maanantai 9. marraskuuta 2015

979. Timo Soini sairastui

                                   Timo Soini ulkoilemassa lauantaina 7.11.
1. Hätkähdyttävä uutinen aivan Suomen ulkopolitiikan huipulta: Ulkoministeri Timo Soini on sairastunut Indonesian matkallaan, jolta hän palasi Suomeen torstai-iltana presidentti Sauli Niinistö seurueen mukana. Niinistö teki virallisen valtiovierailun Indonesiaan 2.-4.11., Suomeen Niinistö palasi myöhään torstai-iltana 5.11. Timo Soini keskusteli indonesialaisen kollegansa kanssa maanantaina 2.11. 

2. Sauli Niinistön ja Timo Soinin Indonesian vierailua ei seurattu suomalaisissa tiedotusvälineissä juuri lainkaan. Eikä tässä mitään, sillä turhaa matkaa on toki turha myös seurata. Martti Ahtisaarikin kävi pressakaudellaan valtiovierailulla Indonesiassa. Maran matkasta ei jäänyt muuta muistettavaa kuin se, että hän myönsi korkea kunniamerkin indonesialaiselle virkaveljelleen, joka oli tunnettu innokkaana ihmisoikeuksien polkijana.
3. Sairastumisestaan huolimatta Soini osallistui perjantai-iltana Valtioneuvoston linnassa pääministeri Juha Sipilän uhkailujen takia hallituskriisiin johtaneen sote-kiistan selvittämiseen, mutta poistui flunssan vuoksi muita aiemmin paikalta. Perussuomalaisten pääneuvottelijnaa toimi tämän jälkeen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä; Mäntylään kohdistettua petosepäilyä puidaan parhaillaan poliisitutkinnassa.
4. Ulkoministeri Timo Soini jätti sunnuntaina sairastumisen vuoksi väliin sovitun tapaamisen Ukrainan ulkoministerin Pavlo Klimkinin kanssa. Klimkin piti kuitenkin tiedotustilaisuuden ja vastasi joihinkin kysymyksiin. Timo Soini oli eilen tiedotusvälineiden kertoman mukaan kovassa kuumeessa. UM:stä kerrottiin, ettei Soinilla ole lääkärin määräämää sairauslomaa, ja hän palaa töihin vointinsa mukaan.
5. Kova kuume iski Soiniin ilmeisesti vasta myöhään lauantai-iltana.Vielä päivällä Soini nähtiin nimittäin kävelyttämässä koiraansa Espoon Iivisniemessä aika hyvävoimaisen ja -tuulisen näköisenä ja suorastaan naurussa suin. Blogikuva yllä esittää Soinia on mainitulla kävelyretkellä. Soini vastasi kävelyrekellään oikein mielellään ja ilman näkyviä flunssan oireita häntä haastatelleen Yle Uutisten toimittajan kysymyksiin, jotka koskivat yöllä aikaansaatua sote-sopua. Soini ärhenteli tapansa mukaan, ei vain kokoomuksen "palkkarengeille", vaan myös sote-uudistusta arvostelleelle Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteelle.

6. Kiusallista huomiota herätti se, että Ukrainan ulkoministeri Klimkin ei saanut tavata Helsingissä yhtään ainoata suomalaista ministeriä, vaan ainoastaan UM:n virkamiehiä, joiden nokkamiehenä toimi valtiosihteeri Peter Stenlundin. Niinkö heppoiseksi Suomen ulkopoliittinen johto ja Valtioneuvosto arvioivat Venäjän kanssa sotatilassa olevan maan ulkoministerin vierailun? 

7. Johtuiko Timo Soinin äkillinen sairastuminen ja Ukrainan ulkoministerin täällä saama kalsea kohtelu siitä, ettei Suomi halunnut ärsyttää Ukrainan vastapuolena olevaa Venäjää? Onko Suomen ulkopolitiikka jälleen suomettumassa? Vai pitäisikö sanoa "soinittumassa".

8. Kun Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov piipahti 14.10. pikapikaa  Suomessa, hän sai Timo Soinilta ja muilta suomalaisilta suorastaan ylenpalttisen vastaanoton ja kohtelun. Tosin Lavrovin pistäytyminen Oulussa kesti vain reilun tunnin. Timo Soini riensi Lavrovia vastaan jo vierasta kuljettaneen auton ovelle ja taputteli kollegaansa selkään. Pitäessään puhetta Soini puhutteli Lavrovia tuttavallisesti etunimellä "hyvä Sergei"! Hieman vaivautuneena Lavrov vastasi samalla mitalla ja käytti Soinista kerran etunimeä "Timo". 

9. Venäjän ulkoministerin tekemän pikavierailun aikana ja sen jälkeen Timo Soini ylisti tuota veli-venäläistä ja monissa liemissä keitettyä "vanhaa kusettajaa" Lavrovia maasta taivaaseen kehuen tämän älyä, taitoa ja ties mitä. Hyi olkoon, sillä kuulijoista ja katselijoista tällainen nuoskelu tuntui oikein äitelältä ja pahalta! Että Suomen ulkoministeri kehtaa ryhtyä lähes konttamaan ja matelemaan naapurimaan ulkoministerin edessä, eikö se tyyppi yhtään häpeä!

10. Mutta kun Suomeen saapuu Venäjän kaltoin kohteleman ja Krimin nimimaan Venäjälle menettäneen Ukrainan ulkoministeri, Timo Soini ei vaivaudu edes tapaamaan kollegaansa vaan  saa äkillisen ja kovan kuumeen, eikä hallituksen ministereistä kukaan viitsi sijaistaa Timo Soinia tässä tärkeässä tapaamisessa. Tämä on kerrassaan hävytöntä käytöstä Suomelta ja sen ulkopolitiikalta!

11. Timo Soinin pullistelu sote-uudistuksen jälkeen lauantaina on täysin turhaa. Persuista on tullut selvääkin selvemmin keskustan varjo- tai apupuolue, joka Timo Soinin johdolla tekee juuri niin kuin Juha Sipilä ja keskusta tahtovat. Persut käänsi myös sote-asiassa sulavasti takkinsa. Nyt se hyväksyi uudistukseen sisältyvän valinnnanvapauden, jota se on aikaisemmin selkeästi vastustanut. Valinnanvapaus tarkoittaa periaatteen "raha seuraa potilasta" hyväksymistä, eli potilas saaa valita, käyttääkö hän julkista, yksityistä vai kolmannen sektorin ylläpitämää terveysasemaa. 

12. Kun sote-uudistus aikanaan (2019) toteutuu, valintaa palvelun tuottajasta ei tee enää palveluja kilpailuttava kunta, vaan potilas. Uudistuksen suurimpia voittajia ovat kokoomus ja yksityisiä terveyspalveluja tuottavat  suuret yritykset, jotka saavat kuoria kerman sote-uudistuksesta. Tätä politiikkaa ja suunnanmuutosta persut tuki hallituksessa, sillä puolueen tärkeimpänä ja ainoana tavoitteena oli, ettei hallitus vaan kaatuisi, jolloin maassa olisi voitu joutua uusiin eduskuntavaaleihin. Timo Soini tietää, että uusissa vaaleissa persuille olisi käynyt köpelösti, sillä se olisi pudonnut puolueiden suuruuskamppailussa mutasarjaan. 

13. Pikaista paranemista! Kyllä se siittä!



Timo ja Sergei Oulussa 14.10. Ryssän ministerin kanssa kyllä keikistellään, mutta Ukrainan ulkoministeriä ei mennä edes tapaamaan

4 kommenttia:

Siru Pola kirjoitti...

Taita Timppaa vaivata sama sairaus kuin mikä Toimillakin oli, kun seksiviestit tulivat julkisuuteen.

Toisaalta en kyllä yhtään epäile, etteikö Timppaa jo ottaisi pumpustakin se syömisen määrä, mihin valtiovierailuilla joutuu.

Anonyymi kirjoitti...

Sipilän manifestin mukaan olemme riippuvaisia kv-rahamarkkinoilla toimivien ystäviemme kärsivällisyydestä.

Money talks festareilla!

Anonyymi kirjoitti...

Matalan ja alhaisen mielen merkki ivata toisen sairautta...

Anonyymi kirjoitti...

Blogijutussa tuota ei tehdä.