torstai 5. marraskuuta 2015

977. Ministeri Mäntylä (ps) pinteessä


1. Perussuomalaisilla, joita myös persuiksi kutsutaan, ei mene nyt hyvin. Huhtikuun eduskuntavaaleista puolueen kannatus on alentunut roimasti, parin viimeisen kuukauden aikana persujen suosio on joutunut todelliseen syöksykierteeseen. 

2. Huhtikuun vaaleissa persut nousi eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja sen ääniosuus oli liki 18 prosenttia. Pari viikkoa sitten Helsingin Sanomissa julkaistun gallupkyselyn mukaan puoluetta kannatti enää 11,7 prosenttia vastaajista. Syöksykierre näyttää vain pahenevan viikko viikolta, sillä Ylen eilen julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan perussuomalaisia kannattaa enää 9,8 prosenttia vastaajista. Persujen kannatuksesta on siis huvennut lähes puolet viidessä kuukaudessa ja puolueen vaaleissa saavuttama hopeatila on vaihtunut viidenteen sijaan. Persuja aiemmin kannattaneet äänestäjät ovat siirtyneet kannattamaan demareita, sillä Sdp:lle mitattiin eilen  20,8 prosentin gallupkannatus.

3. Puolue saa syyttää kannatuksen hupenemisesta itseään, tarkemmin sanottuna johtajiaan ja erityisesti puheenjohtaja Timo Soinia. Persupuolue on osoittautunut takinkääntäjäksi, sillä Timo Soinin ja kumppanien ennen vaaleja antamat monet vaalilupaukset ovat osoittautuneet pelkäksi haihatteluksi, kun puolue joutui hallitusvastuuseen. 

4. Puoluetta johdetaan pelolla ja uhkailulla, väitetään. Tämän sai tuta myös puolueen 3. varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen, joka erehtyi arvostelemaan puolueen hallituspolitiikkaa, mutta tuli erotetuksi puolueesta. Persuissa kytee aika vahva opppositiohenki, mitä osoittaa mm. se, että puolueen nuorisojärjestö valitsi viikko sitten Tynkkysen jatkamaan järjestön puheenjohtajana selvin numeroin. Puolueen viestintävastaava Matti Putkonen ärisee, puhisee ja päästelee asiattomuuksia suorassa tv-keskustelussa ja poistuu välillä kokonaan studiosta. 

5. Persujen ministeriryhmä on saanut olla toistaiseksi rauhassa, mutta myös tällä lohkolla tuntuu nyt hieman kiehuvan. Seiska-lehti kertoi nimittäin eilen, että poliisi tutkii viime heinäkuussa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylästä jätettyä rikosilmoitusta, joka koskee petosta. Poliisi on vahvistanut saaneensa kyseisen rikosilmoituksen. Epäilty rikos olisi tapahtunut 2009- 2010 eli ennen kuin Mäntylä 2011 valittiin ensimmäisen kerran eduskunnan jäseneksi.

6. Seiskan uutisen mukaan Mäntylä oli lastensa huoltoa koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä hakenut valtion varoista kustannettavaa oikeusapua ja kertonut olevansa yksinhuoltaja. Mäntylä oli kuitenkin vuonna 2010 asunut avoliitossa varakkaan merikapteenin kanssa. Mäntylä oli pitänyt itseään yksinasuvana sillä perusteella, että avopuoliso vietti joka toisen kuukauden merellä ja oli kirjoilla Liettuassa. Seiskan mukaan Mäntylälle kustannettiin oikeusapua noin  5 100 eurolla.

7. Hanna Mäntylä kiistää ehdottomasti syyllistyneensä petokseen. Hän selittää joutuneensa parisuhteensa päätyttyä entisen seurustelukumppaninsa perättömien ilmiantojen ja vainon kohteeksi. Hän ei ollut oikeusapua hakiessaan ilmoittanut avomiehensä tuloja, koska niitä ei tarvinnut oikeusaputoimiston tai hänen oman avustajansa mukaan ilmoittaa. Poliisi oli jo kolmisen vuotta sitten tutkinut sanottua petosväitettä, samoin kuin sitä, oliko hän antanut velkajärjestelyä koskevassa asiassa virheellisiä tietoja tuloistaan. Esitutkinnassa päädyttiin kummankin tapauksen osalta siihen, ettei rikosta ollut tapahtunut

8. Petoksen ja avustuspetosrikoksen vanhentumisaika on viisi vuotta. Mäntylän tapauksessa viranomaisten tulisi ilmeisesti pyytää syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista, jos esitutkintaa päätettäsiin jatkaa ja asia etenisi tämän jälkeen syyteharkintaan. 

9. Oikeusapulain mukaan oikeusavun hakijan taloudellinen asema arvioidaan hänen kuukausittain käytettävissään olevien varojen eli ns. käyttövaran ja varallisuuden perusteella. Käyttövara lasketaan hakijan ja hänen aviopuolisonsa tai avopuolisonsa kuukausittaisten tulojen, välttämättömien menojen ja elatusvelvollisuuden perusteella. Seiska-lehdessä julkaistujen niukkojen tietojen perusteella, joita poliisi ei ole suostunut vahvistamaan, vaikuttaa siltä, että Mäntylän olisi tullut oikeusapua hakiessaan ilmoittaa myös avomiehensä tulot. Toisaalta on mahdollista, että Mäntylä on saanut oikeusaputoimistolta mainitusta asiasta virheellistä tietoa. 

10. Esitutkinnan johtajan mukaan poliisi tekee parissa viikossa päätöksen siitä, eteneekö asia syyteharkintaan. Tällä hetkellä tapahtumien kulkua vielä selvitetään, joten "emme voi sanoa, kuka on syyllistynyt mihinkin", totesi tutkinnanjohtaja Jukka Haataja Lapin poliisista tänään Yle Uutisille.

11. Jos asia etenisi syyteharkintaan, on Hanna Mäntylää pidettävä edelleen syyttömänä.  Ministerin tehtävässä Mäntylä ei voisi silloin enää jatkaa, sillä ministerltä edellytetään rehellisyyttä, jota syytteen nostaminen vakavasti horjuttaisi.  Perussuomalaisten olisi silloin  etsittävä sosiaali- ja terveysministeriksi toinen henkilö. Jos nyt Sipilän hallitus on tuolloin ylipäätään vielä pystyssä.

9 kommenttia:

antti kortelainen kirjoitti...

Taustatiedot ovat kovin niukat: mies kirjoilla liettuassa ja joka toinen kuukausi yhdessä ja joka toinen merillä.

Sosiaaliturvalainsäädäntöä sovellettaessa henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti ja jos hän jatkuvasti pääasiallisesti oleskelee täällä.

Vakuutusoikeudessa yhteinen osoite on ollut ainakin tämän tapauksen osalta ratkaiseva:
https://www.finlex.fi/fi/oikeus/vako/2008/20080409_2005_004501

Avoliitto on erityisen heppoinen käsite ja sillä on eri sisältö eri oikeudenaloilla. Edellä mainituilla niukoilla esitiedoilla en pitäisi tilannetta avoliittona.

Kansaneläkelaitoksessa oli joskus peukalosääntönä "yhteinen sänky ja jääkaappi". Nyt kun "Kalle Aaltonen" seilailee siellä sun täällä, niin kumpikaan edellytys tuskin täyttyy.

Anonyymi kirjoitti...

Se, missä "Kalle Aaaltonen" on ollut kirjoilla, ei ole ratkaisevaa, vaan se, onko hän asunut yhdessä Hannan kanssa Suomessa, kuinka kauan ja miten säännöllisesti.

Lehtitietojen mukaan mies olisi viettänyt "joka toisen kuukauden" maissa ollessaan Suomessa - ilmeisesti Lapissa, jossa Hannan aiemmin oli - ja asunnut Hannan kanssa samassa asunnossa.

Mutta meillähän on polliisi, joka selvittää ja tutkii, odottakaamme siis esitutkinnan tulosta.

Anonyymi kirjoitti...

Kysymys voinee olla avoliitosta,vaikka kumppanit eivät asu yhdessä,koska voivathan avioliiton solmineetkin asua eri asunnoissa.Yhdessä asuminen on vain yksi ja usein toki tärkeä seikka arvioitaessa sitä,voidaanko avioliittoa solmimatta yhteistä elämää jollain tavoin viettävän naisen ja miehen olevan keskenään avopuolisoita.

Anonyymi kirjoitti...

Liettuassa on 15 %:n tasavero, joten ei ihme, että merikapteeni on siellä kirjoilla.

Tuosta merimiehestä voisi siis myös Suomen verottaja kiinnostua, summat ovat sen verran suuria, että kyse voisi olla törkeästä petoksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Persujen puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo perusteli Sebastian TYnkkysen erottamista puolueen jäsenyydestä Tynkkysen "vakavalla rikoksella", vaikka Tynkkysen menettelystä ei ollut tehty tehty edes rikosilmoitusta poliisille.

Mutta mitä puoluesihteeri sanoo ministeri Hanna Mäntylän tapauksesta,kun poliisi on aloittanut esitutkinnan siitä, onko Mäntylä syyllistynyt petokseen? Slunga-Poutsalo sanoo, että ehei, Mäntylä ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen, vaan Mäntylä on joutunut siviilielämässään jatkuvan vainoamisen kohteeksi (HS 5.11.)

Persujen puolusihteeri tuomitsee siis puolueen 3. varapuheenjohtajan kovin sanoin vakavasta rikoksesta, vaikka esitutkintaa ei ole käynnistetty eikä edes mitään rikosilmoitusta ole tehty. Sen sijaan ministeri Mäntylälle Slunga-Poutsalo julistaa vapauttavan tuomion, vaikka MÄntylä on parhaillaan poliisin aloittaman esitutkinnan kohteena ja häntä koskevat epäilyt saattavat johtaa syyteharkintaan ja oikeuskäsittelyyn.

Johdonmukaista?

Anonyymi kirjoitti...

Laissa avoliitto on ollut hyvin väljästi määritelty 14. tammikuuta 2011 saakka, kun säädettiin laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta. Koska omalta osalta muistan jossain tilanteessa opiskeluaikana muistaakseni kelan perus virkailijan kysyneen yhdessä asuttujen päivien määrää, uskoisin oikeusaputoimiston joka työkseen setvi eroihin liittyviä huoltajuuskysymyksiä tienneen hyvinkin tarkkaan silloisen ratkaisukäytännön. Arvaan, että Mäntylän osalta ratkaisukäytäntöjen muutokset uuden lain ja sen myötä muuttuneen ohjeistuksen vuoksi ehkä aiheuttavat suurimman hämmennyksen.

Anonyymi kirjoitti...

En ole isompi persufani, mutta Mäntylän tapaus on hyvin tyypillinen esimerkki siitä, että miten pieleen mennyt ihmissuhde voi johtaa jopa tälläisiin kohuihin. Sympatiani asiassa ovat ministerin puolella. Toivottavasti käsillä ei ole rikosta. Eiköhän Mäntylällä ole ollut jo riittäämiin vaivaa ex-miehestään.

Ottamatta kantaa Mäntylään tapaukseen laajemmin, totean yleisellä tasolla, että kannattaa aina viranomaisten kanssa asioidessa ottaa ylös vähintään se kenen kanssa keskustelee ja mikä hänen asemansa on viranomaisorganisaatiossa. Tämän jälkeen on hyvä kirjata esimerkiksi käydyn puhelinkeskustelun pääpiirteet ylös, sekä ajankohta.

Anonyymi kirjoitti...

On se kummiskin jonkin sortin persufani!

Anonyymi kirjoitti...

Juttu on mitä mielenkiintoisin. Tuo oikeusapuasia ei ole mustavalkoinen ja käytännön työssä joutuu tekemään valintoja ja rajauksia, jos ei nyt joka toisessa jutussa niin monessa kuitenkin.

Miesystävä, joka käy syömässä samasta jääkaapista aika ajoin ja on kirjoilla ulkomailla. Onko kyseessä avopuoliso jonkun lain mukaan.

Verotuksen kannalta?
Sosiaalietuuksien kannalta?
Omaisuuden jaossa?