ennakkopäätöksinä julkaistiin ainoastaan 95 asiaa. Lopuissa 67 tapauksessa ei siis nähty tarvetta julkaista ratkaisua ennakkopäätöksenä. Tätä asiaa ei ole selvitetty toimintakertomuksessa millään tavalla. Mihin näiden 67 tapauksen ennakkopäätösarvo tai joka tapauksessa valituslupa-arvo on voinut kadota yhtäkkiä? Kun korkein oikeus ei perustele valitusluparatkaisuja mitenkään, voidaan epäillä, että valituslupia kenties myönnetään toisinaan mielivaltaisesti eli sellaisissa tapauksissa, joissa todellista ennakkopäätöstarvetta tai muuta syytä luvan saamiseksi ei todellisuudessa ole olemassa. Onko valituslupa siis myönnetty edellä mainituissa 67 tapauksessa ainoastaan virheellisen hovioikeuden ratkaisun muuttamiseksi, vaikka lain mukaan hovioikeuden ratkaisun virheellisyys ei ole valitusluvan myöntämisen peruste? Joka tapauksessa voidaan olettaa, että myös monissa sellaisissa tapauksissa, joissa korkein oikeus ei myönnä valituslupaa, olisi tarvetta muuttaa hovioikeuden virheellistä ratkaisua.

4. Lain mukaan korkein oikeus voi myöntää - tähän ei siis ole milloinkaan velvollisuutta tai pakkoa - valitusluvan kolmella eri perusteella, jotka ovat (OK 30:3):

1. Ennakkopäätösperuste, jolloin lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi; 2. purkuperuste, jolloin asiassa on tapahtunut sellainen oikeudenkäynti- tai muu virhe, jonka perusteella ratkaisu olisi lain mukaan purettava tai poistettava; ja 3. painavan syyn peruste, jolloin valitusluvan myöntämiselle on muu painava syy.

5. Korkein oikeus ei milloinkaan perustele päätöstä, jolla valituslupa evätään. Valitusluvan myöntämisestä taas ei tehdä erikseen päätöstä eikä hakijalle ilmoiteta, millä perustella lupa on myönnetty. Kovin salamyhkäistä toimintaa siis.

6. Tiedetään kuitenkin - tämä vahvistetaan myös KKO:n kotisivuilla - että edellä 1 kohdassa mainittu ennakkopäätösperuste on tärkein valitusluvan myöntämisperuste. Purkuperustetta ja painava syy -perustetta sovelletaan sitä vastoin vain harvoin. Niillä valituslupa voidaan myöntää lähinnä silloin, kun ilmenee tarvetta oikaista selvästi virheellisiä ratkaisuja.

7. Näytön uudelleen arvioimisen perusteella korkein oikeus ei oman ilmoituksensa mukaan juuri voi myöntää valituslupaa. Kuitenkin korkein oikeus julkaisee vuosittain useita ennakkopäätöksiä, joissa pääpaino näyttäisi olevan juuri todistusharkinnassa.

8. Ennakkopäätösperusteella valituslupa myönnetään siis epäselvissä ja tulkinnallisissa lainsoveltamistilanteissa, jolloin päätöksen tarkoituksena on ohjata käräjä- ja hovioikeuksien lainkäyttöä vastaavanlaisissa tapauksissa. Kun valituslupa myönnetään selvästi alle 10 %:ssa hakemuksista - vuonna 2010 siis ainoastaan noin 7 %:ssa - voitaisiin olettaa, että valituslupa myönnetään todella tulkinnanvaraisissa tapauksissa.

9. On kuitenkin tapauksia, joissa valituslupa on myönnetty myönnetään jokseenkin selvässä asiassa. Tällaisesta tapauksesta näyttäisi olevan kysymys tänään 18.10. annetussa ennakkopäätöksessä, joka koski tavallisen varkauden ja törkeän varkauden välistä rajanvetoa. Tapauksessa syytetty oli jo sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa tuomittu törkeästä varkaudesta, kun hän oli sisään murtautuen anastanut omaisuutta omakotitalosta, jonka asukkaat olivat olleet anastuksen tapahtuessa asuneen faktisesti ulkomailla.

10. Asianomaisessa lainkohdassa eli RL 28 luv. 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa puhutaan vain väljästi vain siitä, että anastus tapahtuu murtautuen "asuttuun asuntoon." Ennakkopäätöksessä oli siis kysymys siitä, oliko omakotitaloa pidettävä laissa tarkoitetulla tavalla "asuttuna" myös siinä tapauksessa, ettei siellä anastuksen tapahtuessa "varsinaisesti" asuttu. Jonkinlaisen sivujuonteena korkeimmassa oikeudessa on pohdittu myös sitä, oliko tekoa kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeänä.

11. Oikeuskäytännössä on jo aiemmin melko vakiintuneesti päädytty katsomaan, että puheena olevan kaltaisessa tapauksessa anastus toteuttaa törkeän varkauden tunnusmerkistön. Näin esimerkiksi Turun hovioikeuden Finlex-ratkaisussa 21.1.1994 taltio 251, josta julkaistu tiedonanto kuuluu:

- Asunto, jonka asukas anastuksen tekoaikaan oleskeli tilapäisesti työnsä vuoksi ulkomailla, katsottiin rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momentin tarkoittamaksi asutuksi asunnoksi.
Kokonaisarvostelussa murtautumista asuttuun asuntoon on pääsääntöisesti pidettävä törkeänä varkautena. Koska ei ollut erityisiä syitä, joiden perusteella tekoa olisi tullut arvostella lievemmin, A:n syyksi luettu varkaus oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

12. Vrt. kuitenkin Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisua vuodelta 2006 (I-SHO 2006:7), jossa katsottiin, että tapauksessa, jossa omaisuutta oli anastettu lukitusta asunnosta asukkaiden poissa ollessa, ei ollut kysymys törkeästä, vaan tavallisesta varkaudesta (ään. 2-1). Enemmistö näyttää päätyneen sanottuun ratkaisuun kuitenkin sillä perustella, etteivät tekijät olleet murtautuneet asuntoon väkivaltaa käyttäen, vaan olivat saaneet kyseisen asunnon oven avatuksi jollakin muulla tavoin eli "viekkaudella."

13. Mutta mikäpä siinä, kyllä kai tämän korkeimman oikeuden upouuden ratkaisun voidaan kuitenkin sanoa puolustavan paikkaansa jonkinlaisena "kevyehkönä välipalana" muiden eli "raskaamman luokan" prejudikaattien joukossa. Vertailun vuoksi todettakoon, että myös Ruotsin ylin oikeusaste eli Högsta domstolen on antanut jokin vuosi sitten ennakkopäätöksen samanlaisessa tapauksessa, ks. tuomio 1.4.2003 jutussa nro B 719-03 (NJA 2003 s. 121), joka löytyy tästä. Siinä anastusta ei kokonaisarviointi huomioon ottaen pidetty törkeänä. Tuomion perusteluissa on selostettu myös murtovarkauden lainsäädäntöhistoriaa, mitä sen sijaan Suomen korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa ei ole nähty aiheelliseksi tehdä.

14. Kuten sekä KKO:n että Ruotsin HD:n ratkaisujen perusteluista ilmenee, ennakkopäätösten perusteluista nojaudutaan lainsäädännön ohella lakien esitöihin eli lähinnä hallituksen esityksiin, mutta myös lakivaliokunnan mietintöihin. Yhteinen piirre perusteluissa on myös se, että ylimmät tuomioistuimet nojautuvat oikeuslähteenä lisäksi omiin aiempiin ennakkopäätöksiin.

15. Silmiin pistävä ero sitä vastoin Suomen KKO:n ja Ruotsin HD:n perustelujen välillä on siinä, että vain HD nojautuu usein, ei tosin edellä mainitussa tapauksessa, esitöiden ja ennakkopäätösten ohella myös oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Katso esimerkiksi HD:n perusteluja tuomiossa 19.10.2006 B 1256-06. Suomen korkein oikeus ei sitä vastoin viittaa juuri milloinkaan oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Tämä on minusta selkeä puute.





maanantai 17. lokakuuta 2011

494. Hovioikeuksien määrä alenee - vain yhdellä

1. Kerroin blogijutussa 417/30.3.2011 oikeusministeriön toimikunnan mietinnöstä (OM 17/2011), jonka mukaan hovioikeuksien lukumäärää alennettaisiin nykyisestä kuudesta viiteen. Tämä tapahtuisi siten, että Kuopiossa toimiva Itä-Suomen hovioikeus ja Kouvolan hovioikeus yhdistetään uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi, joka sijaitsisi Kouvolassa. Samalla toimikunta ehdotti Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeuksien yhdistämistä Kuopiossa toimivaksi Itä-Suomen hallinto-oikeudeksi. Maan selvästi pienin hallinto-oikeus eli Rovaniemen hallinto-oikeus puolestaan lakkautettaisiin yhdistämällä se Oulun hallinto-oikeuteen.

2. Ennen oikeusministeriön mietinnön valmistumista pohdittiin julkisessa keskustelussa myös mahdollisuutta, jonka mukaan lakkautettavaksi voisi tulla Vaasan hovioikeuteen. Puhtaasti maantieteellisesti ja eri hovioikeuksien keskinäistä etäisyyttä ajatellen tämä voisi olla sopiva ratkaisi. Tätä toimikunta ei kuitenkaan ehdottanut. Tämä ei ollut mikään ihme, kun otetaan huomioon, että toimikunnan lähinnä eläkeläistuomareista ja -virkamiehistä koostuneesta jäsenistöstä peräti neljä on uransa jossakin vaiheessa työskennellyt, osa varsin kauan, Vaasan hovioikeudessa joko jäsenenä tai esittelijänä (Matti Kuusimäki, Hannu Rajalahti, Pekka Kainlauri ja Marjatta Korsbäck). Huomasin itse tämän "jipon" heti ja toin sen esiin myös edellä mainitussa blogikirjoituksessani.

3. Toimikunnan mietinnössä hankittiin tavan mukaisesti useita lausuntoja. Kouvolan hovioikeus ei ollut 20.6.2011 päivätyssä lausunnossaan innostunut Kouvolan ja Kuopion hovioikeuksien yhdistämisajatuksesta. Täysin odotettu oli myös se, että Itä-Suomen hovioikeus vastusti kaksikymmentä sivua pitkässä lausunnossaan jyrkästi suunniteltua Kouvolaan siirtyvää Itä-Suomen hovioikeutta, joka merkitsisi siis sitä, että Kuopiosta häipyisi hovioikeus kokonaan.

4. Itä-Suomen hovioikeuden lausunnossa oikeusministeriön toimikuntaa arvostellaan väärien tietojen levittämisestä, mitä hovioikeuden henkilöstöön ja juttumäärään tulee. Hovioikeudessa oli myös pantu merkille toimikunnan Vaasan hovioikeutta selkeästi suosiva kokoonpano ja se, että toimikunnan jäsenistöön kuului Kouvolan hovioikeuden presidentti. Vaasan hovioikeuden lausunto puolestaan löytyy tästä. Jos joku on kiinnostunut asianajajien kannasta, niin Suomen Asianajajaliiton lausunto on tässä. Jos oikein ymmärsin, niin asianajajat vastustavat Itä-Suomen hovioikeuden lakkauttamista.

5. Korkein oikeus antoi toimikunnan lausunnosta oman lausuntonsa vasta 2.9.2011, kas tässä.

6. Korkeimman oikeuden lausuntoa voidaan pitää objektiivisena ja ammatillisesti asiantuntevana. Lausunnossa huomautetaan aivan ansaitusti siitä, että toimikunta on, ilmeisesti toimeksiantonsa mukaisesti, pohtinut ainoastaan nykyisten pienempien hovioikeuksien yhdistämistä. Lausunnossa pantiin merkille myös se epäkohta, että toimikunnan ehdotus merkitsisi hovi- ja hallinto-oikeuksien sijaintipaikkojen hajauttamista. Korkeimman oikeuden mukaan parempi ratkaisu olisi, että maahan muodostuisi vain muutama vahvan lainkäytön keskus, jossa sijaitsisi paitsi käräjäoikeus myös sekä hovioikeus- että hallinto-oikeus.

7. Hovioikeuksien lukumäärän osalta korkein oikeus päätyi lausunnossaan siihen, että Suomeen riittää hyvin enintään neljä hovioikeutta, jos lähtökohtana pidetään lainkäytön laatua. Oikeusneuvos Mikko Tulokas halusi pannan - tähänkin asiaan - oman puumerkkinsä. Hän katsoo, että maassa voi olla edelleen kuusikin hovioikeutta.

8. Oikeusneuvos Tulokas näyttää äänestävän usein ja mielellään, mikä sinänsä on minusta erinomainen asia. Tässä suhteessa olin tuomarina ja esittelijänäkin - siis silloin kun vielä (1970 - ja -80 -luvulla) olin hommissa kollegiaalisessa oikeusasteessa (eli kahdessa hovioikeudessa ja KKO:ssa) - samaa maata kuin Mikko Tulokas. Mitäpä sitä turhaan "piilottelee" omaa eriävää mielipidettään, jollei kerran voi hyväksyä enemmistön kantaa! Mutta asiallisesti en ainakaan tässä hovioikeusverkoston kehittämistä koskevassa asiassa kyllä kannata Tulokkaan edustamaa kantaa.

9. Olen siis - kerrankin - samalla kannalla kuin korkein oikeus. Meillähän oli vielä 1970-luvulla ainoastaan neljän hovioikeutta, sillä Kouvolan ja Rovaniemen hovioikeudet aloittivat toimintansa vasta 1978 (Kouvola) ja 1979 (Rovaniemi). Itse olen vastustanut alun perin, siis jo 1970-luvun loppupuolella, suunnitelmaa kahden uuden hovioikeuden perustamista, koska en pitänyt hanketta tarpeellisena.

10. Jaksan aina muistuttaa, että Suomea asukasluvaltaan lähes kaksi isompi Ruotsi, jonka pinta-alakin on paljon suurempi kuin Suomen, tulee erinomaisen hyvin toimeen kuudella hovioikeudella ja yhtä monella hovioikeustuomarilla (noin 170-180) kuin mitä Suomessa on. Mutta hövelit poliitikkomme, he olivat sellaisia jo silloin (!) päättivät perustaa kertarysäyksellä maahan kaksi upouutta hovioikeutta. Ilmeisesti haluttiin näyttää jonkinlaisessa maaotteluhengessä Ruotsille, että kyllä sitä meilläkin osataan, ei tässä olla köyhiä eikä kipeitä ja että kyllä sitä täältäkin pesee ja tarvittaessa myös linkoaa.

11. Upouusi oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson (rkp) on päättänyt nyt panna asiassa tuulemaan. Oikeusministeriön sivuilta saamme lukea 11.10. päivätyn tiedotteen, jonka mukaan hovi- ja hallinto-oikeuksien rakenneuudistusta ryhdytään valmistelemaan niin, että hovioikeuksien määrää vähennetään yhdellä ja hallinto-oikeuksien määrää kahdella. Sitä, mikä hovioikeus ja mitkä kaksi hallinto-oikeutta tullaan lakkauttamaan, ei ole tiedotteen mukaan vielä päätetty. Tätä ei ole kuitenkaan yhtään vaikea ennustaa.

12. Jos mikä, niin se on ainakin saletti, että Vaasan hovioikeutta ei tulla lakkauttamaan. En nimittäin millään usko, että oikeusministeri Henriksson, joka on kotoisin Pietarsaaresta, haluaisi lakkauttaa Vaasan hovioikeuden, koska se merkitsisi hänelle poliittista harakiria. Veikkaan, että Kouvolan ja Itä-Suomen hovioikeudet yhdistetään ja kisaa käydään nyt vain siitä, sijoitetaanko yhdistetty uusi Itä-Suomen hovioikeus Kouvolaan vai Kuopioon. Jos hovioikeus tulee Kouvollaan, niin silloin sieltä lakkautetaan hallinto-oikeus, joka tulee "lohdutuspalkinnoksi" Kuopioon.

13. Viikko sitten 11. -12.10. eduskunnassa käytiin ensi vuoden budjetin lähetekeskustelu ja siinä yhteydessä käsiteltiin myös oikeusministeriön hallinnonalaa. Keskustelu kokonaisuudessaan on pöytäkirjasta aika hupaisaa luettavaa. Se on raakaa puhetta ja eri paikkakunnilta olevien niin sanottujen rivikansanedustajien välistä retorista nahistelua asioista ja laitoksista, joita "ainakaan ei saa lakkauttaa" ja/tai minne "ainakin pitää sijoittaa jokin uusi laitos." Oikeusministeri tuntuu olevan näiden puheenvuorojen kanssa välillä melkein helisemässä. muta hän jaksoi kuitenkin vastata jokaiselle puhujalle jotakin, tosin aina vain täysin ympäripyöreitä toteamuksia. Kansanedustajien kotiinpäin vetäminen on - tässäkin asiassa - aivan käsinkosketeltavaa. Siinä keskustelussa ei kyllä lainkäytön laadulla tms. ajatuksilla sanan sijaa löydy. Käykääpä lukemassa, täysistunnon pöytäkirja 12.10. löytyy kokonaisuudessaan tästä.

14. On paikallaan, että korkein oikeus muistutti lausunnossaan siitä, että Suomeen olisi tarve saada (vain) muutama vahva lainkäytön keskus, joista löytyisi käräjäoikeuden lisäksi myös hovioikeus ja hallinto-oikeus.

15. Itse panisin kuitenkin vielä paremmaksi. Minusta nimittäin nykyiset kahdeksan alueellista hallinto-oikeutta voitaisiin oikein hyvin lakkauttaa kokonaan yhdistämällä ne muutamaan suurimpaan käräjäoikeuteen. Ylisuuren Helsingin hallinto-oikeuden toiminta hajautettaisiin kolmen pääkaupunkiseudun käräjäoikeuden yhteyteen.

16. Tuossa uudistuksessa säästettäisiin hallintokustannuksia roimasti eikä oikeusturva mitenkään kärsisi. Päin vaston oikeusturva kohenisi, mitä lisäisi vielä se, että käräjäoikeuden hallinto-osastojen ratkaisuista haettaisiin muutosta hovioikeudelta. Nykyisin hallintoprosessissa ei ole lainkaan väliasteen muutoksenhakuinstanssia, vaan valitustie kulkee suoraan hallinto-oikeudesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Pienoismalli käräjäoikeuden ja hallinto-oikeuden onnistuneesta organisatorisesta yhdistämisestä on ollut jo pitkän käytössä Ahvenanmaalla.

17. Aikanaan lakkautuslistalle joutui myös KHO, joka yhdistettäisiin KKO:een. Näillä organisaatiouudistuksilla säästettäisiin nykyiseen lähinnä näpertelyltä tuntuvaan pienten säästöjen etsimiseen verrattuna todella rutkasti. Samalla tuomareiden osaaminen kohenisi ja monipuolinen ammattitaito lisääntyisi, mikä puolestaan parantaisi merkittävällä tavalla ihmisten oikeusturvaa.

18. Jäädäänpä levollisin mielin odottelemaan, mitä tapahtuu. Ehkä edellä kaavaillut suunnitelmat hallinto-oikeuksien yhdistämisestä käräjäoikeuksiin, väliasteen muutoksenhausta myös hallintoasioissa hovioikeuteen ja KHO:n liittämisestä KKO:een nousevat esiin ja toteutuvat niin ikään vasta reilun 30 vuoden kuluttua. Näin pitkä aikahan tarvittiin huomaamaan, että meillähän on, peijooni vieköön, ollut turhan monta hovioikeutta.


perjantai 14. lokakuuta 2011

493. Hovioikeuksien välillä jatkokäsittelylupa-asioissa valtavia eroja

Suppilokausi näyttää vielä jatkuvan...

1. Tästä näyttää tulevan tämän lokakuun aurinkoisin ja kaunein päivä. Kuntosalilla ja uimahallilla tuli käytyä jo pari tuntia sitten ja nyt edessä olisi jälleen sieniretki metsään. Suppiloita löytyy vielä eikä pieni yöpakkanen vaikuta sienien laatuun.

2. Viidessadas blogijuttu on kohta kypsää kauraa ja sen jälkeen sitä sitten voisikin vetää hieman henkeä tai ainakin lonkkaa näiltä kirjoituspuuhilta. Veikko Huovinen, suosikkikirjailijoitani muuten, julkaisi aikoinaan novellikokoelman tapaisen kirjan "Lyhyet erikoiset". Pitäisi tässä kohta varmaan itsekin siirtyä lyhyempiin juttuihin. Niissä on vain se huono puoli, ettei likikään kaikkia kirjoittamisen aikana mieleen juolahtaneita asioita, epäkohtia tietenkin, saisi tuotua esiin, eikä viranomaisille, ministeriöille, päällikkötuomareille, virkamiehille, poliitikoille, toimittajille ym. annetuksi siinä märin satikutia kuin mitä he oikeesti ansaitsisivat.

3. Otetaanpa nyt lyhyesti käsittelyyn aihe, josta on ollut jonkin verran juttuja lehdissä. Kysymys on hovioikeudessa kuluvan vuoden alussa käyttöön otetusta uudistuksesta, jonka keskeisiä kohtia ovat 1) jatkokäsittelylupa ja 2) suullisten käsittelyjen karsiminen.

4. Kuten olen jo aiemmin useamman kerran blogissa maininnut, näillä uudistuksilla pyritään tehostamaan ja nopeuttamaan hovioikeuskäsittelyä. Samaan hengenvetoon on kuitenkin syytä muistaa, että uudistukset kaventavat asianosaisten ja muutoksenhakijan oikeusturvaa, sillä uudistus merkitsee valitusasian täysmittaisen tutkinnan rajoittamista.

5. Aiemmin vain noin kuutisen vuotta voimassa olleen seulontamenettelyn korvanneen jatkokäsittelyluvan ideana on, että niin sanotuissa vähäisissä, oikeastaan sellaisiksi katsotuissa jutuissa, tarvitaan ensin erillinen hovioikeuden myöntämä lupa, jotta tuomioistuin voi tutkia asian täysmittaisessa käsittelyssä. Luvan myöntämisestä ei seuraa, että juttu käsiteltäisiin suullisessa pääkäsittelyssä, vaan valtaosa tutkintaluvan saaneista jutuista samoin kuin suoraan täystutkintaan etenevistä jutuista käsitellään edelleen täysin kirjallisessa menettelyssä. Onhan uudistuksessa myös tiukennettu suullisen käsittelyn edellytyksiä.

6. Ideaalitilanne olisi tietenkin se, että kaikissa kuudessa hovioikeudessa päästäisiin jatkokäsittelylupa-asioiden myöntämisen suhteen yhdenmukaiseen käytäntöön. Tässä näyttää kuitenkin olevan todella paljon toivomisen varaa, kuten jo lakiesitystä valmisteltaessa ja eduskunnassa käsiteltäessä ennustin tapahtuvan.

7. Savon Sanomissa viime maanantaina, että eri hovioikeuksien lupakäytännössä on isoja eroja. Helsingin hovioikeudessa valituslupa-asioista jopa kaksi kolmasosaa (n. 66 %) jää ilman lupaa ja siis jatkokäsittelyä; näissä tapauksissa valitus hylätään niin sanotusti kättelyssä ilman varsinaista asian tutkimista. Kouvolan hovioikeudessa sitä vastoin valituslupien hylkäysprosentti on vain 20.

8. Näiden lukujen perusteella on jo ehditty arvailla, että valituslupien suuri hylkäysprosentti Helsingissä johtuu siitä, että hovioikeus olisi keksinyt lupamenettelystä hyvän konstin purkaa jutturuuhkiaan. Tunnettu tosiasia on, että Helsingin hovioikeus on ylivoimaisesti maan suurin ja samalla suuritöisin hovioikeus, joka on usein ruuhkautunut.

9. Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä tietenkin kiistää moiset arvelut ja selittää syyksi sen, että jotkut hovioikeudet ovat vain varovaisempia kuin toiset. "Emme todellakaan pura jutturuuhkia tällä tavoin," kertoi Könkkölä Savon Sanomille. "Sellainen ei tulisi mieleenkään".

10. Hyökkäys on paras puolustus, lienee presidentti Könkkölä ajatellut, sillä hän kohdistaa sanotussa lehtijutussa katsantonsa pienempiin hovioikeuksiin. "Sellaistakin on heitetty, että tietyt hovioikeudet haluavat työllistää tällä itseään. No, itse en sellaiseen usko", toteaa Könkkölä, ikään kuin olisi halunnut vetää sanojaan hieman takaisin; mitä hän ei todellisuudessa tietenkään tarkoittanut tehdä.

11. Ihme kyllä, virallisia lukuja jatkokäsittelyluvista ei ole vielä oikeusministeriöstä saatu. Niitä odoteltaessa minulle on syntynyt kokemukseen perustuva sellainen mielikuva, että Helsingin hovioikeus on nyt kyllä käyttämässä tilaisuutta hyväkseen ryhtyessään vetämään hyvin tiukkaa linjaa valituslupa-asioissa. Lupahakemus hylätään tylysti heti, jos näyttää vähänkin siltä, että käräjäoikeuden päätös tuntuu sopivalta. Muuten noin korkeaa hylättyjen valituslupahakemusten osuutta on vaikea ymmärtää.

11a. Toisaalta täytyy muistaa, että Kouvolan hovioikeudella on intressiä näyttää, että sillä on paljon juttuja. Siksi tämä hovioikeus noudattaa valituslupa-asioissa aivan eri linjaa kuin mammuttisuuri Helsingin hovioikeus. Lakkautusuhan tai Itä-Suomen hovioikeuteen yhdistämisuhan alla oleva Kouvolan hovioikeus haluaa näyttää suurelta ja pysytellä edelleen hengissä! Oikeutta hakevat ihmiset tässä kuitenkin eniten kärsivät - ainakin Helsingin hovioikeuspiirissä - sillä heidät asetetaan valitusluvan saannin suhteen eriarvoiseen asemaan.

12. Yle Uutiset/Ari Mölsä varusti tuttuun tapaansa eli hieman alatyylisesti juttunsa 25.9. otsikolla "Tavallisen kansan karvalakkijutut katoamassa hovioikeuksista." Toimittaja kertoo monen lakimiehen sanoneen, että pienten ihmisten suuretkin oikeustaistelut on nyt tukahdutettu oikeuslaitoksen säästötalkoiden alle. Karsinta on rankka: kaksi kolmasosaa jatkohakemuksista kaatuu. Rikosjutuissa hovioikeuden ovea on turha kolkuttaa, jos käräjäoikeuden tuomio on vain sakkoa tai enintään neljä kuukautta vankeutta. Tavallisesti tällöin on kyse rattijuopumus-, pahoinpitely- tai kunnianloukkausjutuista. Riitajutuissa hovioikeuden ovi avautuu vain, jos käräjäoikeudessa riitaiseksi jäänyt intressi on vähintään 10 000 euroa. Pikkuperinnöistä ei siis enää pääse hovioikeuteen rähjäämään, kerrotaan Yle Uutisten jutussa.

13. Raflaavaa kieltä Yle Uutisilta, mutta pähkinänkuoressa tavallisimmat rajoitukset tulivat kuitenkin jutusta ilmi. Valituksen teossa ei kuitenkaan ole toki kyse mistään "rähjäämisestä", kuten toimittaja laukoo. Rähjäämisestä ja rettelöinnistä on sen sijaan kyse yksityistä pysäköinninvalvontaa kiihkeästi vastustavien parkkiaktivistien touhuissa, joista toimittaja on ehtinyt väsymättä väsätä monen monta kannustavaa juttua ja raahannut tv-kameransa eteen kohta liki kaikki ns. oikeusoppineet asiaa päivittelemään!

14. No, olihan tuossa Yle Uutisten jutussa toki asiatietoakin. Helsingin HO:n presidentti Mikko Könkkölä kertoi, että heille tulee tänä vuonna arvion mukaan noin tuhat hakemusta jatkokäsittelyluvan saamiseksi. Viimeisimmän tilaston mukaan hakemusten hylkäysprosentti on noin 63, ilmoitti Könkkölä. Helsingin hovioikeuden juttukannasta on Könkkölän mukaan hupenemassa noin viidennes. Tämä merkitsee sitä, että hovioikeustuomarit voivat entistä paremmin keskittyä juridisesti kaikkein vaikeimpiin tapauksiin.

15. Hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölän sanottu lausuma on sangen tyypillistä hovioikeuden päällikkötuomarin puhetta. Aivan samalla tavalla puhuu KKO:n presidentti Pauliine Koskelo vastaavissa yhteyksissä.

16. Mikä siten on näitä puheita yhdistävä piirre, lukija varmaankin uteliaana kyselee. Vastaus: se, että nämä päällikkötuomarit, joka sisältää myös kaikkien muiden hovioikeuksien päällikkötuomarit, tarkastelevat muutoksenhakua, juttujen määrää yms. kysymyksiä ainoastaan ja yksinomaan asianomaisen tuomioistuimen näkövinkkelistä ja yksinomaan oman työnsä kannalta. He hehkuttavat kaikkia sellaisia uudistuksia, joilla tuomioistuinten juttumääriä saadaan vähennetyksi ja niiden työtä kevennetyksi. He tuntuvat suorastaan hykertelevän käsiään, kun juttukantaa vähennee yhtäkkiä kolmanneksella, kuten Könkkölän lausunnosta voi erinomaisen hyvin aistia.

17. Eivätkö nämä korkean tuomarinviran haltijat todellakaan ymmärrä, että kolikolla on tässäkin asiassa kaksi puolta. Toinen puoli on siinä, että kun muutoksenhaun edellytyksiä ja valituksen tutkimisen tiukennetaan erilaisilla valituksen tutkimista rajoittavilla keinoilla, kuten juuri valitusluvilla ja suullisten käsittelyn rajoittamisella, niiden asianosaisten oikeusturva, jotka ovat hävinneet juttunsa alemmassa oikeusasteessa ja jotka eivät saa juttujaan ylemmän asteen täysimittaiseen käsittelyyn, välttämättä heikkenee. Tämä puolen asiasta Konkkölä, Koskelo ja muut päällikkötuomarit unohtavat tai sivuuttavat lausunnoissaan aina kokonaan.

18. Tuota edellä mainittua asiaa olen aina kovasti ihmetellyt. Miten ihmeessä meidän johtavat päällikkötuomarimme voiva olla noin hirvittävän putkisilmäisiä! Heiltä tuntuu puuttuvan kokonaan empaattinen kyky asettua edes hetkeksi oikeutta hakevan pienen ihmisen asemaan ja pohtia kaikkia kamalia valitusrajoituksia tältä kannalta. Osaselitys lienee siinä, että nämä korkeat päällikkötuomarimme, kuten esimerkiksi juuri Könkkölä tai Koskelo, eivät ole toimineet päivääkään alioikeustuomarina tai asianajajana ja nähneet ja tulleet tuntemaan pienten ihmisten oikeusongelmia. He tarkastelevat asioita yksinomaan ylväästi norsunluutorneistaan ja miettivät vain sitä, miten voisivat saada keventää ja mukavoittaa oman oikeusasteensa toimintaa ja kehua ministeriölle, miten tehokkaita heistä nyt on tullutkaan.

19. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (KM 2003:3), joka paiski töitä kaksi ja puoli vuotta hartiavoimin ja melkein "niska limassa" (2001-2003) ja jonka pysyvänä ja äänivaltaisena asiantuntijana satuin toimimaan (toimikunnan liki paristakymmenestä ihmisestä koostuvasta joukosta jätin ainoana toimikunnan mietintöön oman parikymmensivuisen eriävän lausumani), korosti menettelyllisen oikeudenmukaisuuden merkitystä (procedural justice) ja tuomioistuinprosessin koetun oikeudenmukaisuuden lisäämisen merkitystä. Yksi pointti tässä on juuri se, että oikeusprosessia ja siihen suunnitelleilla olevia uudistuksia tulisi tarkastella, ei suinkaan yksinomaan tuomioistuimen omasta näkövinkkelistä, vaan myös ja nimenomaan siltä kannalta, miltä prosessi näyttää yksittäisen oikeusjutun asianosaisten ja suuren yleisön silmissä, miten oikeudenmukaiseksi ja tasa-arvoiseksi he prosessin kokevat.

20. Tässä suhteessa päällikkötuomareillamme ja oikeusministeriön lainvalmistelijoilla olisi todella paljon oppimista. Jatkokäsittelylupa ja suullisten käsittelyjen vähentäminen merkitsee valitusoikeuden tosiasiallista kaventamista ja siten samalla myös oikeusturvan kaventumista, koska muutoksenhaku on oleellinen osa oikeusturvaa.

21. Jos verrataan tilannetta Ruotsiin, niin siellä valituslupa hovioikeudessa vaaditaan vain todella vähäisissä rikosjutuissa eli ainoastaan silloin, kun on kyse sakkorangaistuksesta. Toiseksi valitus - eli tutkintaluvan saa Ruotsissa näytön arvioinnin osalta lievemmin edellytyksin kuin Suomessa. Kolmanneksi suullisia käsittelyjä, joita Ruotsin hovioikeuksissa on jo entuudestaan toimitettu huomattavan paljon paljon enemmän kuin Suomessa, ei ole rajoitettu samalla tavalla kuin nyt tehtiin Suomessa. Neljänneksi ruotsalaisessa järjestelmässä hyödynnetään uutta tieto- yms. tekniikkaa huomattavasti enemmän kuin Suomessa.

22. Näin olivat ja ovat marjat tässä hovioikeusasiassa. Vaikka tarkoitus oli rykäistä vain "lyhyt erikoinen", kertyi tekstiä taas lähes totuttuun malliin. Ei maar, mutta nyt sitten sienimetsään! Hirvenmetsästys on käynnissä, ja tämän päiväisestä Iltalehdessä oli hätkähdyttävä otsikko "Hirvi tempaisi aseen ampujan kädestä ja potkaisi tätä päähän"! Jo nyt on aikoihin eletty! Ennen sitä joutui varomaan vain hirvestäjiä, mutta nyt pitää ilmeisesti varautua myös hirvien päällekarkauksiin!