tiistai 7. huhtikuuta 2015

927. Pääsiäisen vietto oli taas "rauhallista"

1. Isojen juhlapyhien alkaessa tiedotusvälineet Yle Uutisten johdolla viestivät lakonisesti, miten ihanan rauhallisesti joulun, juhannuksen tai pääsiäisen vietto on suloisessa Suomessamme taas alkanut. Mitä nyt menoliikenteessä on pikkuisen ruuhkia, joista poliisi raportoi leppoisaan tapaansa.

2. Juhlapyhien vieton todellisuus eli karmea "rauhallisuus" alkaa paljastua vasta pikku hiljaa myöhemmin. Joka ikinen kerta saamme lukea ja kuulla, miten törkeitä pahoinpitelyjä, ryöstöjä, tappoja, raiskauksia ym. rikoksia valtakunnassa on juhlinnan melskeissä tehty -  rattijuopumuksista, törkeistä ylinopeuksista ja muista liikennerikoksista puhumattakaan.

3. Myös eilen päättyneen pääsiäisen vietto on ollut rajua eri puolilla maata. Tämä ilmenee esimerkiksi MTV:n verkkouutisten otsikosta "Poliisin vinkkelistä pääsiäinen on yhtä ryyppäämistä", raportin voi lukea tästä.

4. Poliisin mukaan suomalainen pääsiäinen on siis täynnä humalaisia, huumehörhöjä ja kaahareita. Poliisi ei ehtinyt nytkään edes  sakottaa kaikkia hurjastelijoita. Outo ja jopa hieman huvittava tapaus ilmeni  Ellivuoren laskettelukeskuksen lähellä, jossa keski-ikäinen 2,79 promillen humalassa liikkunut mies ajoi moposkootterilla ojaan. Mies oli ajanut lasketteluvarusteet yllään ja monot jalassaan, mutta tästä huolimatta hän ei pysynyt pitämään ajoneuvoaan tiellä. 

5. Liikenteessa kaahailujen lisäksi pahoinpitelyt, erilaiset moottorikelkkaonnettomuudet ja henkirikokset ovat työllistäneet poliisia pääsiäispyhinä, lukekaapa yhteenvetoa tästä. Hailuodossa kaksi moottorikelkalla liikkeellä ollutta miestä vajosi jäihin, molemmat kuolivat sairaalassa.

5. Monenlaista todella tapahtui pääsiäisenä. Tässä vain muutamia otsikoita:

- Ylivieskassa outo ulosajo, jota poliisi tutkii murhana, uhrina epäillyn oma poika
- Puistossa ammuskeltiin kiirastorstaina Helsingin Sörnäisissa
- Poliisiksi esittäytynyt mies vei vanhukselta lompakon ja onki myöhemmin puhelimitse uhrin pankkikortin tunnusluvun
- Pikkukauppa ryöstettiin perjantaina aseella uhaten, saalis huomattava
- Porvoolaisesta asunnosta löytyi ruumis, mies ja nainen vangittu
- Siwan ryöstö epäonnistui lauantaina Porissa
- Poliisi pysäytti sunnuntaina kaaharit piikkimatolla Seinäjoella
- Riehuja aiheutti palohälytyksen ja koko baari tyhjennettiin
- Junaraiteilta Vuosaaressa löydettiin perjantaiaamuna palanut ruumis
- Yliajon uhriksi Turun satamassa sunnuntain vastaisena yönä joutunut 26-vuotias mies  kuoli saamiinsa vammoihin 
- Rajua hurjastelua kelkalla ja autolla pääsiäisenä mm. Levillä
- Mies kuoli putkaan Seinäjoella
- Parkkipaikalla ammuskeltiin maanantaina haulikolla, poliisi kaipaa vihjeitä
- Tampereella sunnuntaina hurja takaa-ajo, nopeutta jopa 200 km/h
- Hämeenkyrössä maanantai-iltana kahden ihmisen hengen vaatinut raju nokkakolari, taustalla kolarin tahallaan aiheuttaneen 51-vuotiaan miehen aiemmin samana päivänä Tampereella ex-puolisoonsa kohdistama puukotus, jota tutkitaan tapon yrityksenä

6. Rajua on tosiaan ollut suomalainen pääsiäisen vietto myös tänä vuonna, ei voi muuta sanoa. Mistä moinen "kevään avaus" mahtaa johtua? Onko osa porukasta alkanut, etenkin Sisä-Suomessa, jo juhlia kahden viikon kuluttua pidettävissä eduskuntavaaleissa ennustettua keskustan vaalivoittoa? Jos näin on, niin voimme pelolla vain odottaa, millaista juhlinta ja örvellys tulee olemaan sitten, kun kepulle ennustettu jytky on toteutunut.

7. Jouluaattona koko Suomen sanotaan hiljentyvän katsomaan ja kuulemaan Turun kaupungintalon parvekkeelta julistettua joulurauhan sanomaa. Se on todellisuudessa ukaasi, jonka mukaan joulurauhan rikkomistapaukset tullaan tuomitsemaan erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehtyinä rikoksina. Tästä huolimatta joulunpyhinä tehdään vähintään yhtä paljon rikoksia kuin tavallisina viikonvaihteina, ehkä enemmänkin. 

8. Erityisen pääsiäisrauhan julistaminen tuskin auttaisi asiaa eli vähentäisi kiirastorstaina, pitkäperjantaina, lankalauantaina ja kahtena pääsiäispäivänä tapahtuvien rattijuopumusten, ylinopeuksien, yliajojen, kaahailujen, varkauksien, ryöstöjen, pahoinpitelyjen ja tappojen määrää. 


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan jälleen Kepun takinkääntöä Kreikan tukipakettien suhteen. Kepu on säännönmukaisesti vastustanut tukipaketteja oppositiossa ollessaan, mutta satavarmasti ei vastusta enää hallituksesta käsin, kuten ei vastustanut edellisellä hallituskaudellakaan. Kuten tunnettua, niin kepu pettää aina. Muistakaahan tämä, arvon äänestäjät.

Anonyymi kirjoitti...

Suhteellista. Jos vaikka vertailukohteena on yleislakko tai vuoden 1918 kevät?

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tai Isoviha, Pikkuviha, nälkävuodet, sortovuodet, Vaaran vuodet 40-luvun lopulla jne. Elämme ihmisen ja koko ihmiskunnan parasta aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Lipponen pääministeriksi!

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Paavo yrittänyt äskettäin myös presidentiksi, sai jotain 7 prossaa äänistä ja jäi ekakierroksella sijoille 5 tai 6.
Siinähän sitä meriittiä on toki päministeriksikin.

Anonyymi kirjoitti...

Oulussa poliisi suoritti pääsiäisliikenteen valvontaa myös ilmasta käsin...(ks. linkki).